Matkamessut ja gluteenittomat kauralastut

Eilen sain ystävältäni viestin, että lähdetäänkö Matkamessuille samana päivänä ja ajattelin, että mikäpä siinä. Olin saanut toiselta ystävältäni sopivasti ilmaislipun ja seuraava mahdollinen messu, johon osallistuisin, olisi vasta huhtikuussa, joten ajattelin, että näin oli tarkoitettukin. Olin nähnyt tämän ystäväni kanssa, joka matkusti aamulla Turusta Helsinkiin silloin kun lähdin joulun vietosta takaisin Helsinkiin. Eli viime vuosikymmenellä! Kyllä tuo vitsi pian kuluu, mutta vain kymmenen vuoden välein sitä voi kertoa ihmisille, jotka on nähnyt viime vuonna. Kylläpä sitä kerrottiin silloinkin, kun 2000-luku vaihtui, mutta se olikin vähän isompi juttu, mutta tosin mie olin jonkin verran pienempi. Ala-asteella vielä hyvän tovin.

Muistan kyllä edelleen, kun markkoja vaihdettiin kassoilla euroiksi. Se oli niin jännittävää. Haluaisin kyllä käydä 20-vuotta sitten Kaarinassa, kun se oli vielä alkuperäisessä kuosissa, eikä niin hirvittävä kuin se on nyt. Toivoisin äitini muuttavan, ettei tarvitsisi nähdä enää niitä rumia kerrostaloja keskustassa, kun eivät siihen kuulu. Jotkut tykkäävät, mutta ne menivät alkuperäismaiseman päälle, joka on omasta mielestäni tosi surullista. Kaarinan piti olla pieni paikka ja nyt sinne muutetaan ulkopaikkakunnilta ja siitä on muodostunut ruma lähiö.

Anyhow. Tämä Turussa asuva ystäväni, jonka olen tuntenut nyt 30 vuotta on erittäin tärkeä minulle, yksi syy siihen on  juurikin se, että ystävyytemme on niin luja, että tapaamme muutamia kertoja vuodessa edelleen pitkästä ajasta ja välimatkasta huolimatta. Silloin kun asuin vielä Turussa tapasimme viikottain. Turussa oli pari hyvää puolta, mutta Helsinki voitti enemmillä hyvillä puolilla ja tällä hetkellä Turkukaan ei ole kovin kutsuva. Tamperettakin tuhotaan ratikkalinjoilla. Se oli niin kaunis leveine katuineen ja uusine liikennevaloinee. Pitäisikö muuttaa Kuopioon. Ei vaines. Tällä hetkellä Helsingissä ärsyttää vain jatkuvat tietyöt, joissa ei ole mitään pointtia. Tälläkin hetkellä, jos pitää lähteä aamuisin töihin tosi kiireessä, niin pitää kortteli kiertää, että pääsen ylipäätään ratikkaan tai metroasemalle. Ärsyttävää.

Anyhow, se angstista. Ei noista asioista pitänyt puhua alkuunkaan, vaikka ne kieltämättä mielen päällä jatkuvasti ovatkin. Kävin hakemassa ystäväiseni Kappelista, jossa hän oli juomassa teetä ja odottamassa minua, kun viimeistelin viime kirjoituksen. Sitten kävimme kipaisemassa Burger Kingistä evästä. Otin kupongilla juustohampparin ja pirtelön. Pieni välilasku. Eilen oli kyllä varsinainen herkuttelupäivä. Vehnää ja lihaa tuli syötyä, mutta olen juonut paljon vettä uudesta sporttikorkkipullosta, joita oli vain kaksi koko juomaosastolla, Poweradessa. No tänään en syö enää vehnää. Kyllä nuo eilen alkaneet naisten vaivat vaikuttavat aika paljon mielialaan ja mitä tekee mieli syödä. Eilinen ja edellispäivä oli energiantankkauspäiviä kirjaimellisesti. Energiaa tuli paljon ruoan kautta ja nyt on hyvä mieli, vaikkakin suoli tykkäsi kyttyrää, mutta nyt se saa taas olla rauhassa.

Menimme Burger Kingiin, kun etsimme MacDonaldsia, mutta se on tainnut jo jonkin aikaa olla hävinnyt. Juttelimme jonkin aikaa asioista ja paikoista, jotka ovat hävinneet tai jotka on korvattu jollain huonommalla vaihtoehdolla. Jos ei ole uudistuksia, niin miksi asioita pitää muuttaa ylipäätään. Juttelimme siitä, kuinka kaikki kivat paikat menevät konkurssiin tai ovat menneet. Anttila, Tiimari ja Filmtown ja tällä hetkellä jonkun sanan mukaan myös GameStop. Ihmiset hankkivat nykyään kaiken netistä, mutta esimerkiksi kaikkea, mitä Filmtownin valikoimassa on, ei voi löytää nettivideovuokraamosta. Palasin tähän asiaan. Taas.

Käpystelimme pitkin Aleksanterinkatua ja räpsin pari kuvaa. Koko viikko ollut harmaata. Turussa kuulemma paistoi aurinko lähtiessä ja puolessa matkassa alkoi tihuttaa vettä. Aika kalsea ilma kieltämättä oli eilen. Lähdimme autolla kohti Messukeskusta ja pyörimme hetken ennen kuin löysimme parkkipaikan ja kävelimme Messukeskukseen sokkeloisen Pasilan katuja pitkin.

Kiersimme ensin Matkamessut keskittymättä suuremmin unelmoimaan mistään erityisestä matkakohteesta. Oli jännää, kun katseli ihmisten liikehtimistä kojujen välillä; ihan kuin muilla messuilla he kulkisivat eri tavoin, erilaisessa muodostelmassa tai jotain vastaavaa. Ja mietimme myös, kuinka moni ihminen matkustaa toisiin maihin juuri esittälijän työn ammattikuvassa. Kaupungillakin oli tällä hetkellä enemmän turisteja kuin muita ihmisiä. Mietimme, jos se johtuu jetlagista tai siitä, ettei kaupungissa asuvia huvita olla ennen kello kahta kaupungilla. Tai sitten he kaikki olivat sisällä.

Kävimme katselemassa Stockmannilla vaatteita ennen kuin suuntasimme messuille. Matkamessujen ruokaosastolla olisi voinut viivähtää pidemmänkin aikaa, mutta sielläkin melkein kaikissa tarjottavissa oli vehnää. Ajattelimme kuitenkin, että belgialaiset vohvelit näyttivät sen verran houkuttavilta, että tilasimme sellaiset. Otin omani banaanilla, nutellalla ja kermavaahdolla ja oli aika överi-makeaa se nutella siinä, mutta aika makoisa paukku muuten. Ystävä otti apple pie - yhdistelmän.

Matkamessujen jälkeen menimme karavaani-messualueelle, joka ei ollut ihan sitä, mitä kuvittelin. Minulla ei ole karavaanielämästä kovin hyvää kuvaa mielessä ja lisäksi on se ärsyttävä karavaani-veisu olemassa. Kun on nähnyt vilahduksen kerran karavaani-ohjelmastakin, niin karavaani-elämä ei jostain syystä ole sytyttänyt. Sen olisi pitänyt olla paremminkin asuntovaunu-nimikkeellä toimiva messu, koska niitä siellä oli paljon. Hienoja uusia asuntovaunuja, -autoja ja busseistakin tehtyjä asuntoautoja. Olivat ihan eri kaliiperiä kuin se joskus sedältä lainaama, jolla matkustimme isän ja veljen kanssa Keski-Suomeen, kun olin lapsi. En ole varma iästä, ehkä 10-vuotias olin silloin. Silloin ei ollut niitä hienouksia asuntoautoissa kuin tällä hetkellä. Joidenkin renkailla kulkevien hintakin oli aikamoinen - hinta, jolla voisi ostaa hyvän renkaattoman asunnon jopa Helsingistä.  Toisaalta jotkuthan asuvat asuntoautoissa muutenkin kuin loma-aikoina.

Voisihan sitä joskus vuokrata asuntoauton ja olisi sellainen kuski, joka ei pelkäisi isoa autoa liikuttaa. Itsellä enempi haaveena patikointi ja teltan pystytys jonkun kallion päälle näkymänä järvimaisema tai muuta sellaista. En ole koskaan patikoinut.

Messut olivat ihan mukavat, mutta oli mukavampaa höpötellä ystävän kanssa messujen ulkopuolella.

Menin ratikalla kotio, nukuin tunteroisen päikkärit ja lähdin salille. Ajattelin aluksi, etten jaksa salilla mitään tehdä ja menin vähän kävelemään juoksumatolle niin kuin viime kerralla (edelliskerralla vedin kovan palautustreenin), mutta kaikesta luulosta huolimatta kävelin matolla viisi minuuttia, juoksin kymmenen minuuttia Kotiteollisuuden rytmin siivittämänä ja kävelin viisi minuuttia. Sen jälkeen vähän yskitytti ja kurkkuun sattui. Kun olin venytellyt ja rutustellut selkää hierontarullalla, niin maatessani siinä lattialla kuulin keuhkojeni rahisevan. Mietin jos tätä rahinaa kovin kauan jatkuu aina juoksujen jälkeen, niin pitäisi kai käydä lääkärillä. Minulla on jonkinlainen piiloflunssa jatkunut aika pitkään - muuten oireeton paitsi rasituksessa esille tuleva ja joskus iltaisin makuuasentoon mennessä. Nenäkin tippuu edelleen ja haju-ja makuaisti ovat edelleen todella lievät. Muistan maistaneeni ja haistaneeni kaiken paljon voimakkaammin. Mikähän tähän tepsisi?

Eilen illalla innostuin uudelleen tekemään lyhyen ajan sisällä kauralastuja ja ajattelin tänne jakaa ohjeen, jota käytän.

Gluteenittomat kauralastut

2 dl	Elovena - kaurahiutaleita (voi käyttää kokonaan gluteenittomia, jos on kova keliakia)
1 dl	sokeria
n. 1 tl	vaniljasokeria
1 rkl	Urtekramin yleisleivontamixiä
1 tl	leivinjauhetta
50 g	voita tai leivontamargariinia
1	kananmuna

1. Sulata voi mikrossa sopivassa astiassa (itse käytän isoa posliinikahvimukia ilman koristuksia (trust me, ei koristeellisia mikroon, räiskyy)), muutamat sekunnit riittävät. Kannattaa aina välillä katsoa, ettei ala porisemaan tai kuivahtamaan. Yhdistä kulhossa kuivat aineet: kaurahiutaleet, sokeri, leivinjauhe ja vaniljasokeri. Lisää sula voi/margariini. Sekoita viimeisenä joukkoon muna. Ohjeesta saa helposti isomman kaksinkertaistamalla kaikki määrät.

2. Laita leivinpaperin päälle pellille n. reilun teelusikallisen kokoisia kökkäreitä hyvän välimatkan päähän toisistaan. Itse laitoin kolme riviin, yhdeksän pellille.

3. Paista kauralastut 200 asteessa 7 min uunin alaosassa tai kunnes ne ovat kauniin ruskeita ja ohuen rapeita. Kauralastujen pitää hieman jäähtyä, että ne voi nostaa toiselle astialle. Älä yritä nostaa juuri uunista tulleita kauralastuja, tapahtuu niin kuin Salvador Dalin Melting clocks - taululla.

Viime kerralla katsoin, että oli sopivan kokoinen mytty voita jäljellä, niin käytin sen (tällä kertaa uusi voipakkaus ja ihan mittojen mukaan) sekä lisäsin kanelia näihin ripauksen, mutta en tällä kertaa. Ajattelin katsella vähän muitakin keksien ohjeita, jotka voi helposti muokata gluteenittomiksi sekä lisätä niihin ripauksen jotain omaa, en paljasta vielä mitä, ja kokeilla miten toimii.

Mukavaa sunnuntaita!

Kevät mielessä, I got my groove back!

Olin unohtanut laittaneeni kuvia viime viikonlopulta. Tai unohtanut, etten ollut jo niitä laittanut. Ei se mitään. Olin jälleen käpystelemässä lempipaikassani ja nautin vapaapäivistä. Ekat vapaapäivät viikonlopun jälkeen olivat hieman kummallisia. Tai siis hyviä olivat, mutta tuntui hämmentävältä olla ekaa kertaa jälleen menemättä sinä päivänä töihin, kun oli juuri neljä päivää ollut töissä ja sitä ennen kaksi ja puoli viikkoa lomalla.

Hyh, maistoin jotain lievästi vanhentunutta omega-3-kalaöljyvalmistetta, missä pitäisi olla sitruunaa ja se on sellainen versio, jota laitetaan pipetillä poskien limakalvoille. Mutta voi että se haju oli vaeil! (lausutaan noin, en ole varma kirjoitusasusta). Ihan kuin olisi nuolaissut märän koiran ties mitä ja se haju jäi käsiin kiinni! Hyiiii!

Viikonloppu meni rötvätessä ja alkuviikkokin hyvin väsyneissä tuntemuksissa. Sunnuntaina tein sunnuntain kunniaksi itselleni banaanilettuja ja söin ne kahdessa erässä. Illalla teki salin jälkeen vielä mieli vähän makeaa ja kun ei oikein ollut rahaa kauppaankaan, niin ystävä ehdotti, että tekisin kauralastuja. Ajattelin, että sitä gluteenitonta leivontamixiä onkin pitänyt kokeilla ja kaapissa sattui olemaan juuri sopivasti 50 grammaa voita ja pöydällä käypiä kananmunia. Siispä tein 2,5 pellillistä kauralastuja illalla yhdeksän kymmenen aikaan, söin niistä kolme ja vein loput töihin. Sielläkin niistä tykättiin ja kehuttiin. Oli mukavaa.

Tiistaina tili tuli ja tili meni. Viime kuussa kun kävi verokarhu, niin piti maksaa niitäkin laskuja, jotka oli jättänyt yli ja toki niistä oli ehtinyt jo maksumuistutustakin tulla. Laskin jo seuraavaan tilipäivään, että montako euroa on päivittäin käytettävissä ja yritän elellä sen mukaan. Tämän repun ostin sitä kaksi kuukautta kuolattuani ja tapeltuani vanhan salikassin vetoketjun kanssa joka ikinen kerta. Ajattelepa, kuinka ärsyttävää sellainen edestakainen liike on.

Repun ostopäivänä sain nauttia ystäväni ihanasta seurasta ja vaikka tällä kertaa emme menneetkään museoon pyörimään, niin juttelimme kahvilassa parisen tuntia vai jopa kolme. Ystävät ovat tärkeitä ja joskus riittää vain tuntikin. Yritän kirjoittaa tätä tälläkin hetkellä nopeasti, koska ystäväni, joka on saapunut Turusta Helsinkiin odottelee minua keskustassa. Voisin ehkäpä kirjoittaa tämän loppuun matkalla ja vain lähteä. Näin teen. Hän kysyi yöllä, menisimmekö matkamessuille ja sain uuden vuoden lahjaksi eräältä ystävältäni lipun messukeskukseen, niin ajattelin, että mikäpä siinä, koska seuraavat messut, joihin aioin osallistua ovat vasta huhtikuussa. Tänä vuonna on viidet messut tai festivaalit jollei jopa enemmänkin, eikä matkamessut olleet siinä listalla, mutta toisaalta ystävän seura kelpaa aina, enkä ole koskaan matkamessuilla ollut. Niistäkin varmaan laitan kuvia storyyn tai jopa kirjoitan niistä, jos oikein innostun.

Töistä kerron vain sen, että viihdyn tällä hetkellä todella hyvin ja saan pitkästä aikaa toteuttaa itseäni ja se jos mikä on aivan huippu tunne. Pimeitä aamuja pitää edelleen sietää ja aurinko on harinainen näky. Jos joku sanoo, että tulee vielä lunta, niin sanon, että ei kiitos. Saisi tulla jo kevät, olisi se kuinka pitkä tahansa. Talven ja lumen olisi pitänyt tulla jo aikoja sitten. Nyt vaikka ulkona on harmaata, niin mieli on jo keväässä ja uusissa vaatteissa, joita ei ole varaa hankkia ja kaikki housut ovat haaroista ratkenneet, jollei ne ole jonnekin hävinneet.

Tällä viikolla on tosiaan ollut väsynyttä, mutta vihdoin torstaina joko metsäretken, ihanien työkavereiden tai muuten vain nousseen energiatason ja sisäisen valon noustua takaisin ylös tuntui, että "I got my mojo/groove back!". Alkuviikosta kävin salilla oikeastaan vain ostamassa tuon repun ja lähdin pois. Kävin myös tiistaina hierojalla ja selän ja niskan puolelta löytyi jälleen jumeja, joita en tiennyt siellä olevankaan. Ihana hieroja.

Torstaina sitten salitreenikin maistui ja tuntui, että pitkästä aikaa maistui. Olin oikein innoissani. En tapani mukaan pienen tauon jälkeen aloittanut uudestaan pienemmillä painoilla, vaan niistä painoista, joihin jäin ja käsipainoista kokeilin korkeampaa painoa, jota olen muutaman kerran kokeillut. Silloin kun tuntuu, että voimat palaavat takaisin, niin ne oikeasti palaavat takaisin. Keho on viisas. Joulun jälkeen alkanut kova treeniputki ilman lepopäiviä, niin keho vain sanoi stop muutamaksi päiväksi. Ja sitten piti pysähtyä muutamaksi päiväksi vain lepäämään ja juomaan maitoa. Jonain päivänä makasin vain sängyssä ja jumitin, eikä edes väsyttänyt. Makasin vain tekemättä mitään, kun oli niin buzzed fiilis. Jotkut tunnesanani ovat luontavampia englanniksi, joten toivottavasti ymmärrätte. Joitain sanoja on vaikea suomentaa oikein.

Olin jo pidemmän aikaa unelmoinut, että kävisin ennen salitreeniä Jungle juicessa ostamassa trendikkäästi smoothien ja joisin sen matkalla. Oli oikein kiva Matcha Monkey. Harmi vain pari suosikkiani, Pommi ja Maca my whey on poistunut heiltä. Joskus otin aina Maca my wheyn ja edelleen jotkut, joita myytiin samaan aikaan kuin sitä on edelleen myynnissä siellä. MIKSI AINA OMAT SUOSIKKINI HÄVIÄVÄT? Kysynpä vain. Aina ne tuotteet, joista pidän tai olen pitänyt on hävinnyt. Niitä on jo varmaan seitsemän, jotka ovat poistuneet vuosien varrelta markkinoilta.

Pari kaupunkiräpsyä. Mutta nyt ratikalla Kauppatorille!

Moiks ja kivaa viikonloppua!

Do you know what makes you happy?
All the little and bigger things?
All those acts and moments
when you can be yourself?

Happiness can be created
with small steps
Never with big leaps

But sometimes happiness surprises you

And you can notice that
happiness grows inside you
It's been there from beginning

- 2018

Joululoman jälkeen sekä terveyden hoitoa

Intoilin vähän ennen joulua Pincho Nationista, johon tutustuin Turussa käydessäni serkkuni valmistujais-/synttärijuhlissa. Todella mukava paikka ja hauska app sekä ruoka. Pitää kokeilla joku päivä tätä Helsingin samanlaista. Pitää vain löytää joku, jonka kanssa käydä siellä. Punavuoressa kyllä, lempikadullani Iso Roobertinkadulla löytyy tämä. Seuraan yhtä Helsinki-kuvaajaa instagramissa ja toinen oli kuvannut tätä katua juuri tuosta Svengin kohdalta ja mikäs muu siinä komeilikaan vieressä. Toisaalta olen kulkenut monesti tuon ohi, mutta vasta käydessäni kyseisessä ravintolassa Turussa en vain kiinnittänyt siihen mitään huomiota.

Helsingissä oli Lux-valonäyttely neljännestä kahdeksanteen tammikuuta. Vuosikin vaihtui hyvin rauhallisissa merkeissä. Kävin katsastamassa yhtenä päivänä salin jälkeen Luxin aloittaen Tuomiokirkolta. Jonkin aikaa piti jonottaa valonauhatunneliin ja seuraava jonotuspaikka tuli heti sen jälkeen valonäytökseen, jota ei suositeltu lapsille. En huomannut siinä oikein mitään kovin pelottavaa, mutta ymmärrän, että herkkä ja mielikuvitusrikas mieli saattaisi voida nähdä asiasta painajaisia, kun lonkerot liikkuivat puussa seinää vasten valaistuna. Näytöksen jälkeen ihmislauma kulki Kaisaniemeen, jossa oli lamppupolku. Reitti jatkui vielä vasemmalle ison valoteoksen jälkeen Töölönlahden ympärille, mutta en viitsinyt sinne lähteä, kun tuntui jo kylmältä ulkoilma ja sinä päivänä varoin kovasti, etten olisi missään nimessä kipeytynyt enempää. Ennen joulua kummitteleva yskä ja oudosti pää alaspäin vuotava nenä saattaisivat äityä ties miksi.

En mennyt seuraavana päivänä katsomaan loppua valojutuista, mutta viime vuonna olin siellä, minne se reitti johti. Varmasti siellä olisi ollut erilaisia taideteoksia, muttei vain huvittanut kulkea ihmismassassa yhtenä kylmimmistä päivistä tänä talvena.

Viimeisenä lomapäivänä, tämän viikon maanantaina, loppiaispäivänä, matkustin junaisella Keravalle tapaamaan ystävääni. Oli aika selvää, etten olin loman aikana käyttänyt vain pitkän matkan busseja, kun junapaikalle istuessani yritin etsiä automaattisesti turvavyötä sitä löytämättä.

Ystävän luona oli mukavaa, sai vaihtaa kuulumisia ja näki edes vähän lunta, kun Keravalla oli muutama sentti enemmän lunta kuin Helsingissä. Siellä oli myös tosi kauniita liiloin valoin koristeltuja puita yhdessä risteyksessä. En saanut niistä kunnon kuvaa.

Kuva maitopurkista matkalla Keravalle. Tällä viikolla olen tehnyt yhden huomattavan muutoksen ruokavaliooni: en syö enää päivittäistä rahkataskuani. Joulusta asti myös olen ollut täysin kala-kasvis eli hylännyt myös siipikarjan, mutta nyt kun olen töihin palannut, niin ajattelin, etten syö nälkääni enää roiskeläppiä tai muutakaan sellaista, jotka ovat täynnä ties mitä, mitä ei halua ajatella. Olen siis täysin gluteeniton kala-kasvisruokailija. En tiedä, mitä mieltä olen tällä hetkellä kananmunista. On kuitenkin ollut muutaman päivän aika pian Turusta palattua alkanut himo juoda maitoa.

Kerava-päivänä join litran maitoa. Siis miten helppoa onkaan juoda litra maitoa päivässä. Hyvä etten ostanut toista purkkia samana päivänä, varmaan olisin juonut senkin.

Lisäksi se ei ole tavallista maitoa eikä laktoositonta maitoa, vaan lievästi makeaa hyla-maitoa. Yhtenä päivänä, kun en rehkinyt kovasti salilla etsin pientä maitopurkkia Lidlistä, mutta kun siellä ei myydä pieniä, niin otin koko litran. Onneksi näissä on nämä kierrettävät korkit, niin niitä on helppo kuljettaa. Lisäksi se on 67 senttiä litra! Valion vastaava tavallinen maito on varmaan kaksinkertainen hinnaltaan. Täysin laktoositon yli kolminkertaisella kustannuksella! I'm lovin it.

Minulla on näitä buumeja.

Ai niin, se millä olen salia ennen olevan rahkataskun plus juotavan skyrin korvannut on banaani ja maidoton marja-hedelmäsmoothie. Salilla ei tule nälkä eikä heikotus. Kun tähän tottuu ja on jo jonkin aikaa tottunut, niin ei enää kaipaa sitä kuulemma kovin sokeri-voi-kaloripommia, vaan on tyytyväinen, että pärjää ilmankin ja on osannut sen jollain korvata. Lisäksi tuntuu, että olo on hieman keveämpi. Olisi tuntunut varmaan ennemminkin, mutta kerron siitä ihan kohta. Illalla, jos on ollut vielä vähän ennen nukkumaan menoa nälkä, niin olen syönyt kulhollisen kaurapuuroa. Kasvojen iho palautui uskomattoman nopeasti tosi kivaksi jouluherkuttelun jälkeen, enkä ole koskenut sokeriin joulun jälkeen paitsi tänään nyt söin yhden pienen kuivakakkupalan, kun oli työkaveri leipassut.

Töihin oli ihana palata, nähdä kaikki työkaverit ja ihanat asiakkaat, sosiaalistua monta tuntia päivässä sen sijaan, että lomalla etsi milloin mistäkin sosiaalisuutta. Ensimmäisenä työpäivänä tiistaina kävin hierojallakin, kun hänkin oli myös palannut sorvin ääreen lomalta. Sen jälkeen ja sinä päivänä ei kyllä ole ollenkaan tuntunut mikään lihas kovin jumiselta, vaikka kyllä rintarankaa selän puolella piti jonkin aikaa vaivata, kun olin edeltävänä päivänä lisännyt rintalihasvastusta parilla tasolla ja tuntui rinnassa ja olkapäiden etupuolella se, että lihaksia oli rasitettu. On kyllä aivan totta, että lomalla ollut paikoittainen lihaskipu siellä sun täällä saattoi johtua enemmänkin liiasta rötväämisestä, vaikka palasinkin Turun jälkeen salitreenin pariin kovempaa kuin ennen. Viimeiset kolme päivää on mennyt lempeämmällä tasolla ja yhtenä näistä päivästä salitreeni tuntui hämmentävältä heti aloittamisen jälkeen. Syy siihen seuraavaksi.

- - - - - - -

Laitan tähän väliin yhden asian, joka on vaivannut kuluneella viikolla, mutta vaivasta olen päässyt eroon onneksi. Viime perjantaina alkoi yhtäkkiä tuntumaan kipua vasemmalla puolella alhaalla ja ylhäällä ikenessä ja tuntui, että kipu ylsi korvaan asti. Tulkitsin sen aika nopeasti hermosäryksi, joka on peräisin alahampaasta, josta oli syksyllä lähtenyt aika iso pala. Nyt se yhtäkkiä alkoi reagoida.

Hampilääkäri as my mama says.

Minulla on ollut monia vuosia hammaslääkäripelko, joten en sen takia silloin asiaan reagoinut, vaikka näin jälkikäteen haluaisin, että olisin aina parin vuoden välein tai jopa vuoden välein käynyt tarkistuttamassa hampaani, koska mitä pidempään odottaa, niin sitä enemmän tuhoa ehtii syntyä. Tänä vuonna aion saada koko purukaluston kuntoon ja päästä kahdesta ylimääräisestä hampaasta eroon.

Hermosärky tuli aaltoillen kolme tai neljä kertaa päivässä ja kesti kerrallaan vartista puoleen tuntia, joten ajattelin, että jospa se loppuu. Pahinta oli, kun se yllätti juuri silloin, kun olisi pitänyt alkaa nukkua ja kerran herätti yölläkin. Muutaman kerran söin särkylääkettä ja töissäkin sain särkylääkkeellä selvitä, kunnes tajusin vain, että särkylääkkeet ei siihen hermokipuun tehoa, enkä aio kivun kanssa elää. Pari kertaa ihan surkeana pidin jopa kylmää poskea vasten ja toivoin, että kipu pitäisi jälleen paussin.

Toisena työpäivänä, keskiviikkona, minua alkoi jo hieman pelottaakin, kun korvan lisäksi kipu tuntui puolittain kaulassa ja pelkäsin sitä, mitä hoitamattomista legoista sanotaan, että niistä voi bakteerit levitä verenkiertoon ja aiheuttaa jopa sydänkohtauksen. En koskaan leikkisi elämäni kanssa, joten minun oli aika kohdata pelkoni ja tänä vuonna minun vain täytyy saada hampaat kuntoon. Lisäksi huomasin Helsingin hammashuoltosivuston hintoja selatessani, että hinta ei ole todellakaan niin kova kuin luulin, koska osaksi en ole viitsinyt mennä sen takia hammaslääkäriin, kun olen luullut, ettei minulla ole varaa maksaa sitä. Onneksi ihana ihminen tarttui käsikynkästä ja matkusti kanssani päivystävään hammashuoltoon Meilahteen soitettuani sinne ja saatuani luvan tulla.

Päästyä perille ilmoittauduin luukulla ja sain kolmen sivun nivaskan täytettäväksi, jossa kysyttiin elämäntavoista ja mahdollisista allergioista. Minut kutsuttiin aika pian päivystysajan alettua sisään yhteen kolmesta huoneesta ja kerroin heti mukavilta vaikuttavalle lääkärille ja hoitajalle hammaslääkäripelosta ja että viime hammaslääkärikerrastani on enemmän kuin sallittu määrä vuosia ollut taukoa. He olivat ymmärtäväisiä ja kyselivät pelkoni mahdollista alkuperää samalla, kun olin istahtanut tuoliin, saanut tummennetut lasit silmilleni (oikeasti sellaisia ei viimeksi ollut), he olivat ottaneet kuvan hoidettavasta hampaasta ja odottaessamme kahden puudutuspiikin vaikutuksen alkamista (jopa ne puudutuspiikit ovat aika leppoisia, enkä pahemmin tunne piikkikipua).

Pelkoni pohjautuu luultavasti neljään asiaan:

1) siihen rapsuttavaan piikkiin, jonka ajattelemisestakin tulee kylmät väreet

2) odotushuoneessa istuskeleminen ja se haju, joka saa sydämen hakkaamaan nopeammin

3) viime hammaslääkärini ei käyttänyt edes hanskoja eikä huolehtinut omasta suuhygieniastaan eli ei käyttänyt myöskään maskia

4) viime kerralla puudutus ei ollut kokonaan vaikuttanut, joten tunsin osan operaatiosta ja muistan kyyneleiden valuneen poskillani

He olivat todella ystävällisiä ja lempeitä ja aika nopeasti tultuani huoneeseen ja kerrottuani suoraan pelostani aloin tuntea oloni heidän kanssaan turvalliseksi. Saan selkeitä viboja ihmisistä ja onneksi olen aina tykännyt muista lääkäreistä. Eikä se ole siinäkään, etten tykkäisi hammaslääkäreistä, se toisiksi viimeinen oli vain hirveä ja siitä varmaan jäi jonkinlainen trauma. Eniten traumaa on kyllä aiheuttanut se piikki. Anyway lääkäri totesi, että selvä reikä hampaassa, josta oli lähtenyt pala. Kipu johtui siitä, että reikä oli hermossa asti.

Hän kokeili puudutuksen vaikutusta alkamalla hommiin, enkä tosiaan tuntenut mitään. Sitä ennen hän kertoi, että kertoo jatkuvasti, mitä ovat tekemässä ja kyseli välillä vointia. Pyysi nostamaan oikean käden ylös, eikä vatkaamaan päätä, jos tuntisin kipua, ettei pora tekisi pahaa jälkeä ties minne. Vasta operaation jälkeen puoli naamaa tuntui hassulta ja oli erikoista, että vain toinen puoli kielestä oli turtana. Käsissäni olevaa pampulaa kyllä kieputin aika hermostuneen oloisena koko ajan ja koko kehoni oli ihan jännittynyt tuolissa, kunnes operaation loppuvaiheessa pystyin vihdoin ja viimein rentoutumaan ja huomasin, että lääkärikin katsahti jalkoihini, kun ne rentoutuivat.

Pienempää ja isompaa poraa käytettiin, lähempänä hermoa tunsin pientä kipua, mutta muutama sekunti sen jälkeen laitettiin väliaikainen lääkkeellinen paikka. Minun pitäisi soittaa omaan hammashoitolaani ja varata aika, jossa tehdään joko juurihoitoa tai päätetään hampaan kohtalosta, josko se hoidetaan vai poistetaan. Soittovarauslinja oli liian ruuhkainen, joten nauhoitettu ääni pyysi soittamaan maanantai-aamuna uudelleen.

Taisin päästä osasta hammaslääkäripelkoani ja kerroinkin siitä suoraan lääkärille ja hoitajalle. Pitää vain toivoa, että omassa hammashuoltopaikassa on yhtä ihania, helliä ja ymmärtäviä ammattilaisia. Luin kyllä ohimennen vuosi tai pari sitten, että nykyään hammaslääkäripelkoon kiinnitetään enemmän huomiota ja ilmeisesti jotkut hammaslääkäreistä ja hoitajista on saattanut käydä jonkinlaisen koulutuksenkin, jossa opetellaan kohtaamaan pelkopotilaita.

Puudutus kesti kolme tuntia ennen kuin alkoi osoittaa merkkejä siitä, että se on haihtumassa pois. Aika tehokas. Ajattelin sen jälkeen, että kaikki on hyvin, kunhan puudutus vain toimii. Onneksi en pelkää piikkejä, eikä ne satu (siis minulle). It's just a little pinch like they say. Seuraavana päivänä tuntui edelleen jonkinlaista tykytystä ja ihan kuin olisi korvatulehdus tai vastaava ja hieman kurkussakin tuntui, mutta tänään töiden jälkeen ja salilla käytyäni tuntui, ettei korvakipua enää ole. Kai sillä kestää hetki asettua taloksi. Ihanaa, ettei ole enää sitä hermokipua. En kyllä olisi jaksanut elää sen kanssa yhtään pidempään.

- - - - - - -

Tämä viikko on hampikivusta huolimatta ollut ihana ja sääkin on ollut aurinkoinen pitkän harmauden jälkeen. Ollut huikean ihanaa nähdä aurinkoa, kun se on ollut niin pitkään korkeintaan puolen tunnin harvinainen vierailija ehkä kerran neljän tai viiden päivän välein. Tällä viikolla se on paistanut monesti ja monta tuntia. Kyllä kerran pari viime viikollakin ennen loman loppua sai tuosta valopallosta nauttia.

Oli hurmaavaa, kun tänään salin jälkeen Karhupuistossa haistoin paloasemalta tulevan herkullisesti paahdetun kahvin tuoksun. Ei se välttämättä varmaankaan ole kahvin tuoksu, mutta siltä se omaan nenään tuoksahtaa.

Nyt on ensimmäinen viikonloppu sitten ennen loman alun, koska lomalla tuntui, että joka päivä on lauantai tai sunnuntai. Nyt vain suunnittelemaan, mitä kaikkea viikonloppuna tekisi.

Ihanaa viikonloppua!