Hmm. Luulin kirjoittaneeni viime tiistaina, mutta siitä olikin pari päivää enemmän aikaa. Viikonloppuna ei huvittanut kirjoitella. Tuntuu, että koko ajan on vain satanut, vaikkei olekaan paitsi muutama viime päivä. Eilen illalla, tänään aiemmin ja nytkin. Alkusyksyn aurinkoisuus on tipotiessään. Toivottavasti se palaa vielä ennen kuin kaikki lehdet tipahtavat pois puista. On tuntunut yksinäiseltä. Onneksi töissä on voimaannuttavaa. Töiden jälkeen ei ole tarpeeksi tunteja hereillä onneksi. Näin unta, että uuden naapurini sukunimi olisi Jom. Ainoa naapuri, jonka kanssa olen vähän enemmän rupatellut on muuttanut pois ja senkin takia on yksinäisemmän tuntuista.
Koskaan ei saa tuhlata sitä ihmettä, joka toinen ihminen on. (ei omani)
Pari aurinkoistakin päivää mahtui viiķkoon. Toisena niistä kuvasin tämän kauniin lehden. Tällä hetkellä tuntuu, että kaikki lehdet ovat vain täynnä pilkkuja ja saman näköisiä keltaisia ja ruskeita, kun on märkää. Jospa se aurinko vielä sieltä tulla tupsahtaa.
Tekevälle sattuu. Yhtenä iltana kahvimukista pillahti pieni lammikko pöydälle ja kun olin pyyhkimässä sitä pois niin kaatuikin koko muki. Ja kyllä, otin kuvan siitä, siivosin vahingon, laitoin pari pyyhettä, joilla sitä pyyhin, ja pöytäliinan pyykkikoriin ja tein uuden kahvin. Eipä sitä tarvitse alkaa harmitella.
On kyllä tosi hyvä tuo Maaret Kallion Lujasti lempeä (töissäkin sattumalta luen samantapaista kirjaa, jonka nimi on Sisäinen timantti), joka kertoo siitä, miten turhista asioista ei pidä hermostua ja että jos nyt hermostuttaa tai jännittää tai mitä tahansa, niin siihen tunteeseen pitää mennä sisään, ihmetellä sitä tunnetta hetki ja löytää siitä uusia ulottuvuuksia. Ennen saatoinkin hermostua, jos myöhästyin bussista sen mennessä nenän edestä, joku töräyttää katuvedet päälle tai pitkään tehty työ pitää tehdä uudelleen (no tuo viimeinen oikeasti harmittaa eniten, koska esimerkiksi tätä tekstiä olen tehnyt yli pari tuntia, enkä haluaisi kaiken tämän häviävän bittiavaruuteen). Mutta tunteet pitää hyväksyä.
Aika jännä kyllä, että kaikki mitä kirjassa sanotaan, niin myönnyttelen vain sille, koska olen jo jonkin aikaa ollut juuri sellainen, mitä kirjassa kehotetaan olevan. Olen löytänyt kultaisen keskitieni. Se alkoi varmasti siitä, kun joskus harvoin saattoi menettää hermot ties mistä ja huomaan vieläkin vaikka ärsyyntyväni, jos olen selaamassa vaikka jotain ja haluan saada sen tiettyyn pisteeseen, kunnes lopetan ja se keskeytetään. Enää en hermostu sellaisesta. Kun oli vaikka hormoneista johtuvia tai nälästä ja väsymyksestä johtuvia (koska kaikki nämä voivat aiheuttaa ärtymystä tiettyyn pisteeseen saapuessaan) niin menin sen turhautumisen, ärsyyntymisen tai kettuuntumisen sisälle ja mietin, että miksi tämä asia juuri sai minut sellaisen tunnekuohahduksen valtaan.
Kun tiedostaa tunteen lähteen, niin tietää, ettei siitä tarvitse ärsyyntyä. Tietää syyn ja seurauksen ja ymmärtää sen ja sille pitää saada ratkaisu. Jos ärsyyntyminen tai stressi meinaa ylittää tietoisuuden, niin menee sitten lenkille. Väsyttäessä menee nukkumaan. Kun kortisolitaso laskee, niin ajatuksetkin selkenevät. Eikä mikään ihme, että ihmiset sanovat minua rauhalliseksi. Ennen olin ulkoisesti rauhallinen, mutta kiehuin joskus sisältä. Nyt olen oikeasti rauhallinen ja niin ylpeä siitä.
Minun työssänikin se on todella tärkeää, kun on tuntosarvia ympärillä, jotka voivat reagoida aikuisen mielentilaan. On hyvä osata kyseenalaistaa asioita, mutta on hyvä myös rentoutua ja rauhoittua vaikka kiiretilanteessa, koska kiirehtiminen lisää stressiä ja vaikka luulee, että asiat tapahtuvat silloin nopeammin, niin oikeasti asioiden hoituminen juuri silloin hidastuu, kun yrittää saada asiat hoitumaan nopeasti, mutta tuleeko ne silloin hoidettua hyvin ja huolellisesti? Keveässä ilmapiirissä aikakin kuluu nopeammin ja sen kuluessa hitaasti vain nauttii sen hitaudesta.
Iltahöperöintiä ja iltatörö kotona.
Joulun lähestyessäkin kolkuttelevat muutokset, jotka vetävät mieltä haikeaksi jo nyt. Ja joulu on ilmestynyt jo
kauppoihin - ihan liian aikaisin. Ei ihmiset ajattele juuri nyt
joulutavaroita. Ihme, ettei halloween-tavaroita näy missään ainakaan
lähikaupassani, koska se tulee ensin. Tosin jos nyt jo ostaa vaikka joulukalenterit ja suklaat, niin ei tarvitse voivotella, että taas ne kalenterit loppuivat juuri kun piti ostaa marraskuun viimeisinä päivinä. Nyt niitä todellakin vielä on laaja valikoima.
Piparisuklaastakin otin kuvan, kun yhtenä päivänä luin vanhan päivityksen, jossa puhuin myös joulusuklaiden tulosta kauppoihin (glögihän tuli jo pari viikkoa sitten), että jonain muuna aikana kuin joulun alla pipari saa mielen sentimentaaliseksi. Voi että, kun muistan yhden ihanan vuoden halloweenina, kun leivoin rakkaan ihmisen kanssa halloween-pipareita. Oli lepakkoa, kakkakasaa ja muita kivoja viritelmiä.
Pitää odottaa vielä ensi viikkoon,
että tulee kivat messut. Tällä viikolla on Hullut päivät, voisi sielläkin piipahtaa. Viime viikolla jo selasin sen keltaisen katalogin läpi, kun tuli postiluukusta. Ensi viikon viikonloppuna on I love me - messut, joihin onneksi sain jo
kaverin. Siitä kirjoitan varmasti oman postauksen.
Katselin leffoja viikonloppuna yksin. Maistoin
vegaanista Chunky monkey - jäätelöä. Se lähti kerran pois kaupoista,
kuten joskus saatoin mainita ja palasi takaisin huonompana. Ja huomasin
kokonaan vehnättömyyteen siirtyessäni, että todella monessa
Ben&Jerry's-jäätelössä on vehnää. Onneksi löysin pari
vanukasmerkkiä, joissa ei ole vehnää. Onhan silti sokeri. Epäilin
maitoakin ja vaihdoin laktoosittomaan, se tuntui ainakin jokseenkin
auttavan. Tuntuu, että iho on alkanut parantumaan ilman vehnää. En
käsitä, miksi niin moni tuote, jossa ei normaalisti ole vehnää sisältää sitä kuitenkin esimerkiksi suklaan perässä lukee "saattaa sisältää vehnää tai vehnän
jäämiä".
Vehnäherkkyyteni ei ole höpöhöpöä, vaikka jotkut niin
väittävätkin. Hetken kesti vieroittua ja kärsin yhtenä päivänä samasta
tunteesta kuin sokerivieroituksessakin, mutta sen jälkeen on tuntunut
hyvältä, eikä peräpää putputa enää samaan tapaan. Ja tulee paljon vähemmän puputettuakin makeaa, kun akilleen kantapää on tosiaan ollut minulle ne leivokset, vehnäiset ihanaiset leivokset. Nyt kun niitä ei voi syödä, niin aika vähälle jää herkutkin. Vielä jonain päivänä kyllä teen itse sitä omenahyvettä vai mitä se oli. Muistan vieläkin, kun sitä Turussa maistoin jäätelön vai kermavaahdon kera. Muistelen aina sen makua kaiholla ja vesi kielellä.
Viimeinen niitti gluteenittomuudessa oli,
kun lopetin jälkiuuniruisleivänkin (jonka ei pitäisi sisältää vehnää,
mutta eräs sanoi että sisältää silti gluteenia, vaikkei sitä siinä
mainita) käytön, niin siihen loppui suolivaivat. Siirryin riisikakkuihin
vai miksi niitä nyt kutsutaankaan. Tärkeintä on voida hyvin. Olen
saattanut olla lähes koko elämäni vehnäyliherkkä. Sitä ei vain ole
koskaan testattu. Ihottumani alkoi 5-vuotiaana ja olen vihdoin siitä
pääsemässä eroon. Kerron lisää siitä jonain päivänä, kun ei sada.
Olen
painon noustua muutaman kilon ottanut myös aerobisen harjoittelun
takaisin osaksi kuntosalitreeniä. Viimeksikin olin ensin seitsemän
minuuttia crosstrainerilla, sitten seitsemän minuuttia juoksumatolla ja
juoksin kolme minuuttia yhteen pötköön. Pieni hiki on ihan hyvästä. Nyt
tekee mieli saunaan. Töissä seisoin tunteroisen sateessa.
Kun on aloittanut aerobisen treenin jälleen kuntosalilla, niin tulee käytettyä lihaksia, joita luulee käyttävänsä kahvakuulan kanssa, kyykätessä ja painojen nostoissa, mutta tulevat aktiivisemmin käytettyä crosstrainerilla ja juoksumatolla, joten pidin ihan suosiolla lepopäivän, kun tuntui jaloissa. Ja muutenkin tämä pimeä sadeilma ei houkuttanut.
Ajattelin ensin, että kävisin Suomalaisessa kirjakaupassa, mutta taidan säästää sen käynnin viikonloppuun ja käydä vaikka Sellossa, kun siellä Suomalaisessa on pari kirjaa, joita Helsingin Suomalaisissa kirjakaupoissa ei ole. Lisäksi kotipysäkkiä lähestyessä tuntui mahassa ihan järkyttävä nälkä ja pelkäsin, että se nälkä veisi tajun kohta. Mitä sitä oikein söisi, ettei olisi joka päivä nälkä? Olin kahden aikaan syönyt jogurttia ja puoli neljän aikaan raakapatukan, mutta nälkä yllätti silti. Ja sitten vielä oli sellainen nälkä, että mietti, minkä syöminen ei etoisi. Onneksi se pahin nälän tunne lähti pois, että pystyin nauttimaan ensi hätään Elovenan aurinkoisen välipalajuoman. Ostin myös Ristoranten gluteenittoman mozzarella-pizzan, kun oli iso nälkä. Maistoin viime viikolla uutta Schäm- merkkistä pizzaa. Se kyllä aiheutti jotain ongelmia, mutta tämä ei ainakaan vielä.
Kalakeiton ostin, jos tulisi vielä illemmalla uusi nälkä. Tuntuu siltä, mutten usko sen olevan oikeaa nälkää. Join pari mukia pikakahvia pizzan päälle ja saattaa närästää mahassa asti. Se voi huijata itsensä nälän tunteeksi, koska joskus närästyksen tappaa syöminen, muttei voi syödä, jos vatsa on täysi. Töissä oli ruoaksi ihanaa kalakeittoa tänään, voi että miten ihania isoja kalapaloja ja maukkaita perunoita herkullisessa maitokeittoliemessä (vai miten sitä sanotaan). Lempikeittoni on juurikin kalakeitto.
En ymmärrä, miten jotkut voivat sanoa "hyi, kalaa!" mutta olen kuullut muutaman jopa sanovan, etteivät he tykkää kookoksesta. Tosiasia kuitenkin on, ettei kaikki voi tykätä kaikesta, eikä tarvitsekaan. En sano, ettei pitäisi. Kaikesta saa tosiaan tykätä, mutta on ihanan monipuolista olla tykkäämättä jostain ja tykätä jostain enemmän kuin jostain muusta. Me ihmiset olemme erilaisia ja niin on mieltymyksemme. Kuten jossain aiemmassa postauksessa mainitsin, että jos kaikki olisimme samanlaisia ja tykkäisimme aina samoista asioista, niin kuolisimme varmasti ennen pitkään sukupuuttoon tai tylsyyteen. Eikä mitään uutta koskaan syntyisi, koska kukaan ei haluaisi kokeilla uusia asioita.
Maku- ja hajuaisti on meille myös suojautumista, kun elimistömmekin reagoivat eri tavoin eri aineisiin, makuihin ja hajuihin. Voisin tehdä kokonaan postauksen tai jopa parikin siitä, miten moninaisia ja monimutkaisia me olemme. Sekin, kun joku sanoo toista monimutkaisesti ja on omasta mielestään kovin yksinkertainen. Mutta yksinkertainenkin on monimutkainen. Yksinkertainen voi olla paljon monimutkaisempi kuin monimutkainen, koska monimutkainen kertoo kaikki tavat, miten on monimutkainen, mutta yksinkertainen pitää avata pykälä kerrallaan. Ei tästä sen enempää.
Tämän illan tekemiset muutenkin. Tätä postausta tehdessä katsoin Pirates of the Caribbeanin uusimman Salazar's revengen. Oli ihan hyvä. Olisi ollut vielä parempi seurassa. Huomenna pitää palauttaa vuokratut leffat. Pitää siis raahata itsensä keskustaan.
Harmi ettei videovuokraamoiden leffoja voi palauttaa niin kuin kirjastojen lainauksia, että vaikka saman kaupungin toiseen sisäiseen vuokraamoon. Olisi helpompaa, koska olen vuokrannut nämä kaksi paikasta, joka oli matkan varrella yhteen paikkaan, jossa en käy kovin usein. Kotivinkin ja KaksPlus-lehden ostin myös selattavaksi. Iltalukemiseksi. Uusin Vauva-lehti pitää käydä lukemassa kirjastossa loppuun ja nyt kun on ihanasti alkanut uusi kuukausi tarkoittaa se juurikin sitä, että suurimmasta osasta lehtiä on ilmestynyt uusi numero ensimmäisen viikon aikana, useimmiten ensimmäisen viikon keskiviikkona tai torstaina.
Joku voisi tanssia aurinkotanssia, ettei koko viikkoa sataisi. Kaivataan jo aurinkoa, eikö niin.
~ Lilja Lumi
Runo viime sunnuntailta:
Sunday at the balcony
Watching red cars on the street
passing by
Sipping coffee in my cardigan
Watching red cars on the street
Sun rising and setting
Watching time passing by
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti