Voi hidastaa, muttei pysähtyä

Sunnuntaina pyörin hetken ystävän kanssa Itiksessä ja löysin jopa Itiksen XXL:n ja Prisman, jotka olivat eri rakennuksessa kuin itse Itis. Maiskuttelimme Jungle juice barissa smoothiet, omani oli joku Pommi-niminen, kun mehubaarissa oli jonkinlainen Angry birds - teema. Musta väri tulee aktiivihiilestä. Joku muukin oli mustaa tuon juoman jälkeen. Hyvänmakuinen juoma kyllä.

Minä sydän pilvet.

Smoothie-aamut muuttuivat kaurapuuro-aamuihin, hitaaseen syksyyn ja aikaisin ylös nousemisiin. Ei kyllä tarvitse murehtia, että puuro on liian kuumaa, kun laitan siihen vähän margariinia, banaanin pilkottuna ja jäisiä marjoja. Usein on huolena, ehdinkö sittenkään syödä puuron ja juoda kahvin, kun pitää jo juosta bussin perään, ettei se jätä pysäkille odottamaan seuraavaa.

En tällä hetkellä syö muussa muodossa viljoja kuin satunnaisessa gluteenittoman leivän muodossa, niin kaurapuuro on todella hyvä kuidun lähde ja kaura ei reagoi elimistössäni niin kuin muut viljat. Iho on alkanut selkeytyä gluteenittoman, maidottoman ja herkuttoman (eli sokerittoman) dieetin seurauksena ja sillä on menossa selvä detox-vaihe, kun työntää kuonaa ihon kautta ulos. Kun syntyy hieman epäpuhtauksia, vaikkei syökään herkkuja, niin elimistö haluaa työntää ylimääräisen kerääntyneen kuonan pois, että iho voi ja näyttääkin kauniimmalta, ihohuokoset ovat selkeästi pienentyneet. Olen silti huolissani, saanko tarpeeksi kalsiumia ja sinkkiä. Olenkin laittanut yhteydenottopyynnön personal trainerille, jonka tiedän olevan vegaani, joten hän voisi neuvoa minua muuttuneessa ruokavaliossani.

Tiedostava syöminen on tosi hienoa ja palkitsevaa. Kun tietää, että tulee vain nälän tunne vatsaan ja keho kertoo, että nyt pitäisi syödä, niin silloin miettii, mitä söisi. Useimmiten tosiaan syö kerran päivässä kourallisen pähkinöitä ja manteleita, jotka saivatkin korvattua työpäivän ja salia ennen olevan herkkuhetken. Ajattelin, ettei Lidlin rahkatasku ole herkku, vaan pelkkä rahkatäytteinen välipala, mutta olihan siinä valtavasti energiaa sekä lisäksi vehnää ja sokeria. Elimistö meni ihan sekaisin. Nykyään verensokeri ei pääse laskemaan liian alas, että tekisi mieli saada nopeaa hiilihydraattia, sokeria, joka veisi nälästä vain kärjen odotellessa oikeaa ateriaa. Olen ennenkin ajatellut, että ilman vehnää nälkä tuntuu erilaiselta ja niin se tosiaan tekee. Nyt tietää, mitä oikea nälän tunne on ja miten sitä pitää ruokkia. Keho ei enää ilmoita, jos sillä ei oikeasti ole energian tarve, mikä on tosi huikeaa - se miten keho kertoo asioita ja miten pystyy tulkitsemaan sen viestejä.

Syksy tulossa, pihlajanmarjat ovat siitä selkeä merkki.

Ihania aurinkoisia aamuja matkalla töihin. Kesä palasi täksi viikoksi takaisin, mutta olisin kyllä jo tosi valmis syksyyn. Pitäisi vielä vain hankkia oikeanlaiset ulkoiluvaatteet.

Kävin fysioterapiassa tiistaina. Oli aivan ihana, lämmin ja helposti lähestyttävä fysioterapeutti, jonka kanssa olin iloinen ja hassutteleva. Oma itseni parhaimmillaan. Tuli vain tunne, ettei hän arvostele ja voin olla täysin oma itseni hänen seurassaan. Tuntui heti vanhalta tutulta. Jälkeenpäin ajattelin hänestä, että hän on yksi niistä ihmisistä, joiden ei soisi häviävän tästä maailmasta.

Ensin hän kysyi, missä kremppaa erilaisilla kysymyksillä ja sitten katsoi niskan, kaulan ja selän asennot ja liikeradat. Sen jälkeen hän neuvoi muutamissa venytyksissä, jotka rentouttaisivat ja venyttäisivät niskan, kaulan ja yläselän lihaksistoa. Lopuksi hän pyysi hierontapenkille ja kokeili, että selkärangan joka nikamaväli oli joustava, eikä siellä kipuillut. Vielä oli pari kiertoliikettä selällään ja kyljellään. Lopuksi hän laittoi minulle olkapää-hartia - alueelle kineesioteipi, joita pidin kolme päivää ylpeänä. En tiedä miksi ylpeänä. Joskus olen jopa haaveillut murtuneesta jalasta tai kädestä, jotta saisin hienon siteen tai kipsin käteeni, vaikken oikeasti haluaisi murtaa jalkaani tai kättäni, koska siitä saattaa olla kuukausien tai jopa vuosien jälkiseuraukset. 

Tiedän sen, koska sain kahdeksan vuotta sitten hiusmurtuman kyynärpäähäni kaaduttuani jäisillä portailla ja otettuani kädellä vastaan (parempi luultavasti se kuin kyljellä) ja tuntui, että sillä kesti parantua paljon kauemmin kuin kaksi viikkoa. Vaikkei röntgenissä näkynyt enää hiusmurtumaa, niin silti se tuntui rikkinäiseltä ja kesti kauan, jopa Helsingin salille asti, että uskalsin täysin luottaa siihen noustessani molempien käsieni varaan. Neljä vuotta sitten luultavasti ajattelin, että se on vihdoin täysin parantunut. 

Eksyin vähän aiheesta, mutta on hyvä ajatella itseään, omaa terveyttä ja jaksamista. Jos ei itse jaksa, niin ei jaksa auttaa muitakaan. Jos jatkuvasti kipuilee niin ei välttämättä jaksa nauttia elämästäkään. Eikä elämisessä olisi silloin mitään merkitystä, jos siitä ei voisi nauttia.

Ihana sumuinen aurinkoaamu matkalla töihin.

Löysin kivan muiston vuodelta 2015 tältä viikolta.

"Sateen ropina kuului jo illalla, aamulla kahvi valtasi mielen ja maistuu vieläkin suussa. Artesaanileipä oli hyvää, siinä oli juustoa päällä. Lämmin paita päälle, sateenvarjo mukaan, kumpparit jalkaan ja ulos odottamaan bussia. Ulkona sataa, varjo aukeaa, hymyilyttää. Nyt se syksy tuli! Pisaroita taivaalta, lehtiä maassa, purot laskevat pitkin tienreunaa. Kahvia kehossa, hymyilyttää kivaa lukemista matkalla töihin. Tänään on hyvä päivä."

Vähän erilainen syksy tänä vuonna. Kasvihuoneilmiö vaikuttaa jo. On vaikuttanut jo vuosia.

Matkalla salilta kotiin.

Meillä oli eilen työpaikan kehittämispäivä Töölössä. Näin ensimmäisen kerran tämän taideteoksen läheltä. Aika hieno teos kyllä. Pitäisi enemmänkin käydä katselemassa ulkopatsaita ja suuria teoksia hienojen rakennusten lisäksi.

Tämä viikko on tuntunut pitkältä. Tuntuu muutenkin, että tänä syksynä viikot ovat pidempiä, kuin niistä puuttuisi jotain. Parinakin iltana olen vain ollut hyvin väsynyt niin henkisesti kuin fyysisesti ja mennyt kahdeksan ja yhdeksän välillä nukkumaan, koska en ole jaksanut tehdä mitään ja nukkunut kahdeksasta yhdeksään tuntia näin heräten tuntia tai paria ennen kellon soittoa. Silti tuntuu, että aamut ovat liian lyhyitä. Ne kulkevat viikonloppuinakin nopeasti. Minulla olisi vielä kello paria tuntia vähemmän kuin se oikeasti on. Joskus pidennän aamuja pitämällä verhoja suljettuina. Avaan ne usein vasta, kun olen lähdössä ulos. Tuntuu oudolta olla valoisassa asunnossa, joten olen sen sijaan ulkosalla.

Kehittämispäivän jälkeen mielessä pyöri kaikenmoisia ajatuksia. Ensimmäinen tuli salilla saunomisen jälkeen.

"Ainoa asia, mitä voin tehdä pelkäämättä epäonnistumista, on itsensä kehittäminen."

Koska miksi omassa seurassaan pitäisi pelätä. Ei haittaa, jos pettää omat odotuksensa, aina voi yrittää uudelleen ja yrittää tulla paremmaksi. Toisten seurassa on kuitenkin erilaista. Työminäni on sosiaalisesti niin erilainen kuin olen isossa ryhmässä aikuisia. Isossa ryhmässä lasten parissa on ihan erilaisia, koska he ovat avoimia, hyväksyviä ja tietää, ettei tule arvostetuksi ja voi olla juuri sellainen kuin on oikeasti.

En puhu useinkaan epävarmuudesta suuressa ryhmässä tai siitä, miten haluaisin tulla hyväksytyksi ja huomatuksi juuri omana itsenäni ja aina mietin, miksi muut saavat enemmän huomiota, vaikka tekisin mitä tahansa. Pitääkö jatkuvasti yrittää, yrittää ja yrittää ilman taukoja. Miksi toiset ovat siinä parempia? Näin ajattelin eilen myös salin ja saunomisen jälkeen. Liikunta ja kosketus veden ja hien kanssa saa vain ajatukset kulkemaan.

"Joskus tuntuu, että vain harva huomaa heidät, jotka eivät jatkuvasti ole esillä tai pidä ääntä itsestään.

Pidän sellaisia ihmisiä erityisinä; ihmisiä, jotka eivät vain huomaa vaan myös huomioivat kaikki. Usein tuntuu, että olen kolmas tai neljäs pyörä seurassa. Ylimääräinen.Toisinaan yritän nauraa kohteliaisuudesta ja jutella paljon mukavia. Yrittää tehdä kuten muut, mahtua normeihin. Silti tuntuu, ettei riitä, vaikka yrittää. Miksi pitää yrittää mahtua lokeroon? Sulloutua sinne, minne ei mahdu - koska haluaisi myös näkyä ja tulla kuulluksi. Olla arvokas ja tärkeä. Miksi pitää yrittää olla joku muu, kun haluaisi olla vain oma itsensä?"

Useimmiten myös tykkään tai nauran, jos jokin on oikeasti kaunista, hienoa tai hauskaa. Minusta on jotenkin hassua nauraa, jos jokin asia ei ole omasta mielestäni hauska. Eihän sitä tiedä, kuinka moni oikeasti nauraa mukana vain kohteliaisuudesta, mutta itse en halua teeskennellä tai olla epäaito, valehdella vaan puhua suoraan. Olen kyllä kohtelias ja vaalin todella suuresti kohteliaisuutta, mutta olla kohtelias ja kehua vain, jos toinen sitä kaipaa, osaan tehdä sen silloinkin, mutta liikaa ristiriitaisia tunteita en suodata. Enkä halua valehdella. Siksi en varmaan pidä joistain vitseistä, vaan enemmänkin aidosta huumorista ja tilannekomiikasta, koska jotkut vitsit voivat olla todella loukkaavia, eikä sellainen ole mielestäni hauskaa. Jos joku nauraa, kun toinen kaatuu, oletko itse se joka nauraa vai se joka menee auttamaan toisen ylös? Itse olen jälkimmäinen. En halua, että kehenkään sattuu. En ainakaan tahallani, joskus voin tehdä niin vahingossa ja yritän korjata vahingon.

Mitä suuriin ryhmiin tulee, niin muistan edelleen päivän, jona peräännyin. Olin kolmannella tai neljännellä luokalla, oli välitunti ja vihdoin päätin mielessäni, että nyt menen juttelemaan ja kuuntelemaan, mistä muut puhuvat. Lähestyin luokkamme tyttöryhmää, joka oli tiiviissä ringissä niin kuin aina, mutta juuri kun olisin päässyt perille, niin yksi heistä huomasi minun lähestyvän ja mulkaisi omasta mielestäni minua pahasti, joten käännyin pois ja siitä lähtien vietin joka välitunnin yksin jossain nurkassa miettien omia asioitani ja katselemalla muita lapsia leikkimässä keskenään. Onneksi en kuitenkaan ollut täysin yksin. Minulla oli muutama kaveri luokkamme ulkopuolella, muissa kouluissa ja yläasteella ja lukiossa onneksi myös samassa koulussa. Kaksi heistä on edelleenkin ystäviäni. Onneksi olen myös aikuisuudessa saanut ystäviä sekä töistä että töiden ulkopuolelta.

Nautin salilla käymisestä en ainoastaan sen takia, että tulee treenattua ja kehitettyä itseään vaan myös sen takia, että saa olla ihmisten joukossa, jossa ei tarvitse jännittää, koska jokainen keskittyy omaan treeniinsä ja jos katseet kohtaavat niin usein hymyillään. Salin työntekijät ovat ihania; he aina hymyilevät, moikkaavat tullessa ja mennessä sekä ovat aina valmiita palvelemaan ja kertomaan, jos on jotain kysyttävää. Nautin jokaisesta ihmiskontaktista niin kuin auringosta. Lisäksi olen hellyydenkipeä, mutta ei tuntemattomia ihmisiä voi vain mennä halailemaan. Onneksi on ystäviä, jotka tykkäävät halaamisesta.

Nyt kuitenkin verhot auki, vaatteet päälle, tukka kuosiin ja ulos. Taidan mennä ratikka-ajelulle ja sitten salille. Saa tulla vetämään hihasta, olen aina valmis ex tempore - kahville. Saa nähdä, jos johonkin museoon käypi tänään tie.