Itseen meneminen

Kevätväsy tai ei voi vielä kevätväsyksi sanoa, mutta jokin saa ihmiset väsyneeksi tällä hetkellä, kun alkaa valkenemaan päivät. Minullakin oli kolmesta neljään tosi väsynyttä päivää viime viikolla ja lepäsin sängyssäkin suunnilleen tuijotellen kattoon vailla ajatuksia, nukuin paljon ja join paljon maitoa, kunnes yhtäkkiä voimat palasivat ja treenikin oli jälleen lennokasta.

Paljon auttaa, kun miettii, mistä voisi alakulo johtua, niin on helpompi ajatella itsensä pois siitä mudasta. Ja juoda tarpeeksi vettä. Pidemmän päälle olen huomannut, että jos ei päivittäin juo tarpeeksi vettä, niin menee henkisesti ja fyysisesti tukkoon. Minulla keho pakotti pitämään muutaman lepopäivän, kun ilmeisesti treenasin liian kovaa ilman lepoa.

Kehoa kun oppii kuuntelemaan niin tietää, mistä kaikki vaivat johtuvat. Vaikka tietäisin, että jokin on aivokemiallista niin sen tiedostaminen saa ajattelemaan toisin, että "minähän en tähän mutaan jää, kun tuossa on runko, josta voin vetää itseni ylös"; niin joko tarttuu siihen runkoon tai jää mutaan ja vajoaa vielä syvemmälle. Eihän tämä aina toimi, mutta kun oppii tuntemaan kehon kaikki viestit, niin oppii löytämään ongelmiin ratkaisut.

Toisinaan saattaa olla myös niin, että jos on vetämätön olo, niin kannattaakin lähteä ulos haukkaamaan happea. Usein saatan turhautumisen iskiessä mennä salille juoksemaan niin kovaa, että monella solmulla oleva naru aukeaa ja härkäsestä muuttuukin kärpänen.

Kannattaa ainakin juoda aluksi iso lasillinen vettä, niin ajatukset selkeytyvät.

Itkeä kannattaa aina, kun siltä tuntuu, koska tiedostamisen välillä saattaa olla myös pato, jonka voiman pieni itku auttaa ymmärtämään ja itku murtaa tämän padon, josta ei tiennytkään. Kokemuksena olin kerran niin paljon sullonut tunteita ja ajatuksia sisääni, että alkoi itkettää itseni vuoksi ja siinä kohtaa ymmärsin tunteeni olevan jotain asiaa kohtaan paljon suuremmat kuin luulinkaan. Tunteita ei kannata vähätellä tai kieltää, vaan aina käydä ne läpi, etteivät ne synnytä niin suurta patoa, että se saattaakin räjähtää ja kaikki piilossa oleva purskahtaa niin kovaa ulos, ettei voimat riitä niitä selvittämään.

Tänään oli muuten tosi hyvä päivä, mutta tapahtui jälleen jokin pieni suuri asia, joka jäi vaivaamaan mieltä ja vaikka se on selvitetty ja siitä on monta tuntia aikaa, niin silti se jäi jumittamaan päähän. Kunnes selvisi vihdoin miksi se jäi junnaamaan päähän, sillä se sai ymmärtämään ja näkemään jälleen jotain uutta itsessä.

Töiden jälkeen paistoi vihdoin aurinko tänä päivänä, vaikka se meinasi jo aiemmin pilkistää pilvien välistä siinä onnistumatta. Kävin kaupasta hakemassa suklaapatukan niin kuin olen monena päivänä tehnyt vain sen takia, etten ehtinyt juuri ohi menneeseen bussiin ja että ulkona on vähän vilpoinen. Todella huono tekosyy! Tällekin tavalle keksin juuri syyn ja aion jälleen elää tämän oivallettuani terveemmin, varsinkin kun suklaan syönti alkaa näkyä naamassa, joka juuri oli kiva ja puhtoinen viime viikonloppuna.

Patukan kaupasta haettuani haistelin ilmaa ja ajattelin kävellä lähimpään kirjastoon, kun se oli alunperinkin aamulla ajatuksena. Halusin samalla myös olla yksin ilman muita ihmisiä.

Onneksi lähdin kävelemään, kun ihana aurinko tuli vastaan ja valaisi keltaisena. Luin pitkästä aikaa lehtiä kirjastossa ja ne selattuani otin junan rautatieasemalle ja menin keskustaan. Salille meinasin mennä treenaamaan, mutta käytyäni vessassa ja huomattuani vieraan henkilön vastaanotossa minua ei huvittanut jäädä hetkeksikään treenaamaan. Sen sijaan ajattelin, ettei ole mitään syytä enää pitkittää yhden elokuvan näkemistä ja ostin lipun Tennispalatsissa puolen tunnin kuluttua alkavaan näytökseen. Ennen elokuvan alkua ostin suuren Ben&Jerry's half dough - purkin ja söin sen elokuvaa katsellessani. Onneksi oli niin kuin vieressä istuvallakin vastamelukuulokkeet mukana, jotka vaimensivat jonkin verran ääntä, kun leffateatterien saleissa on aina liian kovalla ääni.

Siinä kohtaa jo ymmärsin, että halusin aurinkokävelyllä, suklaalla, jäätelöllä ja elokuvalla vain saada jotain muuta ajateltavaa. Ajatukset palasivat jälleen entiseen elokuvan loputtua ja haettuani kaupasta uuden kookosöljyn vanhan kadottua ties minne. Minulla on niin korkealla moraali, että tietynlaiset asiat painavat enemmän mieltä kuin toiset.

Viileitä hiljaisia iltakatuja pitkin kävellessäni ajattelin, että en olisi halunnut mennä kotiin, kun siellä ei ole ketään odottamassa. Kotona mietin, että rankaisin itseäni antamalla itselleni hetken nautinnon sokeriherkuista, koska jos palkitsisin itseäni niin nauttisin jotain, mikä olisi hyväksi keholle ja mielelle. Nyt kun tämän tiedostan voin jälleen lähteä sille tielle, missä ei hedelmien ja marjojen lisäksi sokeria juuri ole. Hyvinvoiva keho, iho ja mieli ovat kaikkein paras palkinto.

Kotona aloin miettiä, miksi päivän ainoa huono asia junnaa päässä, vaikka täytin päivää niin monella hyvälläkin asialla ja vihdoin sen ymmärsin. Olen aina ajatellut itsekseni, etten piittaa muiden mielipiteistä tietyllä saralla ja teen miten parhaaksi näen ja käytän sopivasti huumoria.  Mutta sitten kun koin epäonnistuneeni jossain, niin ajattelin, etten tehnytkään parastani. En kyennyt siihen. Joskus tuntuu, että vaikka parhaani yritän, niin mikään ei tunnu riittävän. Oikeasti siis välitänkin muiden mielipiteistä ja kohdistan itselleni vaatimuksia, joita luulen muiden minusta odottavan, mutta samalla yritän ylisuorittaa kaikkea. Tykkään toki ideoida ja tuoda ideoitani parhaani mukaan esille, mutta olen kokemuksista oppivainen. Onneksi. Voin antaa itselleni anteeksi vakuuttamalla itselleni, että opin kokemuksesta ja seuraavalla kerralla osaan paremmin, koska tiedän olevani sellainen.

Opin joka päivä uusia asioita, tietoja, toimintatapoja, tulkitsemista pienimmistä ilmeistä, eleistä lukemalla ja aistimalla ilmapiiriä. Kaikki on niin moniulotteista, että pitää luottaa siihen, että kapasiteetti riittää.

Viimeisenä oljenkortena puhuu jonkin asianomaisen kanssa, joka luultavasti kertoo "teit parhaasi, enempää ei olisi voinut vaatiakaan, seuraavalla kerralla tiedät ja osaat enemmän".

Välillä ihmettelen, miksi olen se pölvänä, joka kompastuu katulaattoihin tai parhaimmassa tapauksissa omiin jalkoihinsa ja unohtaa jotain, kun ei ole tarpeeksi valmistautunut tai ainoastaan hajamielinen. Itselleen silti pitää antaa anteeksi ja olla myös armollinen, eikä vaatia koko ajan jotain.

Muillekin ihmisille käy ihan samalla tavalla kömmähdyksiä, unohtamisia ja tölväisyjä. Kuten joskus ajattelin aforismin muodossa "Ainoa asia, minkä voi tehdä pelkäämättä epäonnistumista on itsensä kehittäminen": kun kompastuu, niin nousee uudelleen pystyyn ja yrittää uudelleen.

Kuvia viime sunnuntailta. Kevät oli enemmän mielessä kuin ulkoilmassa. Odotan aurinkoa, niin kuin tällä viikolla aurinko on tainnut tulla jälleen pysyvästi päiviimme, että voisin kuvata kaunista arkkitehtuuria auringon valossa. Aurinko on vain niin sanoinkuvaamattoman ihmeellinen lämmittävä ja valaiseva pallo taivaalla. Ilman sitä elämää ei olisi. Sen näkeminen saa väkisinkin hymyilemään.

Ei pelkkää herkuttelua tällä viikolla kuitenkaan. Olen parina päivänä ennen treeniä toteuttanut pienen haaveeni hakea "trendikkäästi" smoothien Jungle juice barista ennen salille menoa. Ja ne ovat kivan täyttäviä. Tämän hetken suosikkini on Flamingo. Harmi että niin monessa on inkivääriä, mutta voihan ne pyytää tekemään ilmankin sitä. Harmi, ettei ole aktiivihiiltä sisältävää Pommia, kun se oli kausituote ja ensimmäinen suosikkini Maca my wheyta ei enää tehdä, mikä on tosi kurjaa sillä muita, joita tehtiin samaa aikaa kuin sitä, on edelleen olemassa. Treenaaminenkin laskee ruokahalua ja veden juominen, mutta kyllä sitä aina jotain pientä vielä illalla syö ennen kuin menee nukkumaan. Tällä hetkellä syön iltaisin salin jälkeen jogurttirahkan, jossa on seassa pähkinöitä ja mangososetta.

Nämä kuvat ovat Kampista. Olin katsomassa Tennispalatsissa Star Warsin viimeisimmän The rise of Skywalkerin ja tykkäsin, vaikka loppu olisi voinut olla erilainen.

Kävin keskiviikkona hierojalla ja oli vähän jumituksia ns juoksulihaksissani selän puolella. Pitää opetella venyttelemään. Juoksu on taas maistunut jopa kävelypäivinä. Tai lepopäivieni jälkeen viime viikolla kävin ensin kävelemässä puoli tuntia ja mietin, että olisin kävellyt seuraavanakin päivänä, kun oli vähän vetämätön olo, mutta sitten viiden minuutin kuluttua juoksinkin parikymmentä minuuttia ja kävelin viisi eli yhteensä puoli tuntia. Olo oli sen jälkeen parempi kuin ennen salille menoa.

Tällä hetkellä katselen Star Warsin toisiksi viimeisintä, kun en sitä kovin hyvin muista. Sen jälkeen pitäisi lähteä käymään jossain. En vain ole varma missä. Jospa vain lähtisi aurinkokävelylle.

Ihanaa viikonloppua!