Töihinpaluu hypellen

Nukkuu öisin pääni yläpuolella jonkin aikaa. Nyt on tullut joku ihme vaihe, ettei märkäruoka maistu, vaikka se olisi kanaa tai kalaa (paitsi jos on shebaa, se maistuu aina). Tarjoan Latzia, niin hän vain nuuhkaisee, toteaa, ettei kania tms syö ja jättää siihen. Onneksi nappulat maistuvat. On tullut myös sellainen vaihe, että teroittaa kynsiä verhoon tai sohvaan, mitä ei koskaan ennen ole tehnyt. No, toivotaan, että tämä on vain vaihe. Jäpikkä vanheni juuri 11 kuukautta.

Sairaslomalla kerkesin leipoa kolme kakkua. Tässä on näkemykseni hiekkakakusta, josta tuli aivan jees! Omasta mielestäni ainakin. Olen aina halunnut kokeilla tehdä mutakakun valkosuklaalla. Ei tullut ihan vaaleata kakkua (liian tehokas uunikin), mutta vaalea täyte tuli. Mielestäni maistuu paremmalta kuin tumma mutakakku. Toisaalta mutakakun voisi tehdä vaikka toffeetäytteellä. 

On muutenkin jännää, kuinka paljon lisäaineet ja säilöntäaineet vaikuttavat ihon kuntoon. Itse tehdyt kakut eivät aiheuta mitään iho-ongelmia, mutta heti, jos syö kaupan pullaa ja suklaata niin hjelp! Pitänee opetella uusia ohjeita. 

Tein sitruunakakunkin täksi maanantaiksi töihin, koska ihanaa päästä takaisin töihin ja koska maanantait kaipaavat vähän jotain hyvää. Tiistaina kakku oli jo syöty parempiin suihin! Muutama työkaveri tuli kehumaan ja kiittämään sitruunakakusta, josta olin mielissäni. 

Nyt toki on hiihtolomaviikko, niin kaikki työkaverit eivät ole edes töissä. Se tarkoittaa sitä, että minun on ehdottomasti tehtävä toinen kakku jonain päivänä. 

Mitäpä viime kerrasta. Oli myös keskiviikko. Olin sairaslomalla koko viime viikon, kun lääkäri sitä suositteli. Vieläkin on jalka kipeä, mutta yhdeksän päivän sisällä kökötyksen jälkeen ajattelin, että sitten olen vaikka kipeällä jalalla töissä. Onneksi nyt kävely sujuu paremmin. Tosi hitaasti, mutta paremmin. Joinain päivinä tuntuu, että juuri töissä alkaa jalkakipu laantua, mutta toisaalta silloin huomio kiinnittyy enemmän asiakkaisiin. Aamulla kipu on pahinta, mutta sitten vierittää hetken palloa jalan alla, niin se tokenee. Iltaisin käytän hierojan (jolla kävin pitkästä aikaa tiistaina) neuvoa hieroa minihierontavasarallani etusäären yhtä tiettyä lihasta, joka aina välillä onkin ollut kipeä. 

Ajattelin, että kun tämä koipi paranee, niin aion oikeasti enemmän juosta ja käyttää trampoliinia ja oikeasti olla niin mielissäni siitä, että minulla on mahdollisuus liikkua ja käyttää jalkojani. Sitä mahdollisuutta kaikilla ei ole, vaikka haluaisivatkin. Pitää olla iloinen siitä, mitä on ja toki aina muistaa, ettei rasita liikaa sellaista, mikä ei ole vielä täysin parantunut, ettei se kipeydy pahemmin.

Perjantaina kävin fysioterapeutille näyttämässä koipeani, josko hän olisi siitä jotain osannut sanoa tai antaa neuvoja sen kuntoutukseen, mutta ei hänelläkään ollut juuta tai jaata sanottavana niin kuin ei lääkärilläkään. Ainoastaan, että pallolla koittaa hieroa pyöritellen jalkapohjasta ja näytti erään kuminauhavenytys-liikkeen. Jospa jokin nivel tai lihas on mennyt lukkoon, niin se pitää avata levittämällä käpälää. Kun tietystä kohtaa jalkapohjaa pallolla painaa niin sattuu aivan h**vetisti.

Kukkasia katselin fyssarilla käynnin jälkeen ja ostin vähän ruokaa. Oli niin painava kassi, että molemmissa jaloissa tuntui paljon painoa, kun oli ekaa kertaa viikkoon kävellyt yli 500 metriä. Tuntui, että elopainoa olisi tullut yhtäkkiä 20 kiloa lisää kannateltavaksi. Loppupäivän käytinkin sohvalla pötköttämiseen.

Kaupassa katselin ihania kauniita ja järkyttävän kalliita kukkapuketteja. Olisi ihana saada muutamaksi viikoksi kerrallaan kauniita kukkia kotiin, mutta ne kuolevat niin nopeasti, että se harmittaa. Tekokukka taas olisi liian pysyvä ja siitä tietäisi, ettei se kuitenkaan ole oikea. Jospa keväällä istuttaisin kukkia parvekkeelle. Olen myös miettinyt ja käynyt Jyskin ja Etolan riipputuolia kokeilemassa. Nyt pitäisi päättää, minkä haluaisi, kun ei tunnu löytyvän sopivaa divaanisohvaakaan.

Viikonloppuna ensin laitoin värin, jonka piti olla kuparinruskea. Siitä tuli kuitenkin ihan liian tumma, joten seuraavana päivänä käytin kaapissa odottanutta reilusti vaalentavaa väriä ja tästä tuli aivan mahtava! Juuri se väri, jota olin toivonutkin. Vaalennusväri ei ollut periaatteessa värinpoisto, joka on mielestäni pahempi tukalle, vaan ihan pelkkä vaalennusväri, joka poisti sen tumman värin hiuksista. Jos ei sitä tummaa kuparihtavaa väriä olisi ollut hiuksissa, niin luultavasti tästä olisi tullut paljon vaaleampi.

Lumi tuli taas takaisin. Haluaisin jo kevään. Mietin eräänä päivänä, että jos jokainen vuodenaika kestäisi kolme kuukautta, niin olisi parasta. Tällöin kevät olisi 15.2.-15.5.. Voisi tämä lumi jo sulaa pois. Eräänä päivänä töihin kävellessäni ajattelin, että juuri tällaisen lumimäärän, joka koristaa joka ikistä puuta näkyvästi, olisi pitänyt olla joulukuussa, eikä vasta nyt, kun se joutaisi sulaa pois. Pääsisipä hetkeksi jonnekin Havaijille lämpöön ja aurinkoon, kävelemään hiekalla pitkin rantaviivaa.

Sunnuntaina kävin Keravalla moikkaamassa ystävää ja sain herkutella vohveleilla. Olisipa ihanaa, jos itselläkin olisi vohvelirauta kotona, niin voisi joka sunnuntaina syödä vohveleita aamiaiseksi.

Maanantaina oli hyvä herätä ja oikein ajan kanssa kävellä bussipysäkille, ettei jalka sattuisi. Taivas oli sininen ja aurinko näyttäytyi kauniina rakennusten välistä. Tiistai-yö taas oli pelkkää heräilyä ja vihdoin, kun olisi nukuttanut, niin piti nousta ylös. Aamu pelkkää kiirettä ja puurokin jäi kesken.

Piti yrittää kiirehtiä bussille, mutta miten kiirehtiä, jos käveleminen on niin hidasta ja alkaa sattua, jos yrittää nopeuttaa. Ehdin onneksi kuitenkin. 

Eilen ehdin tosi hyvin bussiin, vaikka ajattelin, että kävelen ihan rauhassa, enkä kiirehdi ja yritin vasta myöhäisempään bussiin, mutta ehdin silti hyvin aiempaan bussiin. Kiirehtimisellä ei välttämättä pääse nopeammin perille. Eilenkin aamulla oli ihanan valoisaa aamulla ja päivällä myös.

Ihana muistutus tulee aina työpaikalla vastaan. 

Haluaisin tosi kovasti nähdä Hiljainen paraati - näyttelyn, kun se on enää vain tämän viikon esillä. Tänään joku toinenkin oli tullut samoihin aatoksiin, kun ajattelin, että olisi käynyt vilkaisemassa sen töiden jälkeen. Jono ylsi melkein rakennuksen toiseen päähän asti, eikä ollut kauhean lämmintä odotella puolta tuntia jonossa. Pitää yrittää vielä perjantaina tai lauantaina.

Eilen oli silti aivan ihana keväisen auringon tuntu ilmassa.

Tänään kohti uusia aatoksia. Pari päivää töitä ja sitten viikonloppu täynnä tekemistä! En tiedä, mitä tekemistä, mutta tekee mieli tehdä kaikenlaista. Voisi käydä vaikka uimassa.

Mukavaa viikon jatkoa!

Flunssasta yhden jalan hyppelyyn

 

Kuudes päivä tätä kuuta olin vielä kotona ja räkäinen, ei se limaisuus kokonaan ole vieläkään lähtenyt, mutta menin kahdeksantena päivänä töihin. Vai seitsemäntenä. En oikeasti enää muista. Päivät ovat niin nivoutuneet toisiinsa. Varmaan nykyään astman takia edelleen yskin iltaisin ties minkä takia. Oikeastaan eilen illalla oli eka kerta, kun ei yskityttänyt nukkumaan mennessä sitten kolmeen viikkoon. 

Oli kuitenkin aivan ihana päivä ja upeaa, että aurinko tulee yhä enemmän esille. 

Edelleen huivi naamalla pakkasen ja herkistyneiden keuhkojen takia. Heurekan mainos on näkynyt paljon viime aikoina. Museokortilla pääsisi Heurekaankin ja olen monesti halunnut mennä, mutta olen viimeksi lapsena käynyt. Vaikuttaa kiinnostavalta kokoonpanolta tuo Leikin voima, pitää varmaan mennä, kunhan saisin kivan kaverin mukaan.

Perjantaina ystäväni Turusta oli Helsingissä käymässä ja jalkakivusta huolimatta kävin hänen kanssaan hieman hitaalla kävelyllä keskustassa. Kaupungin talot ovat tosi upeita illalla. En vain ole pitkään aikaan periaatteessa uskaltanut olla illalla kaupungilla ja toisaalta, kun ei asu enää keskustan tuntumassa, niin ei tule paljon keskustassa käytyä. Käyn nykyään paljon vähemmän keskustassa kuin haluaisin. Haluan muuttaa takaisin lähelle keskustaa ja että kotiin pääsisi nopeasti ratikalla.

Ja niin koitti lauantai. Perjantaina kävin töissä, mutta nyt olen ollut viidettä päivää sisällä kököttämässä lukuunottamatta maanantain lääkärissä käyntiä. Ulisin mielessäni sitä, etten päässyt ulos nauttimaan ihanan aurinkoisesta ilmasta koko viikonloppuna, koska jalkani kipeytyi töissä torstain metsäretkellä. Kerron siitä lisää kohta pian. 

Otin uutukaisen Boschin vispaimen pois laatikostaan ja kokeillessani sitä ensimmäistä kertaa tehdessäni lauantaina lettutaikinan sekä kaurakermavaahdon se oli kyllä niin unelma. Vanhaan vispaimeen verrattuna sen käynti oli pehmeää sekä hiljaista. Lisäksi tuntui, että vispain ja vispilöiden muotoilu nosti taikinaa tosi ilmavaksi ja oli paljon tehokkaampi vanhaan verrattuna. Tein sunnuntainakin mutakakkua ja munat sekoittuivat sokerin kanssa valkoiseksi seokseksi hurjan nopeasti! Tykkään tästä Boschin vatkaimesta, vaikka myöhemmin ajateltuna olisi ollut ihana ostaa vähän kalliimpana tämä, jolloin olisi saanut samaan syssyyn myös sauvasekoittimen ja vihannesleikkurin. Minkäs teet, kun aina ajattelee rahaa ja vasta myöhemmin laatua sekä käytännöllisyyttä.

Hassuttelua lampun koristeiden ja auringon kanssa. Onneksi auringosta voi vähän nauttia myös sisältä käsin. Onneksi aamuaurinko paistaa suoraan olohuoneen sohvalle. On ollut aikomus työstää parvekettakin oleiltavaan kuntoon. Minulla on kovasti haaveissa korituolin ostaminen. 

Lettutaikinan kohottua puoli tuntia alkoi paistaminen. Letuista tuli hyviä, vaikka pikkaisen erijänniä, kun sekoitin vähän soijamaitoa maitoon. Pitäisi koittaa joku päivä pelkällä soijamaidolla, en muista, olisinko sitä joskus kokeillut.

Sunnuntaina tein mutakakun vähän etukäteen, kun se olisi pitänyt tehdä vasta tiistaina. Ystävä oli tulossa käymään, niin kävin tuumasta toimeen ja saimme herkutella hyvällä Lehmus Roasteryn kahvilla, jonka tuoksu täytti asunnon parahiksi hänen astuessaan ovesta sisään. Olin juuri ehtinyt kattaa pöytään lautaset, mukit, lusikat, kakun sekä kaurakermavaahdon pienessä syvässä kulhossa. Tällä hetkellä tykkään eniten ja ainoana Fazerin AITO tuotteista sen tosi hyvin vispautuvasta ja miellyttävän makuisesta kaurakermavaahdosta. Sen kahvilauramaidolle en ole vielä lämmennyt, koska en pidä tavallisen kauramaidon mausta,  vaan mielestäni kahvikauramaidon pitää olla täyteläistä ja pehmeää, joka korostaa vain kahvin makua ja tuo siihen täyteläisyyttä.

Maanantaina päätin ottaa ohjat omiin käsiin, kun oli mennyt ihana aurinkoinen viikonloppu hukkaan jalkakivun takia. Torstain metsäretken jälkeen siis ensin sattui vasemman jalan pienissä varpaissa ja sitten lauantaina kipu selkeästi kohdistui niiden alle. Perjantaina menin töihin ja ajattelin, että kyllä se siitä, mutta kipu vain jatkui ja jatkui. En tehnyt viikonloppuna mitään muuta kuin klenkkasin keittiön, vessan ja sohvan väliä. Pidin jalkaa ylhäällä, kun joka askel sattui. 

Maanantaina otin yhteyden töihin, että menen työterveyteen ja otan yhteyttä julkiseen terveydenhoitoon koipeni takia. Jätin työterveyteen soittopyynnön kahdeksalta ja julkisen terveydenhoidon sivuille kerroin oireistani. Vähän ennen kymmentä työterveydestä soitettiin, ohjeistettiin sitomaan ja tukemaan jalka, ottamaan särkylääkettä 800mg kolmesti päivässä sekä lepäämään pari päivää ja ehkä vähän hieroa jalkaa, jos siitä olisi apua. Kehotettiin ottamaan uudesti yhteys kahden päivän jälkeen, niin mietittäisiin sitä lääkäriä. Olin hitto soikoon levännyt jo pari päivää! 

Kului ehkä kymmenisen minuuttia, niin Omaolossa sairaanhoitaja kysyi, pääsisinkö lääkärin vastaanotolle klo 13. Jeps, kyllähän minä sen tarjouksen otin vastaan, kun silloin epäilin murtumaa. Klenkkasin särkylääkkeen sekä isovarpaan ja kantapään varassa lääkäriin, jossa olin jo 25 minuuttia ennen. Istuin rauhassa odottamaan äänikirja korvillani, koska olin arvioinut väärin melko lähellä olevan terveystalon välimatkan.

Ystäväni ehdotti, josko kyseessä olisi plantaarifaskiitti, mutta jalkapöydässä. Eli lihaskalvotulehdus. Ehdotin sitä myös lääkärille, mutta hän sanoi, että on väärässä paikassa. Hän kysyi oireita, tunnusteli koipea, pyysi kävelemään ja nousemaan varpaille. Hitto vie kun se sattui! Siis se varpaille nousu. Siinä loppui ibuprofeenin vaikutus kuin seinään. Hyvä, etten lattialle horjahtanut, kun tasapaino meinasi pettää. Lääkäri kirjasi tulokset ylös, kirjoitti saikkua perjantaihin asti ja lähetti minut Laakson sairaalaan kuvattavaksi, mutta röntgenkuvissa ei löytynyt jalasta mitään "traumaattista". Ei siis ollut murtunut. Jonkinasteinen lihastulehdus siis luultavasti. 

Olen pitänyt jalkaa sidottuna, mutta tänä aamuna jälleen heräsin kipuun ja nappasin huikopalaksi 800mg ibuprofeenia mehun kera. En hitto soikoon aio elää tämän kivun kanssa enää kauaa, joten etsin kaiken mahdollisen tiedon koipiparan kuntouttamiseksi ja palaan maanantaina töihin vaikka yhdellä jalalla hyppien. Turhauttaa hitosti olla poissa töistä sen takia, että koipi sattuu. Ymmärrän toki, että lepo on tärkeää ja tämän jalan pitää voida saada rauhassa parantua. Haluan sitä juuri nyt enemmän kuin mitään muuta. En ole ollut varmaan neljään viikkoon kuntosalilla  ja olen tosissani toivonut voivani palata juoksemisen pariin. Tuntuu, etten ole nähnyt täysin tervettä päivää kolmeen viikkoon flunssankin pitkittyessä. Sitten kun tästä paranen alan vaikka joogaamaan päivittäin. Nuoren ihmisen ei pidä olla kankea, vaan liikkuvainen, pystyvä ja edelleen joustava, koska elämää on vielä paljon edessä.

Tämä on onneksi pitänyt minulle seuraa, kun olen murjottanut sisällä ja auringon kutsuessa ulos.

Muista, että terveys on suuri lahja ja pitää muistaa aina iloita, kun saa nauttia terveestä kehosta ja mielestä myös. Meidät on tehty liikkumaan, tanssimaan, juoksemaan, uimaan, hyppimään, keinumaan, värähtelemään paikasta toiseen niin kuin haluamme.