Töiden jälkeen kävin salilla ja kaupasta hakemassa tarpeita. Siirsin roskien viemisen huomiseen tai myöhäiseen iltaan ja väkersin pari ruisleipää kananmunilla. Syön sen lisäksi rahkajogurttia hunajalla ja vadelmia. Napostelin makean nälkään rivin suklaata. Juon pikakahvia, vaikka ensin teki mieli teetä. Laitoin Netflixin pyörimään, vaihdoin kotivaatteet ja nostin jalat ylös. Aah, raukeus.
Yleensä tekee viikko ennen kuukautisia mieli tankata veren luovutusta varten - ihan kehosta lähtee tämä tarve. Ja yleensä myös kuukautisten alussa muutamana päivänä. Mutta sitten sen tarpeen pitäisi loppua.
Tänään aamiaisen ja lounaan välissä alkoi maha murjottamaan ja tuli mieleen, että olisi voinut ottaa jotain välipalaa mukaan, jolloin työkaveri vihjaisi, että hänellä on aina patukka taskussa tarpeen vaatiessa. Ostinpa siis barebar-patukoita muutaman, ettei ihan kauhea nälkä ja heikotus olisi lounaalla. Pitäisi varmasti myös kuluttaa se sama määrä tai jopa enemmän, kun tulee syötyä, jos haluaa pysyä hyvässä kunnossa.
Kävin äidin luona viikonloppuna ja siellä on vaaka toisin kuin salilla. Olin käynyt viime kerralla siellä käydessäni vaa'alla eli joku 1,5-2kk sitten ja vaaka näytti neljä kiloa suurempaa lukemaa kuin viime kerralla. Tiedän, että kuukautisten aikana turvottaa, muttei ehkä ihan neljää kiloa. Onhan tässä tullut syötyä ja herkuteltuakin, mutten ole itse huomannut kehossani muutosta ennen kuin näin tuon lukeman. Ja tarkemmin mietittyä ja katseltua tänään legginsien vyötäröä se ei oikein miellyttänyt, vaikka tiedänkin, miltä päärynävartalo näyttää, niin ei silti pidä näyttää ilmapallotaikinalta.
Eli jos syö paljon ja tykkää herkutella, niin pitää myös liikkua niin, ettei kaikki kilot kerry vyötärölle ja reisiin. Ja juoda tarpeeksi, että aineenvaihdunta toimii. Vehnälle kun olen jonkin verran yliherkkä (riippuen sen muodosta) olen huomannut, että juurikin vehnän elimistö yrittää poistaa mahdollisimman nopeasti pois elimistöstä. Hyvin nopeasti. Ei tunnu miellyttävältä ja tulee kiire.
Perjantai-iltana huomasin, että on aika käydä välillä Turussa, kun olin ollut jo monta viikonloppua peräkkäin Helsingissä ja tiesin, että se aika menisi laakereillaan olevaksi tylsäilyksi, joten otin yhteyttä äitiini, joka sanoi, ettei hän ole kiireinen sinä viikonloppuna ja että veljenikin on juuri käymässä. Otin lauantain aamulähdön Onnibussilla ja valitsin takaisintulomatkankin saman tien sunnuntaille kello kaksi, että riittäisi vähän oleskeluaikaa Helsingissäkin viikonlopulle.
Bussi lähti vartin yli kymmenen aamupäivällä, ehdin hyvin valmistautua ja kerrankin sain hyvän normaalihintaisen (ei mitään järkeä uusissa hintaluokituksissa) paikan hyvällä jalkatilalla suoraan kuskin takaata. Heti bussin nytkähdettyä liikkeelle vielä Helsingin puolella aurinko tuli pilvien takaa esiin ja huomasi, että on tulossa lämmin kaunis päivä. Unohdin matkalukemisen ottaa mukaan, mutta onneksi oli kännykkä ja kuulokkeet. Takaisin tullessa katselin Netflixiä. Menomatkalla vain otin kuvia, selasin nettiä ja katselin videopätkiä sekä tekstailin.
Turku oli vihreämpi kuin Helsinki ja huomasin, että siellä on paljon enemmän puitakin, mikä on tietysti hyvä juttu. Sen lisäksi, että siellä on vihreämpää ja enemmän puita, niin puut ovat myös terveemmän näköisiä. Helsingissä puiden vihreys ja lehdet saattavat olla aika ylhäällä ja puut muutenkin ovat korkealla, mutta Turussa lehtivihreys alkaa aika alhaalta asti ja jatkuu tuuheana latvaan asti. Mahtaako Turussa lehdet ehtiä muutaa väriään ennen talvea vai ovatko puissa keltaisina vielä ensilumen tullessa, se jää nähtäväksi.
Olin vähän ennen puoli yhtä Turun Aurakadulla ja oli määrä tavata kaverini Cafe Artin edessä, kun emme olleet nähneet yli puoleen vuoteen, kun hän kävi työssäoppimassa toisessa maassa. Tultuaan takaisin emme ole nähneet, kun asumme eri kaupungeissa 1,5-2 h päässä. Turussa näin kyllä kavereitani useammin, muttei heitä sielläkään paljoa ollut.
Täälläkin minulla on ystäviä ja olisi ihanaa olla myös työn ulkopuolella ystäviä, vaikka tykkäänkin tosi paljon höpötellä työkavereiden kanssa, jos on jutun aiheita ja monien kanssa viettäisin myös vapaa-aikaani jos mahdollista. Pitäisi varmaan keksiä jokin harrastus, jossa saisi uusia tuttavuuksia - en vain ole kovin hyvä tutustumaan uusiin ihmisiin, vaikka kuinka haluaisin. Äitini on siinä erittäin hyvä. Kun kävimme kaupassa (siitä lisää myöhemmin) niin hän kirjakaupassakin, jossa piipahdin, eikä siellä ollut muita asiakkaita, niin meni vaan juttelemaan ja kysymään, että eikö ole ankeaa olla sunnuntaina töissä ja he rupattelivat mùtaman minuutin.
Kuvailtuani käpystelin Cafe Artiin, jossa jonotimme, tilasimme, odotin latteni valmistumista ja ajattelimme nätillä ilmalla mennä ulos istumaan. Latte pääsi loiskumaan, kun piti vältellä ampiaisia ja mennä sisälle istumaan. Ne pörräsivät juuri siinä, mihin aioimme mennä istumaan.
En pelkää niiden pistämistä, mutta on hiton ärsyttävää, kun ne siinä pörräävät ja yrittää siinä sitten syödä juustokakkua ja olla pelkäämättä, että vahingossa syö ampiaisen siinä sivussa. Niitä oli pari sisälläkin, mutta siellä ne vain halusivat päästä ikkunasta ulos. Ihmettelin niiden käytöstä, niin ystäväni kertoi, että kuningatar kuolee aina syksyisin, niin ampiaiset menevät ihan sekaisin. Ennen en tätä tiennyt.
Höpöttelimme, sain myöhäisen syntymäpäivälahjan (kuulemma selviytymispakkaus kolmikymppiselle) ja lähdimme katsomaan vähän kauppoja.
Hansassakin oli (erilaisilla palloilla) sattumalta Hansamania, muttemme ehtineet sitä tutkimaan sen tarkemmin, vaan etsimme jäätelöä. Kohta äiti tekstasi, että pitää tulla ulos, että tulevat kohta hakemaan. Menin kyytiin hänen uusvanhaan autoonsa ja köröttelimme äidin asunnolle.
Äidin luona söimme, höpöttelimme sekä kahvittelimme syömisen jälkeen. Jonkin ajan kuluttua veljeni kertoi, että voisi lähteä kotiin seuraavalla bussilla, joten kävimme heittämässä hänet linja-autoasemalle, jonka jälkeen kävimme tutkimassa Citymarketia ja hankkimassa vähän illallistarpeita esimerkiksi jogurttirahkaa hunajaani varten.
Yritämme äidin kanssa etsiä kaupoista Marlin kylmässä säilytettävää appelsiini-porkkanamehua, mutta sitä ei tunnu olevan enää missään kaupassa. Mistä hiton syystä aina kaikkein parhaimmat ja pidetyimmät tuotteet viedään pois markkinoilta? Vai eivätkö muut ihmiset vain tykkää tarpeeksi hyvästä? Joskus ajattelee, mitä hyvin oudot maut tekevät kaupassa, että miksei niitä poistomyydä hyvien tuotteiden sijaan. Myös äidin suosikki uusista kismeteistä, kismet lakritsi, on hävinnyt kaikista kaupoista. Mitä ihmettä? Eikö voisi lähettää kaikille Suomessa asuville talouksille vaikka lappua, kattavaa kyselyä kaupoista, niiden palvelusta, tuotteista tms, että normaalikin kaduntallaaja saisi vaikuttaa asioihin. Hyviä liikkeitäkin häviää samaan tapaan kuin hyviä tuotteita ja niiden sijaan tulee ihan outoja kummia liikkeitä, joilla ei välttämättä ole pitkää suosiota edes. Tai tehdään outoja ihan uusia rakennustöitä, millä pilataan maisemaa ja hakataan peltoja ja metsiä pois tieltä. Onneksi on olemassa mielikuvitus. Olisipa yhtä hyvä kuvitustaito.
Tultuamme kaupasta houkuttelin äidin heti lenkille, että tavarat vain kaappiin ja ulos uudestaan. Onneksi lähdimme. Muuten olisi jäänyt näkemättä ja kuvaamatta tämä ihana auringonlasku.
Kuljimme kiertoreittiä ja vähän metsänreunaa pitkin Hovirinnan rannalle ja sieltä ympäri takaisin kotiin. Siellä on ihan positiivinen muutaman vuoden sisällä rakentunut suurehko leikkipaikka ja sen ympärillä paljon kukkaistutuksia.
Kävin keinumassa, hyppimässä ja testaamassa laitteita, kun äiti tyytyi katselemaan sivusta. Yritin opettaa äitiä kävelemään oikealla tavalla ja kerroin hänelle kaikkia vinkkejä, miten hän voisi korjata kävelyasentoaan ja mihin asioihin kävellessä kannattaisi kiinnittää huomiota. Illemmalla korkkasimme kaverilta saamani punaviinipullon.
Sunnuntaiaamuna heräsin ennen äitiä joskus kasin aikoihin ehkäpä, keitin kahvia ja huomattuani teevarannot kaapin ulkopuolella intouduin tekemään teelle ja kahville kokonaan omat hyllyt. Siinä samalla siivosinkin koko kuiva-ainekaapin ja heitin vanhentuneet tuotteet pois. Tulipa siistiä!
Äiti heräsi jossain siivousurakkani puolessa välissä. Kun tuli valmista joimme aamukahvit ja söimme ruisleipää, jonka päällä juustoa ja kurkkua. Juustoa tulee syötyä vain äidin luona käydessä.
Kahdeksitoista menimme mamman luokse, jonka veimme T-sairaalaan. Mammalla on todettu vatsasyöpä ja hän oli huimasti laihtunut, kun ruoka ei pysy sisällä. Olimme reilusti etuajassa jo varttia yli puolenpäivän paikalla eikä paljon henkilökuntaa näkynyt missään.
Katselimme hetken, menisikö joku vastaanottoon ja sitten äitini pysäytti yhden ystävällisen keski-ikäisen hoitajan, joka kertoi, ettei vastaanottohenkilöä viikonloppuisin ole, kerroimme, että mammalla on aika yhdeltä ja että meidän pitäisi lähteä, kun autosta loppuu parkkiaika, joten hän hyvin ihanasti kertoi, että he huolehtivat mammasta siitä eteenpäin. Rivien välistä, että voimme turvallisin ja levollisin mielin jättää mamman sinne heidän hellään huomaansa. Se tapa, millä hän puhutteli meitä ja mammaa oli kyllä mitä ihaninta.
Mamma tietää, että tapani mukaan en lähde ilman halausta hänen luotaan, joten kun hän istui siinä tuolissa, äiti oli jo heipat sanonut, niin minä sanoin, että menen nyt, niin hän nousi ylös kyynelsilmäisenä ja tokaisi ääneen niin kuin tokaisee aina, että "näin me aina sun kanssa tehdään". Halasimme ja hän sanoi "Hei sitten. Ihana kun kävit katsomassa mammaa" ja minä vain hymyilin lempeästi, katsoin hetken pidempään silmiin, enkä sanonut mitään, ettei minullekin olisi tullut kyyneleet silmiin. Hän jäi sinne muutamaksi päiväksi tutkimuksiin ja hoitoon.
Kävimme äidin kanssa vielä Skanssissa syömässä Aschanissa, katselemassa pari kauppaa, kunnes lähdettiin Caribialle kahdeksi, josta Onnibus lähti silloin. Helsinkiin tultuani kävin katsomassa kaupassa, kun K-kaupan sisäänkäynti oli muuttanut paikkaa ja Suomalaisessa kirjakaupassa, jossa oli uudistuneen liikkeen avajaispäivät meneillään. En tiennyt tästä uudistamisestakaan, joten taisi olla jokunen aika, kun olin viimeksi Kampissa käynyt. Ostin sieltä Maaret Kallion Lujasti lempeä - kirjan ja tilasin kirjan, jota olen miettinyt jo muutaman kuukauden. Aloin töissäkin lukemaan uutta kirjaa, Jenny Belitz-Henrikssonin Sisäinen timantti - 365 ajatusta parempaan arkeen. Molemmat helposti luettavia kirjoja, mikä on tosi hyvä asia. En tiedä, miten joskus nuorena pystyi lukemaan monta tuntia päivässä ja nykyään tekee vaikeaa lukea edes se puoli tuntia illalla.
Eilen oli niin ihana lämmin ilma, että salin sijaan kaipasinkin vanhaan metsään, joten menin Munkkivuori-Pitäjänmäki-Tali - kierroksen ympäri, jonka jälkeen kävin Töölön kirjastossa. Tuli mentyä kymmeneltä eilen nukkumaan ja tänään herätyskello herätti suoraan unesta, josta olisi halunnut saada uudestaan otteen ja jatkaa sitä vielä. No kohta nukkumaan.
Eikö olekin ihana metsä.
Näitä siinä metsässä on paljon ja luulen, että näistä tulee se ihana tuoksu siellä metsässä, mutten voi olla mitenkään varma, koska läheltä tämä ei haissut oikein miltään. Se tuoksu on aika samankaltainen kuin luumussa. Aivan ihastuttava tuoksu siinä metsässä.
Ja ihania puita ja polkuja.
Aurinko alkoi laskea. Golf-kenttien kohdalla hetken luulin jo eksyneeni, mutta sitten huomasinkin menneeni vain väärästä paikasta oikeaan suuntaan, joten palasin takaisin ja löysin oikean reitin.
Nyt menen suihkuun käyttämään lactolinea, jospa sillä olisi myönteisiä vaikutuksia ihoni hyvinvointiin. Sitten vähän lukemista ja aivot unimoodiin.
Mukavaa viikkoa ja nauttikaa aurinkoisista päivistä!
~ Lilja Lumi
