Olen ollut ihminen, joka on saattanut aikuisuuden edetessä alkaa puhua hyvinkin suoraan, mutta ei se aina tarkoita avointa puhumista. En ole koskaan osannut puhua asioista, jotka olen halunnut pitää vain omana tietonani. Minulle on kuitenkin tullut selväksi, kuinka tärkeää on olla todella avoin ja hakea apua; jopa silloin, kun sitä ei edes tiedä tarvitsevansa.
Muistan, kun muutama vuosi sitten minulle ei niin läheinen työkaveri veti minut kerran syrjään ja kysyi ratkaisevan kysymyksen, että "onko kaikki hyvin, kun hänestä on tuntunut, ettei kaikki ole sinulla (minulla) ihan hyvin", ja sen jälkeen purskahdin itkuun, kerroin ettei kaikki ole hyvin ja halasimme. Joskus ihminen voi pitää sisällään myös asioita, joita ei edes tiedä pitävänsä sisällään. Jonkun pitää vain kysyä juuri se oikea kysymys ja näyttää aidosti välittävänsä. Kaiken ei tarvitse aina olla ihan hyvin, aina ei tarvitse kuulua 'ihan hyvää', vaan voi suoraan sanoa, että kaikki ei ole hyvin ja jakaa tuntemuksiaan, jos toinen on valmis vastaanottamaan, ymmärtämään ja lohduttamaan. Vastaanottaminenkin on äärettömän tärkeää. Se että saa vain jonkin asian ulos, vaikkei välttämättä kaikki ymmärtäisikään tai osaisi lohduttaa.
Kirjoitin hänelle kortin kiitokseksi. Hän eräänä päivänä viime vuoden lopussa kertoi muistavansa vieläkin sen kortin. Olen paljon kirjoittanut runoja ihmisten hyvyydestä, kiltteydestä ja myös harva se kerta sellaisesta aidosta empaattisuudesta, jota en ole itse toisia kohtaan tuntenut, vaan mitä olen tuntenut muiden tuntevan minua kohtaan. Se aito välittämisen tunne on yksi suurimmista voimista tässä maailmassa - se on todella tärkeää, että niin voi kokea tuntevansa sekä kertoa myös välittävänsä muista. On ihan okei olla haavoittuvainen. Jos ihminen ei ole haavoittuvainen välillä, niin hän ei voi tulla vahvemmaksi. On upeaa kun on ympärillä sellaisia ihmisiä, joihin voi luottaa; että on olemassa ihmisiä, jotka ovat valmiita nostamaan sinut takaisin jaloillesi, kun sitä eniten tarvitset.
Joulun ja tämän päivän välillä ei ole paljon kuvia. Olen mennyt itseeni, tutkinut ajatuksiani ja tuntemuksiani sekä jutellut paljon läheisten ystävieni kanssa asioista. He ovat auttaneet, antaneet neuvoja, apua sekä kertoneet kaiken menevän hyvin. Olen käynyt pohjalla ja minut on nostettu sieltä takaisin ylös. Muutaman asian olen muuttanut viime aikoina, mutta pidän huolen siitä, että kaikkein tärkeimpien asioiden: koti, läheiset, lemmikkini sekä työni, merkitys tulee vahvistumaan elämässäni entisestään. Tärkeintä on asioiden pysyvyys sekä jatkuvuus, turvallisuuden tunne sekä kiitollisuus. Kiitollisuus tätä elämää, siinä olevia ihmisiä, kotia, työtä, lemmikkiäni kohtaan. Kiitollisuus kaikkea rakastamaani sekä elämässä tulevia mahdollisuuksia kohtaan.
En aio kirjoittaa vuosikoostepostausta, vaan haluan aloittaa tämän uuden vuoden puhtaalta pöydältä. Luulin, että viime vuosi olisi käänteentekevä vuosi tiettyjen asioiden kohdalla, mutta se ei ollut. Tämä vuosi tulee totisesti olemaan jotain merkityksellistä, sen lupaan itselleni. Ja lupaan sekä toivon myös olla kaikkien niiden elämässä, jotka haluavat minut elämäänsä. Olen ihan varma, että on olemassa ihmisiä, joita en vielä tunnekaan, mutta jotka vielä puuttuvat elämästäni. Heitä voi olla vähän tai enemmän. Tällä hetkellä tuntuu juurikin siltä, että olen alkanut olla paljon enemmän läsnä ensisijaisesti itselleni ja sen myötä myös muille.
Lopetin Bookbeatin ja Spotifyn tilauksen. Pitkään puhuin itselleni siitä, että pitäisi ja pitäisi lukea enemmän kirjoja, mutta pidin jatkuvasti Bookbeatin lukijoita ja kirjoja korvillani. Toki heistä suurimmalti osin tykkäsin, mutta se ja Spotifyn vapaasti valikoitavat kappaleet pitivät minut poissa omista ajatuksistani ja sai minut periaatteessa yrittämään tehdä montaa asiaa yhtä aikaa, mikä johti siihen, etten oikein pystynyt keskittymään pitkään samaan asiaan kerrallaan.
Tällä hetkellä olen jo jonkin aikaa lukenut bussimatkoilla vain kirjoja. En todellakaan tuijota aivot narikassa kännykkääni ja pelaile vain aikaa tuhlatakseni jotain kännykkäpelejä (senkin olen lopettanut), vaan luen pysäkiltä toiselle ja nautin oikeasti enemmän lukemisesta sekä ajaudun tarinoiden maailmaan.
Olen jo pitkään halunnut lukea enemmän ja tällä hetkellä luen sekä tietokirjallisuutta terveydestä, hyvinvoinnista ja kehon toiminnasta sekä romaaneja. Olen alkanut ihan oikeasti lukea Muumi-kirjasarjaa läpi ja olen Taikurin hatun lopussa. Olen myös lukenut kirjaa, joka on ehdottomasti lempikirjani ikinä eli Eppu Nuotion Mutta minä rakastan sinua. Olen sen pari kertaa lukenut ja pari kertaa kuunnellut ja luen sen joka vuosi uudestaan.
Sain tänään lainattua myös toisen lempikirjani, joka mukailee tämän Mutta minä rakastan sinua - kirjan tyyliä, minkä takia sitä myös rakastan, eli Eppu Nuotion Niin kuin vierasta maata. Lainasin sen tänään Oodista töiden jälkeen käytyäni ensin Postitalossa vähän vegemessuilemassa eli maistelemassa uusia hyvyyksiä. Pääsin siinä kirjassa tämän päivän aikana jo sivulle 72, koska se, niin kuin Nuotion toinen kirja, on erittäin kaunista luettavaa. Ne molemmat kirjat kertovat niin kauniisti ja ihanan kuvailevasti rakkaudesta. Rakastan niissä kirjoissa eniten sitä tekstiä itsessään, kaikkia kielikuvia, tarinan sujuvuutta ja helppoutta. Niin kuin vierasta maata on helpompilukuisempi kuin Mutta minä rakastan sinua, mutta suosittelen suurella lämmöllä lukemaan molemmat tai kuuntelemaan ne Kirsti Valveen lukemina. Tällä hetkellä suosittelen enemmän lukemista, mutta jos lukeminen takkuaa, niin kannattaa kuunnella, kun on sellainen mahdollisuus olemassa.
Juurikin lukeminen ja se flow-tila, mikä syntyy siitä, kun lukee koko ajan vain lisää tekstiä, josta tykkää, saa aivot ikään kuin järjestämään tietyt synapsit uudelleen. Matkalla kotoa bussipysäkille aamuisin en useimmiten kuuntele mitään ja ihmettelen jälkeenpäin, miksi ihmeessä viime vuonna otin niin monta kertaa skuutin sille välimatkalle, koska sen oikeasti kävelee seitsemässä minuutissa ja siinä saa kivasti aamuaskelia ja kehon heräämään päivään. Keväällä ja kesällä aion kävellä paljon enemmän kuin viime vuonna. Jonain vuonna kävelin kesälomalla joinain päivinä useasti 12-16 kilometriä. Silloin en ollut vielä tutustunut skuutti-rullailun saloihin ja se oli hyvä se.
Anyway, omia ajatuksiaan on hyvä ja tärkeä kuunnella kaikessa rauhassa. Siihen ei aina riitä pieni aika, vaan asiat alkavat järjestäytyä ja aivot alkavat ajatella vasta oltuaan jonkin aikaa ilman taustahälyä. Sama asia, mikä tapahtuu luovuuden ja mielikuvituksen kanssa: ei se hetkessä synny, mutta kun se syntyy, niin on iloinen, että sitä jaksoi odotella. Muutama vuosi sitten löysin liikunnasta avun aivosumuun: aloitettuani juoksun liike on paras lääke - metodi muutti ahdistavan ja päässä jurnaavan härkä - muodossa olevan ajatuksen kärpäseksi. Liikunnan jälkeen on aina super hyvä olo - ainakin pidemmän päälle. Jokaisella on kuitenkin omat keinonsa saada ajatukset liikkeelle sekä järjestäytymään ja asiat selviämään. Jos tätä enempää alkaisin selitellä, niin menisi ikä ja terveys. No ei vaineskaan.
Tällaiset ovat tämän hetken ajatukset. Jospa nyt söisi banaanin, pesisi hampit ja nassun sekä uppoaisi vielä hetkeksi Eppu Nuotion kirjojen maailmaan ennen nukkumista.
Hyvää yötä sekä hyvää uutta vuotta 2024 :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti