Flunssaa, museota ja vähän treeniäkin

              

Pimeää ja pilkahdus valoakin. Tällä viikolla on ollut kolme sadepäivää ja muutenkin synkkiä pilviä. Tällä viikolla stressi on ollut niin kova, että se on alentanut immuunivastetta sen verran, että flunssa pääsi jostain raosta yllättämään ja nyt se on päällä.

Ollut tunteetkin pinnassa ja itkettänyt bussissa ja siitäkin tiesi, että immuunivaste oli alentunut, koska yleensä ei itketä paitsi herkemmin juuri flunssan ollessa päällä tai tulossa. Aina flunssassa tekee mieli käpertyä jonkun syliin ja että joku pitäisi huolta. Itkeminen tekee kyllä hyvää, koska se tavallaan helpottaa tunteiden selvittämistä kertomalla, kuinka voimakkaista tunteista on kysymys.

Pitää vain toivoa, että tämä flunssa menisi nopeasti ohi. En aio antaa sen haitata treeniä, otan vain rauhallisemmin.

On tässä viikossa ollut ilon aiheitakin. Kävin tiistaina hierojalla, vaikka jo keskiviikkona tuntui, että siitä on jo liian kauan. Keskiviikkona kävin ystävän kanssa museossa ja joimme kaakaota, jota aloin himoitsemaan nähtyäni edellisenä päivänä sellaisesta kuvan, jossa oli kermavaahtoa ja vaahtokarkkeja päällä. Eilen sai syödä kupunsa täyteen riisipuuroa puurojuhlassa ja perjantaihöppänässä kahvihuoneessa sai vähän nauraakin pöhköille jutuille.

Pyöräily 5km. Viime sunnuntaina vai maanantaina.

Kerran salin jälkeen olin menossa Food marketiin, mutta piti odottaakin joku jouluparaati, joka sattui menemään juuri silloin Aleksanterinkatua pitkin.

Keskiviikkona olimme ystäväni kanssa Kiasmassa. Siellä oli muutama hieno teos, jotka saivat matalalla olevan verensokerin haluamaan sitä kaakaota, joka pyöri jatkuvasti mielessä. Monet näyttelykohteista olivat hyvin hämmentäviä ja ahdistavia. Yleiskuvana ahdistava näyttely ja sellainen "miten tämä muka on taidetta" - kokemus, mutta ballerina-videosta tykättiin molemmat.

Coffee House tuntuu olevan nykyään aika harvinainen, mutta onneksi löysimme sen läheltä Sokokselta. Sokoksellakaan ei tule koskaan käytyä, kun on Stockmann, joka on kai vain keskeisemmällä paikalla ja tarjonnaltaan parempi. Sokokselta kyllä joskus tulee etsittyä asusteita. Sokoksen Coffee Housessa ei ikävä kyllä ollut isoja vaahtokarkkeja vaan pieniä, mutta kaikkea ei voi saada. Ei edes piparikaakaota kermavaahdolla.

Eilen olin kahden vaiheilla, mennäkö töihin vai ei, kun lämpö meinasi nousta ja oli outo olo, mutta töiden jälkeen menin salille treenaamaan pienestä flunssan alusta huolimatta. Ensin crosstrainerilla 20 minuuttia ja sitten lempeää venyttelyä ja kehonpainotreeni. Sain pitkästä aikaa sillankin tehtyä, kun oli kevyt olo. Eikä sattunut selkään. Oli kivaa. Voisi tehdä sen useamminkin. Tosi usein kun seuraa käsillä seisovia haluaisi kokeilla sitäkin, mutta lähdetään sillasta. Venyttelystä tosiaan on hyötyä.

Tämän aamun aamupala. Kyllä, ruisleipää. Täyttä ruista. Oli varmaan kolmen minuutin pohdinta kaupassa leipähyllyllä ja tuoteselostusten silmäilemistä, että löysi oikeanlaisen ruisleivän, joka ei sisältänyt vehnää niin kuin useat ruisleivät sisältävät (ja vielä useammat kauraleivät).

Leipä siksi, koska olen huomannut, ettei aamiainen usein riitä pitämään nälkää lounaaseen asti. Siksi jotain muutakin puuron lisäksi pitää syödä. Iltaisin kyllä ei ole enää niin nälkä johtuen luultavasti siitä, että satsaan nykyisin lounaalla. Ja työpäivien jälkeen ennen salia käyn lähes aina ostamassa Lidlistä rahkataskun,vaikka siinä onkin vehnää, mutta juon suurimman osan päivän vesimäärästä salilla, niin se päivän ainoa vehnä suodattuu veden mukana helposti läpi. Ja yhtenä päivänä olin edelleen niin kylläinen lounaasta, ettei tehnyt mieli hakea kaupasta mitään.

Nyt olen myös mieltynyt lempeään islantilaisen jogurttiin, johon olen laittanut pähkinöitä ja hunajaa. Mikä parasta, keho tuntuu ja näyttää timmimmältä ja treeni kulkee (vaikka pitää samalla selättää flunssa). Treenaaminen on tosi tärkeää minulle tasapainottamaan työtä ja arkea. Salilla tapaa myös mukavia ihmisiä.

Kannattaa syödä kehoa kuunnellen, mitä se oikeasti tarvitsee ja haluaa - niin kuin kerran kaupassa se halusi valtavasti vain punaisia vihanneksia ja hedelmiä. Se haluaa eri aikoina eri asioita. Joskus se haluaa pizzaa tai kaakaota kermavaahdolla. Ne sallittakoon toisinaan, jos on muuten hyvä monipuolinen ruokavalio ja liikunta sekä rentoutuminen ja uni tasapainossa. Miulla tuo uni vieläkin takkuaa. Viime yönäkin olisi saanut nukkua vaikka yhdeksän tuntia, mutta flunssanpoikanen varmaan herätti 5-6 tunnin jälkeen ja kun tunnin pyörimisestä ei ollut apua, niin nousin ylös.

Nyt pitäisi käydä suihkussa ja pestä tukka, vihdoin kierrättää pahvit, metalli- ja ekojäte, mikä on jo hetken ehtinyt odottaa, kun ei ole viitsinyt käydä viemässä niitä. Pitää viikata vaatteet kaappiin, jotka ovat nyt kuivat, kun kävivät eilen pesussa. Voisi pistää nenänsä ulos ja toivoa, että Töölön kirjastossa olisi uusimmat lehdet, kun lähimmästä kirjastosta yli viikko sitten ilmestyneet uudet lehdet tuntuvat puuttuvan. Sitten mennä salille. Nyt kuitenkin tukan pesu ja vähän lisää kahvia. Ulkona saatta olla jopa lunta.

Ihanaa lauantaita!

Nauttikaa täysillä joka hetkestä :)

Pilkahduksia pilvien välistä

Illat ja aamut ovat pimeitä. Ei ole lunta, mutta vihdoin alkaa ilma viilentyä, valmistautua talveen. Kuura koskettaa maata ennen pitkää, kun tuuli pyyhkäisee kasvoilta hiuksia. Taivas on pilvistä harmaa ja iltaisin voi nähdä tähdet. Aurinkoa ei ole näkynyt moneen päivään. Aina kun se ilmestyy on pakko hymyillä ja toivoa, ettei se ole ainoa hymy moneen päivään - että olisi muitakin hymyn aiheita. Jos niitä ei tule vastaan, ne pitää itse omasta päästään keksiä. Päämme ovat täynnä muistoja, joista voi ammentaa hyvää. Voi myös päättää nauttia kaikesta pienestä, kolmannesta kupista kahvia lauantai-päivän aamuna ja hyvästä elokuvasta, jonka on jo nähnyt parikin kertaa, muttei se haittaa. Hyviä elokuvia voi aina katsoa uudestaan ja aina löytää uusia asioita niistä. 

Joululahjat ovat pyörineet mielessä, mitä läheisilleni antaisin. Jos saisin valtavasti rahaa, ostaisin kaikille tuntemilleni jotain ja varmasti lahjoittaisin suuria summia sinne, missä rahaa tarvitaan. Hyväntekeväisyys on sydämen asia, vaikkei siihen ole omasta kukkarostaan varaa antaa.

Viikko sitten perjantaina olimme työporukan kanssa syömässä Weeruskassa. Oli hyvää ruokaa, vaikkakin olisin kaivannut suurempaa lajitelmaa vihanneksia ja hedelmiä, kun olen nyt tottunut syömään paljon erilaisia hevi-osaston antimia. Lähdin kotiin nukkumaan univelkoja pois, kun muut lähtivät jatkoille. Viime viikonloppuna ex tempore tapasin Tampereella asuvan ystävänikin, jonka kanssa emme olleet nähneet useaan kuukauteen. Kutsuin hänet kylään yöksi ja oli ihana tavata pitkästä aikaa. Ystävissä on se hyvä puoli, kun tietää, että kaikista ylä- ja alamäistä huolimatta tosiystävät jäävät, eivätkä hylkää. Se on yksi äärettömän hyvän ihmisen merkki.

Sörsseli. Kalkkunajauhelihaa, porkkanaa, parsakaalia, kukkakaalia, munakasta ja riisinuudelitkin heitin perään. Kruunasin mössön kauraruokakermalla. Lautasella odotti vielä tomaattia ja kurkkua. Joskus mietityttää salin jälkeinen ruoka arki-iltaisin, koska silloin saattaa olla nälkä ja saattaa syödä liian paljon niin lähellä nukkumista, ettei sen takia pysty nukkumaan kahdeksaa tuntia yössä. Muutenkin pitäisi mennä kymmeneltä nukkumaan ja se ei jostain kumman syystä huvita. Nukkumaan meneminen menee aina yhteentoista kahteentoista ja sitten herää kuuden jälkeen väsyneenä ja haluaisi jäädä sänkyyn tutimaan, eikä jaksaisi lähteä töihin. Kyllä sitä aina heräilee päivän aikana, mutta yhtenäkin päivänä töissä haukottelin neljä tuntia. Vihdoin kun pääsi töistä ja salille, niin oli jälleen täynnä virtaa.

Citycenterissä on hienot talvivalokoristelut. Joka vuosi samat, mutta silti hienot.

Voi että mitä löytyi siivotessa kaappeja. Muistaako kukaan iPod nanoa? Nykyinen puhelimeni on varmaan 5cm pidempi ja 2cm leveämpi. Siivosin muutamat laatikot ja mylläsin vaatekaapin läpi yhtenä päivänä. Kolme muovipussillista vaatteita lähtee kierrätykseen, kolme pussillista ylimääräistä tavaraa roskiin. Muutenkin kierrätin sinä päivänä paperit, pahvit, sekajäte, muovijäte ja ekojäte.

Silloin kun muutin tähän asuntoon neljä vuotta sitten olin hyvin viehättynyt askeettisuudesta. Isän tullessa ekaa kertaa käymään hän kauhisteli nähdessään, kun silloin minulla oli vain huoneiston puolesta vaatekaappi sekä omasta puolesta patja ja yöpöytä sekä tietokone eikä muuta. Kolme viimeisintä hankin muuttaessani tänne, koska asuin vuoden miehen kanssa. Helsinkiin muuttaessani miehen kanssa samaan asuntoon luovuin kaikesta muusta kuin vaatteista, muutamasta elokuvasta ja koriste-esineestä. Piti siis hankkia kaikki uudestaan.

Keittiössä oli mikro ja tehosekoitin sekä pressopannu. Sen jälkeen tänne on ekana tullut sänky ja matto jyskistä. Niiden jälkeen ruokapöytä ja kaksi tuolia, televisio isältä ensin ikean lokerikko-hyllykön päällä (sekä se hyllykkö) ja sen jälkeen hankin vielä viimeiseksi tv-tason, jonka päällä se oli ja tv-tason ihan itse kokosin, mikä oli kivaa.

 

Treeni kulkee. Viime viikko oli tankkausviikko ja vähän löysä varmaankin juuri sen takia, että nyt on kolmisen päivää ollut kuukautiset. Niitä varten pitää aina vähän tankata, ainakin minun, sehän on yksilöllistä. Ja muutenkin olen huomannut olossani ja kuntoilulehtien artikkeleissakin todettu, että jos harrastaa paljon liikuntaa, pitää myös syödä tarpeeksi hiilihydraatteja, että saa energiaa. Hiilareita ei todellakaan pidä laittaa pannaan, koska ne ovat erittäin tärkeitä. Pitää vain välttää liikoja sokereita, kuten pullia, karkkeja, suklaata sun muuta sellaista. Ja jos on oikeasti kaikki muu ruokavalio, liikunta ja uni kunnossa, niin pulla silloin tällöin ei haittaa ollenkaan ja saattaa olla, että seuraavana päivänä treeni kulkeekin erinomaisen hyvin juuri sen takia. 

Edellispäivänä jälleen juoksin, kun turhautti sen verran. Tuosta lukemasta juoksin 20 minuuttia 9km/h ja kävelin 10 minuuttia. Sen takia lukema ei ole tuota isompi. Kysyin salin personal trainerilta mielipidettä, voiko juosta, kun viime sunnuntaina juoksin pitkästä aikaa pitkään (oli varmaan 2 viikon väli plus laiskotusta ja ruoan tankkailua) innostuen siitä juoksusta ja välillä otin pitkiä loikkia - juoksu tuntui tosi helpolta, lennokkaalta ja kevyeltä. Maanantaina pohkeet olivat kuitenkin koko matkalta nilkasta polveen täysin jumissa ja käveleminen sattui. 

Liikuttamalla jalkoja normaalisti, vähän venytellen ja putkirullaa hyödyntäen sain pohkeet auki. Tiistaina vielä sattui jonkin verran, mutta keskiviikkona sattui enää vain vähän portaita ja alamäkeä mennessä alaspäin, muuten tuntui normaalilta. 

Personal trainerin mielipidettä kysyin sillä, että pystynkö siis neljäntenä päivänä kolmen au au - päivän jälkeen (neljäntenä päivänä siis ei enää sattunut) juosta normaalisti saamatta mitään urheiluvammaa ja hän sanoi, että jos on vähänkin väliä enemmän kuin pari päivää, niin rankemmasta treenistä kestää enempi aikaa palautua. Olin siis siinä välissä käyttänyt pyörää ja crosstraineria, mutta ne eivät rasita pohkeita samalla tavalla. 

Edellispäivänä siis juoksin, eikä sattunut kuin ihan pikkuisen vain vasempaan jalkaan alussa, mutta juoksu sujui hyvin, eikä pitänyt vähän väliä kävellä niin kuin edeltävällä kerralla, jolloin juoksin kovia spurtteja, kävelin parisen minuuttia ja otin taas spurttia. Nyt pystyin tasaisella 9km/h tahdilla sitä muuttamatta hölkötellä sen 20 minuuttia, kunnes rinnassa alkoi tuntua siltä, että voisi hidastaa, joten kävelin loput kolme minuuttia. Kävelin alussa seitsemän minuuttia pt:n kehotuksesta kävellä hieman ennen juoksemista. On niin kiva, että salilla saa personal trainereita jututtaa silloin, kun ovat vapaina, vaikkei olisi kenenkään omassa ohjauksessa.

Tässäkin kirjassa muuten sanottiin, että kun asettaa herätyskellon soimaan, niin saattaa herätä vähän ennen, koska ihmisen sisäinen kello pystyy määrittämään aikaa. Se on kyllä aika jännä joskus, kun vaikka on pihalla ja pitäisi kohtapian mennä sisälle, niin ensin arvuuttelee aikaa ja sitten pystyykin toteamaan katsoessaan kelloa, että olikin aika lähellä oikeaa aikaa. Oli tosi jännä tällä viikolla herätessä yhtenä päivänä, kun ajattelin kellon aikaa herätessä ja se oli minuutilleen juuri sitä, mitä arvelin sen olevan. Sisäinen kello siis toimii aika hyvin.

Tällä viikolla ei ollut kahvikaurajuomaa kotona, joten ostin ärrältä kahvin mukaan (kuva jossain ylempänä). Odottelin rauhassa seuraavaa bussia juoden pysäkillä kahviani, kunnes huomasin, että bussi jonka piti jo mennä kurvaisi paikalle viisi minuuttia aikataulusta myöhässä. Vedin kahvin huiviin ja olin kerrankin tarpeeksi ajoissa töistä. Myöhästymiseni töistä tai juuri ja juuri paikalla oleminen oikeaan aikaan johtuu useimmiten juuri myöhässä olevista busseista. Myöhästyminen bussilla luultavasti johtuu tietöistä, jotka saisivat kyllä jo loppua.

Björnparken, Karhupuisto.

Viime viikonloppuna ostin jo monta kuukautta haaveilemani Tony molyn kirkastavan ja heleyttävän tomaattikasvonaamion "Ihoa kirkastava ja puhdistava naamio, joka sisältää tomaattiuutetta. Ravitseva naamio myös kosteuttaa ja rauhoittaa ihoa tehden siitä hehkuvan" sekä kosteuttavan banaaniyönaamion. "Ravitseva, banaaniuutetta sisältävä TONYMOLY Magic Food Banana Sleeping Pack -yönaamio kosteuttaa ja rauhoittaa ihoa yön aikana. Aamulla iho on pehmeämpi ja kirkkaampi. Banaaniuute ravitsee ja kosteuttaa sekä tuoksuu vastustamattoman ihanalta." Ovat kyllä aivan best.

Juuri viime lauantaina, kun näin pitkästä aikaa ystävääni Tampereelta koitin hänen kanssaan näitä ensimmäistä kertaa ja molemmat tykkäsimme. En tiedä, saako näitä muualta, mutta ostin nämä Stockmannilta. En hygienia-kauneus- ja kosmetiikkaosastolta K1-kerroksesta, vaan katutasolta jos Helsingin Stockmannista puhutaan. Luultavasti on muidenkin kaupunkien Stockasta ja Sokoksesta.

Kuuntelin tämän Laura Mannisen Kaikki anteeksi - kirjan. Aluksi se oli kyllä lukulistalla Nextoryssa, mutta valitsin tämänkin ihanan lukijan, Sanna Majurin, perusteella, kun halusin kuunnella hänen ääntään. Kirjakin vaikutti alusta asti kiinnostavalta ja Laura Manninen tosi taitavalta kirjoittajalta pitkään aikaan Eppu Nuotion jälkeen. Ihana kuvaileva sanalahjakas visualisti ja esteetikko.

Kaikki anteeksi oli tosi hyvä kirja, mutta aika ahdistavaa kuunneltavaa parisuhdeväkivallan ja psykoosin takia. Silti sitä halusi koko ajan vain kuunnella ja tietää, mitä siinä tapahtuu, kun oli niin mielenkiintoinen. Vahva suositus mutta varoitus ahdistavuudesta. Sen jälkeen vähän leppoisampaa kuunneltavaa edelleen samalta lukijalta. Tämäkin vaikuttaa hyvältä ja kiinnostavalta, eri tavalla vain.

Katselen yötaivasta vasten
möllöttävää keltaista puolikuuta
Näen kuun meret, jotka eivät oikeasti ole meriä
Kuussa kun ei ole vettä
En voi uskoa, kuinka vähän
kello vielä on,
aika matelee ja valehtelee
Siksi kun talvi on alussa
ja pitkä pimeys edessä

Tekisi mieli mennä nukkumaan,
muttei voi vielä nukahtaa,
koska heräisi keskellä yötä
Avaisi parvekkeen oven
Nousisi kaiteelle jalat vavisten
Haistelisi hetken yöilmaa
Levittäisi siipensä ja nousisi siivilleen,
palaisi aamulla johonkin aikaan
Ennen kuin aurinko nousisi
kun ei tiedä, nouseeko se lainkaan
Pysyykö pilvien takana piilossa?

- - - - - - -

Kuuma kohoaa kasvoille
Sydän hohkaa, takoo
Kädet tärisevät
Ääni meinaa särkyä

Kyyneleet kihoavat silmiin
Sisältä ulos kiirii hätähuuto
Joka kuullaan
Ojennetaan auttava käsi
Usko ihmisyyteen palaa
Pala palalta
Päivän taakka on raskas kantaa
Kulkee horroksessa loppupäivän
Väsyneenä
Kohtaa hymyileviä kasvoja
Kauaskantoista ystävällisyyttä
Pala palalta ihminen kootaan jälleen
Painaa päivän lopuksi pään tyynyyn
Huokaisee tietäen:
Huomenna on päivä uusi
Ja se otetaan vastaan avosylin hymyillen

- - - - - - -

Päivän verho laskeutuu tummana
Sitä on raskas kantaa
Päivä otti enemmän kuin ehti antaa
Viimein pato murenee
Annan kyynelten kihota silmiin saunassa
jossa ne helposti sekoittuvat hikeen
Eikä kukaan näe, kun itken

Joskus itkeminen on hyvästä
Kyyneleet murtavat padon,
josta ei tiennyt itsekään
Kyyneleet paljastavat sen olemassaolon
Vaikka päivässä olisi ollut paljon hyvää,
miksi se paha aina valtaa mielen
Se pitäisi heittää hukkatynnyriin
Tänään yllätin itseni miettimästä
Kuka olen?
Mistä olen rakennettu?
Onko tämä maailma edes todellinen?
Kyyneleet tarkoittavat hyvää, murtavat padon, saavat ajattelemaan ja vahvistumaan
Joskus unohtaa olla vahva
Ajattelee, ettei riitäkään
Tarvitaan joku välillä kertomaan,
että riittää sellaisena kuin on
Osaa olla paras versio itsestään,
vaikka aina se ei suju luonnostaan
Ei silti pidä lannistua
Ei saa antaa pahan voittaa
Kun on niin paljon hyvää

Kolme runoa, jotka ovat syntyneet tässä kuussa.
Ystäväni, jota en ole nähnyt muutamaan viikkoon, ja jota kaipailen joka päivä, kysyi eräänä päivänä, onko asiat tällä hetkellä paremmin. Mietin, mitä hän sillä tarkoitti. Mieltä on kieltämättä painanut viime aikoina muutama asia.

Kuten runossakin sanotaan: miksi negatiiviset asiat valtaavat mielen niin paljon vahvemmin kuin positiiviset. Miksi niillä on sellainen voima vaivata, vaikka päivässä olisi ollut enemmän hyvää. Ehkei niihin voi keskittyä ennen kuin se negatiivinen asia on voitettu tai käyty mielessä läpi. En avaa tänne, mikä se on.
 
Vaikka saatan olla täällä avoin ja kertoa arjestani, iloista, suruista, viikonlopun pienistä riemuista, niin on paljon asioita, joita en kerro ääneen tai siis tänne kirjoita. Jotkut tietävät niistä kertomattakin, vaikkeivät reagoisi, ja joillekin läheisilleni kerron niistä.

Ei kannata jäädä yksin vatvomaan, koska ystävän kanssa voi aina puhua. Olen ihmisläheinen henkilö ja olen saattanut siitäkin mainita, ettei minulla ole tarpeeksi ystäviä - mutta tarpeeksi siihen, etten jää yksin huolieni kanssa. On myös perhettä, joille ei haluaisi jakaa huoliaan, mutta kuitenkin tietää, että pystyisi siihen, jos siihen olisi tarve.

Salilla höpötän ihmisille, joita en tunne ja toivoisin olevani niin rohkea, että voisin jutella kaikille siellä tuosta vain. Aina kuitenkin miettii sitä, miten muut reagoisivat, kun suomalaisuuteen kuulemma kuuluu se, ettei jutella kaikille vieraille tuosta vain. En itse näe siinä mitään väärää, mutta tämän uskomuksen takia välttelen vähäsen sitä, vaikka tekisi kuinka mieli välillä avata suunsa.

Kyllä kaikki muuttuu hyväksi.

Tästä huolesta kerron sen verran, että minun pitää löytää lisää rohkeutta olla juuri se, kuka olen. Tuo viimeisin runo oikeastaan kertoo olennaisimman. Nyt viikonloppuna aion ainakin ottaa vain rennosti ilman huolia ja sytyttää sisäisen auringon valaisemaan ajatuksia. Jospa kävisi katsomassa, olisiko Stockmannille viimeinkin tullut jouluosasto, jota ei siellä ollut, kun pari viikkoa sitten kävin katsomassa.

2013 näin ajattelin ja ajattelen vieläkin.

Hei ulkona paistaa aurinko! Juuri kun ajatteli, ettei sitä ole näkynyt pitkään aikaan, niin siellä ulkona se nyt on! Pitää kai kävellä keskustaan. Ihana valopallo! Ensin kuitenkin kirjastoon lukemaan muutama lehti, jotka ilmestyivät tämän viikon torstaina ja pari muutakin, joita ei ole selannut.

Isänpäivä-viikonloppu

Tällaista maistoin viime viikolla. Ei se ollut kovin erityistä tai hyvää, mutta ahmin sen samana päivänä. Luultavasti tunnesyömistä ja tuli paljon finnejä. Sain viikonloppuna lisää epäpuhtauksia nassuun, eikä eilen kaapista löytynyt avaamaton karkkipussikaan auttanut asiaa. En muistanut sellaista sinne hankkineeko, enkä todellakaan koskaan ostaneeni. Mutta ajattelin, että keittiön kaapin Ylämyllyllä olisi vähän suklaata, vaikken tiennyt löytäväni pipari-dumle-pussia. Ihan hyvä etten ollut tiennyt sen olemassaolosta. Nyt kuitenkin puhdistuskuuri täysillä päällä eli jätän makeat ja juon tarpeeksi vettä, kunnes naama on jälleen nätti.

Lauantaina lähdin vartin yli yksitoista onnibussilla kohti Turkua. Kävin pikapikaa salilla ja piti oikeasti juosta yhdyskäytäviä pitkin, etten myöhästynyt bussista. Hassua kyllä, että melkein myöhästyi bussista ja yli vartin saliltakin, vaikka heräsi ennen arkiheräämisiäkin 05:40, niin kaikesta siitä ajasta huolimatta tuli viime hetken kiire. En tiedä, mikä siinä on. Lidlissä kesti vähän jonotus, onneksi ei tarvinnut sitä kirota, että sieltä kävi hakemassa vähän evästä bussimatkaa varten.

Turussa kaveri ei voinut heti nähdä, joten kulutin aikaa kuvaamalla Aurajokea. Kävin Sokoksella, joka oli muuttunut ihan älyttömästi niin kuin oli Hansakin. Muut ajattelevat että parempaan päin, mutta itse en haluaisi minkään muuttuvan Turussa. Se Kauppatorin vallannut työmaakin on järisyttävän ruma.

Ystävän kanssa ehdimme turista tunnin kahvilassa. Sain erikoislatten ja lupasin ostaa hänelle seuraavan kahvijuoman, kun ensi kerralla tapaisimme. Näemme ihan liian harvoin nykyään, kun välimatkaa on pari tuntia autolla, eikä muutamaa kilometriä niin kuin ennen, kun asuimme samassa kaupungissa. Onneksi on muistot ja varma tieto siitä, että ystävyytemme säilyy.

Isä haki minut puoli neljän maissa autolla. Kävimme veljen luona katsastamassa hänen uuden asuntonsa ja kaappasimme veljen mukaan isän luo. Nälkä alkoi jo kaihertaa kun kello läheni viittä, kun oli rahkataskun mussuttanut viimeksi yhdeltätoista. Isä kävi tuumasta toimeen ja pyöräytti kalakeiton, joka oli herkullista kuten aina. Sen kanssa söimme herkkua leipää. Vähän väliä tuli natustettua konvehteja, pipareita ja jaffa-keksejä, mistä johtuen epäpuhtaudet kasvoilla vain lisääntyivät ja ilmailutti koko yön.

Isän ja hänen avovaimonsa luona pääsee aina paijaamaan kahta kissaa, mikä on kivaa. Kävimme illan aikana vielä saunassa naiset ja miehet erikseen, kuten meillä on tapana. Saunan jälkeen katselimme leffaa. Oli tosi ihanaa käydä saunassa. Pääsen toki aina salilla saunaan, kun haluan, mutta aidossa puukivisaunassa, josta ilma ei karkaa, on jotain erityistä ja kumman puhdistavaa.

Aamulla heräilin ensimmäisenä heräiltyäni vähän väliä yön aikana, kun nukkumispaikka ei ollut tarpeeksi pitkä. Mikäs siinä. Sai silti nukuttua. Selasin jonkin aikaa lehteä ja pelasin uutta lempipeliäni Cooking diary tai joku sen kaltainen, johon on helposti koukussa. Hetken aina, viikon pari, kunnes mielenkiinto vaihtuu jälleen johonkin muuhun. Olen muuten kuunnellut Eve Hietamiehen Tarhapäivän ja Hammaskeijun jo melkein loppuun toista vai kolmatta kertaa. Ajattelin ensin kuunnella ne ja verrata tulevaan elokuvaan, kun elokuvasarjan toinen osa ilmestynee juuri. Ensimmäisessä leffassa meni yksi pääpiirre päin pyllyä, joten tätä toista on aika vaikea tehdä sitä, jollei ne päätä korjata sitä. Pitänee kuunnella Yösyöttökin toiseen kertaan. Antti Virmavirta on vain niin taitava lukemaan näitä kolmea kirjaa. Jospa Eve Hietamiehen muutkin kirjat olisivat yhtä hyviä. Harmi vain ettei ole samaa lukijaa.

Aamulla isäntäväen ja veljen herättyä söimme leipää, puuroa pähkinöillä ja mustikoilla, joimme kahvia ja appelsiinimehua. Kissat kävivät ulkona käppäilemässä ja katselimme Grindelwaldin rikokset Netflixistä.

Pian leffan jälkeen söimme erityistä makaronilaatikkoa, joka ei ilmailuttanut sekä sen jälkeen söimme aika pikapikaa kahvia ja kakkua, kunnes pitikin jo lähteä 15:50 bussilla takaisin kohti Helsinkiä. Ajattelin Helsinkiin päästyäni käydä salilla, mutta kuuden aikaan ruoka mahassa ei ollut vieläkään sulanut mihinkään suuntaan, joten en jaksanut saleilla. Tänään saleilu sujui tosi kivasti pitkästä aikaa.

Kuva tämän päivän aamusta. Aika upeaa.

Huippua viikkoa! Vaikka nyt taitaakin olla jo tiistai. Aika hassua.