Olen nykyään innostunut kirpputoreista, varsinkin törmättyäni iCare - kirpputoriin kauppakeskus Arabiassa, kun olin menossa UFFin kolmen euron päiville. Ja mikäs siinä vieressä olikaan! iCare on nykyinen Pelastusarmeijan kirpputori. Luulin, että ne jossain kohtaa vain hävisivät, mutta ilmeisesti tämä Arabian kauppakeskuksen iCare - toimipiste oli uusin ja oli tullut sinne 19.7. eli se on ollut muualla jo useampia kuukausia. Helsingin Myllypurosta löytyy iCare sekä Entressestä toisiksi lähin. Harmi kyllä, ettei niihin muuten olisi asiaa, mutta nyt olisi hyvä syy käydä paikoissa, jossa en ole koskaan käynyt ja jossa en ole pitkään aikaan käynyt.
Pelastusarmeijan kirpputorista Turussa ja Tampereella on aina ollut tosi mielekästä olla ja myytävät tuotteet ovat olleet laadukkaita, kauniita ja hyvässä järjestyksessä, eikä ylihintaisia niin kuin joillain kirpputoreilla. Kirpputoreilla on myös se kiehtovaa, että voi löytää jotain, mitä ei ikinä löytäisi myymälöistä tai edes Suomesta, jotain täysin yllättävää, uniikkia ja esimerkiksi hihkaisin mielessäni nähdessäni niin pitkästä aikaa Seppälän logon.
Kun olin UFFissakin käynyt, niin juuri ennen poistumista kauppakäytävälle aistin tai oikeastaan haistin ulkona satavan, vaikken ollut nähnyt ulos. Jotkut sanovat, että miten niin sade muka tuoksuu/haisee, mutta kyllä sen haistaa, kun se koskettaa kiveä. Sateen läsnäolon myös tuntee.
Yleisvessassa sen jälkeen käydessäni siellä tuoksui samalta kuin olin haistanut 5-vuotiaana ollessani ulkomailla. Hajumuistot ovat vahvimpia kuulemma. Tuli mieleen, että samanlainen haju on maauimaloiden katoskohdissa, lähellä kiveä. Varmasti siis samalta tuoksuu myös kosteissa kiviluolissa.
Kisse päikkäreillä.
Liane Moriartyn uusimman, Kolme toivetta, kuunneltuani aloin kuunnella uudestaan muita Liane Moriartyn teoksia, vaikka olen ne jo kertaalleen kuunnellut. Tottakai Meri Nenosen lukemina. Hänen äänessään ja lukemistavassaan on vain jotain niin persoonallista. Hänestä myös kuulee, että hän on perehtynyt etukäteen tekstiin ja osaa vaihdella äänenpainoja tarinan mukaan.
Olen viime aikoina kävellyt paljon Kalliossa. Myös Kalliossa, niin kuin paljon muuallakin Helsingissä, on todella kaunista arkkitehtuuria 1900-luvun alusta. Arkkitehtuuri oli mielestäni kauneimmillaan ihan 1900-luvun alussa, mutta vielä ennen 40-lukua tehtiin todella kauniita taloja yksityiskohtineen ja koristuksineen. Arkkitehtuuri tuntui kadonneen 70-luvulla, kun tehtiin monia suoraan sanoen rumia taloja (70-luvun talot näkee kaukaa) ja hyvin ohuita seiniä. Nykyään tehdään laatikkotaloja ilman mitään koristuksia ja joitain taloja yritetään modernisoida liikaa. Toivon, ettei uusia taloja tehtäisi, jollei ensin niiden sijaintia mietittäisi hyvin tarkkaan ja toiseksi ne pitäisi tehdä harkinnalla, ei massatuotteina mahdollisimman nopeasti niin kuin jotkin uudet lähiöt on syntyneet. Tämä on vain minun mielipiteeni. Suurin osa taloista ja asunnoista pitäisi olla jatkuvasti asutettuja, eikä taloja saisi rakentaa liikaa pilaamalla ympäristöä. Tällä hetkellä Suomessa on yli 76000 tyhjillään olevaa asuntoa.
Vieraillut olen myös Kallion kirjastossa, mikä on upea vanha rakennus. Vähän samankaltaiset porraskaiteet kuin tulevan kotini rappukäytävässä. Pitääkin tarkistaa Kallion kirjaston valmistusvuosi.
Olen vieraillut myös Suomalaisessa kirjakaupassa ja tunnen kirjakaupassa olevani kuin lapsi karkkikaupassa. Koulun alku on lähellä, hauskoja tavaroita. Hetkeksi palasin lapsuuteeni: uudet tossut, reppu ja kyniä. Hauskoja erivärisiä vihkoja. Kirjakaupassa löysin tämän uudistuneen stabilo-kynäpakkauksen, jonka joku päivä ostan. Pääsisi taas värittelemään, mielekästä puuhaa.
Kirjakaupassa oli myös tämä Tove Janssonin uusi kirja, jonka varmasti joku päivä varaan kirjastosta ja luen. Tällä hetkellä kaksi Tove Janssonin kirjaa, Kuvanveistäjän tytär ja yksi muumi-kirja sekä kaksi hänestä kirjoitettua elämänkertaa kirjastosta lainassa.
Redissä tuli piipahssa. tuli piipahdettua pitkästä aikaa, mutta en viihtynytkään secondhand - myymälöissä niin kuin alunperin oli aikomus, vaan fiilistelin Redin yhä ihanana olevaa Supermarketia, jota ei onneksi ole muutettu niin kuin joitain Supermarketeja. Siellä on yhä ihanasti kaikki esillä, monipuoliset valikoimat ja lisäksi Patisserien tuotteitakin voi ostaa sieltä. Siellä myytiin biilin vieressä myös upean Kaffa roastery paahtimon take away - kahvia, jota hörppisin matkalla ja maksoin sen toki ystävällisellä kassalla.
Redissä käydessäni oli toinen päivä, kun en oikeastaan syönyt lounasta tai päivällistä vaan elin pikkupurtavalla ja olin sillä tavalla tyytyväinen. Olen kyllä niin tyytyväinen, että työt alkavat jälleen huomenna, niin ei tarvitse miettiä joka ikinen päivä, mitä ihmettä sitä minäkin päivänä söisi.
Tällainen ajatelma tuli Clas Ohlsonilla kävellessäni mieleen: Kävelen kaupoissa rauhallisesti mieli kuhisten rauhallisena. Mietin, mitä kaikkea tarvitsisin uudessa asunnossa ja mikä sopisi minnekin. Vielä pitää käyttää mittanauhaa, tutkia kuinka pitkä verho tarvitaan ja onko mahdollista asentaa pitkä verhotanko ilman ruuveja. Kahvi kädessä kuljen kaupassa. Kierrän Clas Ohlsonia - millaisia lamppuja tarvitsen asuntoon - ja saavun kohtaan, joka tuoksuu puhtaalta pyykiltä, vaikkei täällä myydäkään pesuaineita. Pyykinpesukonekin on valmiiksi katsottuna, niin kuin mikrokin, mutten voi niitä vielä tilata ennen muuttoa.
Eilen tein sähkösopimuksen uuteen kämppään ja pelkään, ettei sähkösopimus ehdi alkaa, kun muutan tiistaina uuteen asuntoon. Täytyty soittaa valitsemalleni sähköyhtiölle heti huomenissa.
Sitten siinä mietin, että toisaalta voin elää ilmankin sähköä muutaman päivän, kun kyse on vain illoista ja öistä. Aamuisin ja iltaisin voi hakea kaupasta evästä.
Löysin pitkästä aikaa itseni Just vege - ravintolasta, jossa kävin joskus Kalliossa asuessani. Otin pitan ja oli ystävällistä asiakaspalvelua sekä hyvä runsas pita-leipä.
Opin myös tänä kesänä, että Vaasankatu ei olekaan osa Kalliota vaan kuuluu Harju - nimiseen alueeseen. Itse en siis usko Suur-Kallioon, koska tykkään kutsua kaikkia Helsingin osa-alueita niiden omilla nimillä.
Iki-ihana Harju sekä Sörnäinen.
Keskiviikkona kävin uudelleen Ateneumissa mutta tällä kertaa annoin kameran istua taskussa ja tutustuin uuteen ihmiseen, josta uskon tulevan hyvä ystävä. Minusta on ihanaa tavata uusia ihmisiä, varsinkin jos on samoja kiinnostuksen kohteita. Ateneumissa kuvasin vain tuon kohdan katosta, jonka huomasin: postimerkkinä kattoon jätetty palanen vanhaa Ateneumia, kun ympäriltä on maalattu, luulen ma. Kävimme museoilun jälkeen Roasbergissä, kun kahvihammasta kolotti.
Museon lahjatavaramyymälässä huomasin kaksi runokirjaa kahdelta kirjailijalta, jotka ovat ennenkin pyörineet mielessäni. Eeva Kilpi - nimi on aina välillä vilkkunut jossain kauniin tekstin kera ja Kirsi Kunnas on ennalta tuttu. Useimmiten kirjoittanut kyllä lastenrunoja, mutta uskon tämän runoteoksen sisältävän aikuisille suunnattuja runoja. Molemmat varasin kirjastosta ja nyt niitä odotellen. Lainasin myös pari Tommy Tabermannin runokirjaa, joihin en ollut vielä tutustunut. Olen monia vuosia sitten lukenut Tommy Tabermannia ja tykännyt paljon. Yksi hänen runoistaan ei lähde ikinä päästä:
Kivikin tietää että
jatkuvalla hyväilyllä
on ihmeitä tekevä voima
Jälleen käpystelyä Kalliossa sekä ratikkaan hyppy Helsinginkadulta.
Oli jäänty muutama kerta välistä, mutta nyt intervallien sijasta juoksinkin yhden kappaleen verran, pidin parin minuutin kävelytauon ja juoksin jälleen seuraavan kappaleen jne. Ei olisi välillä tehnyt mieli pitää ollenkaan taukoja, muttei saa aloittaa liian kovaa, ettei kivut estä seuraavana kertana juoksemasta. Tästä on hyvä jatkaa jälleen siihen, että juoksee yli puoli tuntia yhteen soittoon. Ja aion lähitulevaisuudessa palata lenkkeilemään Töölönlahden ympäri, jospa saisi vähän juostua ulkonakin.
Yhtenä päivänä tuli mieleen luultavasti ihan hölmö juttu. Kävin lainaamassa pari peliä ja runokirjan kirjastosta, ja tämä vihreä kirja oli mukanani bussissa. Sain paikan bussin takaata paria ihmistä vastapäätä ja huomasin heidän hetken katsovan hiljaa kirjoja ja pelejä, jonka jälkeen jatkoivat juttelua. En voi tietää heidän ajatuksiaan, eivätkä varmasti mitään erityistä ajatelleet, Silti siitä tuli mieleen, kun joskus minua on kummasteltu, kun harrastan joskus pelaamista, tykkään katsella sarjoja ja elokuvia sekä lukea ja kuunnella kirjoja, valokuvata, piirtää.
Joillakin ihmisillä voi olla, että keskittyvät yhteen aktiviteettiin: rauhalliseen tai nopeatempoiseen. Ei se silti estä ihmisiä olemasta niin moniulotteisia kuin ikinä vain haluavat. Ei se tarkoita, etteikö kehonrakentaja voisi nyplätä pitsiä tai tietokonekoodaaja juosta maratoneja. Nämä ovat toki pelkistettyjä esimerkkejä. Ihmisistä ei voi eikä pidä koskaan päältäpäin olettaa mitään.
Tästä tulee mieleen elokuva High school musical, jossa oppilaat kertoivat salaisista harrastuksistaan. Meillä on sentään oikeus ja lupa tykätä mistä tahansa ja harrastaa mitä haluamme (toki hyvän maun rajoissa ja joskus kustannukset toki voivat olla unelmien edessä). Kaikilla ei sitä mahdollisuutta ole. Kaikilla ei ole edes oikeutta omaan mielipiteeseen, mikä on ihan kamala asia.
Pitää aina muistaa elävänsä etuoikeutetussa maassa.
Yksi päivä lähdin ekaa kertaa Tuusulaan, kun huomasin että vain Tuusulan Sotkassa oli tietty Vallilan matto, jonka bongasin netistä. Ihastuin eräs päivä Vallilaan, kun ystävä näytti hänellä olevan Vallilan verhoa ja tyynyä. Minulla on ollut Vallilan kortti ja toki olen ennenkin ihastellut kovasti Vallilan tuotteita. En vain halua sellaista tuotetta Vallilalta tai Finlaysonilta, jossa toistuu tietty kuvio liikaa. Tykkään yhdestä isosta kuviosta/kuvasta tai hyvin sommitelluista pienistä kuvioista/kuvista. Tästä tulee eteisen matto uuteen kotiini.
Muutenkin sisustelut olleet kovasti mielessäni. Hankin inspiraatiota tällä hetkellä kaikkialta. Tietty värimaailma on mielessä selkeästi ainakin. Rakastan sitä, kun saa toteuttaa omia ideoitaan.
Tämän aamun aamupuhteita. Täytyy jatkaa pakkaamista sitten, kun olen käynyt viemässä kissen kanssa roskia kierrätykseen ja hakenut lisää pellettejä kaupasta. Samalla voi vähän ulkoilla ja haistella puskia.
Huomenna tosiaan alkaa työt viiden viikon loman jälkeen. Viimeisenä päivänä tuntuu, että loma on mennyt nopeasti. Aika tuntuu aina kuluvan nopeasti, kun se on lopussa. Olen silti iloinen palatessani töihin. Olen saanut lomailtua tarpeeksi. En ole tehnyt kaikkea sitä, mitä lomalla meinasin tehdä, mutta uskon aktivoituvani ihan uudella tavalla muutettuani uuteen asuntoon. Ainakin mieli kihisee inspiraatiota sekä uuden asunnon, asuinympäristön ja töiden suhteen. Pitää muistaa, ettei minkään asian kanssa tarvitse hätiköidä ja vielä on kesää jäljellä.
