Sellainen sunnuntai

Tänään kävin uimassa, vaikka aluksi meinasin, etten menisi, mutta menin kuitenkin, mikä oli hyvä päätös. Uin vain 450 metriä tällä kertaa, kun tuntui jotain kummaa kurkussa. Syytin siitä eilisiä irtokarkkeja (kyllä, karkkipäivä) ja iltasen ploggaamista. Kävin myös hetken istumassa höyrysaunassa.

En tiedä, miksen ole tästä harrastuksesta kertonut. Joidenkin mielestä ploggaaminen, eli roskien kerääminen, on ehkä jotenkin hävettävä harrastus, mutta minäpä kerron, että sitä minä kyllä harrastan. Olen saattanut ehkä aiemminkin mainita asiasta. Teen sitä siis ihan säännöllisesti; kerään kirjastosta lainaamillani roskapihdeillä roskia maasta pussiin ja vien roskikseen. Jos lähiroskikseen mahtuu, niin laitan sinne. 

Tänäänkin keräsin kirjaston edustalta roskiksen ympärillä olevat roskat roskikseen ja mietin, miksi ne ovat siinä ulkopuolella. Eräs mies tuli ohikulkiessaan juttelemaan ja kiitti, että yritän tehdä kaupungista siistimpää paikkaa olla. Olin mielissäni. Sain eilenkin kiitosta yhdeltä ohi kulkevalta naisporukalta. Olen myös parilta muulta saanut kiitosta. 

Kerään mielelläni roskia, koska mielestäni katujen ja ympäristön yleensäkin pitäisi olla täysin roskaton. On todella kurjaa, että ihmiset heittävät joka ikinen päivä roskia maahan. Sekin, että miksi roska heitetään roskapöntön edustalle, vaikka voisi laittaa suoraan sinne roskikseen. En oikeasti usko, että linnut vielä niitä roskia sieltä roskiksista kaivelisivat. Annanpa tilannekuvan, kun otinkin tämän aiheen esiin jo aiemmin kuin meinasin.

  

Ihan järkyttävän näköistä eikö vain? Siksi kirjoitan kaupungille tällä hetkellä hallitsevasta roskaamistilanteesta, joka on hälyttävä. Toivottavasti kaupunki voisi käyttää enemmän resursseja siihen, että Helsinki, tai mikä tahansa kaupunki, todellakin olisi kaunis ja mukava paikka olla ja asua. Viihtyisyyttä lisää mielestäni erityisesti puhtaat kadut ja puistot. 

 

Onkin eri kysymys, miten saisimme ihmiset olemaan roskaamatta. Ihan toinen kysymys, että mistä himpusta se johtuu, että ihmiset pitävät katuja hyvänä paikkana heittää roskia. Olen huomannut, että roskiksia tarvitaan ehdottomasti lisää ja niiden tyhjentämisestä sekä kadun puhtaanapidosta täytyy pitää parempaa huolta. Tällaisia roskiksia ei onneksi ole monia. Jotta välttäisimme lintu- ja mahdollisen rottaongelman, niin roskiksista pitäisi tehdä suljettavia avonaisten sijasta. Ei sellaisia isoja rotiskoja katuja täyteen, vaan hyvien etäisyyksien varsille kauniilta näyttäviä sopivan kokoisia roskiksia, joita ihmiset haluavat käyttää ja minne roskansa laittaa. Yksikään ihmisen roska - oli se sitten tupakantumppi, nuuskapussi, tyhjä karkkipussi, karkkipaperi, kynä, paperipussi, pillimehu, kertakäyttöinen kahvikuppi, kauppakuitti, nenäliina jne. - ei kuulu kadulle eikä luontoon. Eikä myöskään ne koirankakkelit.

Takaisin aiempiin kuviin. Uimisen jälkeen jatkoin suoraan ratikalla ensin keskustaan ja hain Postitalon Supermarketista Helsingin parasta ROST-kahvia, joka on nyt maaliskuun ajan yhden euron pieni kuppi ja puolitoista euroa iso kuppi. Jatkoin siitä sitten kohti Sinebrychoffin museota, jossa oli Veden elämää - niminen näyttely. Harmittaa vieläkin, etten ehtinyt nähdä näyttelyä Peder Balke - Arktisen lumo.

 

Museonäyttelyn katselemisen jälkeen suuntasin kuvaamaan Bulevardia. Eilen ja tänään olen sanonut itselleni, että miksei tekisi saman tien jotain, jos siihen on mahdollisuus. En jättänyt siis Bulevardin kuvaamista ensi viikonloppuun, vaan käytin ihanan aurinkoisen päivän hyväksi. Oli tosi autuasta, että aurinko paistoi tänään ensimmäistä kertaa koko viikkoon. En edes muista, paistoiko aurinko viime viikolla. Pitäisi kai pistää kalenteriin ylös aurinkopäivätkin, koska aurinko on vain niin ihana ja silloin, kun aurinko paistattelee päivää taivaalla, niin ei pidä mössöttää sisällä. 

Ehdin Bulevardin loppuun, kunnes akku puhelimesta sammui, jälleen kerran. Hyppäsin ratikkaan, jolla körötin kotiin. Pistin uimatamineet kuivumaan sekä söin leipää ja pinaattikeittoa, minkä ajaksi pistin kännykän latinkiin. Luin hetken aikaa kirjaa, jota lueskelin bussissa, eli Emily Henryn Rakkautta rivien välistä edelleen kesken. Aamulla lueskelin vanhoja blogipostauksia 2018 vuoden lopusta. Yllätyin, miten paljon kerroin tunteistani ja mietteistäni siihen aikaan. Tällä hetkellä en sellaisia tänne höpötä, koska taidan saada tarpeeksi höpöttämisseuraa ja tukea muutenkin. Tapa tehdä blogia on tosiaan muuttunut.

Kännykän ladattua tarpeeksi lähdin viemään sekajätettä, papereita ja pahveja roskakatokseen. Sen jälkeen lähdin palauttamaan kirjastoon Nemi-sarjakuvia sekä Saila Susiluodon runokirjoja, jotka eivät sittenkään miellyttäneet. Lainasin samalla roskapihdit uudestaan. Keräsin tunnin ajan roskia matkalla kirjastolta kotiin. Kotiin päästyä pesin roskapihdit tulikuumalla vedellä ja laitoin kuivumaan.

Oli mielessä alkanut soimaan Ultra Bra:n Itket ja kuuntelet, mistä sain voimia kotijumppailuun ennen kuin lähdin repimään sängystä lakanoita pois ja pesin kuudenkympin pyykit tänään. Eilen pesin neljänkympin pyykit. Laitoin astianpesukoneenkin jylisemään samaan aikaan, kun siellä oli jotkin satunnaiset lautaset pari viikkoa odottaneet. Vaihdoin lakanat Manderol-merkkisiin valkoisiin kuutti-lakanoihin ja tyynyliinaan sekä keräsin viikon lattialla lojuneet vaatteet pyykkikoriin ja kaappiin. Ripustin lakanat oven päälle kuivumaan ja pallasin eiliseltä kuivuneet vaatteet myös kaappiin. Jahtasin pölykoiria imuri kädessä ja pyyhin kaikki pöytäpinnat. Nyt on siisti ja puhdas koti! Söin vielä paistetun kananmunan ja puuroa sekä join Muumi rooibos - teetä aloittaessani tämän kirjoittamisen.

Nyt pitäisi mennä nukkumaan. Herätys on ennen kuutta. 

Eli hampipesu, naaman kuuraus ja vällyjen alle! 

Hyvää yötä ja mukavaa huomenna alkavaa viikkoa!