Metsän parantama

Viime postauksesta ei ole kauan aikaa, mutta tuntuu, että olisi jo kaksi viikkoa. Viime kerralla kerroin haluavani käydä kirjoittelun jälkeen metsässä ja niin kävinkin. Lähdin pitkälle metsäreitille (kolme eri pituutta). On ihanaa katsoa, kun luonto jatkuvasti kasvattaa vihreyttään ja herää yhä enemmän eloon. Kävelylenkin alkuinnostuksesta huolimatta (eka lenkki siis viime flunssan jälkeen) alkoi väsyttää puolessa välissä matkaa ja olin että voi ei, vielä sama matka edessä mikä takana. Tuli ihan yllättäen väsymys jalkoihin, mutta liikutin niitä jalka toisen perään ja pitkältä tuntuneen ajan jälkeen pääsin vihdoin perille. En jaksanut puolenvälin jälkeen enää kuvatakaan, kun keskityin vain määränpäähän eli sohvalle loikoilemaan, johon jumituin loppupäiväksi. 

Maanantaina meillä oli kehittämispäivä työporukan kanssa Pasilan kirjastossa. Oli hyvää ruokaa lähellä Triplaa sijaitsevassa Factoryssa. Löysin kirjastosta kehittämispäivän jälkeen Ticket to riden eli Menolippu - pelin, jota olen kirjastoista etsinyt ja on mielestäni paras lautapeli tällä hetkellä ja on ollu siitä asti, kun siihen Turussa vielä asuessani tutustuin. 

Olin tosi iloissani päivästä ja kauniista ilmasta, mutta kotiin tullessa tuli vastaan murhenäytelmä, kun puu, jonka olemassaolosta olin iloinnut muuttaessani Helsinkiin 2014, oli kaadettu. Siinä kohtaa minulla tuli kyyneleet ja annoin niiden virrata puoli tuntia. Tuntui myös fyysisesti, että oli jonkin aikaa tosi hankalaa ja pinnallisen tuntuista hengittää. Joka ikinen leikattu puu on minulle kuin isku sydämeen. On ollut aiemminkin sellainen olo, etten haluaisi asua tässä kolkassa Helsinkiä, jossa nyt asun, mutta sen kuolleen rakkaan puun nähtyäni mainitsin sen ääneen. Kirjoitin kaupungille asti valituksen, miksi pitää niin monia puita leikata juuri tänä vuonna. Metsiäkin harvennetaan ja se on kamalaa! 

Tiedän pensaiden kyllä kasvavan takaisin, vaikka ne näyttävät tosi rumilta pienine kantoineen tällä hetkellä, mutta puilla ei ole sitä samaa voimaa - olisikin. Kunpa jokaisen kaadetun puun tilalle istutettaisiin uusi puu, jos se puu on pitänyt kaataa lahouden tai jonkin sairauden takia. Kunpa mitään puuta ei koskaan kaadettaisi turhaan, vaikka olen niitäkin, tosi nuoria kaadettuja puita, nähnyt kaadettavan turhaan.

Aamuinen ystävä viime viikolla töihin matkalla.

Viime keskiviikkona kävin Triplassa. Odottaessani ystävää kävin H&M:ssä ja ostin tuollaisen ihanan oranssin lakanan. Vaikka eräs ei koskaan olekaan pitänyt oranssista niin minulle kaikki värit ovat rakkaita. Joskus jotkut värit ovat muita kivempia, kuten tällä hetkellä trendiliila, tietynlaine vaaleanpinkihkö ja aprikoosi (vaaleanpunaisen ja vaaleanoranssin sekoitus). Sekä keltainen. Ikuisesti valkoinen, joka kuvastaa kaikkia värejä, koska ainoastaan valossa voi nähdä värit.

Ystävän tullessa odottelin Limonen edessä, johon menimme syömään ja maistelin myös yhden lasillisen punaviiniä. Söimme molemmat pizzaa ja omani oli Diavola ilman kinkkua. Mahtihyvää kyllä. Julistin Limonen tekevän tällä hetkellä parhaimmat pizzat. Harmi kyllä menuvalikoimassa oli se muuttunut, että sai vain yhtä punaviiniä lasissa ja kolmea muuta pullossa, jota meille yritettiin kyllä kaupata puokkiin, muttei tuntunut, että olisi tehnyt enemmän kuin yksi lasillinen juoda ruoan seuraksi. Juttelimme hyvän tovin aivan kaikesta ja sitten kävimme yhdessä kaupassa ennen kuin menimme asema-aukiolle odottelemaan junan ja bussin lähtemistä vähän ennen kymmentä. Nopeasti vierähti kolme tuntia. 

Ostin kukkia kotiin, mikähän päivä se olisikaan ollut - samana päivänä olin vuosi tai pari sitten ostanut ihan samoja samanvärisiä kukkia, sattumaa. Varmaankin oli perjantaina, koska muistan sinä päivänä parvekkeella tuntevani flunssan tulevan. Sinä samana iltana se iski. 

Oikeastaan helatorstain (siis vapaapäivä) ja perjantain välissä tuli sellainen pyöriskely-yö, että lopulliseksi unisaldoksi tuli kolme tuntia. Muutamaa asiaa siinä ennen nukkumista pohdin, joista kaikki on niin yksityisiä asioita, etten ala tänne avautumaan. Yritin alkaa nukkua kymmenen yhdentoista aikaan, mutta kello olikin pian jo yksi. Tunsin melatoniinin yrittävän vaikuttaa ihan väkisin, että saisi aivot sammumaan unitasolle, mutta se ei tehtävässään onnistunut, vaikka alkoi aivoissa pyöriä kuin olisi ottanut lisämelatoniinia pilleristä. 

Lupasin yöllä itselleni, etten joisi kahvia enää ikinä iltakuuden jälkeen, enkä nauttisi myöskään sokeria, vaikkei se siitä varmaan johtunutkaan. Join kahvia joskus seitsemän ja puoli kahdeksan välissä, kun teki mieli. Mietin yöllä myös, pitäisikö juoda iltaisin kofeiinitonta kahvia, maistuisiko se samalta kuin oikea kahvi vai pitäisikö jättää kahvi kokonaan kuukaudeksi - sekä sokeri myös.

Vähän vaille kahdelta katsoin seuraavaksi kelloa ja jossain kohtaa tipahdin uneen. Mietin aamulla, miten siitä perjantai-päivästä olisi selvinnyt. Aamupäivä meni kyllä ihan jees, mutta kahden jälkeen alkoi silmät tunsivat halun tipahdella mikrounien syöväreihin. Onneksi minulla oli aamuvuoro, joten pääsin puoli neljältä. Koko bussimatkan kotiin toivoin, että jaksan pitää silmät auki, kunnes pääsisin kotiin ja sänkyyn vällyjen alle. Päiväunien jälkeen tunsin, ettei tunnu terveeltä keho. Tänään olen vielä ollut sairaspäivällä pois töistä ja ajattelin, että huomenna minulla on tarpeeksi voimaa lähteä töihin. Kerron kohta, mistä sain elinvoimaa tähän päivään, vaikka aamulla tuntui olo kovin huteralta.

Viime viikolla jonain aamuna värjäsin hiukseni takaisin tummiksi, kun ajattelin, että vaalea/ punertava/ kullertavan tukan aika on joksikin aikaa taas ohi ja tuntui, että halusin takaisin ns. oman värin eli värin joka tuntuu eniten omalta. Tämä on Garnierin väri, jossa on sellaista suklaista hohdetta, ihana. Tuntuu jälleen hyvältä olla tummemmalla tukalla, omalta itseltä.

Kissan haukotus-kuva paljastaa, että jokin peli on tuolla taustalla. Olen tällä hetkellä lainannut kirjastosta Nintendo Switchille Pokemon Arceuksen, joka on pitkästä aikaa peli, jota tykkään pelata. Vettä on tullut juotua myös kiitettävästi viime aikoina.

Flunssakaverini. 

Alkaa päivät käymään pitkiksi, mutta onneksi on tämä maailman söpöin karvanaama seurana. 

Perjantain töiden jälkeen, lauantain, sunnuntain, eilisen ja tämän aamun tunsin vielä olevan flunssan päällä. Lauantainakin harmittelin, että jälleen ihana päivä oli tulossa. Viikonloppu, jota oli odottanut, että voisi vihdoin harrastaa, käydä salilla, ulkoilla ja nauttia ihanasta ilmasta, mutta flunssan tultua meni kotoiluksi koko viikonloppu. Piti nähdä ystävääkin sunnuntaina sekä tänään.

Kolme päivää pelkästään sisällä. Kuumekin nousi 37.6 yli ja tunsin koko kehossa vilunväristyksiä ja kosketusherkkyyttä. Lisäksi oli nuhaa, pää töhinässä/sumussa, pienesti yskääkin ja maha löysällä. Jätin kokonaan sokerin, koska se on tärkeää flunssassa ja ajattelin jatkaa tätä sokerittomuutta nyt jonkin aikaa. Keho on temppeli, kuten sanonta kuuluu, joten siitä kuuluu huolehtia sen mukaan. Ei enää myrkkyjä kehoon, vaan pelkästään hyviä aineita. Riittävästi liikuntaa ja unta, että vartalo pysyy vetreänä, eikä mene jumiin.

Tänään neljän päivän sisälläolon ja flunssailun jälkeen olen jo voiton puolella. Aamulla ei siltä kyllä tuntunut. Tänään tein ulkoilutestin kissa mukana, että tiesin varmasti, että jaksan mennä töihin huomenna, koska työni sisältää paljon aktiivista liikkumista ja ulkona oleskelua. Kävin kaupassa ostamassa pari ruokaostosta, mutta vasta takaisin tullessani pysähdyin metsässä, päästin kissan astelemaan ja haistelemaan, ja nautin itsekin kaikista ihanista puista, kasveista, vihreydestä ja auringosta ympärillä. Tunsin, kuinka se tunne lävisti minut ja tunsin tosiaan olevani ns. metsäkylvyssä ja tuli mieleen kirja nimeltä Metsämieli. 

Minulle metsä ja luonto on aina ollut tärkeä ja arvokas, olen tainnut siitä ennenkin mainita. Ennen metsään tuloa en ollut varma, jaksaisinko tätä päivääkään, mutta metsässä ja ulkona oleilun jälkeen tuntui, että se oli tankkauspaikkani. Metsässä pitäisi joka päivä vierailla, ei ainoastaan metsän vieressä vaan mennä metsään sisään. Puistot ovat myös ihania paikkoja, mutta mitä enemmän puita niin sitä parempi. Puut ovat kaikkein tärkeimmät.

Huomista kohti <3

Kulttuuria ja matkustelua

Kissen aamupäiväunet. Löysin eräs päivä Ninjasta kivat korvikset. 

Pitkästä aikaa yritin piirtää mallista. Ensin tuli toiselle vähän leveä perä, mutta toisen piirsin hieman vapaammin. Lainasin myös kirjastosta kirjan Piirrä söpöä eli hahmoja ja eläimiä manga-tyyliin. Vai onko se kawaii - tyyliin? En lähde tähän enempää, sanoisin kuitenkin väärin. Menin vappupäivänä kaupungille tarkoituksena etsiä  vapputori. En löytänyt vapputoria, ainoastaan normaalin torin Kauppatorilta, minkä elämä jatkui hieman värikkäämpänä Esplanadinpuistossa. 

Vapputorilla pitäisi perinteisesti olla ainakin muurinpohjalettuja, munkkeja ja metrilakuja. Jäi metrilakut tältä vapulta ostamatta, yhyhyyhy. Periaatteessa ei haitannut, kun oli sitä ennen muutaman päivän vetänyt kitusiinsa kaksin käsin makeaa ja oliko flunssan jälkeinen jälkikröhä vielä päällä. 

Olen aina halunnut kuvata Tuomiokirkon päällä seisovat patsaat vähän lähempää. Nykyisellä kännykän kameralla tämä onnistuu. Pääsisipä vielä samalle korkeudelle.

Vappupäivänä oli kaunis ilma, vaikkei vielä kovin lämmin. Tuli kuvailtua uusista näkökulmista asioita. Mitä enemmän aurinko paistaa ja luonto herää eloon, sitä enemmän minun tekee mieli kuvata vähän kaikkea. Löysin lakitetun Manta-neidin ja kävin Fafa'silla syömässä falafel-pitan lounaaksi. 

Löysin keltaisia tulppaaneja kotiin tuotavaksi.

Olen äärettömän kova kierrätyksen puolestapuhuja ja olen kovasti surrut leikattuja puita ja pensaita tänä vuonna. Luonto on niin kaunis. Annettaisiin sen vain olla rauhassa. Mitä siitä, vaikka tulisi viidakko.

Tein ekaa kertaa hyvin onnistunutta siskonmakkarakeittoa. Tästä on hyvä jatkaa keittojen tekoa.

Tuli käytyä ensimmäistä kertaa Triplan Biorexissä. Siellä tuli katsottua Guardians of the galaxy 3, joka oli erittäinkin jees.

Tiskirättifilosofiaa <3 

Mahtoiko olla viime viikonloppuna, kun tuli käytyä viimeksi salilla toipumisen jälkeen. En kyllä ole tällä viikolla käynyt salilla, tiedä en miksi. Ollut muuta ohjelmaa. Salin jälkeen ostin Postitalon Supermarketista kivan salaatin ja ajattelin mennä sen syömään Hietsuun, MUTTA jostain syystä ei jaksanut, kun oli niin voimaton olo ja toisaalta myös tuuli tosi kovasti. Olin myös jälleen pyörän selässä, niin jalkalihakset saivat kunnon rääkkiä. Pitää alkaa totuttelemaan kesää varten - tai korjauttaa skuutit.

Maanantaina (vai tiistaina) ystäväni Turusta otti yhteyttä ja kertoi tulevansa tunnin kuluttua Helsinkiin, että voisinko nähdä, niin käytäisiin syömässä. Tottahan toki haluan aina nähdä ystäviäni kuin vain mahdollista, joten olin että jees jees, minne mennään. Ensin yritimme Mikonkadun Vapianoon, mutta se oli remontissa, joten suuntasimme Aikatalon Friends&Burgeriin. Halloum-burger on luottoburgeri ja tykkään Frnds&brgrin ranskalaisista, koska ne ovat jotenkin luonnollisempia ja ihan parasta, että niihin on jätetty perunan paras osa eli kuori. Syöminkien ja turinoiden jälkeen kävimme vielä vähän käppäilemässä, kunnes lähdimme omille tahoillemme. 

Keskiviikkona näin toista kertaa ihanaa uutta henkilöä elämässäni, jonka olen toivonut sisältyvän elämääni jo vuosia. Onneksi meillä on vihdoin tilaisuus ja aikaa tutustua. Hänen seuransa on aina ollut ihan kuin oikein haluamalla haluaa pysähtyä siihen hetkeen. Toki kellon viisarit laukkaa hurjasti eteenpäin, mutta se hetki on jotenkin niin seesteinen, mikä antaa silti tilaisuuden ihmetellä, kommentoida ja pirskahdella kaikkialle ympärille. Lisäksi tuntuu, että hänen seurassaan saan luvalla olla päästää syvällisemmän puolen itsestäni esiin, mikä kovin harvojen ihmisten kanssa onnistuu. Jokaisessa ihmisessä toki on monia puolia, mutta joidenkin kanssa tuntuu, että on kiire pysähtyä, kun se hetki yhdessä menee jo ohi ja onkin jo heippojen aika. Tämän uuden ystävän kanssa tuntuu, että voi alusta asti pysähtyä, eikä ole kiire minnekään. Paitsi toki seuraavaan kohteeseemme, mutta ei kiire pois toisen seurasta. 

Sovimme aluksi vierailevamme puoli kuudelta Amos Andersonin kotona Yrjönkatu 27:ssä, johon varasimme vierailuajan, mutta sitä ennen oli tunti aikaa käydä kahvilassa ja onneksi ONNEKSI bongasin google-hausta Annankatu 30:ssä Annantalossa sijaitsevan Deja brew - kahvilan. Google maps yritti ohjata meidät talon seinästä viereiseltä kadulta sisään, mutta onneksi löysimme oikean sisäänkäynnin. 

Deja brew on ihana ja kutsuva. Tuli heti mieleen nostalginen kuohahdus Turun 2014 lopettaneesta Ihana - kirppiksestä, jonka olemassaoloa edelleen kaipaan. Deja brewssa oli kauniisti laitettu huone, kuin ikuiset pastellinväriset kesäiset syntymäpäiväkutsut. Lisäksi pienet vieraat oli kauniisti huomioitu leikkinurkkauksella. Yhdessä kiinni olevan oven vieressä oli vanha koulun luokan lukujärjestys, joten Annantalo on luultavasti toiminut joskus kouluna, luulen. Pitääkin joskus vilkaista Annantalon historia. 

Anyway tiskin takana oli mukava henkilö vastaanottamassa tilausta ja oli todella vaikea valita kaikista kauniista hyvän hintaisista pullista, kakuista ja leivonnaisista, mitä sillä kertaa ottaisi (aion ehdottomasti tulla uudestaan!) Pyysin myös kauracappuccinon ja se oli paras kauracappuccino, jonka olin juonut moneen vuoteen jollen jopa ikinä. Lisäksi barista tekee jokaiselle erilaisen uniikin söpön cafe artin erikoiskahvien pintaan. Saimme mustekalan ja kissan kasvot kahveihimme. Otin mustikkacupcaken, joka oli niin suussasulava, ja kaikki leivonnaiset, leivät ja kakut ovat itsetehtyjä. Silmissäni vilisi sydämiä paikkaa kohden. Asuisinpa sitä edes vähän lähempänä.

Tämän tunnistin heti sijaitsevan Esplanadinpuistossa.

Minä kun olen arkkitehtuurin rakastaja, niin oli ilo saada nähdä 1920-luvun talo sisältäpäin.  Huoneisto oli siis jätetty alkuperäiseen loistoonsa huonekaluineen, taiteineen, verhoineen, tapettineen ja kirjoineen. Amos tosiaan tykkäsi taiteesta ja oli mielenkiintoista lukea lehtisestä kaikista ennen nähdyistä sekä tuntemattomista tauluista ja patsaista, mitä huoneisto sisälsi.

Tuli päivä, jolloin kyllästyin vaaleansävyiseen tukkaan ja otin jälleen omanvärisemmän tukan takaisin "käyttöön". Pitäisi kyllä joku päivä käydä kampaajalla, jos hän osaisi taltuttaa villin tukkapehkon.

Kauniita kalliita kukkia on mukava ihailla kaupassa. Kaikkea ei voi kiikuttaa kotiin.

Eilen suuntasin Kaarinaan äidin luo kissa kyydissä. Söimme lapsena yhtenä herkkuruokana ollutta jauhelihaperunasosetta, jossa oli maku kohdillaan. Sen jälkeen kävimme veljen kanssa kävelyllä kuvailemassa ja höpöttelemässä. Kävin täydellä mahalla apinoimassa köysiradan huipulle.

Illalla katsoimme aika rajun leffan, jossa oli Jennifer Lopez pääosassa. Se nainen ei kyllä vanhene ikinä.

Aamulla oli nälkä ja huone liian valoisa. Heräsin muutaman kerran yöllä valoisuuden takia - pitää seuraavalla kerralla muistaa käyttää unimaskia. Kissallekaan ei uni tuntunut yöllä maistuvan, vaan oli paljon kivoja kiipeilypaikkoja tutkittavana äidin luona. 

Herättyäni aloin väkertämään täytekakkua, söin puolikkaan korvapuustin ja banaanin sekä keitin kahvin valmiiksi. Veli saapui kahdeksalta ja oli harmissaan, että olin ehtinyt jo vatkata kerman vaahdoksi. Äiti haluaa aina täytekakun väliin banaani-kermavaahtomössöä toiseen kerrokseen ja mansikkahilloa toiseen kerrokseen. Joidenkin korvaan se voi kuulostaa jännältä. Itse tekisin ehkä toisin. Teen varmaan oman synttärikakun tänä vuonna, mutta voisin tehdä sen eri pohjalla kuin täytekakun. Esimerkiksi ruotsinparhaastakakusta olen kerran tehnyt täytekakun ja laittanut päälle kaakaokermavaahtoa, väliin aprikoosihilloa ja mitä muuta. Täytyy katsella, miten muut ovat tehneet täytekakkunsa.

Täytekakun lisäksi oli toki perinteinen puuro (vaikka päälliset puuttuikin) sekä ruisleipää juustolla, tomaatilla ja kurkulla. Sekä muutama herraskaisen oikein moist sydänpikkuleipä. 

Ehdimme vielä äidin kanssa pelata pari erää skip-boa ja se mokoma antoi minun tahallaan voittaa.

Sitten tulikin pakkaamisen ja lähdön aika.

Kisse vietti paluumatkan sylissä ja kantorepussaan repun etutasku auki. Tällä hetkellä se nukkuu vihdoin ja viimein. Hankin ennen bussimatkaa vielä Postitalon superista salaattia ja kookosjogurtin. Nyt voisi lähteä metsäkävelylle, koska niin ihananättikaunisaurinkoinen ilma, eikä sitä saa haaskata sisällä istuskeluun. 

Adios seuraavaan viikkoon!