Aamulla oli vähän tällainen olo. Tai oikeastaan enemmänkin tällainen
Olo oli siis todella nuutunut ja grumpy, vaikka mielestään menikin tarpeeksi aikaisin nukkumaan. Tosin heräsi jo 05:20, 40 minuuttia ennen kellon soittoa. Sain unen päästä kiinni, mutta herätyskellon soidessa laitoin torkun 15 minuuttiin, keitin kahvin ja laitoin kellon soittamaan vielä viiden minuutin kuluttua. Ehdin syödä banaani-muromysli-jogurtti-sekoituksen, mutta armas kookosöljykahvini jäi puolitiehen, kun piti ampaista kohti bussia.
Koko päivä töissä meni vähän haukotellen, mutta koulutukseen käveltyä oli ajatukset aivan muissa aiheissa (ei ollut kovin innostava koulutus tai sitten se oli väärään aikaan, koska teki mieli päiväunille). Koulutuksen jälkeen olin todella pohjalla ja nuutunut ja kränäinen, mutta kyydin saavuttua ja saatuani apetta rinnan alle alkoi mieli taantua.
Köröttelimme autolla Talmaan ja perillä oli turhan tiheää lumisadetta, oli todella kylmä, eikä melkein haluttanut edes laskea. Vuokrasin varusteet, puin ne ja menimme katsomaan, miltä mäki näyttää. Totta puhuakseni haluaisin laskea täysin tyhjää mäkeä ilman muita ihmisiä, mutta eihän se tietenkään ole mahdollista.
Nurisin ja murisin, koska tuntui, että olin taas menettänyt oppini ihan täysin. Lumi maassa oli liian nahkeaa, siteet liian vinossa ja tuntui, ettei laudalla saanut mitään otetta, jopa jarruttaminen oli työteliästä, koska lumi oli niin liukasta, että jokainen liusu jätti jälkeensä kiiltävän sileän uran.
Vihdoin pääsin kääntyilemäänkin ja etujarrutus tuntui paremmalta, mutta vasemman puolen lasku ei ottanut onnistuakseen, joten laskin oikea puoli edellä. Kaaduin pari kertaa ja yhden kerran hyppäsin kantin kautta ympärikin niin, että pylly (aina vasen puoli) sai osumaa ja takaraivossa niksahti. Hetken pää sattui, mutta ylös naruhissiä ja uudestaan kokeilemaan.
Pian uskalsin taas laskea ilman varmistajaa, mutta kun kaaduin uudelleen ja menin hetkeksi selälleni makaamaan ja katsoin ylöspäin ihanaa tuhansien lumihiutaleiden pyryistä tanssia taivaalta alas, alkoi hymyilyttää. Enää ei ollut kylmä, vaan lämmin ja selässä pieni hiki, eikä lumisade ollut enää rasittavaa vaakatasoon viistävää vihmaa, vaan ihanaa kaunista lumisadetta ja kaikki tuntui niin rauhalliselta ja mukavalta. Olisi saanut monta todella kaunista kuvaa.
Uudelleen ylös ja kokeilemaan kääntöjä tyhjän näköisellä rinteellä. Kulta hyppeli hankeen hymynaaman :) Viipotin muutaman kerran alas ihan suoraan (voi sitä vapauden ja onnistumisen tunnetta!) ja pääsin etuperin ylöskin. Oli kivaa saada kannustusta ja kehua, kun onnistuin ja tunsin olevani ylpeä itsestäni. Kun ei enää pelkää kaatuvansa ja luottaa itseensä, niin uskaltaa enemmän.
Olo oli juurikin tämä:
Nyt hyvää yötä ja kohti perjantaita!
~ Lilja Lumi
P.S. All I needed was (boost) exercise with great company?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti