Kaksi viikkoa lokakuussa

Kaksi valoisuutta.

Aamut.

Olen yrittänyt käynnistää aktiivisen salilla käymisen uudestaan. Ja treenata kotona, jos ei jaksa salille. Salilla vaan tulee enemmän tehtyä, vaikka kotona olisikin  samat laitteet lukuunottamatta juoksumattoa, käsipainoja ja kahta tärkeintä eli ihmisiä ja saunaa. Alunperin vaihdoin salia juurikin saunan puutteen takia. Nykyään käyn salilla osaksi ihmisten ja osaksi kuntoilun takia. Joskus käyn siellä vain saunassa ja pesulla. 

 

Maistuu ihan joulukalenterisuklaalta. Vanhempana olen oppinut, ettei joulukalentereissa ollut hyvä suklaa todellakaan ollut sokerista maitosuklaata, vaan tummaa erytritolilla makeutettua suklaata. Siis suuri epäilys asiasta, koska tuo maistuu tismalleen samalta. Hyvä uutinen sinänsä, ettei kaikki suklaajoulukalenterit yrittäneet ympätä lapsia heti aamusta täyteen sokeria.

Treenikuvaa. Yritän päästä takaisin juoksun makuun, pitää sparrata.

Piti tosiaan kirjoittaa enemmänkin kahden viikon ajalta, mutta ei vain huvita. Sain juuri tietää, että pyöräni on viety pyöräkellarista, eikä sitä takapihallakaan näkynyt, ja olen sitä tässä jonkun aikaa surrut. Ei siitä tullut mitään etukäteisilmoitustakaan mihinkään, että kellareita tyhjennetään käyttämättömistä pyöristä, että käypäs laittamassa lappu pyörääsi, niin sitä ei viedä. Huomaisin kyllä kaikki pienetkin muutokset yleisellä ilmoitustaululla, mutta tällaisista pitäisi tulla lappu kotiin.

Näin vain sattui luultavasti käymään, koska kellarissa on eri pyöriä ja harvemmassa ja ulkona takapihalla enemmän pyöriä kuin pari päivää sitten. Valitin asiasta talonmiehelle, joka asuu samassa rapussa, ja odotan vastausta. 

Vaikken käyttänytkään vuoteen sitä pyörää, niin koko ajan tiesin sen olevan siellä pyöräkellarissa odottamassa takaisin käyttöön pääsemistä (näin sen vähintään kaksi kertaa viikossa) kunhan vain olisi saanut takarenkaan paikattua. Mutta nyt sitä kaunokaista ei ole missään! 

En tiedä, löytyykö tätä kautta yhtään mitään, mutta tuntomerkkeinä siitä on 28-tuumainen valkoinen naisten pyörä, jossa vaaleanruskeat renkaat, ruskea penkki ja beiget kädensijat. Rungossa keskellä lukee Hietsu ja Baana. Jos tulee vastaan, niin on todennäköisesti minun. 

Kadonnut Helsingin keskustan seudulla. 

Nyt en jaksa yhtään mitään muuta kuin ihmetellä ihmisten typeryyttä, joten lopetan kirjoittamisen tällä kertaa tähän, ettei tule kirjoitettua mitään todella inhottavaa. Pidetään peukkuja!

Aurinkokävelyllä

Mitäpä tähän väliin. Käytän nykyään eri pysäkkiä, kun olen kyllästynyt käyttämään monta vuotta samaa pysäkkiä, vaikka onkin sama bussi pääosin. Haluaisin niin kovasti jo pari kolme vuotta muuttaa toiseen asuntoon, mutta rahatilanne ei sitä koskaan tunnu sallivan. Kuukausista ei koskaan jää mitään säästöön; kaikki rahat menevät laskuihin, vuokraan ja ruokaan. 

Eri sijainnin lisäksi seuraavassa asunnossa olisi hyvin tärkeää, että sinne saisi ottaa lemmikin. Joskus ajattelin, etten ikinä voisi ottaa uutta kissaa, kun parista on pitänyt luopua ja ottaisin edelleen mieluiten ne kaksi takaisin. Se ei valitettavasti vain käy. Kaikkea ei voi lainata. Haluaisin kuitenkin kotiin jonkun tärkeän ja ihanan. En koskaan kuvitellut, että olisin lopun elämääni ilman kissaa ja ehkä joskus monta vuotta tämän jälkeen voisin koirankin ottaa. Ehkä. Sillä pitäisi vain olla muitakin hoitajia. 

Jo vuosi tai pari sitten minusta tuntui, että elän eräänlaista vaihtoehtoelämää. Elämästäni puuttuu ihmisiä, jotka siihen pitäisi kuulua. Tunnen selvän aukon elämässäni ja maailmassani, sellaisen mistä puuttuu jotain tärkeää, mitä siinä pitäisi olla, muttei ole. Kummallista.

Menipä utopistiseksi.

Detox menee edelleen hyvin. Edellisviikonloppuna pari pientä kakkupalaa, viime viikolla yksi suklaapatukka kolmeen päivään jaettuna ja eilen ystävän kanssa maistuva Mansikka-raparperipiirakan pala. Tosin kermavaahto oli liikaa siinä vieressä. Flat white kauramaitoon tehtynä oli ihan jees. Kävin Isossa Omenassa Coffee Housessa ja tapasin siellä ystävääni, jonka kanssa kahvittelimme. Nyt on mukavaa, kun voi kulkea mielin määrin AB-alueella. Voisi käydä sellaisissakin paikoissa, joissa ei ole tullut käytyä.

Pari kolme päivää sitten huomasin, että makuaistini ei ole ainoastaan palannut vaan myös parantunut. Oikeastaan ennen flunssaa se oli aika huono, mutta se tosiaankin johtui siitä, että se oli turtunut. Joka päivä jos syö sokeria, niin niin moni makusilmu himmenee. Nyt kun olen ollut ilman sokeria, niin tuntuu, että makuaisti on parantunut kymmenenkertaiseksi. Ja se on ihan mahtavaa! Mansikka-raparperipiirakkakin olisi ennen maistunut vain sokerilta, mutta maistoin siinä toki makeuden, mutta sen lisäksi maistoin tosi selkeästi pohjataikinan, sen kuohkeuden, raparperin ja mansikan erikseen. Lisäksi tuntuu, että nauttii jopa ruokien rakenteesta paljon enemmän kuin ennen. Ruoka on ihana nautinto. Vaikkei saisikaan herkutella joka päivä, niin voi ainakin täysillä nauttia siitä, että maistaa kaiken. Siis ihan kaiken, ja sen takia olen hyvillä mielin ilman jokapäiväistä makeaa ja nautin vain harvoin makeasta. Luonnollinen makeus on ihastuttavaa, eikä se pilaa makuhermostoa.

 

 

Lauantaina oli upea ilma, vaikkakin olin perjantaina mennyt liian myöhään nukkumaan ja nukuin sitten päikkärit ja heräsin kolmelta. Pääsin vähän ennen neljää ulos ja se olikin loppujen lopuksi juuri oikea aika lähteä kävelylle.

 

 

Lähdin pitkin Pohjoisrantaa kohti Kanavarantaa ja kauppatoria. Bongasin uuden kaupunkiskuutin, jota halusin kokeilla ja pörräsin sillä Kauppatorilta Kaivopuiston rantaa pitkin Eiranrantaan, sieltä Hietalahteen ja Jätkäsaaren ohi Ruoholahteen, alikulkutunnelia pitkin kohti Hietaniemen rantaa, mutta siihen se sitten tyssäsi. Skuutti ei suostunut toimimaan hiekkatiellä, joka olisi vienyt Lapinlahden rannan viertä Hietsuun, joten piti jättää skuutti tien poskeen ja jatkaa matkaa kävellen.

 

 

 

Ihanan ihana Lapinlahden ranta.

Upean auringonlaskun aikaan. Aurinko muuttui vielä punaiseksi ennen kuin katosi veden taakse. Sitä meinasin, kun sanoin lähteneeni juuri oikeaan aikaan liikkeelle. Sain upeita kuvia. Jopa skuutti lakkasi toimimasta oikealla hetkellä, että piti kävellä.

 

Kävelin Hietsusta keskustaan Mechelininkatua ja baanaa pitkin katsottuani vielä kerran ihanan punaista auringonlaskua.

Keskustaan tultua kävin kaupassa ja ilta oli hämärtynyt todella nopeasti sisällä oltuani. Toisaalta se syksyssä onkin niin ihanaa. Hämärtyvät ilmat, viileys mutta silti vielä lämmin tuuli, värejä kaikkialla ja iltataivaalla esiin tulevat tähdet, valoja kaikkialla. Rakastan valoja pimeässä. Siksi rakastan heijastimia, koska rakastan valoa. 

Viime viikonlopun kuuntelin eniten uusinta suosikkikappalettani, Mikael Gabrielin Löytäjä saa pitää. Ehkä juuri se laittaa kaipaamaan.

 

Nyt kuitenkin pitää mennä unille ja ottaa vastaan uusi päivä. 

Upeaa viikkoa!