Sadetta ja auringonpaistetta

Mitäpä tästä viikosta kertoisi. On pää aika tyhjää täynnä tällä hetkellä.

Nyt on sunnuntai. Heräsin kuudelta.

Olikohan se maanantai vai sunnuntai kun värjäsin hiukset, kun niissä oli jo neljän sentin tyvikasvu näkyvissä ja erehdyin näkemään pari hopeistakin hiusta - ties vaikka olisi ollut silmänlumetta. Kun on nuori, mutta keho vanhentuu pikkuhiljaa, niin se on välillä vähän hämmentävää.

Viimeisenä pääsiäislomapäivänä maanantaina meinasi iskeä väsymys, mutta ajattelin, etten kyllä anna väsymykselle periksi, vaan otin pyöräni, johon oli kivasti vastikään vaihdettu uusi rengas ja sisäkumi taakse, ja lähdin polkemaan keskustaa ja Pohjois-Esplanadia kohti. Tilasin Cafe Esplanadista mustikkapiirakan kermavaahdolla ja latten. Söin ne mielissäni, vaikka toki vähän harmissani seuranpuutteen vuoksi, ja ne syötyäni ja vessassa käytyäni päätin lähteä polkemaan kohti länsi-Helsinkiä. Poljin Mannerheimintietä pitkin ja käännyin Meilahden kohdalla.

Puolessa välissä polkemista, vaikka olikin aika viileä ilma polkemiselle, ajattelin, että jospa sitten Seurasaareen, kun en kämpillekään halunnut mennä. Poljin Seurasaareen, laitoin pyörän parkkiin ja kiedoin lukon kanssa jopa kypärän, ettei sitä viedä. Kypärä on minulle yhtä tärkeä ottaa mukaan kuin kännykkä tai avaimet. Ilman kypärää en polje, se voi pelastaa henkikultani, jos meinaa käydä tökerösti. Kovinkaan monta kypäräpäistä aikuista ei kyllä valitettavasti ole vastaan, mutten voi alkaa heille luennoimaankaan kypärän tärkeydestä - ihan varmasti he ovat kuulleet siitä tarpeeksi muutenkin. Sitä paitsi kypärä on aika hieno: näyttää paljon sporttisemmalta polkea pyörän kanssa kypärän kanssa kuin ilman mitään. Muuten näyttää vain arkiselta ja kävelijältä. Ei siitä enempää.

Aluksi ei tosiaan pitänyt edes mennä Seurasaareen, kun oli aika vilpoistakin, mutta onneksi aurinko päätti näyttäytyä ja olisi saanut ihan kivoja kuvia, jos kännykästä ei olisi loppunut akku kesken kaiken. Tuskin ihan koko saarta kiersin ympäri, mutta otin pidemmän reitin kuin normaalisti. Olin ainakin puolitoista tuntia ulottumattomissa, mutta väliäpä hällä. Ei ollut kukaan soitellut. Pitää kyllä mennä uudestaan joku kaunis päivä, kun jäi monta kuvaa ottamatta. Joutsenetkin tulivat ihan rantakivikkoon katselemaan ja poseeraamaan. Katselin niitä hetkisen ja jatkoin matkaa. Pyöräilin Meilahden ja Töölönlahden kautta takaisin. Enpä laskenut, montako kilometriä tuli pyöräilystä ja kävelystä yhteensä. Ei hirmuisen nuutunut olo takaisin tullessa. Kiva että aurinko paistoi, vaikka olikin vilpoista. Sain myös vinkin pyörän laittamisesta kiinni takapyörästä ja rungosta suoraan telineeseen. Mitä nyt neljä pyörää varastettu, yksi käveli vastaan viemisen jälkeen, joten sitä ei lasketa. Juttelin talonmiehen kanssa hetkisen tultuani ensimmäiseltä pyrähdykseltä tänään takaisin pyörävarkauksista. Hänkin jakoi oman tarinansa.

Jeje! Tiistaina tuli Swiss Clinicin ihorulla, ihoseerumi ja otin päälliskauppaa vielä hampaidenvalkaisusetin, jota olen kokeillut muutamana päivänä (matkan ajaksi jätin sen pois). Ihorulla oli matkallakin mukana, kun se on niin miellyttävä käyttää ja kätevä ottaa mukaan pienen kokonsa ansiosta. Pitäisi kyllä hankkia jostain myös suihkutettavaa desinfiointiainetta. On kyllä ollut ihana käyttää. Keskiviikkonakin ajattelin sitä muutamaan otteeseen työpäivän aikana, että illalla saa taas rullailla ja keskittyä iltapesuun. Niitä piikkejä vähän mietti etukäteen, ovatko kovinkin pisteliäitä, mutta ei ollenkaan, jollei ihan pikkuisen todella ohuella iholla esimerkiksi otsalla tai nenällä. Siinä onkin 0.2 mm piikit, eikä tosiaan mitkään 2 mm piikit - vissi ero niissä.

Saatoin ehkä ajatella, että kun käsittelyä suositellaan tehtäväksi illalla, että iho paljonkin punoittaisi ja olisi täynnä reikiä, mutta eipä juurikaan. Käsittelyn jälkeen iho näyttää pehmeämmältä ja heleämmältä, mutta uskonpa kuitenkin, että kun tälläkin viikolla olen aika paljon herkutellut sokerilla, niin se tekee hallaa tälle ihonhoitorutiinille. Olen muutenkin miettinyt ja lukenut artikkeleja sokerista ja sokerin käytön huomattavasta vähentämisestä tai kokonaan lopettamisesta. Olen sitä muutamaan otteeseen kokeillut, mutta aloin miettiä sitä toiseltakin kantilta kuin vain kauniin ihon ja hyvän sisäisen olon lisäksi. Olen flunssan alkamisesta lähtien ollut huono haistamaan ja maistamaan ja nyt sitä on kestänyt kolme viikkoa. Maistan suurimmalti osin perusmakuja, mitä voi maistaa pelkällä kielellä ja haistan ehkä kymmentä eri hajua ja niitäkin satunnaisesti.

Yhdestä artikkelista luin, että liika sokerin syöminen heikentää makuaistia. Ja olen aika paljon sokeria syönyt ja kun ottaa huomioon, ettei nuhaakaan periaatteessa ole ollut enää viikkoon ja muutamaan päivään ei ole tarvinnut aamuniistämistäkään, niin hajuaistin ja makuaistin puutteen täytyy olla jossain syvemmällä. Aloitin tänään sokerittoman. Tosin kävin salilla ja huomasin, että tarvitsinkin lounaan lisäksi päivällisen ja välipaloja, ettei olisi pyörtynyt, kun liikkuminen tosiaan vie mehuja - ilmeisesti voimaharjoittelu aerobista harjoittelua enemmän. Siitä en mene vannomaan, mene ja tiedä. Yleisesti jos liikkuu paljon, niin tarvitsee myös tarpeeksi energiaa, että jaksaa ja kehokin jaksaa mielen lisäksi.

Yksi sokeriton päivä takana.

Torstaina töiden jälkeen lähdin 15:15 bussilla kohti Turkua ja olin siellä 17:30. Menin vähän kiertelemään Hansaan eniten vain etsimään vessaa ja harmitti, kun Espresso House oli vienyt Punnitse&Säästältä sekä ihanalta lahjatavaraliikkeeltä paikan. Mur. Sitten päätin lähteä bussilla äidin luokse Kaarinaan, mutta mitä vielä. Kun tämä armas Föli-liikenne ilmestyi, niin sen piti jostain kumman syystä siirtää Kaarinaan menevät bussit ihan eri paikkaan, vaikka Kaarinasta tulevat bussit tulevat vanhaan paikkaansa. Kun katselin pysäkkien pysäkkikartasta, niin tämän tietyn pysäkin piti olla Kauppiaskadulla, mutta mennessäni katsomaan, niin eipä siellä mitään ollut. Menin kaksi kertaa edestakaisin, kunnes huomasin, että oikea pysäkki on Eerikinkadulla. Kuka hitto sen kartan on piirtänyt, kysynpä vain, piirtänyt päin prinkkalaa!

Kihisin ehkä lievästi, kun olin ostanut alennuksella kerrosaterian ja ajattelin mennä äidin luo sen syömään, mutta alkoi vieläpä sataa ja oikean pysäkin löydettyäni katsoin kelloa ja kännykkä lensi päistikkaa näytölleen ja meni kulmasta rikki. Onneksi se kesti paremmin kuin kolme aiempaa kännykkää (vai kaksi), joista aina hajosi kummatkin lasit, mutta tästä hajosi vain ulkolasi kulmasta, niin sitä voi ihan hyvin käyttää, vaikkei nätti olekaan. Korjaan sitten joku päivä. Yli vuoden tämä kännykkä on kestänyt kolhuitta, kun samana päivänä tämän ostaessani ostin myös suojakuoren/lompakon tätä suojaamaan. Ja kyllähän tämä on lentänyt sisällä ollessa, mutta vasta kohdatessaan asvaltin meni rikki.

Yövyin äidin luona. Äitikin oli ottanut pari tuntia vapaata töistä ollessaan iltavuorossa, että ehti minua näkemään, kulta. Söin ensimmäistä kertaa mämmiäkin tänä vuonna siellä, vaikka pääsiäinen ehtikin jo mennä, mutta äiti oli vartavasten ostanut pääsiäisen jälkeen koirien kanssa etsien vielä mämmiä :) Oli ajattelevainen.

Perjantaina oli mummini hautajaiset ylösnousemuskappelissa, joka oli kaunis. Hautajaistilaisuus sekä rakennus. Tuli hyvin aurinkoinen päivä. Aamun pilvet väistyivät ja aurinko sinisellä taivaalla tuli tilalle. Sai nähdä pitkästä aikaa heitäkin, joita ei ollut moneen vuoteen nähnyt. Musiikki oli suuressa osassa ja kosketti syvästi. Kukkia kannettiin, kyyneleitä, laulettiin. Surun keskellä tuntui toivoa. Oli rauhallista, puut varjostivat auringon valaisemaa pihaa. Lintujen ääni kuului ulkoa sisälle.

Pidän kirkoista, mutta tästä yleisesti Suomessa olevasta uskosta saatan olla vähän eri mieltä. Jokaisella on oma mielipiteensä asiasta ja pidän tämän yksityisenä. Torstaina suihkussa tullut runo saattaa valaista asiaa.

They use to say 

Rest in peace

I don't believe it

You are not here anymore

But I feel you are near

I know you have reborn 

somewhere not far from here

And maybe right now 

You laugh again for the first time

Tein mummista jo oman kirjoituksensa. Hänen tekemiään tauluja ja käsitöitä oli esillä Sinisessä kammarissa, jossa pidimme muistotilaisuuden. Tämä taulu on mielestäni emotionaalisesti kaunein taulu häneltä. Pitäisi varmasti itsekin jossain vaiheessa tarttua pensseliin ja katsoa, mitä tapahtuu. Tuntuu, että maalaamisessa on paljon enemmän tunnelmaa kuin piirtämisessä.

Lauloin Sinisen unen, vaikka jännitinkin ja harmitti hieman, että jännitys pilasi laulua, mutta eihän se ollut tärkeintä. Tätini kertoi, että mummi oli joskus laulanut sitä samaa laulua meille, kun olimme pieniä. Lausuin sitä ennen myös kaksi runoa.

Meillä oli tilaisuuden jälkeen vielä muutama tunti aikaa ennen bussin lähtöä takaisin Helsinkiin, joten käytimme ne hyödyksi laittamalla auton parkkiin teatterin edustalle ja lähtemällä kävelemään.

Löysimme itsemme Kauppahallista ja istuimme syömään vietnamilaista ruokaa, josta jälleen maistoin pelkän suolaisuuden, mutta nautin ruoasta. Ruoan jälkeen saapui loppuseurue, jonka kanssa olimme sopineet menevämme kävelylle jokirantaan ja olin siinä vaiheessa jo valmis laittamaan jalkaa toisen eteen. Huomasin viimeistään eilen itsestäni sen, etten todellakaan viihdy puolta tuntia tai tuntia pidempään paikallani julkisella paikalla. Tykkään kävellä, kiertää ja katsella maisemia, jollei satu olemaan hyvin erityisessä seurassa, joka saa ajan pysähtymään tai kulkemaan tavallista nopeammin.

Turun ja Tampereen kauppahallissa on samoja piirteitä mm. hauska "krääsäkauppa", missä voi tutkia ja kuikuilla, mitä kaikkea kivaa siellä on. Lueskelin siellä tekstejä jääkaappimagneeteista ja kylteistä ja voisin taiteilla yhden samanlaisen, kun ei lähtenyt mukaan. Katselukierrokselta palattuani lähdimme astelemaan aurinkoisella läntisellä rantakadulla ja sain otettua muutaman kivan kuvankin keväisestä Turusta.

Minua yritetään puhua takaisin Turkuun, mutta kyllä Helsinki on se oma paikkani. Turkuun tulen aina välillä käymään. Turku on kuitenkin nykyään sen verran vieras paikka, että harmittaa. Jokiranta ei onneksi muutu. Ja Halisten koskelle haluaisin mennä katselemaan, se kun oli joskus hyvinkin tuttu näky sen ohi pyöräillessä. On pitänyt Helsingissäkin etsiä koski, mutten tiedä sellaisen olemassaolosta täällä. Jospa tuo Vantaankoski. Joku mainitsi, että Helsingissä saattaisi olla joku hyvin pieni koski. Menen ja näen sitten joku nätti päivä.

Eilen en tehnyt paljoakaan. Olla möllötin.

Kävin Jumbossa ihmettelemässä. Nautin jäätelöä ja kahvia.

Otin tämän kuvan tullessa takaisin. Menomatka sinne tuntui kestävän kauemmin kuin tulomatka takaisin. Mistähän sekin sitten johtuu. Jospa kulkee eri reittiä. Pitäisi olla jo nukkumassa, kun menin heräämään tänään kuudelta (jihuu!) mutta kirjoitan tämän vielä loppuun.

Tänään katsoin pari leffaa ja lähdin salille. En ollut käynyt kolmeen viikkoon, joten otin vähän pienemmät painot, kun pitää taas totutella. Kävin normaalin ohjelman läpi. Olin crosstrainerillakin lämmittelemässä kymmenen minuuttia, vaikka piti olla siinä vain viisi minuuttia. Ihan hyvä vain.

Tuli hyvä wiivis! Kävin kaupassa, ostin feta-kasviskiusausta ja rahkan. Vedin ne lärviini ja koitin hetkisen nukkua. Ei tullut uni, tuli nälkä. Jumituin lähes tunniksi katsomaan ruokakuvia instagramista, varsinkin, miten makeita herkkuja tehdään jossain Sveitsissä, Saksassa tai Lontoossa.

Haluan mennä maistamaan niitä!

Ole nyt sokerilakon ensimmäisellä päivällä, kun katson ruokakuvia ja maha mouruaa. Lähdin palauttamaan kirjastoon kolme kirjaa ja siitä Alepaan hakemaan lisää ruokaa. Tunsin, kuinka nälkä oli mennyt mahasta ja vasemmasta kyljestä rintaa puristamaan. Mietin, että nälkä varmaan johtui siitä, kun olin eilen ostanut muroja, joita eilen ja tänä aamuna mussutin. Puuroa sen olla pitää! Pitää vatsan täydempänä vähän pidempään, kun kolmenkin murokulhollisen jälkeen on vielä nälkä.

Aamulla satoi lunta. Tämä kuva salilta kotiutuessa: taivas ei osaa päättää, paistaako vai sataako.

Alepasta tullessa olin avaamassa pyörääni, kun näin mummon rollaattorinsa kanssa käpyttelevän suojatien yli. Seurasin häntä hetken ja huomasin seuraavana tien poskessa olevan pikkupubin ja sen edessä seisoi mies. Mummo tälle miehelle totesi, että "Täältä tulee reipas urheilijanuorukainen!" On siinä mummolla asennetta. Yksi päivän hymyn aiheista.

Nyt nukkumaan ja kohti tulevaa viikkoa!

~ Lilja Lumi