Kyläilyä ja ruskakuvailua

Edellissunnuntaina eli kuudentena päivänä lokakuuta kävin ystävän luona ja sain kaikenmoisia herkkuloisia: herkkuleipää, viinirypäleitä, omenapiirakkaa, korvapuustia ja maistoimme vielä mars-keksejä kaupasta. Tämmöinen suloinen takiainen oli jonkin aikaa minussa kiinni, oli varmaan jänniä hajuja minussa. Joimme ensin kahvia ja sitten teetä. 

Syötyämme navat täyteen piirtelimme vähän. Emäntä piirsi mallista muumilaakson henkilöitä, joten minäkin päätin etsiä jonkun mallista piirrettävän, niin otin ensin Ihaan ja sille etsin hänen oman mietelauseensa "I don't have time to worry about who doesn't like me... I'm too busy loving the people who love me". Tein myös oman versioni Pikku Myystä, kun mielestäni hänen hiusrajansa oli liian korkealla, silmät oudot ilman ripsiä ja miten kummassa sellaisella tuulispäällä voi muka pysyä tukka aina niin suittuna. Tein siis "realistiset" korjaukset. Pikku Myyn mietelauseeksi tuli "Voisin tehdä mitä tahansa, enkä kumminkaan tee yhtään mitään. Voi miten hauskaa on tehdä ihan mitä haluaa".

Sain viime viikolla haettua kirjastoautosta Piirretään söpöä, kun bongasin sen siellä olevan. Yrittivät väittää, ettei koskaan tiedä, onko se siellä vai ei, että pitäisi aina varata etukäteen, mutta sielläpä se silti oli. En ole vielä koittanut piirtää mitään kirjasta, mutta varmasti pian ryhdyn hommiin. 

Viime perjantaina äiti tuli kylään ja toi myös tontun luokseni asumaan. Nyt minulla on sitten kaksi tonttua huushollissa hääräämässä, harmi etteivät tee taikojaan.

Äiti toi minulle myös tämän pari vuotta kinuamani huivin, jonka vihdoin ja viimein sain hänen asunnostaan kuleksimasta. Tämä on tällä hetkellä lempihuivini, niin muhkea, pehmeä ja lämmin.

Äitini tykkää hajusteista. Hänellä on paljon eri hajuisia hajuvesiä kotona, joita tykkää käyttää. Hän oli viime viikonloppuna vierailemassa luonani ja menossa tansseihin, mihin mennessä hänellä on tapana käyttää hajusteita. Tällä kertaa suoraan pyysin, ettei hän käyttäisi hajusteita luonani eikä luokseni tullessa ja hän kauniisti kunnioitti toivettani. 

 

Olen koko elämäni ajan ahdistunut hajusteiden hajuista, vaikka olenkin välillä tykännyt joistain hajusteista, mutta liika on liikaa. Jopa nuorempana, jos käytin itselle mieleistä hajustetta, niin suihkautin yhden suihkauksen paidan alle tarpeeksi kauas kasvoista ja sekin oli todella iso määrä sitä yhtä hajua, vaikka se olikin mieleinen. 

 

Tuntuu, että nykyään ihmiset käyttävät entistä enemmän hajusteita ja suurella määrällä, mikä on omien sanojeni mukaan tuoksuylikuormitus. Julkisissa liikennevälineissä on kamalaa, kun yksi ihminen hajustaa koko bussin, eikä muut matkustajat siitä niin välittäisi. Hajusteiden haitoista ja hajusteyliherkkyydestä löytyy aika vähän tietoa internetistä, mutta onnistuin löytämään tämän tekstin.

 

Hajut ovat hyvin tärkeitä ihmisille. Eläimillekin erilaiset hajut toimivat signaaleina ja myös ihmisen on hyvä haistaa vaarojen merkit, esimerkiksi pilaantunut maito tai hedelmä ennen kuin se ehtii nauttimisen yhteydessä aiheuttaa mahavaivoja. Myös meren tuoksu, metsän tuoksu, sateen jälkeinen maan tuoksu, korvapuustin tuoksu, kahvin tuoksu - ja myös maut, jotka vahvasti yhdistyvät haistamiseen. Haistan jopa pakkasen tuoksun tulevan sisälle, ja tiedän vähintään yhden, joka on myös kertonut haistavansa sen.

 

Äiti toi myös sinipiian mukanaan, mikä oli tosi kiva juttu, niin putsattiin keittiön matto (siis äiti putsasi, mutta putsasin sen takapuolen) ja putsattiin kaikki lattiapinnat. Tai no minä putsasin ja äiti tuomaroi vieressä. Tuli tosi puhdas ja siisti koko asunnosta. 

 

Käytiin vielä ennen äidin lähtöä Saiturin pörssissä ja hän löysi sieltä minulle oman varrellisen lattialuutun, jota saan käyttää. Minulle jäi myös vati lattianpesua varten. Näytin äidille vielä Torpparinmäkeä (Kallion salattu kauneus) ennen kuin hän lähti takaisin kotia kohti sateen saattelemana. Vähän kastuimme, mutta mitäpä tuosta.

Olen saanut aikaiseksi väritelläkin, Hanna Karlzonin piirrelmiä tottakai. Syksyllä tekee mieli tehdä ihan erilaisia asioita kuin kesällä. Kesällä on vain mahdollisimman paljon ulkona. Näin ison mollottavan kuunkin eilen illalla, mutta en mennyt minkään rakennuksen päälle sitä kuvaamaan. Syksyllä on monta hienoa asiaa, myös se, että näkee jälleen kuun ja tähdet ja illat ovat jälleen oikeita hämäriä iltoja.

Viime sunnuntaina kävin ensin aamupäivästä lukemassa lempikahvilassani Oma Maa:ssa ja sain luettua 40 sivua flat whitea hörppien. Sen jälkeen en olekaan saanut luettua yhtään, mutta onneksi sain yhdeltä istumalta luettua jonkin verran juoden flat whitea kauramaitoon tehtynä. 

Lukemisen ja hörppimisen jälkeen hyppäsin kolmosratikkaan ja menin Kuusitielle asti, josta kävelin Hietsuun ohittaen Regattan pitkästä aikaa. Hietsusta kävelin Lapinlahden ohi Ruoholahteen ja hyppäsin ratikkaan, jolla huristelin takaisin kotio. Oli kaunis päivä ja ruska oli todella värikästä. Oli ihanaa kävellä ja kuvailla, vaikka ainahan kaikki olisi upeampaa seuran kanssa, mutta nyt nautin vain itsekseni päivästä, auringonpaisteesta ja syksyn kauniista ruskasta.

Yritys on tällä hetkellä suuri, toteuttaminen vielä vaiheessa, treenata enemmän ja käydä salilla juoksemassa sekä harjoittaa lihaskuntoa. En tiedä, pitäisikö ostaa jotain kalanmaksaöljyä tai vastaavaa, kun nykyään tuntuu olo todella jäykältä. Pitäisi joka ikisenä päivänä venytellä ja luultavasti ruveta joogaamaan tai jotain. Tai sitten tästä koneistosta puuttuu vain öljyä. Veden juominenkin toki olisi tärkeää ja tärkeintä olisi toki vain saada itsensä liikkeelle. Katsoin instasta yhtä henkilöä, jolta onnettomuuden ja komplikaatioiden seurauksena amputoitiin jalka, mutta hänpä on että "That's life, happily I'm still alive" ja hän treenaa silti joka ikisenä päivänä. Jos hän pystyy siihen, niin varmasti tällainen täysin terve ihminenkin. Pitää vain viitsiä, eikä antaa laiskuuden voittaa. 

Nyt pitää nopsaan hoitaa aamutoimet loppuun, etten anna kellon voittaa, se kun meinaa, että pitäisi ihan juuri kohta lähteä ja kaikki mahdollinen on kesken, kun halusin saada tämän valmiiksi.

Mukavaa torstaita ja loppuviikkoa! Toivottavasti tästä tulee hyvä päivä!

Kaunis Vallila ja hidastumisen tärkeydestä

Viime viikonloppuna väkersimme pizzan, joka nousi kyllä top3:n kärkikolmikkoon. Ihana paksu pehmeä pohja, päällä broilerin jauhelihaa ja tonnikalaa, johon ihastuin pitkän ajan jälkeen, juustoraastetta, paseerattua tomaattia ja ananasta.

 

Lauantaina kävimme katselemassa Vanhan Vallilan eli Puu-Vallilan taloja. En ollut siellä koskaan käynyt, vaikka lähes päivittäin siitä kuljen ohi. Oli hauskaa seutua, viehkoja taloja ja rauhallisia sisäpihoja; melkein luuli välillä kävelevänsä Turussa. Aurinko laski nopeasti, koska piti syödä ennen lähtöä, ettei lähtenyt nälkäisellä massulla liikenteeseen. 

 

Kaveri oli yötä ja aamulla söimme yön uunissa ollutta ohrauunipuuroa (resepti viime postauksessa) sekä lauantaina illalla leipaistua herkkuleipää, jota olen tehnyt jo kahdesti sen jälkeen, myös tänään. Opin sen herkkuleivän ohjeen by heart eli minun ei tarvitse nähdä ohjetta, kun osaan sen ulkoa. 

Kaverin kanssa kissa on jo hyvän tovin ystävystynyt ja on aina ihan myyty, kun leikkikaveri tulee käymään ja sitten se on tuollainen nassukka sylissä. 

 

Nyt syksyllä on ihanaa käyttää erilaisia huiveja, kerrospukeutua ja pukeutua lämpimästi. 

 

 

Sunnuntainakin taisimme ensin syödä ja sitten lähdimme kävelemään toiselle puolelle tietä kuin Vanha Vallila, kun sielläkin näkyi kauniita puutaloja. Tiedän, että osa Vallilaa on vielä tutkimatta, mutta joku päivä vielä. Ihana auringonlaskukin oli, vaaleansiniliilapunaisia pilviä.

 

 

Löysin tämän kirjan kirjaston bestseller-hyllystä. Kirja on alkanut tosi kivasti, mutta en ole nopea lukija, vaikka haluaisinkin olla. Harmi että tämä on vain pari viikkoa lainassa ja ensi perjantaina tämä pitäisi palauttaa. On siis viisi ja puoli päivää aikaa lukea tämä kirja, enkä ole päässyt vielä pitkälle.

 

Tällä hetkellä on ne kauan kaivatut värit puissa. Punainen, oranssi ja keltainen näyttävät niin kauniilta vaaleansinistä taivasta vasten. 

Kerroin ilahtuneeni tonnikalasta pitkästä aikaa, joten tein lopusta paseeratusta tomaatista, ruokakermasta ja makaronista tonnikalapastaa. Söin sitä pariin otteeseen ja otin myös töihin mukaan.

Ihanan ihanainen auringonnousu oli tällä viikolla. Upeat syksyn värit luonnossa, puissa ja taivaalla.

 

Tällainen oli Elielinaukiolla tällä viikolla. Halloweeks Puotilan kartanolla, johon ehkä huomenna kaverin kanssa suuntaamme. Paitsi että huomasin juuri, että sinne onkin pääsylippumaksu, mikä on tosi harmillista. Olisi ollut kiva käydä katselemassa. Pitää odotella, kun kaupunkiin tulee valotaideteoksia, jospa niitä tällä kertaa näkisi. 

 

Näiden kavereiden ohje:

 

25g eli puolikas tuorehiivaa liotetaan 3dl haaleaa vettä

1 tl suolaa

1 dl kaurahiutaleita

5 dl vehnäjauhoa

pari lorausta oliiviöljyä

 

Ainekset sekaisin ja luultavasti jonkin verran pitää lisätä vehnäjauhoa, että taikinasta tulee hyvä ja irtoaa vuoasta ja sormista ihanteellisesti. Odotellaan tunteroinen sen kohoamista leivontavuoassa. Pistetään uuni 250 asteeseen, kaadetaan taikina vehnäjauhotetulle tasolle. Näistä voi tehdä sämpylöitä, pari pientä leipää tai yhden iison pitkän. Taikina toimii myös kaksinkertaisena, kun kertoo vain kaikki ainekset, jos haluaa paljon taikinaa, mutta sitten tarvitsee oikeasti ison vuoan. Uunissa suunnilleen vartin, niin voi ottaa ulos jäähtymään. Hetken jäähdyttyä ei kun ääntä kohti! Hyviä ovat!

 Sen jälkeen, kun kaveri kävi, niin kissa on tykästynyt olemaan tuolla ihan ylhäällä, vaikka se ei ole ennen oikein tykännyt sinne mennä, vaan oleillut toisiksi ylimmällä laudalla. Tiedä häntä, mistä tämä muutos johtui, mutta tosi kiva juttu, että viihtyy siellä.

Tänään ehdin käydä suihkussa, pestä vessan lattian, vaihtaa kissanhiekat, pestä pyykkiä ja tehdä leipää ennen kuin äiti soitti aamusella, kun olin syömässä aamiaista ja yritin aloitella tämän kirjoittamista. Tämä viikko on ollut hyvä virkeyden kannalta. Kolme viime viikkoa on tuntunut tosi väsyneiltä, on useasti nukkunut töiden jälkeen ja on tuntunut, että on ollut jatkuvassa lievässä tulehdustilassa. Flunssasta toipuessa on sanonta, että "palaa takaisin elävien kirjoihin". Tällä hetkellä tuntuu, että olen jälleen herännyt uudelleen, kun olen ollut unessa.

 

Tällä viikolla kuitenkin on tuntunut siltä, että keho on toipunut siitä ja on jälleen täynnä virtaa. Kävin jopa salilla tänään pitkästä aikaa ja oli tosi mukavaa juosta vähän intervalleja ja kolme kokonaistakin kappaletta normaalia nopeammalla nopeudella. Feel good!

Luulen, että tulehdustilan siirtymisen lisäksi viime viikon perjantaina ääneen sanotulla asialla on ollut merkitystä sisäisen mielenkuvan kannalla. Toin esille. että tuntuu, että aika kulkee liian nopeasti, eikä ehdi ollenkaan pysähtyä. Mitä sillä tarkoitin, ettei ehdi pysähtyä nauttimaan hetkistä ympärillä. Mietin silloin, mistä se johtuu ja mitä sille itse voisi tehdä. Tulin siihen johtopäätökseen, että hidastaakseen aikaa ja nauttiakseen enemmän hetkistä, joista haluaa nauttia, pitää hidastaa itseään. Pitää herätä näkemään se, minkä välillä unohtaa. Pitää hidastaa omia ajatuksiaan, nauttia kaikesta suuremmin ja olla täysillä läsnä. Se on taika hidastamiseen. Aina sekään ei riitä. Kelloa haluaisi kääntää ties mihin suuntaan aina välillä, mutta tärkeintä on se, mitä tekee nauttiakseen niistä tärkeimmistä hetkistä ja herätä huomaamaan, että joka ikinen hetki on tärkeä sekä vaalia niitä sellaisina kuin ne ovat.

 

Löysin myös tämän kuvan Hidasta elämää - kuvan, joka täsmentää kaiken yhden lauseen sisään. Jokaisella, jonka elämä menee liian nopeasti, pitää yrittää hidastaa, jos ei halua kaiken menevän liian nopeasti. Huomaan varsinkin, että mukavassa seurassa aika kuluu kuin siivillä, mutta ainakin voi olla varma siitä, että on nauttinut jokaisesta hetkestä.