lauantai 7. syyskuuta 2019

Kulttuuria ja arkkitehtuuria


Varoitus: tiedossa valtava kuvapläjäys.











Keskiviikkona menimme ystäväni kanssa museoreissulle töiden jälkeen. Amos Rex ei ollut tiistaina auki ja maanantai olin hierojalla, joten seuraava mahdollinen päivä oli keskiviikko. Amos Rexiin menimme katsomaan pian poistuvaa Ars Fennica - näyttelyä. Eniten varmaan jäi mieleen suuri seitsemästä paneelista koottu metsätaulu ja Trollien kahvila elävine tauluineen ja selasimme kirjan läpi, mikä kertoi näistä trolleista ja miten he olivat päätyneet Suomeen.


Amos Rex ulkopuolelta.
























Seuraavaksi menimme Taidehalliin Ugo Rondinonen näyttelyyn, josta molemmat tykkäsimme valtavasti. En edes tiennyt pelleistä, nopeasti pääliesitettä jostain netistä sivusilmällä katsottuna ajattelin vain, että se kertoo jotain sateenkaarista. Sateenkaaret eivät kuitenkaan ollut keskeinen aihe, vaikka yksi kokonainen huone olikin vuorattu sateenkaari-piirustuksilla. Pellet olivat. Alussa olikin kyltti, jossa neuvottiin olemaan istumatta pellejen päälle ja häiritsemättä niiden rauhaa ja silloin vasta sain tietää pelleistä. Oli kyllä aika hienoa, kun nukkuvia pellejä oli kolmessa vai neljässä isossa huoneessa. Ensin niitä luuli tosi pitkään eläviksi, mutta sitten luki seinätaulusta, että ne ovat rakennettu kolmesta eri materiaalista. Emme yleensä ystäväni kanssa kuiski museoissa, mutta nyt tuntui, että se oli hyvin tarpeellista, koska pellet nukkuivat.

Näyttely on 17.11. asti nähtävissä, suosittelen lämpimästi.








Ulkoilutin uutta leluani eli Samsung Galaxy A50:ta. Ihastuin siihen käydessämme viime sunnuntaina ystävän kanssa Tikkurilan Telia-kaupassa. Ihastuin tottakai kameran laatuun ja tässä on tosi huippu laajakuvatoiminto ja kolmoiskamera. Syvyyskameraan ja muihin ominaisuuksiin en ole vielä perehtynyt, mutta aikansa kullakin. Ja kyllä, saatan toisinaan kutsua kännykkääni kameraksi, koska se on minulle sen oikeastaan tärkein ominaisuus.






Hoodz. Ihanat iltamaisemat. Kuvat ovat ihan eri luokkaa kuin ennen. Etukamerassa on vielä jokin häikkä, mutta yritän saada sen korjatuksi tai sitten pitää lähettää se huoltoon, voih.






Vallila!



Sörnäinen.




Ihanat laajakuvaominaisuudet.





































Tänään kävin kuvailemassa Punavuoren arkkitehtuuria. Tulin IsoRoobertinkatua pitkin takaisin keskustaan kiertäen Erottajan kautta. Alkoi sataa, mutta mitäpä siitä. Sade on kivaa. Tänään en käynyt ollenkaan salilla, vaan pidin lepopäivän ja yritin keksiä muuta tekemistä, joten kävin kävelemässä ristiin rastiin pitkin katuja ja ulkoilutin kameraani.





Olette varmaan huomanneet, että jotkut näistä linnamaisista kauniista vanhemmista rakennuksista on nimetty, kuten keskustassa Kuusilinna, tämä vaaleanpunainen rakennus on nimeltään Ihantola. Onhan noita aika monta nimettyä taloa, mutta kuka löytää ne kaikki? Siinäpä olisikin aika homma.

Tällä viikolla on tullut myös pari runoa mieleen.

Milloin muistaa lampun palaneen
kun jatkuvasti koettaa katkaisijaa
jos valo sittenkin syttyisi

Pilvipäivänä muistaa,
ettei aurinko ole hävinnyt
Se on vain piilossa 


Uskoo valonpilkahduksiin


Milloin uskoo,
ettei monta tuntia käveltyä
jaksa enää jatkaa,
mutta on jaksettava silti
On päästävä perille


Ei pidä luovuttaa kesken matkan


Lasi ei ole puoliksi tyhjä
eikä puoliksi täynnä
Kun vesi loppuu
lasi on täytettävä uudelleen
piripintaan asti


Joskus on luotettava
tietämättä kaikkea olennaista
Parhaat palat tulevat matkan varrella 


Elämästä kannattaa nauttia täydellä lasilla

Muistaa, että se on hyvä välillä juoda loppuun
että sen voisi täyttää uudelleen


Ja toinen.

Välillä on vaikeampia päiviä
Kun ei aina jaksaisi
Silti on yritettävä parhaansa
Uskottava että riittää 


Jokainen päivä loppuu
Ja sitten käännetään sivua
Uutena päivänä uskoen
että se on entistä parempi


Mikään päivä ei ole samanlainen
Aina tapahtuu jotain


Kun ahdistaa
niin on keskityttävä
siihen, mikä oli hyvää


Usko valonpilkahduksiin


Koskaan ei pidä luopua toivosta
kun aika ei pysähdy
Ja sitten kehittyy


Olen alkanut nähdä painajaisia. Ei niitä trilleri-/jännitysunia, joissa haluaisi tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu, vaan pahoja unia, joita ei siedä ja niistä pitää vain herätä, ettei uni jatkuisi. En ole nähnyt painajaisia vuosiin. En tiedä, mistä tämä johtuu.
Osaisipa lukea alitajuntaa. Kertoisi, mikä on hätänä, niin sitä osaisi käsitellä. Nämäkin runot aika selvästi liittyvät toisiinsa. No tämä viikko oli tällainen. Jospa ensi viikko on edellistä parempi.

Kuten runossakin sanon: huominen on aina uusi päivä täynnä uusia mahdollisuuksia. Ei pidä jäädä junnaamaan vanhoihin asioihin, koska loppujen lopuksi ne saattavat olla vain oman pään sisällä, eikä kukaan muu tiedä niistä mitään. Toki on aina hyvä, jos on joku jolle puhua. Toisinaan sekin riittää, että toinen vain kuuntelee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luontoa ja univajetta

La breakfast. Viikon luontokuvat. Vähän iltapuuhia. Koitan lukea enemmän. Virheostos. Söin se...