sunnuntai 20. elokuuta 2017

Menemisiä ja karaokelaulantaa

Olin eilen tehnyt yli tunnin tätä työtä ja aioin juuri sen julkaista, kun tietokone sanoi, että Bad request ja heitti kaiken tekstin taivaan tuuliin. Yritän tehdä uusiksi saman. Tulikin mieleen, että jotkut, jotka kertovat asioita yhä uudelleen ja uudelleen, että heillä on vain hyvä muisti, vaikkeivät he muistaisikaan kertoneensa sitä ihan aina, jos nyt ikäihmisistä puhutaan. Eivät sentään kahta kertaa saman päivän aikana toista samaa asiaa. Se kuitenkin myös kertoo sen, että tämä asia tai kokemus on ollut heille merkityksellinen.

Ennen, omassa nuoruudessani ärsytti se, kun ihmiset eivät aina kuulleet, mitä sanoin. Vaikka puhuinkin silloin paljon hiljaisemmalla äänellä, niin ei edes noteerattu ja olisi vain pitänyt toistaa uudelleen kuuluvammalla äänellä, mutta en tykännyt toistaa asioita, koska olin asiani jo sanonut, nykyään olen kärsivällisempi asian suhteen, varsinkin nykyaikakaudella, kun jokin muu asia vie huomion. Olen onnekas, että olen saanut ensimmäisen kännykkäni vasta viisitoistavuotiaana ja ensimmäisen älypuhelimen vasta joskus päälle 20-vuotiaana. Olen saanut keskittyä kaikkeen sitä ennen. Mikään kännykkä ei ole vienyt huomiotani. Olen myös onnekas, etten tarvitse kännykkää työssäni tai omasta mielestäni ainakaan kännykän ei pidä olla esillä. Voihan se olla jossain  ylhäällä sivupöydällä ja jos siihen tulee puhelu, niin siihen voi vastata, kaikki muu näplääminen saa kuitenkin odottaa työssä, jossa pitää olla jatkuvasti läsnä. Tauollakin mieluummin luen kirjaa, teen tarvittavia askartelutöitä tai juttelen muiden työkavereiden kanssa, koska heitä ei paljoa näe, koska saatamme olla seitsemässä eri paikassa.

Ystäviä tavatessakin saatan ottaa muutamia kuvia, mutta kuuntelen kuitenkin, mitä ystävällä on asiaa. Ja useimmiten laitan kännykän pois. Kun taas jotkut ovat sellaisia, että kerrot jotain juttua, kaveri räplää kännykkäänsä, eikä tiedä, kuunteleeko toinen vai ei, kun ei mitenkään reagoi. Mitä silloin kuuluisi tehdä? Pyytää, että toinen laittaa kännykkänsä pois, että voi keskittyä olennaiseen eli seuraan, missä on vai kertoa poistuvansa paikalta, kun kännykkä näyttää olevan tärkeämpi kuin seura.

Minulle itsellenikin on tärkeää katsella kuvia instagramista, selata ehkä kavereiden päivityksiä ja lueskella joitain blogeja, mutta teen sen yksin, en seurassa. Jos muistat, millaista on elää ilman kännykkää, niin se on hyvä, muistele sitä aikaa, ota välillä muutamia tunteja täysin ilman kännykkää tai jopa kokonainen päivä tai viikonloppu. Vastaa kuitenkin puheluihin ja viesteihin, jos joku haluaisi tavata. Ihmiset ovat tärkeämpiä. Läsnä. Saat kaikesta enemmän irti. Muista reagoida ihan itsenäsi.


Tässä on kuva, josta aiemmin jo mainitsinkin. Tämä oli aika helppo piirtää ja tykästyin varsinkin sketching-väritykseen. En tiedä, onko viikko ollut pitkä vai lyhyt. Tuntuu, että Porvoon reissusta olisi enemmän kuin viikko aikaa. Onhan tähänkin viikkoon mahtunut kaikenlaista. Perjantaina kuitenkin ihmetteli, että on jälleen perjantai. Perjantaina olin kuitenkin tosi pitkään töissä. Ei se mitään.


Maanantaiaamun maisemia työmatkalta. Olin nukkunut tosi huonosti sunnuntain ja maanantain välisen yön. Heräillyt vähän väliä, jospa sain edes kahta tuntia nukuttua. Työpäivä sujui kyllä ihan mukavasti kahvin voimalla, vasta puolessa välissä päivää alkoi väsyttämään. Onneksi pääsin aika aikaisin. Räkääkin oli päässä vähäsen, pientä flunssanpoikasta ilmassa. 


Maanantaina olin niin väsynen, että menin suosiolla salin ohi kaupungille. Päivän shoppailut kuvassa. Minulla oli 15 € lahjakortti Suomalaiseen kirjakauppaan, mutta siellä ei ollut yhtä haluamaani kirjaa toisin kuin Akateemisessa, mutta huomasin Sophie Kinsellan uusimman (jonka myöhemmin huomasin jo suomeksi lukeneeni, kun oli poikkeuksellisesti ilmestynyt ensin suomeksi, harmitus) ja Meidän Perhe- lehden, joten meni ihan pienesti vain yli lahjakortista.

Hiusväri, hiuslakka ja vitamiininallet olivat hankintalistalla, yosat päivittäisessä käytössä, joten vain Cubuksen housut ja planti-jogurtit kävelivät houkutuksina. Niin nätit kukkahousut olivat ja olisin halunnut keltaisen poolopaidankin, kun sen mainos oli siellä, mutta paikalla oli vain musta ja punainen poolopaita. Harmi. Toiset housut olivat myös alennuksessa ja todella kivaisat.


Viikon toinen Lassi ja Leevi - väkerrys. Tein kolmannenkin, mutta se meni niin rumaksi, ettei voinut edes julkaista. Pitäisi kyllä piirtää joka päivä jotakin, niin joskus voisi piirtää tuttuja hahmoja jopa ilman mallia ja täysin uusissa asennoissa. Hyppäävä Leevi on yksi aikomukseni.


Maanantaina tuli vanhoja tuotoksia, pari blogitekstiä mm. Rakastan syksyä ja runoja vastaan, joita oli kiva lueskella. Maanantaina värjäsin myös tukan, otin värin pois, vaalensin Schwarzkopfin vaalennusvärillä, joka pystyi vaalentamaan jopa kymmenen astetta. Oikein hyvä uusi vaalennusainetekniikka, kun ei tarvitse kaataa astiaan ja sutia sudilla päähän, vaan kaikki ainekset sekoittuu yhdessä pullossa ja siitä saa näppärästi levitettyä.

Aloitin tarkoituksella edestä, että tulisi vaaleammat edestä ja lopuksi laitoin pituuksiin jämät, mutta nekin vaalenivat vähästä aineesta huolimatta jonkin verran. Jälkeenpäin olisi voinut haluta pituuksista jääneen tummemmat, mutta nyt ovat tällaiset ja ovat kivat. Meinasin aluksi, että vaalennan vain sen takia, että saisin toisen, vähän alkuperäistä vaaleamman värin sen jälkeen päähän, mutta olen tähän jokseenkin tykästynyt. Sain jopa kehuja töissä, että nyt hiusvärini mätsää/saa esiin hienosti silmieni värin, niin kuin saakin. Tosi kivaa. Tosin pitää laittaa kontrastia ripsiin ja kulmiin, muuten on vähän outo. Pitäisi joku päivä käydä värjäyttämässä ripset ja kulmat. Kerta se ensimmäinenkin.


Kävin seuraavana päivänä ostamassa apteekista rohdoksia, tällaisen C + sinkkiporevalmisteen sekä suussa hajoavia parasetamol-tabletteja, joita ei ole vielä tarvinnut. Flunssa pitää yrittää voittaa ennen kuin se pääsee kokonaan valloilleen. Onneksi tämän viikon flunssa tuntuu olevan kevyttä laatua. Kävin tällä viikolla viisi kertaa salillakin, se tuntuu olevan ihan hyvä määrä. Käy miten tuntuu hyvältä. Välillä vedin kovempaa ja välillä pehmeämmin, voinnin mukaan. Kyllä keho kertoo.
Tuli mentyä aikaisin nukkumaankin ja nukuttua yli 9h unet.


Keskiviikkona kävin pikasalilla, kun töiden jälkeen bussin tulo kesti joltisenkin aikaa ja olin menossa varttia vaille kuuden superpäivänä leffaa katsomaan teatteriin. Harmi kyllä, että popcornit ovat nykyään liian suolaiset entiseen verrattuna. Silloin olivat hyviä, kun vielä kaikki mausteetkin olivat ilmaisia. Oli synttärilahja leffateatterilta, en muuten olisi ottanut. Otin muutaman karkinkin, leffateatterissa kun olin. Kävin katsomassa Emoji-leffan, joka oli aika perus animaatio, ihan viihdyttvä. Tuskinpa tulee uudestaan katsottua, mutta tulipa nähtyä.

Tämän lehmäratikan näin torstain salin jälkeen. Kerrankin salilla tuntui, ettei ole käsipäivä laisinkaan, joten jätinpä ne tekemättä ja tein sitten muut liikkeet aika kevyesti. Ei kauheasti huvittanut. Näin ystäväni salin jälkeen, joten kävelin häntä Kaisaniemeen vastaan ja jatkoimme siitä höntteinä väsyneinä ihmisinä etsimään kahvilaa.



Oli aurinkoinen päivä . Tuntui, että aamulla oli viileämpi ja että iltaa kohden vain lämpötila nousi. Meidän piti ensin mennä Starbucksiin, mutta muutin mieltäni kaverin jo sinkoutuessa tiskille kertoen tilaustaan. Hän tilasi frappuccinon, jonka nautimme ulkona Pohjois-Esplanadin katua katsellen ja lämmöstä nauttien ennen kuin menisimme Cafe Esplanadiin, johon halusinkin Starbucksin sijaan, kun siellä en pitkään aikaan ollut käynyt.


Otin tapani mukaan niin kuin aina vain Cafe Esplanadissa, cafe au laitin, ja sain sen myös oikeaan kuppiin tällä kertaa. Muuten olisin kai sanonut siitä henkilökohtaisesti myyjähenkilölle. Otin myös mansikkajuustokakun, vaikka sen jälkeen olikin aika möh-olo, mutta söin sen hyvällä omallatunnolla nauttien, kun oli ihan herkullista. En kuitenkaan herkuttele nyt kuin kerran viikossa, parempi se tehdä tosi hyvällä omallatunnolla ja mieluiten hyvän seuran kera. Pitääkin kipaista tuo aamupala, joka on odottanut jo yli tunnin. Masu mouruaa.


Kävimme kahvittelun jälkeen ensin Stockmannin astiaosastolla katsomassa, mutta sieltä oli hävinnyt haluamani lasit. Aina kaikki kiva ja hieno lopetetaan tai loppuunmyydään. Sitten kävimme vaateosastolla, kun kaveri halusi pari uutta vaatekappaletta, joten hän sovitteli muutamaa valitsemaani. Muita vaatekauppoja hän ei enää jaksanut, oli yhdessäkin tarpeeksi. Mitään ei kuitenkaan tarttunut mukaan. Olimme molemmat aika väsyneitä, joten istuimme vielä Mikonkadun ratikkapysäkin penkille hetkeksi höpöttämään ja ihastelemaan taivasta ja auringonlaskua ennen kuin lähdimme omiin koteihimme.

Have to find my inner peace
My inner strength
What to do
My mind doesn't have a fence


Perjantaina heräsin  hyvissä ajoin, vaikka olin menossa vasta puoli kympiksi töihin. Työpäivä kestikin yli viiteen ja olin vasta puoli kuudelta bussipysäkillä. Hain postin pakettiautomaatista Hyvinvoinnin verkkokaupasta tulleen paketin, jonka sisällä nämä tuotteet olivat. Saa nähdä, missä kunnossa keho ja iho ovat muutaman viikon päästä. Pitäisi keksiä joku hyvä vihermehuohje, mihin saisi tuota chlorellaa laitettua tai jotain muita ohjeita. Mehun seassa maistan sen läpi, vaikka siinä lukeekin maustamaton. Jos on ideoita, saa kertoa vapaasti.


Ei jaksanut salille perjantaina töiden jälkeen, kävin siellä vain vessassa ja lähdin pois. Lähdin kävelemään jostain syystä keskustaan päin, poispäin kotoa. En keksinyt yhtään syytä, miksi sinne päin olen kävelemässä, joten pysähdyin nojailemaan Kaisaniemen puiston aitaan ja katselin, kuinka liikenne ja ihmiset menevät edestakaisin. Toivoin pilvipäivää ja sain sen. Olisin halunnut vain pilvistä koko viikonlopuksi ilman sadetta. Perjantai tuntui syksyltä. Tihkutti kasvoille. Siitä syntyi runo.

Seison tihkusateessa
Jalat lähtivät kävelemään
poispäin sieltä missä asun


Seison tihkusateessa
Ilman kompassia
Tietämättä, minne menisin

Ihmiset ja autot menevät edestä
Korvissa kuuluu vain suhinaa


Tätä tietä en vielä tunne
Tule näyttämään
Ottamaan kädestä
Minne kuuluisi mennä


Haistan syyssateessa,
pisaroissa,
haikeuden

Samaan aikaan Turussa sattui tragedia, ennenkuulumaton, jota kukaan ei olisi koskaan toivonut. Käsittämätön, murheellinen, vailla ihmisymmärrystä. Eilen koko maassa liput olivat puolitangossa.
Join pari lasia viiniä työviikon päätteeksi.


Eilen oli muuten kyllä kiva päivä. Mietin sitäkin, että mitä jos jollain olisi samaan aikaan lapsi syntynyt ja hän haluaisi levittää ilouutista ystävilleen ja sukulaisilleen, mutta olisivatko ihmiset voineet iloita, kun olisivat olleet keskittyneitä koko maata koskevaan murheeseen? Minäkin luin siitä facebookista, kun en radiota kuuntele tai televisiota katsele. Ajatella, että sellaista tapahtuu paikassa, joka oli ennen kotikaupunkini. Surun sijasta keskityn iloisiin aiheisiin. Olisi tottakai eri asia, jos uhrit olisivat olleet tuttujani. Tottakai se silloin koskisi enemmän, enkä väitä, ettei se koskisi nytkään, koska en vain voi käsittää, miten ihmismieli voi olla niin paha, julma ja säälimätön toisia ihmisiä kohtaan. Ihan kuin jotkut olisivat eriarvoisempia kuin toiset. Ihminen todistaa hyvyytensä teoillaan, olemuksellaan. Vaikka sisällä kiehuisi, niin sen voi pitää sisällään ja purkaa sen vaikka nyrkkeilysäkkiin. Väkivaltaa, pahantekoa ja ilkivaltaa en tule koskaan ymmärtämään, enkä sietämään. Alkuperäisessä tekstissä ei pitänyt puhua tästä aiheesta.

Tuo kuva on arvoitus. Oikeasti se on lamppu alhaaltapäin. Tarkemmin sanottuna Kaivopihan Karaokekellarin pöydän yläpuolella oleva lamppu. Hieno. Ei saanut itseään ennen ulos talosta kuin vasta puoli neljältä. Sama koski ystävääni. Hänelläkin oli pitkä hidas aamu, joka kesti iltapäivään asti. Mikäs vapaapäivänä ollessa.

Luulimme, että karaokekellari avautuisi neljältä, mutta se avautuikin vasta kuudelta, joten menimme Ruoholahteen salille. Ei jaksanut kuin vähän käsiä, pyllyä, corea ja takareisiä tehdä. Ystäväni auttoi ja kehotti minua tekemään leuanvetoa avustettuna. Ei kuulemma kestä kovin kauaa, että saan jo oikeastikin sen yhden leuan vedettyä. Tuli vähän nihkeä olokin treenistä. Pitää omalla salilla kokeilla, kun siellä on erivahvuisia kuminauhoja. Harmi että sieltä on hävinnyt core-nauha. Corella tarkoitan keskikehoa.

Matkustimme takaisin Kaivopihaan. Salilla oli alkanut kahvihammasta kolottamaan, joten kävimme Robert's coffeessa. Ostin Robertsin frappuccinon (suklaa-vanilja) ja kookosrullan (I know) ja istuimme hetken, kun kello ei ollut vielä kuutta. Sitten menimme karaokepaikkaan, joka oli kyllä tosi hieno. Sisusta oli hieno ja iso. Siellä oli pääkaraokelavahuone ja lisäksi kaksi pienempää. Me jäimme siihen isompaan. Join pari lasia viiniä, jaffan ja vettä illan aikana.

Ystäväni on kova laulamaan ja erittäin hyvä siinä, minä olin viime karaokekeikalla menettänyt karaokeneitsyyteni ja siitä oli jo useampi kuukausi aikaa. Siellä oli pari koppia näytön, mikrofonin ja kuulokkeiden kanssa, missä sai kokeilla ja harjoitella kappaleita ennen lavalle nousemista. Kävin kuuntelemassa hetken ääntäni ja hetken kuluttua laitoin ensimmäisen kappaleen tilaukseen. Jännitti vähäsen ennen kuin menin laulamaan ekaksi kappaleekseni Yksinäisen keijun tarinan, mutta se sujui niin hyvin, että lauloin sen vielä vähän ennen lähtöä toiseen kertaan.

Siitä rohkaistuin, että kuulosti niin hyvältä lavalla ja olin saanut paljon enemmän viime kerrasta ääneen volyymiä ja parin muun kappaleen jälkeen aloin vähän irroitellakin ja lauloin pidennettyjä melodioita. Ei siellä ollut vielä paljon väkeä. Tosi hyvä äänentoisto ja akustiikka. Mikseripöydän takana oli koko ajan joku ja laittoi mikkiin lisää kuuluvuutta, jos lauloi hiljempaa kuin aiempi laulaja.

Oli siis todellakin superkivaa, tunnelma, toisten laulujen kuunteleminen, kivainen seura ja omakin laulaminen. Ystävän piti lähteä vähän ennen minua, jotta ehtisi vielä Espooseen menevään bussiin ja mie lurautin vielä viimeiseksi Sinisen unen, jonka lauloin tunnelmallisesti istuen siinä vähän ennen yhdeksää, kun paikka alkoi vasta täyttyä. Lauloin Ultra Bran ja SMG:n biisejä muut kappaleet, mutta harmi, ettei niitä ollut sen enempää. Olisi tehnyt mieli laulaa Heikko valo, Itkevä lintu ja Mustana, maidolla, kylmänä, kuumanakin. Lauloin Hölmö rakkaus, Kaunis Marjaana, Tyttöjen välisestä ystävyydestä, Savanni nukahtaa ja vielä oli kai joku.

Ehdottomasti ehdottomasti menen sinne vielä uudelleen. Mahtava paikka! Ja kiitokset hänelle, joka sinne kutsui ja oli mukana laulamassa ja pitämässä seuraa.

Kävelin myhäillen kotiin auringon vielä laskiessa ja illan ollessa lämmin. Söin vielä pari ruisleipää, proteiinivaniljavanukkaan ja lipitin sitruunajuoman, joka on päivittäinen tapa. Sen pitäisi auttaa ihoa ja seitsemää muuta asiaa.

Nyt on aamujainen syöty, lähes iltapäivä alkanut. Mietin, menisikö ensin kirjastoon vai salille. Kas siinä pulma. Jospa salille, onhan tässä jo istuttukin.

Mukavaa sunnuntai-päivää ja seuraavaksi alkavaa viikkoa!

~ Lilja Lumi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Löytöjä, inspiroitumista ja herkuttelua

Tuntuu, että viime postauksesta on kolme viikkoa, vaikka siitä on hädin tuskin kahtakaan viikkoa. Sanotaanko siis, että pari viime viikkoa o...