Moraliikka

Heräsin yöllä klo 03:08 aivan KAUHEAAN nälkään. Kävin vessassa ja söin banaanin. Menin takaisin nukkumaan, mutta uni ei tullutkaan. Pyörin ja hyörin, yritin löytää sopivaa asentoa, mutta ei millään, mikään ei toiminut. Kun klo 05:00 (ja oli taas huutava nälkä) soi kello, niin taisin nähdä vähäsen untakin.

Kahvi päälle, vaatteet päälle, naaman pesu, tukan laitto ja syöminkiä, juominkia ja nettiäkin muutama minuutti. Sen jälkeen piti kiitää töihin aamupäivitykseen. Kumman nopeasti aika aina aamuisin rientää.

Syy siihen, miksi tätä tekstiä oikein kirjoitan löytyy palaverista, jossa puhuimme kehittävistä asioista ja sain tuoda ideoitani esille muiden kanssa. Ihan niin kuin normaalisti on tapana. Ideani olivat hyviä ja niistä tykättiin ja myös muiden ideoista, mutta jälkeenpäin aloin ajatella, että toivottavasti en vaikuttanut ylpeilevältä.

Ilahdun kovasti, jos ideani jotakuta hyödyttävät ja vähän kehutaan, mutta en koskaan voisi ylpeillä niillä. Mitä se ylpeily sitten oikein on? Onko ylpeily oikeasti hyvä vai paha asia? Miksi se minussa herättää negatiivisia ajatuksia, kuten "jos on ylpeilevä, niin on itsekäs"? Eikö se ole ihan tervettä olla välillä vähän itsekäskin? Riippuu kai, onko ylpeily haiskahtavaa itsekehua vai mukava lämmin taputus olalle ja ihana onnistumisen tuoma tunnetila. Jälkimmäinen on enemmän mieleeni.

Ilahdun varsinkin siitä, jos ideani ja toteutukseni ovat yhteisen hyvän asialla: asia josta kaikki hyötyvät, koska useimmiten asiat ja myös ihmiset ja ihan kaikki ovat riippuvaisia toisistaan tai ainakin jostakin.

Ehkä syy löytyy koulukiusatusta lapsuudestani, etten osaa ottaa vastaan kehuja ja ajattelen olevani vain keskinkertainen, vaikka olisinkin jossain hyvä. Iloitsen toki aina aikaansaannoksistani, mutta useimmiten, kun joku kehuu, niin hieman punastun ja suustani karkaa vain sana "ääh" siivitettynä käden huitaisulla, mutta olen silti sisäisesti todella iloissani kehumisesta.

Mikään kehu ei ole koskaan liikaa. Ei pitäisi olla, vaikkei pidä myöskään liioitella.

Kiltteys on mittaamattoman arvokas asia.

Töistä päästyäni menin kauppaan, mutta kun ylpeys-aihe kutkutti mieltä, niin soitin ystävälleni ja höpötin hänen kanssaan puoli tuntia, joten olin pienessä kaupassa yli sen ajan. Pääsin kahdelta töistä, mutta olin vasta puoli neljältä kotona, kummallista. Ja töissä ajattelin, että heti kun pääsen kotiin, niin menen päikkäreille, mutta tässä vielä kökötän 40 minuuttia kotiutumisesta :D

Eli kaiken kaikkiaan ylpeys, joka on oikeastaan lämmin taputus olkapäälle tai jopa halauksen tuntuinen, ei missään nimessä voi olla väärin. Se kun onnistuu jossain, siitä pitäisi vain iloita. Pitäisi vain yrittää osata ottaa vastaan kehut ja muistaa kehua myös takaisin. Keskustelin ukkoseni kanssa myös asiasta joku aika sitten ja kysyessäni kehumisesta hän sanoi, että voi vain sanoa "kiitos". Ei kai sen pitäisikään olla vaikeaa.

Mie kyllä olen sen verta pölkky, että joskus herkistyn jopa kohteliaisuuksista. Minkäs sille voi. Kiltteydestä herkistyy, koska kiltteys on välittämistä. Ja välittäminen on kaunis asia <3

Vähäsen kevennystä loppuun: Look what I found from the store! Ensin tulivat glögit ja nyt ovat joulusuklaat kaupoissa. Ja lokakuun puoliväli oli ajankohta. Ei mitään halloween-aiheista missään, vaikka se on ennen joulua, paitsi yksi halloween-kakku toisessa lähikaupassa sekä kurpitsoja myytävänä. How halloweenish is that? Hei tonttu-ukot hyppikää, nyt on riemun raikkahin aika...!

~ Lilja Lumi

"The greatest thing of all is that when you give something 

you catch a glimpse just how amazing you are"