Viime kerralla näytin kuvan uudesta Wonderland-värityskirjasta, jonka ostin. Nyt olen ehtinyt värittää siitä jo kolme tosi kivaa kuvaa. Kaivoin laatikosta myös vanhat Hanna Karlzonin värityskirjat ja sielläkin on vielä paljon ihania kuvia, jotka joskus väritän. On ihanaa illalla vain katsella Viaplaysta sivusilmällä jotain sarjaa/leffaa tai kuunnella musiikkia/äänikirjaa ja väritellä.
Yhtenä arkipäivän iltana salin jälkeen hyvin väsyneenä ajattelin vielä käydä Aleksanterinkadulla katsomassa, olisiko Christmas garage, My o my, edelleen pystyssä ja voi vitsit, kun se oli jo lopettanut, koska sieltä olisin halunnut ostaa ihanan lahjan huomiselle 1-vuotiaalle päivänsankarille. Emäntä kertoi, ettei tarvitse lahjoja, tärkeintä että tuo itsensä ja vaikka kortin muistoksi. Kaunis ajatus, varsinkin, kun varat eivät ole kovin suuret ja hän tietää kyllä senkin, muttei varmaan sen takia sitä sanonut. Olisi kyllä ollut niin ihana ja persoonallinen lahja, mutta minkä sille mahtaa, jos kauppa on mennyt kiinni. Saa nähdä, mitä siihen seuraavaksi ilmestyy, ehkäpä joku pääsiäiskauppa.
Näin kauniiden maisemien lähellä olen päivittäin.
Olin torstaina ystäväni kanssa vihdoin Kiasmassa. Oli aika tylsä videonäyttely muutamalla kivalla teoksella (ehken vain ymmärrä mediataidetta), mutta saimme kyllä paljon juteltavaa näyttelystä. Toivoisin, että olisi olemassa sivusto, missä olisi tieto kaikista olemassa olevista ja tulossa olevista näyttelyistä ja niiden sisällöistä.
Kiasmassa oli seinä, johon sai kirjoittaa, mitä ikinä mieleen juolahti ja sinä päivänä kirjoitin englanniksi, ettei koskaan tiedä, miten reagoi mihinkin tunteeseen. Toisin sanoen: ei koskaan tiedä, milloin kyyneleet tulevat, kun niitä ei voi ennustaa. Töissä oli herkkä hetki, mutta se meni ohi. Jotkut saattavat ajatella, että työni on helppoa, mutta se on emotionaalisesti joskus hyvinkin vaikeaa, varsinkin kun viettää aikaa henkilöiden kanssa, jotka eivät peitä mitään tunteitaan, niin on joskus vaikea olla tunteilematta itsekin. Eikä siinä mitään.
Töissä on ihana rupatella, nauraa ja iloita, mutta toisaalta vähän surullisemmat tunteet täytyy pitää sisällään. Onneksi on työkavereita, joiden kanssa saa jutella päivittäin kaikesta, mitä mieleen tulee. Varsinkin jos se johtuu töihin liittyvistä asioista. Tuntuu silti hyvin paljon, että työkaverit ovat myös elämässä niitä läheisimpiä ihmisiä, koska tottahan se on. Näen heitä viitenä päivänä viikossa monta tuntia päivässä, paljon enemmän kuin yksityiselämän puolella ystäviäni.
Kiasman jälkeen menimme vielä tunniksi Lasipalatsin kahvilaan rupattelemaan ja juomaan kahvia sekä teetä. Otimme molemmat voisilmäpullan. Ulkona oli aikamoinen puhuri. Naureskelimme työkaverin kanssa tällä viikolla, että tänä talvena on tullut jo niin paljon lunta, että se tuntuu jo tulevan korvista ulos.
Pieni yöotos tullessani kotiin.
Eilen oli ihana käydä salilla. Torstaina pidin ansaitun lepopäivän ja vietin aikaa ystävän kanssa museoreissulla. Tunsin, että keskiviikkona tuli pidettyä salilla koko jalkapäivä, minkä lisäksi hypin vielä kahdesti kymmenisen minuuttia hyppynarulla. Torstaina oli pitkästä aikaa lihakset kipeinä, mikä oli ilahduttavaa.
Eilen otin vähän rennommin salilla, mutta voi että kun pääsin treenin jälkeen saunaan ja pesulle, niin tuntui aivan taivaalliselta. Tuntui, ettei ollut pesiytynyt kunnolla koko viikkoon, mikä on hyvin mahdollista.
Tämän aamuinen aamupala. Mietin, mitä ihmettä vegaanit syövät aamupalaksi. Tämä on yksi vaihtoehto. Kahvia kauramaidolla ja granolaa mangon makuisella soijajogurtilla. Hyvää oli! En oikeastaan ole vegaani. Useimmiten en vain syö nisäkkäitä tai äyriäisiä. Vegaaniaamiaista mietin, kun nyt on tullut taas liiaksi herkuteltu juurikin maitotuotteilla, että mietin ihan oikeasti kokeilevani maidotonta viikkoa. Suurin osa herkuista, joista tykkään ovat maitopohjaisia, kuten suklaa. No nyt ihan oikeasti!
Olin ystävän kanssa kahvilla, mutta hän jo jatkoi matkaansa, joten kirjoitin tämän postauksen kahvilassa loppuun. Nyt kutsuu sali. Jospa siellä olisi lämmin, kun kahvilassa koko ajan avataan ulko-ovea ka tulee kylmää ilmaa sisään ja sitten se juuttuu mattoon ja jää auki ja vähän väliä joku käy sitä sulkemassa.
Oh well. Nyt salille. Ehkä käytän nyrkkeilysäkkiä ja innostun jälleen hyppynarusta.
Voisi laittaa uuden äänikirjan soimaan. Kuuntelin Gail Honeymanin Eleanorille kuuluu ihan hyvää, joka ei aluksi oikein innostanut, mutta sitten alkoi kiinnostaa kertojan eli päähenkilön sosiaalinen ulottuvuus. Nyt kuuntelen Katri Siskon 30 ennen 30.
Mukavaa lauantaita!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti