Metsäretkiä ja matkustamista

Saan usein kuulla, miten tämä olento on niin kaunis ja söpö. Onhan hän. Hän on pitänyt minulle kotona seuraa koko viime viikon ja eilisen. Ollaan nukuttukin yhdessä, eikä ole tarvinnut kuunnella viideltä rapinaa ja maukumista suljetun oven takana. Tänä aamuna kyllä heräsin siihen, kun kissa nuoli kainaloani ja poskeani. Not very nice.

Kolme viikkoa sokeriton pysyi hienosti yllä, kunnes sunnuntaina isänpäivänä ratkesin syömään isänpäiväkakkua. Tänään söin liikasokerista rahkaa töissä, pizzaa sekä maistoin palan suklaata. Sen takia kröhisee kurkku. Ei tykkää maidosta ja sokerista elimistö ollenkaan tällä hetkellä. Paitsi sitä yhtä Skyriä tykkään tällä hetkellä syödä, kun siinä on sokeria alle 5g, valkosuklaa-vanilja maultaan. Anyway takaisin ruotuun ja varon, mitä syön. Säännöllinen syöminen on kaiken a ja o, ettei iske ärtyisyys, väsy ja nälkä. 

Olen syönyt iltaisin kananmunavoileipiä, kun miettinyt, miten rahaa säästäisi. Töissä saan lounaan, niin ei tarvitsisi kotona enää syödä mitään raskasta. Tänään tuli tilattua pizza puokkiin, kun lounaaksi söin suurinpiirtein leivän ja neljä lusikallista liikasokerista rahkaa. Oli jotain kasviskeittoa, joka oli niin liruista, että sen olisi voinut juoda mukista. Maha tuli siitä vain surulliseksi. Mausta tuli mieleen, kun joskus vuosia sitten maistoin niitä Lämmin kuppi - keittoja. Hyi olkoon mielestäni. 

Anyway sokerittoman hyviksi havaitut asiat silloin, kun se toimii:

- ei tee mieli ollenkaan suklaata tai leivonnaisia.

- iho on alkanut puhdistua, vaikka samalla se punkee jotain detox-vaikutusta eli hieman kukkii.

- ärtymyskynnys on paljon korkeampi tai sitten en jaksa enää miettiä jokaista pientä asiaa. Sama vaikutus iski silloin, kun aloin juosta säännöllisesti (pitäisi sitäkin jatkaa, olin vain sokerittoman jakson ekalla viikolla puolikuntoinen, eikä ole innostanut salilla käynti). Vedän enemmän huumorilla tai ihan vain kevyesti, ja valaistuin että esimerkiksi kissan kolttosille on turha suuttua. Kissa ei ymmärrä kuitenkaan, jos sitä torutaan. Kaikki oppivat muutenkin paljon paremmin, kun opettaja on hyvällä tuulella.

- Keskittymiskyky on terävämpi; sama reaktio, minkä huomasin aiemminkin ollessani sokerittomalla.

- Jostain syystä en ole vielä tuntenut maku- ja hajuaistin terävöitymistä. Ehkä pitää hyväksyä se tosiasia, etten välttämättä enää haista ja maista niin voimakkaasti kuin joskus ennen.

- Osaan paljon nopeammin ennustaa, mitä tulee seuraavaksi tapahtumaan tai se tietotaito, mikä on päässäni, tuntuu saaneen tulta alleen.

Tämä sokerittomuus kaipaa lisäbuustia myös runsaista kasviksista ja hedelmistä, riittävästä nesteensaannista sekä treenaamisesta. Ei riitä, että poistaa vain yhden pahan. Pitää tuoda lisää hyviä aineksia joukkoon. Unessa pysyminen ei kyllä vieläkään oikein onnistu. Kiemurtelen, heräilen, käyn vessassa, vaihtelen asentoa vähän väliä heräillen. Olen toki nyt kävellyt joka päivä sen 20 minuuttia bussipysäkille, mikä on ollut todella miellyttävän tuntuista ja tekee mieli enemmän kävellä joka päivä.

Aamut ovat iltoja valoisampia, vaikka ovat nekin aika pimeitä. 

Aamuisin kuljen tämän metsäkaistaleen halki.

"Tässä. Nyt. Aina." Bongasin Forumin ja Kampin läpikulkukäytävältä tämän fraasin eräällä seinällä. Kolmessa sanassa elämän kantava voima.

Arvaatko, mikä on lempivärini.Valkoinen joka valon ominaisuudessaan peilaa myös kaikki muut värit.  Puolikuntoisen flunssan selätettyäni olen viihtynyt paljon kotona. Nyt on eka kerta yli viikkoon, kun istun koneellakin. Olin itsekseni viime viikon ja eilisen. Käänsin huonekalujen sijaintia yhdessä huoneessa eli rumsteerasin ja mielestäni huoneesta tuli paljon selkeälinjaisempi. Olen katsonut sisustusohjelmia, siivousohjelmia ja Marie Kondon uudelleen. Häntä on niin ihana katsoa ja kuunnella, kun hän on olemukseltaan niin harmoninen ja silti pirskahteleva. Olen kuunnellut äänikirjoja uutena suosikkilukijanani Anna-Riikka Rajanen. Yrittänyt lukea lehtiäkin ja innostunut uudelleen eräästä musiikkipelistä. Olen rumsteerauksen lisäksi siivonnut joka kolkan, heittänyt turhat tavarat kierrätykseen tai roskikseen, siivonnut ja järjestänyt komeron, imuroinut ja pessyt kolme koneellista pyykkiä; en kuitenkaan yhtään koneellista tiskiä, vaan kahvikupin ja puurokulhossa joka päivä pyöräyttänyt harjaa ja käyttänyt uudelleen.

Lauantaina oli päivä, jota olin odotellut, matkustuspäivä. Aamupäivällä katsoin Netflixistä yhden uuden kivaisan joululeffan ja hyvä, etten kesken jättänyt, kun alkoi ulkona ihanasti ja kutsuvasti aurinko paistella. Pakkasin kissan reppuun ja menimme pitkästä aikaa metsäreitin pisimmälle osuudelle. 

Vihdoin ja viimein yhdestä kohtaa oli väistynyt työmaa ja pääsin jälleen kokonaiselle metsälenkilleni ilman poukkoilua. Yritin silti yhdestä oudosta paikasta päästä golf-kentän tullessa vastaan ja pompin metsäpuron yli. Tuli tehtyä metsälenkistä paljon pidempi. En jaksanut lähteä kauppaankaan, kun oli enää tunti lähtöön bussin kanssa kohti Kamppia. Pakattuani kapsäkkini ja kissan kävelin pullokassin kanssa kauppaan, palautin pullot, ostin välipalaa ja nousin bussiin. Päivä meni välipaloiksi, kunnes onneksi isän luona sai ilta-apetta ja vähän punaviiniäkin maistelin. 

Hyvä juttu pimenevissä illoissa on se, että näkee tähdet taivaalla. Voi myös ehtiä nähdä kauniita auringonlaskuja, kunhan toimii nopeasti. Kissarepun toisesta hihnasta oli melkein kokonaan irronnut remeli, mutta onneksi isä pikapaikkasi sen neulalla ja langalla. Pitäisi käyttää suutarilla paikkauksessa.

Tällä kertaa jäi saunomiset saunomatta, mutta ei se mitään. Oli viihdykettä katsellessa, miten isäntäväen pari kissaa tulee toimeen Vinskin kanssa. Sähistiin puolin ja toisin, mutta silti piti kyörätä ja tulla välillä nenätysten, kunnes sähistiin ja mouruttiin vähän lisää. Pelattiin Unoa sekä aliasta illallisen jälkeen. Saatiin kissen kanssa nukkua rauhassa patjalla, kunnes se alkoi hyöriä ja pyöriä sohvalla ja takaisin viereen nukkumaan viiden aikaan. Jostain syystä ilmapatjalla tulee myös tosi nihkeäksi selkä. Ei kaksi muuta kissaa kuitenkaan tullut vartioimaan olohuonetta niin kuin viime kerralla. 

Aamiaisen syötyämme ja vähän alkuperäisiä muumeja telkkarista vilkaistuamme kävimme raikkaassa ilmassa vähän käpystelemässä metsässä kissat talutushihnoissa. Vinski oli eri mieltä tassuttelusta ja matkusti mieluummin olkapäällä. Velikin koitti pitää kisseä olkapäällä, mutta koki, ettei ollut hänen juttunsa. Metsäilyn jälkeen hengasimme hetken sohvalla ja sitten söimme karpaloa ja rosmariinia sisältävää kananrintaa (muille oli muutakin), salaattia ja juustosisältöisiä sekä parsakaalisisältöisiä röstiperunoita (tms), joita saa Lidlistä ja aivan mahtavaa leipää, joka oli kuulemma Salosen leipomosta.

Lähdin Turusta Helsinkiin aika pian lounaan sekä isänpäiväkahvittelun jälkeen. Annoin isälle lahjaksi After Eightin Big Benin muotoisen joulukalenterin. Kissa oli aika väsynyt matkustelun jälkeen, eikä ollut yhtä kiltisti ja hiljaa matkarepussaan kuin menomatkalla - vaikka se oli pidempi - vaan noin viiden tai kymmenen minuutin matkustamisen jälkeen alkoi hirveä marina repusta ja lopuksi nostin repun syliini, avasin etuläpän ja kissa oli puoliksi sylissäni siliteltävänä, mikä piti sen tyytyväisenä ja vähemmän äänekkäänä. 

Onneksi takaisintulomatkalla ei ollut niin paljon ihmisiä bussissa kuin menomatkalla, niin sain pitää molemmat penkit itselläni. Kissa oli aika väsynyt kotiin päästyä vielä puoli tuntia kaupunkibussimatkaa siedettyään. Se nukkui putkeen kolmen tunnin iltatirsat ja meinasi jäädä puuhunsa yötirsoillekin, mutta hain sen sieltä viereeni nukkumaan. 

Nämä kuvat ovat eiliseltä aamulta. Olen nyt jonkin aikaa unelmoinut uudesta kännykästä, jossa olisi parempi kamera, koska tämän syvyyskuvaus ei paljoa viettele ja se välillä valehtelee väreissä. Edes ammattilaistoiminnolla ei saa oikeaa sävyä kuvaan, enkä jaksaisi alkaa säätämään, vaan haluaisin täydellisiä kuvia automaattitoiminnolla. Tämän aamuauringonnousun bussia odotellessa olisin halunnut mieluummin jostain katolta kuvata, kun oli rakennus ja liikenne edessä. Jospa joku päivä. En siis välttämättä opi teleporttaamaan, vaikka se olisi ylin unelmani, mutta varmaan joku päivä saan paremman kameran. Sen jälkeen minua ei saakaan linssin takaata pois. 24 vuotta kameraharrastusta takana, totisemmin vuodesta 2007 lähtien eli 15 vuotta. Niinpä. Miten vuodesta 2007 voi olla jo viisitoista vuotta. Muistan vieläkin, miten vuonna 2000 vaihdettiin markan kolikoita euroiksi ja äimistelin, kun eurossa vuosilukuna olikin 1999.

Mukiinmenevää viikkoa! Jospa saataisiin kohta lunta.

Kävelyä, lepoa ja sokeritonta elämää

Parisen viikkoa taas ehti vierähtää viime postauksesta, muttei oikeastaan ole tapahtunut kovinkaan paljon. Pääsin uimaan ystäväni kanssa viime viikolla ja se oli ihanaa. Kävimme Mäkelänrinteen uimahallissa, joka on suosikkini (myös Itäkeskuksen uimahalli kylmäaltaansa takia, mutta se ei kuulu urheiluhalleihin). Oli kyllä tällä kertaa paljon enemmän väkeä kuin keväällä tai sitten vain ajankohta viiden maissa tarkoittaa muutenkin tupaten täynnä olevaa uimahallia.

Uimme pari vai kolme kertaa päästä päähän isoa altaan mittaa ja sitten kävin ensimmäistä kertaa ikinä vesijuoksemassa. Ystävällä oli aktiivikello mukana, niin uimme ja vesijuoksimme yhteensä 40 minuuttia samalla höpötellen. Kävimme koittamassa kylmäallasta ja sain kaverinkin koittamaan sitä. Se on aina ihan huippu fiilis muutaman sekunnin jälkeen sieltä noustua, sellainen tosi pirteä ja energinen. Sieltä menimme lämpimään altaaseen ja kävimme kokeilemassa poreita, kunnes päädyimme suihkun kautta höyrysaunaan ja kuumempaan saunaan. Hallista poistuttuamme ja halattuamme heipat oli kyllä ihan huippu fiilis ystävän näkemisestä sekä uimisesta pitkästä aikaa.

Kävin hakemassa kisselle uuden lelun Mustista ja Mirristä. Lelut kyllä vaihtuvat tiuhaan, enkä varmaankaan tule löytämään samanlaista suosikkia, minkä kissa onnistui rikkomaan. Löydetään sitten uusia suosikkeja ja onneksi vanhoja suosikkeja löytyy zooplussasta vanhojen mennessä rikki. 

Löysin itseni jälleen kerran Coffee Housesta. Sain kana-foccaccian tiskin alta pyytäessäni sitä, kun sitä ei näkynyt vitriinissä. Oiva lopetus työviikolle viime perjantaina. Hassua, miten pitkä aika siitä tuntuu olevan. 

Viime lauantaina kävin jälleen asiantuntevalla ja osaavalla Hyggalla hoitamassa viimeisen reiän vasemmassa poskihampaassa, joka sitten olikin kolme reikää vieretysten. Hoidettiin kaikki kerralla kuntoon ja kehotettiin varaamaan oikea tarkastusaika, jossa käytäisiin hammaskalusto perusteellisesti läpi. Nämä reiät kun ilmenivät röntgenissä, joka otettiin legoista hampaan poistoa suunniteltaessa.

Olen nyt ollut myös koko viime viikon ja tämän viikon sokeriton eli kolmetoista päivää. Tosin en ole ihan varma, aloitinko sen jo sunnuntaina. Ollut kovin helppoa kyllä olla ollut sokerittomalla, koska suurimman osan tästä tuntuu, että on alkanut pientä flunssaisuutta kehossa nuhanen takia, ja en muutenkaan kipeänä syö sokeria. Haju- ja makuaisti kyllä pelaavat. Alkoi karhealla kurkulla hammaslääkärin jälkeen, hetken oli nuhanenäisyyttä ja sitten vain aamunuhaisuutta, että on vain yön aikana ollut tukkoinen olo. Sellainen sumuinen olo oli vain kolme päivää, enkä ole oikein käynyt salilla viime lauantain jälkeen, jolloin kävin Matinkylän Foreverillä.

Matinkylän Foreverillä oli avoimet ovet ja juuri uusitut tilat sekä laitteet. Lempilaitteeni oli tämä täsmäpyllytreenilaite, jossa liikettä tehtiin seisten. Foreverillä oli myös hierontatuolit, vaikkei mikään kyllä voita oikean hierojan asiantuntevaa käsittelyä. Oli kiva istuksia ja fiilistellä. Ei onnistunut hymyileminen muutamaan tuntiin puudutuksen jälkeen, mutta oli hauskaa yrittää hymyillä puoliksi puutuneellä suulla.

Auringonpaiste on niin harvinainen näky viime aikoina. Sunnuntaina se näkyi jonkin aikaa. Ensin viisi minuuttia päivällä, mutta onneksi vielä myöhemmin, kun kävelin ystävän kanssa Kaivopuistossa.

Kissan aamupötkötykset.

Sunnuntaina tapasin ystävääni, joka oli tullut Helsingissä käymään. Nautimme kahvikupposet Robert's coffee jugendissa. Siellä oli hienoja Robert's coffeen omia kahvipussukoita, joissa jokaisessa oli hauska nimi ja hattuun pukeutunut kamelin kuva.

Lähdimme kahvittelun jälkeen kävelemään Kauppatorin halki kohti Kaivopuistoa, eikä ollut niin vilpakkaa, kun aurinko tuli uudelleen esiin. Näimme hevosajelulle olevia ihmisiäkin Kaivopuistossa. Kannatti tosiaan mennä katselemaan Harakka-.saarille lähtevältä pitkältä laiturilta maisemia, jotka olivat todella upeita. Nopeasti tuli kuitenkin kylmä ja lähdimme kävelemään takaisinpäin Ehrenströmintietä pitkin.

Yhtenä aamuna tällä viikolla pötkötellessäni kissan kanssa mietin, lähteäkö vai eikö lähteä töihin. On vaikea arvioida aamulla, millaiseksi olo muuttuu, mutta onneksi joka päivä töihin lähtiessä ja töissä ollesa oli aina parempi olo kuin aamulla. Kyllä tällaisen suloisen viereen tekisi mieli jäädä kotiinkin.

Saatan kolmella bussilla mennä joskus töistä kotiin, mutta useimmiten kävelen viimeisen pätkän. Perjantaina eli eilen oli ihanaa kävellä töihin, kun oli vihdoinkin perjantai. Luulin jo keskiviikkoa perjantaiksi - ollut lievästi väsynyt viikko. Perjantai-aamuna näin ketun jolkottavan tien yli ja editseni aika lähellä, noin kymmenen metrin päässä. Ihastelin kauniita autoja kadulla. Olin ottanut kahvin termariin mukaan, kun en ehtinyt juomaan sitä ennen töihin lähtöä kotona. Kävelin pysäkille noin parikymmentä minuuttia ja osa siitä reitistä kulkee metsän läpi. Hymyilytti se aamu, viikonloppu mielessä. 

Nyt on saanut rentoutua tämän päivän. Kävin kissan kanssa kaupassa ja toimin parturina. Löysin uuden sarjan, jossa remontoidaan ja sisustetaan uudelleen joku talo kahdessatoista tunnissa perheen ollessa ihan tietämätön kodissaan tapahtuvista muutoksista. Nimeltänsä taisi olla Mahdoton remontti. Harmi, että siinä oli vain kuusi jaksoa. 

Yrittänyt tänään vain rentoutua ja olla. En vain osaa olla kovin paljon paikoillani. 

En osaa vielä varmaksi sanoa, miten sokeritonkaan on vaikuttanut, mutta iholla on selkeästi jonkinlainen detox päällä. Ja kun on tätä pientä flunssaakin päällä, niin senkään takia ei osaa arvioida. Yksi asia, jonka olen huomannut on se, että vedän enemmän asioita ns. villaisella, etten reagoi joihinkin asioihin, kuten kissan toilailuun, samalla tavoin suuttumalla. Tuntuu, että on enemmän läsnä ja haluaa käyttää kaiken tarjolla olevan ajan mahdollisimman hyödyksi. Niin toki ennenkin tein, mutta nyt tekee vielä enemmän mieli keskittyä ilman, että se on vaikeaa. Osaa hidastaa aikaa. 

On pitänyt yrittää syödä jotain aina joka välissä, ettei verensokeri pääse heilahtamaan liian kovasti, että alkaisi ylipäätään tekemään mieli makeaa, nopeaa nousua. Ei ole tehnyt mieli leivonnaisia tai suklaata. Se on pelkkää rahanmenoa suurimmalti osin. Banaani on pienen tauon jälkeen palannut takaisin päivittäiseen ruokavaliooni. Se asia on kyllä muuttunut. Keho tarvitsee kaliuminsa. 

Kerron kehon ja mielen muutoksista enemmän sokerittomuuden pidentyessä. Tällä hetkellä mieli on levollinen ja tyyni, mutta toki tietyistä asioista edelleen harmistuu. En vain osaa olla suuttunut kovin pitkään, koska turhaa sellainen. 

Mukavaa kohta alkavaa sunnuntaita!