Turhautumisesta ja sen pois heittämisestä.

Perjantaina ehdin olla varmaan pari tuntia ulkona ennen kuin pääsin pois töistä ja olin lievästi jäässä. Jäässä olo tuntui koko bussimatkan ja puoli tuntia sen jälkeenkin vielä, kun jäin bussista pois ja kävelin kaupan kautta kotia. Sitten alkoi pikkuhiljaa vasta lämpenemään, kun vaihtoi olovaatteet päälle. Piti mennä salille perjantaina, olin torstainakin. Oli salivaatteetkin pakattu mukaan, mutta töissä huomasin, että treeniliivit ja paita ovat unohtuneet matkasta, koska heitin juuri viimeksi käyttämäni pyykkikoriin. Enpä mennytkään salille, mutta ei se mitään. Olin siksi päivää ihan tarpeeksi talsinut ja saanut ulkoilua. Vietin loppuillan höpötellen netissä ja katsellen sarjaa. Sain tällä viikolla Teen Wolfin ja eilen Gilmoren tytötkin katsottua loppuun. Nyt ei ole mitään työn alla.

Tilasin Oriflamesta äidille hänen merkitsemänsä tavarat, jotka saapunevat ensi viikolla. Olin tilannut Oriflamelta esittelemäni tuotteet ja äidille kerroin niistä ja hän huomasi uuden esitteen, joka tuli voimaan vasta perjantaina 3.2. jotenka äiti tilasi tuotteet minun kauttani. Ihan pieni verukehan tässä piilee, että miun pitää mennä hänen luokseen viemään tavarat ja samalla otan hänen kirjastosta lainaamansa kirjat mukaan.

Ostin Rautatieaseman Robert's Coffeesta juoman mukaan, jonka nimi oli Apelsin Kyss eli appelsiinisuukko. En kyllä suosittele sitä, ei ollut oikein mieleeni, vähän liian makea, eikä appelsiinisiirapissa maistunut kunnolla appelsiini ja olisin halunnut kahvin maistuvan voimakkaammin läpi. Siitäpä oppi kokeilemalla, etten enää kyseistä juomaa tilaa (ihan kuin usein kävisin Robert's Coffeessa. Käyn sellaisessa ainoastaan Rautatieasemalla ja Sellossa, joissa kummassakaan en vieraile kovin usein.

Eilen olin siis matkalla Selloon ja Selloon päädyinkin. Lippu oli jo kännykässä valmiina, mutten ehtinyt kahdessa minuutissa asemalta laiturille 15 (miksi ne Espooseen menevät junat ovat aina kauimpana?), joten ehdin ostaa kahvi-juoman, joka ei ollut kovin kahvinen. Sellossa tapasin hyvän ystäväni ja hänen tyttärensä, jota en näe kovin usein, vaikka höpöttelemme lähes päivittäin. Oli mukava nähdä pitkästä aikaa.

Kävin Sellon kirjastossakin, joka on kyllä todella suuri sisältä. Kävin sieltä hakemassa yhden kirjan, jota ei ollut niissä neljässä kirjastossa, joita yleisimmin kulutan. Hyvä, että Helsingin kirjastokorttia voi käyttää myös muualla ns. pääseutualueella ja voi myös palauttaa lähelle. Ennen piti viedä juuri sinne, mistä oli lainannutkin ja vielä muistaa, mistä oli lainannut mitäkin. Niissä sentään luki. Nyt kaikissa Helsingin kaupungin kirjastojen kirjoissa lukee Helsingin kaupungin kirjasto. Yleisemmin Helmetinä tunnettu. Onhan Turun seudullakin nykyään Vaski.

Kävin Stadiumissa ja Intersportissa katselemassa, josko sinne olisi tullut mitään kevään uutuuksia ja nämä bongasin. Olisi hyvä hankkia jotkut ihanat kävelykengät kevät- ja kesäkaduille sekä uudet juoksukengät - vanhoissa ei ole mitään vikaa, mitä nyt isovarvas tulossa ulos kankaasta. Tämän kevään väri tuntuu ehdottomasti olevan vaaleanpunainen (olen kertonut kevättakki-haaveistani aiemmin, jospa se vaaleanpunainen takki olisi hyvä tai tekonahkatakki. Bomber-takkeja on kuulemma jokaisella, näin ystäväni väitti, ettei sellaista kannata hankkia) sekä vaaleankeltainen ja tietyn sävyinen vaaleanvihreä. Siis minun näkökannaltani, enhän mitään lehtien tai netin trendiuutisia seuraa, vaan katselen, mikä näyttää kivalta, hyvältä, hienolta (tahi söpöltä) omasta mielestäni.

Tuli vähän haikea mieli Sellossa, kun kiertelin kauppoja ystäväni lähdettyä, eikä sitä aurinkoakaan ole koko viikkona näkynyt (paitsi ilmeisesti Turussa, kuulemma), niin menin jäätelöä ostamaan Valion jäätelökahvilasta. Lempikesä/kevätjäätelöä eli iloisen keltaista mango-melonia. Heillä ei valitettavasti ollut sellaista annosta, johon voisi laittaa pallojäätelön alle ja pehmistä tai kermavaahtoa päälle. Ja mikä estää tekemästä sellaista? Luultavasti hinnan määrittely asialle.

Olen onnistunut pääsemään epäpuhtauksista eroon äiti-viikonlopun (eli herkutteluviikonlopun - en tiedä, miksi leivonnaiset aiheuttavat eniten epäpuhtauksia) jälkeen, mitä nyt yhden suklaapatukan ja irtokarkkeja syönyt sekä tämän jäätelön. Irtokarkit olivat kyllä paha vikatikki. Niiden joukossa oli sellaisia karkkeja, jotka saivat poskihampaasta irtoamaan palan ja nyt siellä on terävälaitainen kolo. Huokaus.

This is my moping face.

Palauduin Sellosta kotia, ölläsin ja völläsin, join kahvia ja söin kauraleipää katsellen sarjaa, kunnes ketutus ja turhautuminen kasvoivat liian suuriksi ja lähdin vähän ennen kasia salille. Tuntui kuin olisi lähtenyt yöllä, kun yritin hetken nukkuakin, muttei siitä mitään tullut. Laitoin soimaan What does the fox say, josta sain energiaa ja ajattelin, että se olisi hyvä kappale juoksuun. Niin se olikin.

Muutama juttu on tosissaan ketuttanut tällä viikolla ja meinasin niistä kirjoittaakin epämiellyttävän tekstin ennen kuin menin salille, joten onneksi maltoin olla kirjoittamatta, koska tällä hetkellä niillä ei ole enää mitään väliä. Kun ei enää ärsytä, niin en enää välitä. Suurin osa kuitenkin turhautumisista liittyy toisiin ihmisiin ylläripylläri, miten muutoinkaan. Voihan ne itseenkin liittyä, turhautuminen kuitenkin tapahtuu omissa aivoissa. Olen niistä muista asioista tänne jo kirjoitellut, joten ei niitä tarvitse avata uudelleen. Joihinkin asioihin pitää vain yrittää sopeutua, vaikka se olisikin vaikeaa.

Uusi ketutuksen aihe on kuitenkin tämä joku helekutin konmaritus (!?!) Luin yhtä lempilehteäni ja kolmessa sen jutussa mainittiin tämä uusi trendihapatus. Ajatella, että kun jollekin annetaan nimi, niin siitä tulee trendikäs ja tästä on kirjoitettu kirjakin. Onhan siinä varmasti jotain japanilaistakin, mutta jos jotkut ovat jo vuosia tai pidemmän aikaan oivaltaneet jonkin asian, niin miksi jonkun pitää kertoa siitä samasta asiasta vähän eri tavalla, antaa sille uusia vivahteita ja saada ihmiset vakuuttumaan, koska tällä "ilmiöllä" on nyt nimi ja sitä käytetään verbinä "Minä konmaritan!" Päälle voisi varmasti liimata sädekehänkin, kun tämä lausutaan with a high pitched voice (anteeksi, tämä aihe saa kiehumaan).

Luulen, että olen nähnyt tämän sanan kiinni jossain vaatteessa tai askartelutavarassa (no eikö kuulostakin samalta kuin Tiimari). Miun tekee mieli sanoa ihmisille, että he vain järjestelevät ja siivoavat tavaroita. Sehän on ihan ilmiselvää, että siivottu puhdas asunto saa mielen seesteiseksi. Ja ilmeistä on, että kun ei enää jotain tavaraa tarvitse, se on huono tai rikki, niin se heitetään pois tai annetaan eteenpäin. Maailmassa on paljon ihmisiä, jotka olisivat iloissaan saadessaan jonkun pois heittämän tavaran, kunhan se on ehjä ja käyttökelpoinen.

Ei sitä jokaisen tavaran kohdalla tarvitse kysyä, mitä tuntee tavaraa kohtaan. Jos jäät sitä kaipaamaan tai käytät sitä edelleen, niin älä heitä pois. Jos tavaralla on oikeasti tunnearvoa, niin älä heitä pois. Mutta jos et käytä tavaraa, etkä oikeasti pidä siitä, niin heitä pois. Minäkin heitin pois pari lempipaitaani viimeksi, koska vaikka tiedän tykänneeni niistä joskus, niin en käytä niitä enää ja olin siitä täysin varma, enkä jäänyt kaipaamaan. Ajattelin vain, että toivottavasti se tekee jonkun toisen iloiseksi viedessäni pussia kierrätyslaatikkoon.

"Konmaritus" saattaa olla ehkä joillekin hyväksi, kuten hamstraajille, joille ei ole helppoa heittää tavaroita pois, vaikka tietävätkin omistavansa liikaa. Ne ovat oikeasti kuitenkin vain tavaroita. Kauppoihin tulee koko ajan lisää ja uusia. Jos ostaa uusia, niin eikö silloin pitäisi heittää vanhoja pois? Mitä sitä tekisi monilla samaan käyttöön tarkoitetulla tavaralla, jos yksi tai kaksi riittää? Niin.

Minä en konmarita. Ikinä. Nyt se on vuodatettu, kiitos ja kumarrus.

Päähäni muuten tulee aina välillä kaikenmoista nippelinappelitietoa, jota jostain luen, tässä yksi: aamuisin sänkynsä petaavat ihmiset ovat verrattain onnellisempia kuin ne, jotka eivät petaa sänkyään aamuisin. Mietipä, mistä se johtuu.

Lähdin sittenkin sivuraiteille. Salilla oli hyvä treeni! Olin jonkin aikaa vetänyt crosstrainerilla lämmittelyä, mutta tänään palasin juoksumatolle ja vedin 21 minuuttia suurimman osan juosten pienellä kallistuksella. Juoksin kuunnellen kettulaulua, eikä alkanut edes puuskututtamaan. Kyllä kerran crosstrainerilla huomasin, ettei syke enää nouse yli tietyn tason treenaillessa eli kunto on parantunut. On hyvä juosta kuunnellen musiikin rytmiä ja juosten samalla rytmillä. Musiikkia kuunnellen jaksaa muutenkin pidempään. Siinä tuli kyllä kivasti hikeä (kerrankin) pintaan. Vielä käsilihastreenit ja pylly päälle, niin olin valmis suihkuun.

Oli kyllä sellainen vatutus ja turhautuminen päällä, kun lähdin salille, mutta palattuani sieltä teki mieli mennä lotus-asentoon. Mieli oli rauhaisa ja kehosta lähtenyt ylimääräinen energia pois. Salin jälkeen hain sallitun pizzan kaupasta palautukseen. Tänään on vieläkin eilisestä treenistä tullut rauhallisuus kehossa. Ihanaa!

Tämän päivän aamiainen: kaurapuuroa, kauraleipää kurkulla, maitokahvia ja appelsiinimehua. Uusi porkkanapussi vanhan 3-kiloisen tilalle, koska saatuani syödyksi kaksi tai kolme porkkanaa siitä isosta pussista huomasin perjantai-iltana, kun ajattelin pari nakertaa, että kaikissa lopuissa porkkanoissa on vihreitä homepilkkuja. Heitän kohta roskiin, kun lähden kirjastoon. Aamiaista nauttiessa katselin Inside outin Netflixistä ties kuinka monennen kerran. Hassua huomata, että oli tauluissa suomenkielistä tekstiä, vaikka on tottunut näkemään ne englanniksi, vaikka katsoin kuitenkin leffan englanniksi tekstityksellä. Kaikkea sitä osataankin. Inside out on kyllä haikea leffa. Kyyneleitä tuli kolmessa kohtaa, olivat surullisia ja iloisia (kaksi päähahmoa myös). Hyvin tehty elokuva. Nyt kuitenkin heitän petivaatteet sängyn päälle, puen ja lähden kirjastoon. Sen jälkeen tulen näyttämään imuria nurkissa juokseville pölypalleroille alias villakoirille.

Kivaa sunnuntaita. Jospa se aurinko oikeasti tulisi jonain päivänä.

~ Lilja Lumi