maanantai 14. syyskuuta 2015

Hämeenlinnassa

Tällä viikolla - tai siis viime viikolla, koska tänään on oikeastaan maanantai - on kipeilty, oltu töissä, nautittu luonnosta, käyty Nuuksiossa Haltian luontokeskuksessa työporukan kanssa viettämässä kehityspäivää sekä viikonloppuna Hämeenlinnassa. Aika rientää ja on kaikkea muuta, niin ei ehdi kirjoittamaan.

Haltian luontokeskus on kaunis paikka ja sen tekemisessä on käytetty todella paljon luonnon materiaalia. Siellä on hienoja näyttelyitä, upeat maisemat, taideteoksia, hyvää ruokaa, mutta täytetyistä eläimistä en oikein perusta. Oli mukava kehityspäivä ja saimme nähdä kaikkia kolmeen taloon kuuluvia työntekijöitä.

Perjantaina pidimme kotona viini-juusto-herkku-illan ja olemme löytäneet uuden sarjan nimeltä Kovat kaulassa. Monelle se on toki vanha sarja, mutta toisen vanha voi olla toisen uusi :) Pätee kaikissa asioissa.

Lauantaina siivoskelin ja rentouduin kotona, kunnes oli aika lähteä Hämeenlinnaan ystäväni luokse. Kimpsut ja kampsut kasaan eli heitin yhteen kassiin hygieniavälineet, kortit ja kameran, se oli valmis yhtä yötä varten. Miksi pakata valtavasti, jollei tarvitse paljon :)




Tutustuin ystäväni kanssa Hämeenlinnan keskustaan. Kävimme katsastamassa yöelämääkin.



Seuraavana päivänä kävimme läheisessä uudessa kauppakeskuksessa, Goodmanissa. Kiersimme ympäriinsä, ostin korvakorut ja olohousut sekä kävimme Mario'sissa syömässä. Otin kana-vuohenjuustoburgerin ja ystäväni otti kanakorin.









Illalla koitti kotiinlähdön aika, mutta koska aurinko vielä paistoi, niin päätimme käydä katsastamassa Aulangon näköalatornin. Ja näköala todellakin oli aivan huikaiseva!




Kävimme myös Karhuluolan polulla vähän käyskentelemässä ja tuli samalla päivän liikunta-annoskin täyteen, kun menimme ylös ja alas portaita ja pitkin epätasaista maastoa. Oli kivaisaa.






Hämeenlinnassa kun olimme, eikä aurinko ehtinyt vielä laskea, niin päätimme vielä katsastaa Hämeen tunnetun linnan. Oli todella upeaa käydä Hämeenlinnassa :) Hämeenlinna on kaunis kaupunki.

~ Lilja Lumi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kuulumisia kolmelta viikolta ja Katajanokan arkkitehtuuria

Töihin paluu flunssaviikon jälkeen oli hieman väsynyt. Tuntuu, ettei vieläkään ole oikein voimat palautuneet, vaikka siitä on jo kolme viikk...