Metsää ja uusia tuulia

Mikähän päivä se oli, kun pääsimme vihdoin käymään metsässä kävelyllä. Oli niin ihanaa käydä siinä metsässä pitkästä aikaa. Tosin oli jotain tietyömaatöitä keskellä lenkkireittiä. Ei ollut kivaa. Lisäksi oli outoa, kun siirtolapuutarhamökkien ympärillä oli aita, eikä aidan ovista pääse kulkemaan vapaasti, vaan ilmeisesti vain siellä mökin omistavat ihmiset vain saavat kulkea. Ihme, etten ollut muistanut koko aikaa. Luultavasti siinä jo monta vuotta ollut. Harmitti, kun metsän joki oli rämettynyt. Miksei metsänhoitajat voi hoitaa metsiä vai eikö metsänhoitajia ole enää olemassa. 

 

Aina vain ajetaan puita alas, joista ei ole kenellekään mitään haittaa ja jätetään ne rumat kannot muistuttamaan siitä, että tässä oli joskus puu, joka on nyt kuollut. Jos pakko on puita kaataa, niin sitten pitäisi kaataa juurista asti ja jollain todella hyvällä syyllä. Sitäkin hetken raivosin, ettei saa kaataa puita, jotka ovat eläneet yli ihmisiän, jollei ole haitaksi ympäristölle eli muille puille. Joskus vanhuksistakin on luovuttava, muttei ennen kuin ovat siihen itse valmiita. Suurimmat puut ovat kaikkein kauneimpia, ne kertovat eletystä elämästä ja siitä, että elämää on ollut niin kauan jo ennen meitä.

Teimme muutamana päivänä ruokaa. Ekana päivänä ostimme uunikalaa, mummonmuusia, tomaattia ja kurkkua. Sekä kalapuikkoja. Edellispäivänä teimme tortilloja, eilen kebakoita ja spagettia. Katsoimme Bumblebeen ja Transformers vitosen. En ole kolmatta ja neljättäkään nähnyt, mutta nyt voisin olla valmis nekin katsomaan. Obi-wankin on ilmestynyt Disney plussaan ja kyllähän sitä katsoo, koska Ewan McGregor on yksi lempinäyttelijöistäni.

Kävimme katsomassa Dr. Strange and multiverse of madness. Benedictistä tykkään myös. Tykkään Marvelin leffoista, mutta tällä hetkellä Spidermanin uusimmasta tykkään eniten. Pitäisi katsoa se joku päivä uudestaan. Katsoin myös, mitä tulevia leffoja on vielä tänä vuonna tulossa.

Ei mikään hirveän iso lukema, mutta pääsinpä juoksemaan pitkästä aikaa ainakin kuukauden tauon jälkeen. Hieroja sai monta viikkoa kipeänä olleen pohkeen korjattua viime viikolla, joten tämän viikon (siis viime viikon) tavaroiden kantamisen ja porrasjuoksun jälkeen ajattelin, että voisin käydä salilla. Aluksi piti vain nostella painoja, mutta ajattelin, josko juoksisin 12min, kun kengätkin olivat kerrankin mukana. 3kg oli myös häippäissyt tällä välillä johonkin, vaikken vaakaa niin paljon yleensä katsele. Voisi tänään myös käydä salilla jolkottelemassa, vaikka satutinkin vähän pottuvarvasta siirtäessäni nelilokeroista kirjahyllyä seinältä vastapäiseen. Saan kohta tehtyä tästä kämpästäkin jonkinnäköisen postauksen ja otettua kuvat, kunhan saa sängyn petattua, mutta siellä koisaa vielä joku.

  

 

 

Töiden jälkeinen päivä tiistaina. Kävin uudessa Ruohonjuuressa, joka oli vaihtanut paikkaa pienestä toimitilastaan Citykäytävällä paljon suurempaan tilaan Mannerheimintiellä. Oli seesteinen, tilava ja miellyttävä paikka olla ja kierrellä. Löysin sieltä kasvoille Mossan aurinkovoiteen, kookosvettä ja Cleanse - teetä, jota olin jo aiemmin yhdessä Ruohonjuuressa tutkinut. 

 

Keskustasta tultuani ratikalla kotio etsin tekonahkatakin ja lippiksen ja podin nälkää, kunnes pääsimme lähtemään syömään. Kävimme Naples - nimisessä ravintolassa Huopalahdentiellä, jota suosittelen lämmöllä kauniin ja kekseliään sisustuksen, ystävällisen henkilökunnan sekä hyvän ruoan takia. Saatuamme navat täyteen lähdimme skùuttaamaan ensin kohti Cafe Regattaa ja sieltä Jätkäsaareen Lapinlahden kautta. Hernesaaressa käynnin jälkeen Eiran rannalla mietimme, että alkaa tulla liian kylmä skuutata, vaikka päivä olikin ollut lämmin, joten rullasimme takaisin kotiin.

Katsoin eräs päivä kaupassa kaunista moniväristä kimppua ja toisena päivänä pionikimppua, mutta kumpanakaan päivänä ei lähtenyt mukaan. En raaskisi itselleni ostaa, mutta olisi ihana saada joltakulta kukkia. Eri asia se oli, kun asui yksikseen ja halusi kotia ja omaa mieltään piristää kukilla.

 

Usual breakfast. Sekoitan välillä neljää kahvia ja sekoituksista tulee parhaimman makuisia.

Kirjoitin tätä postausta aluksi helatorstaina: On hyvä sadepäivänä olla sisällä, ei ole kiire mihinkään. Tuntuu, että kello olisi pari tuntia vähemmän kuin on, ja illalla ihmetellään, mihin se päivä hävisi. Kahtena edeltävänä päivänä olisi halunnut jatkaa unia kellon soidessa aamulla muistuttaen töihin lähdöstä. Tänään hetken pyörittyä huomasi kellon olevan puoli seitsemän tietäen, ettei uni ole tulossa takaisin. Kävin suihkussa ja tukka sai vihdoin kaipaamansa pesun, jota oli jo kaksi päivää lykätty eteenpäin. Toisaalta se ei näyttänyt eikä tuntunut kovin likaiselta. Toisaalta viime päivät on paljon ollut vain nutturalla päälaella. Pitäisi tehdä jonkinlainen leikkaus ja etsiä suoristusrauta jostain. Eilen kävin hakemassa entiseltä vuokraemännältä entiseen asuntoon unohtamani leikkuulaudan, jonka hän oli ihanasti pystynyt ottamaan mukaansa, kun kerroin unohduksestani.

Tänään aion purkaa loput tavarat äänikirjaa kuunnellen - kuuntelin sitten koko sarjan uudestaan, nyt menossa Eve Hietamiehen Hammaskeiju-kirja - toivottavasti siinä onnistuen. Pitäisi käydä kaupassa, miettiä, mitä ruokaa tänään. Käydä Tokmannilla ostamassa uusi pyyhekoukku, kun vanha ehti jo irrota, kun ei liima pysynyt. 

Katselin toisiksi viimeistä laatikkoa purkaessani kortteja, joita olen vuosien saatossa saanut. Olen saanut niitä kiitoksiksi perheiltä, jouluna, synyymäpäivänä, valmistumispäivänä sekä postikorttina ulkomailta, joissa on pieni kertomus kuulumisista. On myös niitä, joita on itse ostanut kauniin kuvan takia joko aikomuksena antaa tai pistää seinää koristamaan. Ihanaa, että jotkut vielä lähettävät oikeita postikortteja; minäkin tykkään tehdä niin. On ihana saada jotain konkreettista joltakulta, jota ei ole pitkään aikaan nähnyt. Osan säilytän ja osan raaskin heittää pois. Löysin myös kaksi valmiiksi kirjoitettua, joita en ehtinyt koskaan lähettää, mutta vielä on siihenkin mahdollisuus. Laitoin toisesta kuvan ystävälle ja se piristi hänen päiväänsä, mistä tuli hyvä olo. Muutenkin on jännää katsella vanhoja tavaroita, joita ei ole vuosiin nähnyt, saattaa tulvia muistoja mieleen. Jospa äidin luona vaikka kesällä käydessä voisin näin tehdä. Jos hän vain antaisi käydä vanhoja tavaroita läpi. 

Pieni onni on löydettävä ensin

Ja rakastettava sitä niin lujaa

että se on lopulta enemmän

kuin sydämeen mahtuisi

- Joel Jyrinki

 

Purkaessani tavaroita löysin tämän kortin takaata tämän tekstin.

Ihanaa viikonloppua!

Hyvää unta, muuttamista ja ihana metsä

 

Sain viides päivä vihdoin kaipaamani Quiet ear loopit ja ovat todellakin olleet, mitä väittivätkin olevansa. Kerroinkohan siitä, että nukuin monta viikkoa huonosti, mutta vihdoin nukun jälleen hyvin näiden korvajuttujen takia. Näillä pystyy rauhassa yön aikana tyynyn päällä kääntyilläkin muotoilunsa takia, kun nuppi menee korvakäytävään päin ja rinkulan pystyy kääntämään korvan muotoisesti sivuun. Ne eivät liiku mihinkään yön aikana ja peittävät unta häiritsevät äänet. Heti ekana aamuna hymyilin maireasti nukuttuani kerrankin koko yön ja jopa kahdeksan tuntia. Tosin uudessa asunnossa heti ekasta yöstä alkaen on tuntunut, että ei ole enää nähnyt edes unia, nukkuu niin syvää unta. Toisaalta myös jokapäiväisellä liikunnalla ja rehkimisellä on saattanut olla merkityksensä sekä luonnonvalolla.

 Aamiaista rauhassa iltavuoropäivinä.

Olin seitsemäntenä päivänä äitiä vastassa, kun hän tuli Turusta Helsinkiin Onnibussilla, koska junat eivät enää kulje sitä väliä jostain pöhköstä uudelleenrakennussyystä. Saatin äidin Tallinnan laivalle ja olin häntä vastassa seuraavana päivänä, että pääsi Helsingissä liikkumaan paikasta toiseen. Kävimme lauantaina syömässä Kampin ostoskeskuksen Picnicissä, josta oli yksi tosi kiva pöytä hävinnyt, ja sain vihdoin syödä toisinaan mielessä olleen uuniperuna-annoksen. Kahdesta piti valita toinen, joten valitsin guacamolen, vaikka se onkin ennen epäilyttänyt. Nyt tiedän, että voin luottaa Picnicin guacamoleen. Syöminkien jälkeen kävimme luonani pakkailemassa ja saimme kaikki kaapista löytyvät purnukat joko pakattua, heitettyä roskiin tai laitettua "annetaan pois, tämä on vielä hyvä, vaikken itse käytä" - pussiin. Vein alakerran pyykkituvan pöydälle, toivottavasti jollekin kelpasi. Meinasin ensin viedä töihin kahvihuoneen sivupöydälle, mutta epäilin, häviäisivätkö sieltä ja kauanko niitä olisi pitänyt katsella.

  

Enpä ole kolmeen viikkoon postaillut. Syynä oli muutto.  Piti pakkailla erilaisiin laatikoihin ja pusseihin tavaraa, mutta vielä tiistaina löytyi tavaraa kaapista. Tuntui, ettei se meinannut loppua millään. Osan tavarasta laitoin näytille, että ottakaa omaksi, osan vein suoraan roskiin. Luovuin tv-tasostani ja sängystäni, sillä uudessa asunnossa odotti parempi 160cm sänky. Vähän hankala kahden on nukkua 120cm leveässä punkassa. 

Saimme avaimet torstaina ja veimme ekat kolme laatikkoa perjantaina asunnolle. Jotkut tavarat ovat jo paikoillaan, mutta paljon tavaraa on vielä purkamatta. Ovat läjässä olohuoneessa. Parvekkeen ovi auki. Vein pehmonallen sinne, kun ajattelin, etten nyt juuri laita sitä neljäänkymppiin t-paitojen, sukkien ja pikkupöksyjen kera. Saattaisi tulla aika karvaista. Miten pehmoleluja yleensä pestään? Pitääkö pestä pesurumpu sen jälkeen? Nalle haisee pölyltä ja on ihan pölyinen oltuaan kavereidensa kanssa vuosia hyllyn päällä istumassa. 

Kuusi ja puoli vuotta asuin Kalliossa. Ihana ja mukava asunto, mutta sijainti on haitannut kaksi vuotta - varsinkin sen hiton työmaan ollessa siinä edessä. Olen kärvistellyt samojen maisemien kanssa vuosia. Kesällä on ollut helppo lähteä skuutilla liikkeelle, mutta sokkelokadulta toiselle kävely ei ole inspiroinut. On kaivannut isompaan, vaikka lähelle keskustaa, niin silti luonnon lähelle ja tärkeänä ominaisuutena lemmikkisallivuus sekä lasitettu parveke. Saunakin olisi ihana, muttei ihan vielä saanut sellaista. 4/5 on silti todella hyvä saavutus ja tärkeimpänä asua jonkun sellaisen kanssa, jonka kanssa on hyvä olla. Muutin Kalliosta Munkkivuoreen, ihan metsän viereen, mikä on mahtavaa. Metsä on lähellä työpaikallakin. Metsä on ollut pienestä asti minulle tosi tärkeä.

 

Lauantaina toisen puoliskon vanhemmat tulivat auttamaan muutossa. Oli iso peräkärry mukana, johon saatiin ainakin kaikki isot huonekalut. Sunnuntaina miehen asunto oli putsplankattu ja kokonaan tyhjennetty tavarasta. Oma asuntoni vaati vielä sen, että maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona kävin keräämässä tavaraa kasseihin ja puhdistamassa seinäpintoja, lattiapintoja, uunin ja metallipintoja sekä hyllyjä. Keskiviikkona sain jopa hellan päällisen puhtaaksi, kun löysin kaupasta saippuavillaa. En tiennytkään, että se on niin jymäkkää tavaraa. Käytin sitä alunperin vessan kaakeleiden puhdistukseen, mutta hellasta tuli kyllä niin valkoinen, kun sain hellakiekkoja ympäröivät oranssinrusehtavat rinkulat ihan valkoisiksi. 

Muuttopäivänä kävimme ensin tyhjentämässä miehen asuntoa ja sitten haimme minun asunnostani telkkarin, nelilokeroisen kirjahyllykön, ruokapöydän ja tuolit, maton sekä yöpöydän ja kaikenmoista tilpehööriä pahvilaatikoiden ja pussien sisällä. Silti saimme vielä kolme kertaa henkilöauton täyteen sen jälkeen. Viisi päivää laatikoiden, pussien ja tavaroiden kantamista ylös alas, niin keskiviikkona tosiaan tuntui olkapäissä, että miksi nämä niin nopeasti kipeytyvät. Syynä oli viisi päivää kanniskelua. 

Kävimme jossain välissä läheisessä La Casetta nostra - ravintolassa, joka oli jonkinlainen italialais-fuusioravintola. Mukava miljöö ja hyvää ruokaa. Itse otin sellaisen rullan, missä oli kanaa sisällä. Eikä tarvinnut montaa ruoka-ainetta pyytää pois annoksesta. Olen välillä hankala ravintola- tai kahvila-asiakas. Suoritettuamme muuton loppuun löysimme kahvilan Munkkiniemen puistotien läheltä, Cafe Tarinan, josta olen joskus kuullut, varmasti miettinyt meneväni, mutta vihdoin sinne tuli mentyä, kun oli hyvää seuraa mukana. Tuotteet oli järkihintaisia, kakut hyviä sekä kahvi passelia (no tykkään aika tummasta). Taisi heillä olla ihan oma pieni paahtimo. Miljööltään kahvila oli sellainen, että ajattelin löytäväni itseni sieltä vielä monesti. On pitänyt myös palata Max's Cafehen, joka ei ole kaukana Cafe Tarinasta. Joku päivä vielä sinnekin. Mukavia kahviloita kumpainenkin.

Viime viikolla kävin pitkästä aikaa hierojalla ja otin 45 minuutin ajan. Pohje oli kolme vai neljä viikkoa sattunut, mutta hierojan saatua sen auki se ei ole enää kertaakaan sattunut, mistä olen ollut hyvin iloinen. En olisi voinut ravata portaita ylös alas, jos se pohje olisi vielä samalla tavalla sattunut. Jopa yrittäessäni spurtata bussiin se oli heti sattumasssa ja murisin, koska siihen ei tavanomaiset pohjevenytykset auttaneet. Onneksi on taitava hieroja. Selkäkin oli jäykistynyt ja oli pitkästä aikaa tosi rento olo. Kävin eilenkin hierojalla, vain puolen tunnin ajalla. Sai muuttojumit pois, eipä niitä ollut paljon. 

Taivaskuva on ekalta illalta uudessa asunnossa ja huokaisin onnellisena. Toinen kuva on ekalta aamulta. Joka ikinen yö tässä asunnossa korvatulppien kanssa olen nukkunut enemmän syvää unta kuin aikoihin. Muistan vain yhden pikkuruisen unen nähneeni viikon ajalta. Ihanaa, kun pystyy näkemään edessään puita ja vielä molemmin puolin asuntoa on iso ikkuna, toisella puolella parveke.

Ihan parasta uudessa asunnossa on myös työmatka, kun pääsee 20 minuuttia kävelemään metsän halki matkalla bussipysäkille. Töistä pääsee helposti bussilla keskustaan ja kodin edestä lähtee myös bussi suoraan keskustaan. Jospa tänään pääsisi vihdoin katsomaan Dr. Strangen uusimman elokuvan. Sitä odotellut jo kolmatta viikkoa.

Kallio osaa olla myös kaunis.

Vaikken tänäkään mennyt kirsikankukkapuistoon, ni onneksi kirsikkapuita löytyi työpaikan pihaltakin.

Kaunis Töölönlahti ja mielestäni tosi hienoja pilviä taivaalla. En usein otakaan kuvia taivaasta ilman pilviä; joskus harvoin ehkä monen sateisen päivän jälkeen otan kuvan auringosta, ihan vain koska aurinko.

Yhtenä päivänä tässä lähdin töistä hetkeksi pois palatakseni myöhemmin takaisin juhlaan. Ensin kirjastoon ja sitten kierrätyskeskuksen kirpputorille yrittäen taistella unta vastaan. Löysin kasan kirjoja luettavaksi. Ihan kuin luettavaa ei olisi jo tarpeeksi. 

Kunhan nämä tavarat pääsevät kaappeihin oikeille paikoilleen ja näistä pahvilaatikoista pääsee eroon, niin on aikaa lukea ja tehdä palapeliä. Olen jälleen kuunnellut Bookbeatista äänikirjoja. Kirjastossa onneksi huomasin yhdessä lehdessä maininnan Eve Hietamiehen uudesta kirjasta nimeltä Numeroruuhka, jota työaamuisin kuunnellessa, ja kävellessä metsäpolkua bussipysäkille, tuli välillä ääneenkin naurettua. Oli hieman erilaista kieliasu, nykyaikaisempi, mutta onneksi ei liikaa. 

Kirja on siis Yösyöttö - sarjan neljäs osa ja kolmas osa, Hammaskeiju, tuli vuonna 2017. Neljättä kirjaa ei kuulemma pitänyt edes tulla, mutta olisi hauskaa, jos tulisi seuraavaksi viides osa. Kirjasarjassa keskitytään elämään isän ja pojan ympärillä. Viidennessä osassa poika voisi olla teini-ikäinen. Kirjasarjaa lukenut Antti Virmavirta, jonka äänestä ja lukutavasta suuresti tykkään, kuulosti neljännessä osassa jo ääneltään hieman vanhemmalta kuin aiemmissa kolmessa osassa. Kyllä se alun jälkeen kuulosti silti tutulta.

Neljännen kirjan kuunneltuani kuuntelen jälleen toista vai kolmatta kertaa Yösyöttö - sarjan ensimmäistä osaa, Yösyöttöä, koska Eve Hietamies ja Antti Virmavirta.

Eilen tullessani keskustasta kotiin käytyäni kaupassa nousinkin väärään bussiin ja päädyin onneksi tutulle pysäkille, josta osasin kävellä metsän halki kotiin. Sai vähän kuvailla ihanan aurinkoista metsää. Niin ihana katsoa näitä kuvia jälkeenpäin.

Naamakirjassa näkyy aina muistoja samalta päivältä aiemmilta vuosilta. Nämä ihanat kuvat Turusta ja metsästä ovat toukokuulta vuosilta 2014-2015.

Nyt hetken puran jälleen tavaroita. Ei ainakaan hetkeen lopu tekeminen kesken, enkä usko muutenkaan tekemisen loppuvan missään vaiheessa. Itsestähän se on kiinni, mitä kaikkea keksii tehtäväksi.

Upeaa viikonloppua!