Syöminkejä, luonnonsuojelua ja treeniä

Töissä on ihanaa, kun pääsee metsään retkelle ja lähistöllä kasvaa paljon kasvillisuutta ja kukkia. 

Olen yrittänyt tehdä nyt monelle päivälle ruokaa kerralla, kun taisin viime postauksessa mainita, etten välitä enää valmisruokien mausta. Vihdoin voi myös soveltaa reseptejä. Normi makaronilaatikko meni kivasti, mutta tämä nuudelivuoka alkoi vähän tökkiä kolmen päivän jälkeen. Söin tätä vielä tänäänkin ja olinkohan tehnyt sen torstaina. Ei se kulunut niin hyvin kuin olin ajatellut, vaikka täytin aina kulhon kukkuroilleen. 

Tuossa ruoassa, minkä reseptin nappasin joltain kauradeli-sivustolta tms, oli se huono puoli, että ensin siinä kehotettiin käyttämään olisiko ollut kauranyhtistä tai vastaavaa. Kauranyhtiksessä ja härkiksessä on vain se huono puoli, että niissä molemmissa käytetään herneproteiinia, joten en voi kumpaakaan syödä. En siis voi syödä ainakaan Muu-merkin tuotteita ja mikä se toinen merkki olikaan. Sattui sitten Alepassa olemaan Mifu-merkkistä vegejauhista, mutta eihän se ole vegan-jauhista, jos se on maidosta tehty. Sanonpa vain, että onneksi en ole vegaani, koska on hyvin vähän tuotteita vegaaneille, joissa ei olisi käytetty hernettä tai paprikaa jossain muodossa.

Kuvan kissasta nappasin perjantai-aamuna. Perjantai-aamun fiilikset olivat raukeat, kun heräsin tunti ennen herätyskelloa. Tosin menin perjantaina vasta puoliltaöin nukkumaan ja kas kummaa, heräsin jälleen viiden ja kuuden välillä lauantaina. Tänään onneksi heräsin vasta seitsemältä. Minkäs teet aamuvirkun vuorokausirytmille - aina pitäisi mennä aikaisin nukkumaan, jos haluaa unta tarpeeksi.

Harjutorihan se siinä. En tosin ymmärrä vieläkään, koukkaako Harju ja omii osan Kalliosta itselleen ennen kuin ollaan jo Sörnäisissä. 

Perjantaina kaveri tuli käymään ja kävimme Skifferissä syömässä pizzaa, jossa oli vuohenjuustoa, mansikkaa ja rucolaa päällä. Omaan mieltymykseen liian ohut lätty ja vuohenjuuston maku olisi voinut erottua enemmän pohjasta. Plussaa kyllä todella hyvistä tuoreista mansikoista sekä tuoreesta rucolasta.

Pizzan syötyämme kaveri korjasi polkupyöräni takarenkaan sisäkumin - nyt kun tällä kertaa on tarvittavat työkalut mukana toisin kuin viikko sitten. Nyt kun olen pyörää jo pari kertaa käyttänyt harmittelen, että jätin sen vanhassa osoitteessa koko talveksi ulos ja ajattelin, että jospa se varastetaan. Talutin kuitenkin sen yhtenä päivänä silloin parisen viikkoa sitten 8km matkan ja nyt harmittelen, että miksen laittanut pyörä parkaa varastoon, niin siinä ei olisi nyt ruostetta. Pitäisi kai perushuoltaa se jossain pyörähuoltamossa ja kysellä, josko sen ilmeisesti ihan normaali nakutus-ääni lähtisi pois. Ei se sinällään häiritse, toimiihan pyörä tosi hyvin, mutta olen tottunut täysin hiljaisiin pyöriin. Kuuleepa ihmiset, kun lähestyn.

Lauantai - aamuna lähdin Kallion kirjastolle päin ajatellen, että korkeintaan parisen tuntia menee, kun menen edestakaisin yhden tienpätkän. Toisin kävi. Tämä ihana puisto nimeltään Matti Heleniuksen puisto on täpötäynnä roskaa. Puistot ovat kauneuden, vehreyden ja rentoutumisen tyyssijoja, eikä niitä todellakaan kuuluisi roskata.

Mukava ihminen, joka kuuli tästä harrastuksestani ensimmäistä kertaa, halusi tietää, miksi tätä teen ja kerroin, että rakastan luontoa ja eläimiä, eikä roskat kuulu maahan. Vietin vähän yli kolme tuntia roskia keräten Kallion kirjaston ympäristöstä ja minua niin turhautti, etten saanut kaikkia tumppeja ja muita roskia korjattua pois maasta. Tupakantumpit ja maahan syljetyt nuuskapussit ovat ehdottomasti pahin ja turhauttavin roska, mitä maasta tällä hetkellä löytyy! Se on ärsyttävää, että olen hyvilläni saanut jonkun pienen kadunpätkän tumpit korjattua pois ja tunnin päästä siitä löytyy neljä uutta tumppia. Merde.

Puistossa oli kyllä paljon muitakin roskia, jotka ovat edelleen syksyn lehtien peitossa, mutta yritin niitä noukkia lehtien alta. Tänä vuonna on kyllä tosi huonosti ja myöhään siivottu syksyn lehtiä. Talvi oli pitkä kyllä ja takatalvikin tuli, mutta siinä välissä olisi voinut ehtiä siivoilla ja alkaa tehosiivoamaan kaupunkia takatalven lumien sulaessa pois. 

Luonnosta ja eläimistä vielä sen verran, että luonto ja tämän - ja minkä tahansa kaupungin - eläimet eivät ole tehneet mitään pahaa ansaitakseen ihmisten heittämiä roskia. Minua vain hirvittää se ajatus, että luultavasti tälläkin hetkellä lintujen pesä on voitu rakentaa puoliksi roskista, kun ne luulevat niiden olevan osa luontoa. Toinen ajatus, mikä hirvittää, on se, kun eläimet etsivät maasta ruokaa ja törmäävät ties mihin tumppeihin, ruiskuihin ja nikotiinipusseihin ja nostavat ne nokkaansa tarkistaakseen, voiko sitä syödä, ja saavat jonkin kamalan taudin siitä. Sellainen tekee niin surulliseksi. 

Mikään roska, EI TODELLAKAAN MIKÄÄN, kuulu luontoon, hiekkaan tai asvaltille, vaan ainoastaan roskikseen. Lupasin, etten enää puhuisi niin paljon roskaamisesta, mutta se on oikeasti todella tärkeä aihe. Oikeastaan aiheena tärkeä olisi se, että miten pitäisimme tämän pääkaupunkimme ja kaikki muutkin kaupungit siisteinä. Mikä ajaa ihmiset roskaamaan? Se, ettei linnut kaivelisi avonaisia roskiksia, voisi ratkaista sillä, että olisi vain suljettuja pikkuroskiksia. Muutenkin joka ikinen roskis pitäisi vaihtaa, kun ne ovat vanhoja ja rikkinäisiä, minkä lisäksi roskiksia pitäisi lisätä todella paljon, koska tietyn välimatkan päässä pitäisi aina olla roskis, mihin ihmiset voisivat roskansa tunkea.

Eilen sitten lähdin pyöräilemään. Kävin ensin keskipäivän aikaan maistelemassa Oma Maa luomukahvilan banaanikakkua kera Dash - kahvin. Siitä oli hyvä lähteä polkemaan.

 

Polkaisin pitkästä aikaa Seurasaareen ja nautin vauhdin hurmasta. Takaisin polkiessa ihmettelin omaa reaktiotani maitohappoa kohtaan, josta en ollut koskaan ennen nauttinut, mutta nyt pidin sitä vain hyvänä asiana. Maitohappo ei ole vihollinen. Muistan kerran, kun kävin vielä salilla juoksemassa, että meinasi tulla maitohapot juostessa, mutta sinnikkäästi vain jatkoin juoksua ja juoksin niiden yli, niin että ne vain lähtivät pois. Lisätietoa maitohaposta täältä (eka linkki joka vastaan tuli).

Seurasaarta oli mukava kierrellä, vaikka ukkonen vähän jyrisikin ja pikkaisen ripotteli.

Kissa valloitti sylini, kun pääsin takaisin kotio.

Tänä aamuna saatuani roskapussukkani täyteen menin vähän myöhästyneelle aamiaiselle Oma Maa luomukahvilaan, koska tämä ihastuttava creme brule lemon rice porridge oli viimeistä päivää tarjolla. Heillä vaihtuu kuulemma kahden viikon välein brunssitarjottavat, joita mielikuvitusrikas kokki keksii. Otin brunssista vain tämän puuron, josta olin nähnyt untakin, mutta jos olisin tiennyt, miltä crepesit näyttävät, niin varmasti olisin koko brunssin ottanut. Tai jospa saisi pelkät crepesit, nam nam. Söisin brunssia kyllä joka viikonloppu, jos sattuisin olemaan rikas. Välillä on toki hyvä herkutella.

Olen by the way jälleen onnistunut olemaan sokeriton. Olen yhden suositellun tumman suklaapalan nauttinut päivässä ja sekin on ollut 86% tuhti eli ei mitään sokerisen maitosuklaan veroista. En ole tietoisesti välttänyt sokeria, ei vain ole tehnyt mieli sokerisia herkkuja paitsi joskus iltaisin banaanilettuja, joita taidan tunnin kuluttua pyöräyttää ja syödä sen kanssa vähäsokerisen (alle 5g on täysin ok) proteiinivanukkaan. Tosin on vielä liikaa ruokaa mahassa, joten pitäisi kai yrittää kuluttaa sitä tässä välissä. Jos pitää verensokerin tasaisena ja pyrkii juurikin siihen pitkäkestoisesti täyttävillä aterioilla, niin ei oikeasti tee mieli makeaa. Makeaahan tekee mieli silloin, kun verensokeri romahtaa yllättäen, ja makealla yritetään nostaa se nopeasti takaisin ylös. Se on kuitenkin paha kehä, joka alkaa nopeasti vaikuttamaan mieleen ja kehonkuvaan jne.

Tänään päätin lähteä pitkästä aikaa Hietsuun. Tein siellä vähän vatsalihastreeniä ja roikuin, mutta sitten kiipesin tutulle paikalle lueskelemaan kirjaa, jota pitäisi yrittää saada nopeammin luettua.

Siinä se kaunokaiseni on. On se oikeasti kiva, vaikkei siinä olekaan suoraa tankoa. Jos se toimii hyvin, niin se on tärkeintä. Ja se on valkoinen, jollaisesta pidän, ja lisäksi luultavasti runko on aito vanha Helkama. En taida hankkia uutta pyörää ainakaan tähän hätään. Jospa tämän huollattaisi ja hankkisi sen tuolin, minkä haluaisin Jyskistä. Sitten joku päivä. 

Kestäisipä tämä kesä pitkään, se on ihana. Saa nähdä, mitä kaikkea lomalla keksii sitten kuukauden kuluttua. Jospa saisi päiviä hidastettua tai siis itsensä hidastettua flow-aikaan, jolloin antaa päivien vain soljua, eikä tule tylsää ja keksii aina jotain tekemistä. Ainahan on toki kirjat, joita lukea. Kavereita voisi nähdä enemmän. Turussa tulee varmasti oltua joku viikko, mutten ole varma, mitä kaikkea siellä keksin. On siellä kuitenkin perhe ja pari kaveria. Voisi varmaan Tampereellakin piipahtaa. Sen näkee sitten. Jospa tämä kevätkesällä alkanut kesä jatkuisi elokuun loppuun olisi mahtavaa.