Ulkoilua ja shoppailua

Aurinkoiset päivät. 

Pilviset päivät. 

Keskittyminen vahvistuu, 

näkeminen tarkentuu, 

kuuleminen helpottuu. 

Linnut muuttavat etelään.

Ja tuuli vaihtaa suuntaa.

Luonnon väriloisto kasvaa. 

Lehtiä kerätään kasoihin, 

jotta niihin voisi hypätä.

Yhä uudestaan ja uudestaan.

Paistaako tänään vai huomenna vasta?

Rakasta vahvasti ja opeta se muille.

Kuuntele katselemalla.

Opeta näyttämällä,

mikä on väkivaltaa vahvempi voima.

Äläkä ikinä lopeta.

En tiedä, mistä tuli. Ei pitänyt alkaa runoilemaan. Aiemmin kirjoitin pienen runoisen siitä, miten keskittyminen kasvaa ja tulee luettua ja kuunneltua musiikkia enemmän syksyllä. En tiedä, miksi mieli on niin sumea kesällä. Onko sen takia, kun ilma on niin pysähtynyttä? Aurinko sarastaa ja paistaa, mutta syksyllä se loistaa. Ei lämmitä enää niin paljon, mutta valaisee senkin edestä.

Syksy on valoa sisältäpäin.

Näin ensimmäistä kertaa tänä syksynä tällä viikolla tähdetkin. Kävin iltalenkillä yhtenä päivänä. Kävin sitä ennen salilla ja odotin pari tuntia, että taivas tummuisi sen verran, että voisi käydä testailemassa uusia heijastinhenkseleitä.

Oli minulla myös kengissä heijastinnauhat, juoksuhousujen takaosassa heijastinmerkit ja vielä pipossa heijastava kuva (ajattelin seuraavilta messuilta katsoa, josko löytyisi joku uusi kiva tähtimerkin pipo).

Oli tosi kivaa käydä lenkillä vähän viileässä ilmassa. Ei haittaa viileys, kun on hyvin pukeutunut ja pysyy hyvällä mielellä liikkeessä. Otin pari spurttiakin matkalla, mutta muuten harrastan kuntokävelyä sellaisella 6-6.5 km/h nopeudella.

 

 

Hämmästytti kovasti se, ettei kenelläkään vastaantulijalla tai ohi menevällä tai kenestä kuljin ohi, ollut yhtään heijastimia. Ei missään! Ja kaiken lisäksi suurin osa oli sen lisäksi pukeutunut täysin mustaan. Katuvalot heijastivat paikka paikoin, mutta ympärillä oli vain mustia hahmoja. Kuulostaa pelottavalta, mutta tosiasiassa he ovat vain ihmisiä ilman heijastimia.

Syksyllä on ihanaa lenkkeillä ja käydä varsinkin iltalenkeillä. En tiedä miksi. Kai siinä hämäryydessä jokin kiehtoo. Ei kyllä tulisi mieleenkään olla ilman heijastimia tuolla, missä kulkee myös autot ja pyörät! Pyörissä sentään oli valot päällä edessä, mutta muuten pyöräilijöitäkään ei olisi näkynyt.

Oli varmuuden vuoksi vielä taskulamppukin mukana, jos olisi tullut ihan pimeitä kohtia vastaan. Mietin myös, olisikohan jossain vielä valaistuja asusteita - olisivat huippusiistejä. Henkikulta on varmasti jokaiselle tärkeä, vaalikaamme sitä näkymällä pimeässä. En voi alkaa vastaantulijoille paasata heijastinasioista, mutta voin näyttää omalla heijastimien käytöllä toivottavasti esimerkkiä muillekin. Lenkin ja salin jälkeen oli mukavasti väsynyt ja menin aikaisin nukkumaan.

Keskiviikko oli aika onnekas päivä. Sain tietää, että olen voittanut lahjakortin Suomalaiseen kirjakauppaan, kun satuin Kampin uudistetussa Suomalaisessa kirjakaupassa käymään sattumalta sunnuntaina. Kävin vain ihmettelemässä, että onko se uudistunut ja sitten ostin tarjouksessa olleen Maaret Kallion Lujasti Lempeä - kirjan, jonka taisinkin mainita.

Anyway keskiviikkona sitten tuli tieto, että kun ostin kanta-asiakaskortilla avajaispäivien sisällä jotain sieltä minut arvottiin yhdeksi onnekkaista. Aikamoista. Enpä kovin usein mitään mistään voita - olen opetellut nauramaan vain joskus sattuville kömmähdyksille ja omalle hajamielisyydelle välillä. Sattuuhan sitä jokaiselle. Ajattelin ensin, etten keksi lahjakortille mitään käyttöä, mutta sain samana päivänä tiedon, että jo pitkään ajattelemani kirja, jonka sieltä sunnuntaina pistin tilaukseen oli tullut samana keskiviikko-päivänä, joten kävin ostamassa sen ja myös ystävälleni tulevan syntymäpäivälahjankin sieltä.

En ole vielä aloittanut tuon lukemista, kun on viisi muutakin kirjaa samaa aikaa kesken, niin en viitsi aloittaa uutta, vaikka ajatus kutkuttaakin. Vanhat ensin pitää lukea, että voi tarttua uuteen kirjaan. Olen vähän aloittanut Lujasti Lempeä - kirjaakin ja tänään ostin siihen kivan magneettisen kirjainmerkin. Ja olen myös päällystänyt näitä kirjoja kontaktimuovilla. Se on kivaa puuhaa se.

Perjantaina menin kymmeneltä nukkumaan ja heräsin ensin vähän vaille kahdeksan ja koisin vielä vähän vaille kymmeneen eli nukuin melkein 12 tuntia. Oli ilmeisesti vähän univelkaa kertynyt viikon aikana. Viikonloppu kului salilla käyden, relaksoituen ja hyvästä seurasta, ruoasta ja juomasta nauttien.

Tänään hitaan herätyksen ja sunnuntaiaamiaisen jälkeen pääsin kuvaamaan luontoa. Ei haitannut pilvipäivä ei, vaikkei eilenkään paistanut.

Kävin Stadiumilla katselemassa, mitä kaikkea kivaa siellä tällä kertaa on.

 

 

Kivan näköinen paperikauppa Fredrikinkadulla, jonka bongasimme Herkkukauppaan matkalla. Pitää ehdottomasti käydä tuolla joku päivä, kun se on auki. Aivan ihastuttava.

Paperikaupan vieressä on tämä todella ihana lelukauppa, josta tekisi mieli ostaa vaikka mitä kivaa.

 

Otin ystävääni yhteyttä ja kutsuin hänet keskustaan kanssani käppäilemään. Lupasin hänelle kahvittelua, mutta tapasimme Kampissa ja ensimmäinen kahvila ei käynytkään, kun ei näkynyt vapaita istumapaikkoja, joten päätimme käydä Stockmannin Espresso Housessa. Siinä tepastellessamme ulkosalla mieleeni tuli, olisiko Roobertin Herkku auki, jospa käytäisiin siellä ennen kahvihetkeä. Huolestuin matkalla nähdessäni Eerikinkadulla Candy Shopin, joka kantoi samaa merkkiä kuin Roobertin herkku, enkä ole varma, lukiko siinä myös Roobertin herkku ja ajattelin, että onko nettisivuilla väärää tietoa, kun sanottiin sen olevan auki sunnuntaina ja onko se siihen muuttanut, kun sisältö näytti aika samalta.

Päästessämme Punavuoren torin lähellä sijaitsevaan oikeaan liikkeeseen saimme selville, että Eerikinkadulla on sivuliike, joka ei tosiaankaan ole sunnuntaisin auki ja että se on ollut siinä jo helmikuusta. Eipä ole tullut käppäiltyä Eerikinkadulla. Kesäsuunnitelma Helsingin katujen halki käppäilystä ja pyöräilystä ei muutenkaan kantanut kortta kovin pitkälle, vaikka jonkin verran tuli kyllä katuja katseltua. Ihastelimme kaupan sisältöä ja keräsimme vähän irtokarkkia pussiin.

Menimme takaisinpäin ratikalla numero kolme ja oli vain muutama pysäkki, kunnes olimmekin Ylioppilastalolla. Kävimme Espresso Housessa juomassa lattet ja syömässä herkkua sekä höpöttelemässä väsyneitä. Hän oli paljon väsyneempi kuin minä, vaikka minullakin oli jatkuvasti heräilyä yöllä epämääräisten ruoka- ja ruoka-aineiden nauttimisen takia.

Tänään oli kyllä viimeinen vehnäherkkupäivä minulle. Olen huomannut, että myös leivoksissa oleva vehnä vaikuttaa (ennen on voinut päätellä ulkonäöstä, sopiiko vai ei, esim leivoksissa ollut ei ole vaikuttanut, mutta lehtitaikina ja croissantit, patonkileivissä tms on) ja pelkkä vehnätärkkelyskin tuntuu suolistossa. Suolisto on jurrannut jo neljä vai viisi päivää ja haluan sen loppuvan.

Ei voi tietää, olenko ollut viisivuotiaasta lähtien herkkä tai allerginen juurikin vehnälle, koska silloin ihottumani alkoi ja on kestänyt tähän asti eli 25 vuotta jo. Nyt oikeasti alan katsella, mitä kaikki tuotteet sisältävät, enkä koske mihinkään, missä on vehnägluteenia tai mitään siihen viittaavaa. Katsotaan, jos tapahtuu muutosta. On hyvä tuntea olonsa hyväksi kuin että tuhnuttelee menemään vaikka kaupassa, koska ei voi sille mitään ja sitten harmittelee, ettei voi viihtyä missään, ettei aiheuttaisi ilmailullaan toisille tukalaa oloa. Lactoline on myös tehnyt hyvää iholle, iho tykkää (viime postauksessa puhuin samasta väärällä nimikkeellä, käyn korjaamassa asian).

Kahvitteluhetken jälkeen kävimme Aleksanterinkadun Suomalaisessa kirjakaupassa, joka on paljon isompi kuin Kampissa oleva. Siellä oli valtavasti katseltavaa ja melkein ostin kuvakatselukirjankin. Katselimme läpi kaiken muun paitsi väriosiota. Paljon siellä on myös löytökirjoja ja alennettuja hintoja, mikä oli todella kivaisa juttu. Ostin pari lehteä, Maaret Kallion Inhimillisiä kohtaamisia - kirjan, isänpäivälahjan isälle sekä hienon magneettisen kirjanmerkin. Katselin myös kalentereita, kun ensi vuoden kalenterit ovat ilmestyneet. Nyt minulla on ollut Hyvän mielen päivyri, jossa on joka viikolle pieni runo tai ajatus ja joka kuukaudelle pidempi mietelmä. On ollut tosi kätevä käyttää pienen kokonsa kanssa. Tämä kalenteri oli paikalla olevista kalentereista mieluisimman oloinen, mutta katson kalentereita uudestaan vielä lähempänä joulua.

Tässä kirjoittelun lomassa kuvia lataillessa tuli pestyä pyykkiäkin ja laitettua kuivumaan. Pitäisi vielä laittaa uunipuuro uuniin, vaihtaa vuodevaatteet, syödä vähän koska masu murjottaa ja pestä astioita, jos jaksaa. Illat menevät niin nopeasti, kun iltaisin olisi eniten tehtävää ja tekisi mieli lueskellakin.

Kivaa uutta alkavaa viikkoa! Sateista on kuulemma luvassa, joten sateenvarjo mukaan matkaan!

~ Lilja Lumi

P.S. Tuli vielä mieleen, kun kerran kuulin lapsien juttelua siitä, mitä kaikkea he osaavat ja kuinka hyvin ja että "Katso, mä osaan vielä paremmin! Ja katso, mitä vielä osaan!" Ei itsensä vähättelyä vaan itsensä kehumista ja näyttämistä osaamistaan kavereillekin. Pelkkää iloa ilman arvostelua. Jos me aikuiset tekisimme samalla tavalla, niin joku pitäisi vähän kajahtaneena. Muttei siinä ole mitään väärää tai hävettävää. Meidän pitäisi ottaa lapsista oppia, eikä vähätellä itseämme. Kertoa joka päivä edes peilikuvalle, mistä on itsessään ylpeä.