Ulkoilua, möksistelyä ja himastelua

Alkuviikosta sain haettua postista tilaamani paketit Fitnesstukusta ja Sportamorelta. Fitnesstukun tuotteista laitoin videon tarinoihin ja nämä vaatteet ovat Sportamorelta. Varsin ihastunut olen harmaakuviollisiin housuihin, pehmeisiin mustiin housuihin ja tuohon kivaan t-paitaan sekä noihin valkoisiin Puma-sukkiin. Suurin osa tämän kuvan vaatteista on Blaccin tuotteita, joita en tiedä missään muualla myytävän kuin Sportamorella. On siellä paljon muitakin merkkejä.

Yhden sillan alla oli yhdessä kohtaa juuri sellainen rako, mikä auringon siivilöityessä läpi valaisi sydämen muotoisen valokuvion maahan. Muissa kohdin oli samanlaisia rakoja, mutta vain tähän yhteen kohtaan se teki sydämen muodon. Kerran tein lyhyen runoajatuksen: "Sydämiä löytyy kaikkialta, tulevat vastaan, vaikkei edes etsisi". Niitä vain vähän väliä tulee vastaan oksien, pilvien, lätäköiden tai ties minkä muodossa.

Kuuntelin tällä viikolla Eppu Nuotion Mutta minä rakastan sinua, jonka olen muutama vuosi sitten lukenut, todennut lempikirjakseni, ja nyt kuuntelin saman kirjan uudestaan audiokirjasovelluksella parissa päivässä. Eppu Nuotio on aivan uskomattoman upea kirjailija ja nautin erityisesti hänen tavastaan kuvailla asioita. Varsinkin tässä kirjassa on paljon kauniita kielikuvia, jotka avartavat mielen maisemaa ja ovat hunajaa korville. Ihana oli myös lukea. Mutta minä rakastan sinua on todella kaunis teos, siksi suosikkini ♡ Eppu Nuotion kirjat kertovat Turun ympäristöstä ja on helppo kuvitella itsensä niille kaduille, mitkä kirjoissa mainitaan.

Lähdin tiistaina töiden jälkeen kävelylle ihanan aurinkoisen ilman takia ja eksyin. Päädyin takaisin sinne, mistä lähdin, vaikka kuuntelin navigaattoria. Navigaattori neuvoi kulkemaan ympyrään, ei se tiedä kaikkia tietöitä, mitä teillä jatkuvasti on. Ei haitannut. Tiistaina en päätynyt Vanhakaupunginkoskelle vaan eksyin, vaikka edellisellä kerralla pyörän kanssa löysin perille. Nousin yhdessä kohdassa bussiin ja pääsin takaisin kaupunkiin. Tulipa ihan kivoja kuvia ja ei haitannut, kun kuuntelin samalla äänikirjaa. Kotiin tultua ihmettelin, miksi olin aika väsynyt, mutta kun oli samana päivänä ollut retkipäivä, jolloin tuli myös käveltyä, niin kävelysaldoksi tuli sinä päivänä 7,5 kilometriä. Ei siis mikään ihme, että oli vähän väsynyt. Lisäksi oli viikon lämpimin päivä.

Vielä saman päivän iltana rumsteerasin huonekalut 11:een variaatioon. Ja sitten ihmettelee, miksi oli väsynyt. Vielä illalla viedessäni kierrätettäviä roskahuoneeseen ajattelin ulkona, että onpa ulkona lämmin, vaikka kello oli yli kymmenen illalla. Lämmin, mutta silti näkyvät tähdet. En tiennyt, että vielä tähän aikaan vuodesta tähdet näkyvät yötaivaalla. Havahduin ajan edistämiseen, kun vain kaikessa rauhassa siivoilin, kuuntelin lempikirjaani ja järjestelin tavaroita. Nyt on kämppä jälleen hyvässä kuosissa ja tavarat paikoillaan

Vallila on my way to work.

Nyt on muutakin tekemistä iltaisin kuin pelata mahjongia. Töissä olevat 100-palaset oli liian helppoja, tulivat alle vartissa valmiiksi, ja aina kun olen tehnyt lasten kanssa palapelejä, niin halu tehdä palapelejä vahvistuu. Katsoin jo viime viikolla suomalaisen kirjakaupan sivuilta palapelit läpi ja sitten törmäsin tähän Tokmannilla ihan ok - hintaiseen kivan näköiseen palapeliin, vaikka olin vain desimittaa ostamassa. Tekemistä vähäksi aikaa, vaikken ole varmaan koskaan tehnyt 1000-palasta. Kokeilin parin päivän jälkeen tätä 500-palaista kisupalapeliä, joka oli hyllyn päällä pölyyntymässä ja tämä on parin päivän tulos (ei kuitenkaan 48 tunnin). Ekana päivänä tein reunat ja värikkään peiton, seuraavana aamuna kisulin. Tänään voisin tehdä vaaleanpunaisen osan, joka on vaikein osuus, koska jokainen on saman värinen. On kyllä jännä, että kaikki palat sopivat vain tiettyihin paikkoihin paitsi osa pitää joskus vaihtaa, vaikka ovatkin hienosti osuneet, mutta jokin pieni jumitus, eikä vain paikalleen sulautuminen, kielii siitä, ettei välttämättä ole oikeassa paikassa.

Pääsin ihan uuteen metsään tällä viikolla, jonka ajattelin joskus myöhemmin mennä kuvaamaan. Mietin jo eilisaamua ja tätä aamua, mutta eilen olin nukkunut liian vähän ja tänään sitten tuli herättyä puoli kymmeneltä, joka oli liian myöhään päivän muihin suunnitelmiin mietittynä. Olisi hieno ajatus ottaa kahvi termospullossa mukaan, vähän evästä ja kamera(kännykkä) täynnä virtaa. Mietin myös sitä, että olisi tosi hienoa kuvailla sitten, kun objektiivi saapunee myymälään (on vähän myöhässä). Sitten vasta saakin upeita kuvia.

Nykyään kaupasta saa myös kylmäuutettua teetä, jonka voi vain laittaa kylmään vesipulloon, hölskyttää ja odottaa 8 minuuttia, että sen voi juoda. Se pitää juoda kahdeksan tunnin kuluessa. Joillekin on eri ohjeita. Haluaisin olla teenjuoja, mutten vain osaa. Tällä hetkellä en ole kovin hyvä kahvinjuojakaan. Aina jää kahvi puolitiehen. Kaupassa teehyllyä tuijotellessa ja bongatessani kaikki uutuudet ajattelin, että voi vitsi kuinka kivan näköisiä uusia teemakuja ja pakkauksia, mutta miksi ihmeessä joka ikiseen on tungettu joko inkivääriä tai minttua. En ole mikään inkiväärin ystävä ja siedän minttuakin vain hyvin harvoin suklaassa. Kokeilin kuitenkin tätä, josta onneksi ei kovin pahasti inkivääri maistu läpi. Ajattelin, että inkivääristä kuitenkin puhutaan paljon terveysvaikutuksiensa takia, joten päätin antaa sille mahdollisuuden. Oli se kuitenkin valkoista teetä ja siinä on sitruunaa (jonka pitäisi tehdä hyvää virkeydelle ja iholle) ja nykyään kohuttua turmericia.

Yhtenä synkkien ajatusten päivänä mietin, miksi olo on lähes kuumeinen, mutta sitten tajusin, etten ollut ottanut palautusjuomaa. Niille, jotka eivät videoesittelyä nähneet, niin fitnesstukusta tuli tämä kiva blender-pullo, kolme pussia proteiinijauhetta makuina kermainen vanilja, päärynä-vanilja sekä latte, joka on tällä hetkellä menossa. Lisäksi barebellsin patukoita, strong omega-3 - kapseleita sekä ravintolisäkapseleita, jotka sisältävät vihreäteeuutetta ja pitäisi vähentää ruokahalun tunnetta. Tosin näinä päivinä minulla on ollut koko ajan nälkä, mutta tekee mieli syödä vain terveellisiä ruokia ja pitkäkestoisia hiilihydraatteja sekä paljon proteiinia. Liikunta ja vedenjuonti myös auttaa hillitsemään makeanhimoa. Nykyisin makeani ovat koostuneet hyvin vähähiilarisista proteiinijuomista ja -patukoista sekä yhdestä bonbonin tikkarista, jonka nautin pyörämatkalla keskustasta kotiin.

Tänään kävin pyöräilemässä ja salilla. Niin kuin eilen ja edellispäivänäkin. Hietsullekin tuli nyt kaksi ulkosalia, mikä tekee hankalaa siitä valinnasta, että kummassa pitäisi hengailla.

Kuva vuodelta 2015 tai 2014.

Tuli (alempi kuva) tällainen vastaan, kun naamakirja heittelee muistoja menneiltä vuosilta. Tämän viikon kaikki ajatukset eivät ole olleet aurinkoisia, vaikka on onneksi aurinkoa tähänkin viikkoon mahtunut.

- Tämä on se vaihe elämässä, kun ei voi muuta kuin odottaa ja kestää se jatkuva kaipauksen tunne, joka on kuin häkistä ulos väristelevä perhonen. On vain taisteltava joka päivä eteenpäin, lävistää vellova meri kuin aallonmurtaja. Onneksi on edes kevät ja lämmin. Aurinko sädehtii toivoa. Toisinaan tuntuu kuin olisi unessa unen sisällä toivoen heräävänsä. Ei ole varma onko hereillä vai valveilla, painajaisunen rajamailla.

Tämän (yksi osa otettu pois) kirjoitin keskiviikko-iltana: "Olen ollut yksin 2015 vuoden lopulta viimeksi erottuani ja muutettuani yksin Kallioon. Katselin kateellisena kavereidensa kanssa Hakaniemen rannassa istuvia, vaikkei ketään (kärjistetysti) pitäisi tavata. Näin tänään katumainoksen: "Joillekin tämä eristäytymisen aikainen yksinäisyys on poikkeama, mutta joillekin se on arkipäivää", hyvä että joku avasi suunsa siitäkin aiheesta. Minulla ei ole paljoa ystäviä Helsingissä, Helsingin ulkopuolella muutama, mutta tämän pandemian aikana, ihmisten sulkeutuessa koteihinsa ja paikkojen ollessa kiinni ei ole ollut paljon juttuseuraa paitsi onneksi töissä. Onneksi minulla on työ, jossa voin tavata ihmisiä hygienisyyttä ja tilaa kunnioittaen.

Viime postauksessa mainitsin: "Tällä hetkellä yrittäjien tukeminen on erittäin tärkeää, että he voivat jatkaa normaalisti myös sitten, kun kaikki paikat saavat jälleen aukaista ovensa. Odotan sitä päivää erittäin paljon. Niin moni asia, joista nautin ja jotka ovat minulle tärkeitä ovat kiinni yrittäjistä, kahvilatyöntekijöistä ja ihmisläheisistä työntekijöistä." En kaipaa ainoastaan paikkoja, joissa olen viihtynyt, vaan erityisesti niitä henkilöitä, työntekijöitä, niissä paikoissa, joissa olen voinut jutella heille, koska he ovat minulle jollain tavoin tärkeitä.

Olen tosi ihmisläheinen ihminen; tykkään halata ja istua lähellä, koskettaa, mutta tänä aikana kun pyydetään pitämään turvaväli ja kieltäydytään halauksista, on kaksinverroin surullisempaa olla. Tänään yksi tärkeimmistä ystävistäni muuttaa viiden tunnin päähän, enkä ole varma, milloin me jälleen tapaamme. Onneksi voimme silti kirjoitella. 

Kuvaan liittyen yksi ajatus on ehkä se, että aina joku ajattelee sinua. On kuitenkin niinkin onnekas, että on sija jonkun ajatuksissa. Pitää olla siitä kiitollinen.  

Nämä ovat tältä päivältä, mutta kuusi vuotta sitten vuonna 2014, kun ensimmäisen kerran kävin Seurasaaressa ja ihastuin saareen. Silloin en vielä asunut Helsingissä, mutta kolme kuukautta siitä, niin asuinkin.

Mietin sitäkin, mitä tapahtuu sitten, kun tilanne rauhoittuu niin kuin sanotaan ja kaikki voivat jälleen poistua turvallisesti kodeistaan. Tai no jos ihan hirmukuvia luodaan, niin eihän kodista poistuminen ole koskaan turvallista, mutta miten voisimme elää, jollemme ottaisi riskejä. Emme koskaan olisi oppineet polkemaan pyörälläkään, jollemme ottaisi riskiä kaatumisesta. Emme voisi kiipeillä kivoilla kallioilla, jos jatkuvasti pelkäisimme putoamista. Tämän pandemian jälkeen aion ainakin tavata ihmisiä, joita ei ole voinut tavata ja mennä paikkoihin, joihin olen kaivannut. Kaikille elämäntapa ei ole muuttunut, mutta nyt ei ole kuin tieto siitä, ettei voi vajota enää alaspäin, vaan nousta jälleen, hymyillä kohti aurinkoa ja koittaa, mihin unelmat ja rohkeus kantavat.

Pitää iloita enemmän yksinkertaisista asioista.

Onneksi on muistot, niin voi muistella jokaisen ihanan ihmisen tapaa hymyillä ja katsoa silmiin.

Ystäviä kaivaten

Viimeisenä pääsiäislomapäivänä maanantaina olin tilannut ennakkoon Green Hippo cafelta kotiinkuljetuksena keskipäivän aikaan tämän halloumi-salaatin sekä mustikkapiirakan. Tällä hetkellä yrittäjien tukeminen on erittäin tärkeää, että he voivat jatkaa normaalisti myös sitten, kun kaikki paikat saavat jälleen aukaista ovensa. Odotan sitä päivää erittäin paljon. Niin moni asia, joista nautin ja jotka ovat minulle tärkeitä ovat kiinni yrittäjistä, kahvilatyöntekijöistä ja ihmisläheisistä työntekijöistä. On kamalaa, että joillakin saattaa kestää useita kuukausia tämän jälkeen päästä takaisin jaloilleen ja siihen, millaista oli ennen.

Salaattiaterian ja mustikkapiirakan laskeuduttua viime maanantaina lähdin pyöräilemään tavanomaiselle nykyiselle lempipaikalleni eli Hietsuun. Sen jälkeen mietin, hankkiako vai eikö hankkia bussikorttiin lisää kautta ja sääolosuhteiden takia tuli hankittua jälleen yksi kuukausi lisää bussikorttiin. Voin valita, menenkö hyvällä säällä ja jaksamisella bussilla vai pyörällä töihin. Neljä päivää töissä tällä viikolla olivat sen verran lumisia ja vetisiä, ettei tullut mentyä kertaakaan pyörällä töihin ja pääsin pyöräilemään vasta tänään, kun olin lauantaina reissun päällä.

Löysin ihastuttavan reitin Hietaniemen rannalta Ruoholahteen, joka oli paljon lyhyempi kuin olin luullut, vain yksi pitkä pätkä ihastuttavaa maisemareittiä veden vieritse. On hyvä, kun on puhelimessa navigaattori, niin löytää ihan uusia asioita kuten vaikka pohjois-baanan, josta en olisi tiennyt ilman navigaattoria. Tuo on kyllä todella kaunis maisema ja kiva kulkea yhdistetty pyörille ja jalankulkijoille, mutta aita ei olisi pahitteeksi tietyissä kohdissa. Mietin, jos joku kaveriporukasta kertoo siinä vitsiä naureskellen ja leikillään töytäisee, niin yksi humpsahtaa veteen. Jospa riittää, että on sitä ajaessa varovainen.

Kiersin Töölönlahden tullessani takaisinpäin maanantain pyöräreissulta.

Reissun loppuvaiheessa ylittäessäni siltaa ripsotti vähän rakeitakin samalla kun aurinko paistoi, mutta oli pysyttävä liikkeessä, sillä alkoi tulla aika kylmä ja tällä viikolla oli aika lähellä, etten vilustunut. Pyöräilysaldoksi tuli 16 kilometriä ihan niin kuin tänäänkin.

Perjantaina paistoi aurinko Vallilassa työmatkalla.

Äiti kysyi heti "karenssin" loputtua, että tulisinko häntä moikkaamaan Turun seutuville. Sanoin ensin, että en tule, mutta mietin sitä päivän ja päätinkin ostaa perjantain aamuna junalipun, joka lähtisi niin, että olisin kerennyt keskustaan hyvin, kun seuraava bussi olisi lähtenyt vasta lähes kolmen tunnin töistä pääsyni jälkeen ja olisi ollut yhdeksältä perillä, kun taas junalla olin puoli kahdeksalta perillä. En ollut pitkään aikaan matkustanut junalla pitempää matkaa kuin Helsingin ja Espoon väliä, mikä johtunee useimmiten siitä, että juna on kaksi tai jopa kolme kertaa kalliimpi kuin Onnibussi, mutta otin nyt junan edes- ja takaisin tullessa, vaikka matkoihin menikin 34 euroa yhteensä. Seuraavan kerran suunnistan sinnepäin äitienpäivänä. Onneksi on sentään kevät, niin auringosta voi nauttia.

Graffitijuna Turun asemalla. Lauantaina oli kyllä aivan ihana sää, jonka toivoin jatkuvan seuraavanakin päivänä. Suklaapupu matkalla takaisin matkaseurana, joka ei kyllä saanut kovin kauaa olla matkaseurana, kun söin sen (muhahaa!). Äiti oli hankkinut pääsiäiseksi minulle ja veljelleni (niin kuin hän joka vuosi tekee) suklaapupun ja suklaamunan, jotka nyt sain mukaani. Sain myös muutamia tavaroita, jotka olivat jääneet joulukontista ottamatta mukaan. Lisäksi sain hanskasienet, siis vartalon pesemiseen tarkoitetut hanskat, joihin hierotaan saippuaa ja sitten niillä hierotaan iholle. Tuli kyllä vinkuvan puhtaaksi iho, muttei kannata ihan joka päivä niitä käyttää, varsinkaan jos on herkkä iho. Pellot ja niityt sekä metsät vilistivät ohi ja olin nopeasti perillä.

Ai niin ja näin äidin uuden tassuammeen ja pari muutakin juttua, jotka hän oli kotiinsa hankkinut. Lapsuudenkotiini, johon muutimme perheenä, kun olin 5-vuotias - äiti jäi sinne. Tassuammeessa oli kiva tunti kylpeä perjantai-iltana, mutta märkä tukka nukkuessa meinasi tuoda flunssan tähän kehoon. Onneksi keho sylkäisi sen ulos ennen kuin ehti valloittaa mitään sopukkaa.

Takaisin Turun suuntimilta tulinkin seuraavana päivänä lähes samoihin aikoihin kuin olin ollut edeltävänä päivänä perillä Turussa. Kahdenkymmenenneljän tunnin matka edestakaisin. Hassua.

Kävimme äidin kanssa Ikeassa, kun hänellä oli auto käytössään ja sain hankittua jo pitkään miettimäni pari kulhoa. Lisäksi mukaan tuli nätin värinen kaitaliina ja pari tuoksukynttilää. Kummastelin kyllä jonkun aikaa sitä, miten eri tavalla ihmiset käyttäytyvät tällä hetkellä Turun kaupoissa verrattuna Helsinkiin. En siis ole koskaan nähnyt niin paljon ihmisiä Turun kaupoissa yhtä aikaa, paljon enemmän kuin suhteessa Helsinkiin. Vaikutin varmaan hassulta, kun olen tottunut pitämään turvaväliä kaupoissa ja esimerkiksi joskus odotan, että joku menee jogurttihyllyltä pois, että pääsen valitsemaan oman purkkini, enkä tule siihen samaan kohtaan valitsemaan tuotetta nyt kun ovi on vielä sopivasti auki. Normaalisti kyllä toisinaan niin teen.

Sain hankittua aiemmin tällä viikolla Stockmannin Lumene-osastolta uuden invicible illumination instant glow beauty serumin, kun kerran salilla ollessani satuin pudottamaan entisen purkin ja jos lasi putoaa edes puolen metrin matkan, niin sehän voi mennä rikki niin kuin tapahtui edelliselle putelille. Tämä on kuitenkin aivan ihana tuote ja kun esittälijälle kerroinkin pelänneeni näiden jo hävinneen, niin hän lohdutti, että eivät tule häviämään, kun on Lumenen suosituin tuote. Tämä on ihon sävyyn tasoittuva kevyt meikkivoide, joka antaa ihon hengittää, ei tuki ihohuokosia ja lisäksi siinä on hoitavia ominaisuuksia. Tasoittaa ihon todella pehmoisen ja kuulaan näköiseksi. Aivan ihana!

Tänään oli hiljainen päivä. Sunnuntait yleensäkin ovat. Mietin vähän kaikkea. Eniten mietin sitä, miten haluaisin kääntää aikaa taaksepäin kaksi, viisi tai jopa viisitoista vuotta. Aikaa, jolloin oli huolettomampaa. Tällä hetkellä paras ystäväni kertoi muuttavansa viikon päästä 435 kilometrin päähän, enkä välttämättä näkisi häntä enää koskaan. Kyllä varmasti näen, pidän siitä jotenkin huolen. Hän on ollut minulle viime vuosina erittäin tärkeä ja läheinen ihminen, eikä olosuhteiden pakolle tietenkään mitään voi. Luultavasti tulen olemaan surullinen jonkin aikaa.

Hän on se henkilö, jota olen ystävistäni eniten tavannut ja hän, jolta aina olen saanut voimahalin, että jaksaisi taas yhden viikon tai joskus kaksikin. Luulen, että jonain päivänä tulen tosiaan kokeilemaan sitä puun halaamista, en kuitenkaan usko, että se toimii, koska puu ei halaa takaisin ja vaikka se sykkiikin elämää vielä nukuksissa, niin ei sen sydän syki paidan läpi, eikä varsi ole lämmin. Eivät puut hymyile tai juttele.

Minulla ei ole ollut nyt ketään muuta kuin äiti ja hän, joille olen tämän typerän pandemian aikana jutellut, jos lasketaan töiden ulkopuoliset ihmiset. Hänen lisäksi ihmiset, joita useimmiten tapaan, minulla ei ole todellista sidettä, vaikka haluaisinkin. Olisikohan ollut ennen helmikuuta, jolloin olen tavannut hänen lisäkseen jonkun muun kuin hierojani tai salini ihanat vastaanottotyypit ja personal trainerit. He ovat riittäneet minulle, kun ystävillä ei ole ollut aikaa tai rahkeita. Tarvitsen enemmän ihmissuhteita. Hyvin ihmisläheiseksi ihmiseksi ystäväni ovat liian kaukana. Tarvitsen ystäviä, jotka ovat lähempänä ja joita voi fyysisesti tavata enemmän.

Olen elänyt vahvasti kirjojen, sarjojen ja mahjong-pelin (usein samaan aikaan) maailmassa töiden ja pyöräilyn lisäksi. Olen kuunnellut melkein koko Eppu Nuotion kuusiosaisen kirjasarjan, jonka osat ovat Musta, Kosto, Maksu, Varjo, Paine ja Loppu. Hän lukee niitä itse audiokirjasovelluksessa, mikä on todella hyvä, koska hän osaa painottaa oikeita kohtia juuri niin kuin on ne tarkoittanutkin.

Tuossa pohjois-Esplanadilla istuskellessa lähetin yhdelle ystävälleni viestin "Tänään on juuri sellainen sunnuntai, joka nostaa muistoja siitä, kun kerrot ex tempore tulleesi Helsinkiin ja istuttaisiin jossain aurinkoisella terassilla juomassa kahvia". Ja nauttimassa päivästä, unohdin sen lisätä, mutta sitä ajattelin sen kirjoittaessani. Luultavasti ilman pandemiaa olisimme tässä välissä tavanneet kolme tai neljä kertaa kahden tunnin välimatkasta huolimatta. Pohjois-Esplanadilla sijaitsevat Cafe Esplanad ja Robert's coffee jugend, jossa olemme käyneet. Viime keväänä kävin tällaisesta yllätyskutsusta hänen kanssaan paistattelemassa päivää yhden huurteisen kanssa Altaan kannella ja se oli ensimmäinen kerta, kun kävin Altaalla. Monesti mennyt kyllä ohi ja jo parina kesänä pitänyt mennä käymään siellä uimassa. Löyly ja Sompasauna ja ties mikä, josta en ole edes kuullutkaan pitäisi vielä kokea. Onhan tässä aikaa.

Loppukevennykseksi 15.4.2019 kirjoittamani teksti:

Viime viikolla keksimäni aforismi "Mitä opetamme ihmisille rakkaudesta näkyy siinä, miten välitämme toisistamme" sai alkunsa siitä, kun näin jotain tullessani Isosta Omenasta pois ja lähestyin metroportaita. Näin, kun äiti avasi karkkia kääreestä vähän jo isommalle pojalleen, jolla oli kyyneleiset kasvot. Ajattelin, että jos äiti olisi antanut karkin vain pojalle ja antanut tämän itse avata kääreen, niin sekin olisi ollut erittäin okei, mutta tämä äiti toimi todella lempeästi poikaansa kohtaan. Tuosta pienestä suuresta eleestä näin, miten vahva heidän välillään oleva rakkaus on. Me opetamme tosiaan tekojemme kautta, miten rakastamme ja välitämme muista ihmisistä. Aluksi sen tuntee siinä, miten sinusta itsestäsi välitetään, mutta samalla opit myös välittämään ja rakastamaan muita ihmisiä. Vaikka empatia ja sympatia tulisivatkin meiltä luonnostaan ja kumpuavat jostain meidän sisimmästämme, niin silti me opimme vanhemmiltamme ja toisiltamme, miten toisia ihmisiä kuuluu kohdella. Onko oikeaa tapaa välittää toisista ihmisistä vai riittääkö että vain välittää? On aina hyvä, että kertoo ja näyttää välittävänsä. Ei voi välittää liikaa.

Hyvää yötä ja ihanaa tulevaa viikkoa!