Kahviloita, arkkitehtuuria, museovierailuja

Nämä kuvat ovatkin edellisviikolta flunssasta toipumisen jälkeen. Olen selvästi aloittanut smoothie-aamut, eikä leipää tee enää mieli aamuisin. Toki lounasaikaan kello yksitoista on tosi selkeä nälkä.

Kunpa tämä luonnon vehreys jatkuisi koko vuoden. Ei vain Suomessa, harmi kyllä. Siksi pitääkin jokainen päivä käydä ulkona, kun siihen on mahdollisuus. 

Ystiviäkin kävin tutustuttamassa edellisviikolla Annantalossa sijaitsevaan Deja Brewiin, ihanaan kahvilaan, jossa on itsetehtyjä leivoksia ja itse rakennettuja leipiä järkihintoihin unohtamatta parasta cappuccinoa ihanine kahvitaiteiluineen.

Kahvilan jälkeen käpystelimme Kampissa katsomassa kauniita katuja ja rakennuksia. Kerroin ystivällenikin, että joku päivä vielä tulee se päivä lomalla, ettei ole kiire mihinkään ja voi vain keskittyä ennalta tuntemattomien katujen ja paikkojen etsimiseen ja kuvata kaiken, jonka näkee kauniiksi.

Rakastan uutta tukkaani. Tai siis vanha tukka, uusivanha väri. Back to brunette because that's who I am.

Työmatkat joskus keskeytyvät kukkien kuvailuihin <3

27. toukokuuta kävin Didrischenin taidemuseossa Kuusisaaressa, jossa oli Hanna Brotheruksen näyttely. Se ei minuun niinkään iskenyt, mutta jotain muuta kivaa patsastaidetta ja tottakai luonnon omaa taidetta oli ihana katsella. Museossa tuli kyllä mietittyä, että millainen paikka oikeasti oli silloin, kun siellä asuttiin, kun se on niin museomainen - vai asuiko joku siellä oikeasti, kuvien mukaan olisi asunut ja oli siellä myös kirjastonurkkaus ja kaappikello.

Didrischenin taidemuseon jälkeen ajattelin mennä käymään lähellä sijaitsevassa Villa Gyllenbergissä, jossa oli Idän ihmeet - näyttely esittelyjulisteessa tienposkessa. Oli siellä paljon muutakin todella kaunista. Kiinnostun tosi paljon myös esineistä, jotka ovat näytillä, mutta niistä ei paljon mitään kerrota, kuten hauskat kynttilänjalat. Tämä suuteleva pari - patsas oli sellainen, josta ajattelin, että voisin pitää kotonakin.

Ajattelin, josko piirtäisi joku päivä tuon naisen, jolla on pirun lapsi hameen helmassa kiinni.

Tämäkin patsas kiehtoi todella paljon. Se on todella kaunis katsella.

Kuusisaari on kyllä ihana rauhaisa paikka. Helsingin ulkopuolella asuvat eivät varmastikaan tiedä, kuinka paljon Helsingissä oikeasti on luontoalueita. Ennen Helsinkiin muuttamista luulin, että koko kaupunki on yhtä toimistorakennusta ja metropolia, kunnes löysin ihanan arkkitehtuurin, metsät ja vesistöt, pitkät tiet ja lisää metsiä, paljon puistoja.

La Casetta Nostrassa jälleen broilerirullaa vetelemässä.

Kaupoissa on kauniita kukkia, jotka eivät sovi kukkarolleni. On niitä silti kiva katsella ja ottaa niistä kuvia muistoksi. Pitäisi opetella enemmän kukkien nimiä.

Samana päivänä kaupan ja päikkäreiden jälkeen käytin Vinskiä metsässä. Hän niin nauttii luonnossa olemisesta. Pitäisi saada luonto vielä lähemmäksi, mitä se on. Jos se alkaisi suoraan etu- tai takaovelta. Toisaalta haluan muuttaa lähemmäs keskustaa, mutta sitten varmaan rakentaisin parvekkeella kasvi- ja kukkakeitaan. Onneksi tuo hömelö ei enää syö kukkia. Tosin sillä on joku kynsienterottamiskausi meneillään ja se on saanut päähänsä raapia sohvaa, mitä se ei ole ennen tehnyt. No tällä kissellä on sellainen ns. teini-ikä menossa, uhmaa vain. Jospa se jossain vaiheessa rauhoittuu.

Sunnuntaina olin hyvissä ajoin skuutilla liikkeellä ja kävin haikailemassa Töölönlahden perään, jota Kalliossa asuessani kiersin monesti ja aina keskustasta kotiin matkallakin sen ohitin. Se on vain jotenkin niin idyllinen ja kaunis. 

Skuuttailun jälkeen kävin tekemässä ostoksia kaupasta ja sitten suuntasin ystävän luokse Keravalle, jossa hurahtikin viisi tuntia herkutellen, höpötellen Super Mariota pelaten, piirtäen ja uutta inspiraatiota hakien. Näin aivot oppivat ja Kuinka kiukku kesytetään minun pitää laittaa kirjastoon varaukseen, mutta sain lainaksi Positiivinen kasvatus - opuksen. Kerron lisää bussilukemisista ja muista lukemisista seuraavassa postauksessa. Nyt pitäisi pukea ja lähteä töihin, vaikka kuinka tuntuisi perjantailta tai lauantailta ja haluaisi vain lähteä metsään kävelemään. 

Kolme vuotta sitten tänään oli lämmin päivä ja kävin heittämässä talviturkin Hietaniemen rannassa.

Ihmiset halaavat

Hymyilevät

Vaihtavat pieniä

merkityksellisiä katseita

Ihmiset puhuvat

Kertovat

Illoista ennen aamua

Ihmiset nauravat

Suutelevat

Rakentavat puutarhaa

Istuttavat siemeniä maahan

alusta asti multaa sormissaan

Ihmiset heräävät

- 24.5.2017

Metsän parantama

Viime postauksesta ei ole kauan aikaa, mutta tuntuu, että olisi jo kaksi viikkoa. Viime kerralla kerroin haluavani käydä kirjoittelun jälkeen metsässä ja niin kävinkin. Lähdin pitkälle metsäreitille (kolme eri pituutta). On ihanaa katsoa, kun luonto jatkuvasti kasvattaa vihreyttään ja herää yhä enemmän eloon. Kävelylenkin alkuinnostuksesta huolimatta (eka lenkki siis viime flunssan jälkeen) alkoi väsyttää puolessa välissä matkaa ja olin että voi ei, vielä sama matka edessä mikä takana. Tuli ihan yllättäen väsymys jalkoihin, mutta liikutin niitä jalka toisen perään ja pitkältä tuntuneen ajan jälkeen pääsin vihdoin perille. En jaksanut puolenvälin jälkeen enää kuvatakaan, kun keskityin vain määränpäähän eli sohvalle loikoilemaan, johon jumituin loppupäiväksi. 

Maanantaina meillä oli kehittämispäivä työporukan kanssa Pasilan kirjastossa. Oli hyvää ruokaa lähellä Triplaa sijaitsevassa Factoryssa. Löysin kirjastosta kehittämispäivän jälkeen Ticket to riden eli Menolippu - pelin, jota olen kirjastoista etsinyt ja on mielestäni paras lautapeli tällä hetkellä ja on ollu siitä asti, kun siihen Turussa vielä asuessani tutustuin. 

Olin tosi iloissani päivästä ja kauniista ilmasta, mutta kotiin tullessa tuli vastaan murhenäytelmä, kun puu, jonka olemassaolosta olin iloinnut muuttaessani Helsinkiin 2014, oli kaadettu. Siinä kohtaa minulla tuli kyyneleet ja annoin niiden virrata puoli tuntia. Tuntui myös fyysisesti, että oli jonkin aikaa tosi hankalaa ja pinnallisen tuntuista hengittää. Joka ikinen leikattu puu on minulle kuin isku sydämeen. On ollut aiemminkin sellainen olo, etten haluaisi asua tässä kolkassa Helsinkiä, jossa nyt asun, mutta sen kuolleen rakkaan puun nähtyäni mainitsin sen ääneen. Kirjoitin kaupungille asti valituksen, miksi pitää niin monia puita leikata juuri tänä vuonna. Metsiäkin harvennetaan ja se on kamalaa! 

Tiedän pensaiden kyllä kasvavan takaisin, vaikka ne näyttävät tosi rumilta pienine kantoineen tällä hetkellä, mutta puilla ei ole sitä samaa voimaa - olisikin. Kunpa jokaisen kaadetun puun tilalle istutettaisiin uusi puu, jos se puu on pitänyt kaataa lahouden tai jonkin sairauden takia. Kunpa mitään puuta ei koskaan kaadettaisi turhaan, vaikka olen niitäkin, tosi nuoria kaadettuja puita, nähnyt kaadettavan turhaan.

Aamuinen ystävä viime viikolla töihin matkalla.

Viime keskiviikkona kävin Triplassa. Odottaessani ystävää kävin H&M:ssä ja ostin tuollaisen ihanan oranssin lakanan. Vaikka eräs ei koskaan olekaan pitänyt oranssista niin minulle kaikki värit ovat rakkaita. Joskus jotkut värit ovat muita kivempia, kuten tällä hetkellä trendiliila, tietynlaine vaaleanpinkihkö ja aprikoosi (vaaleanpunaisen ja vaaleanoranssin sekoitus). Sekä keltainen. Ikuisesti valkoinen, joka kuvastaa kaikkia värejä, koska ainoastaan valossa voi nähdä värit.

Ystävän tullessa odottelin Limonen edessä, johon menimme syömään ja maistelin myös yhden lasillisen punaviiniä. Söimme molemmat pizzaa ja omani oli Diavola ilman kinkkua. Mahtihyvää kyllä. Julistin Limonen tekevän tällä hetkellä parhaimmat pizzat. Harmi kyllä menuvalikoimassa oli se muuttunut, että sai vain yhtä punaviiniä lasissa ja kolmea muuta pullossa, jota meille yritettiin kyllä kaupata puokkiin, muttei tuntunut, että olisi tehnyt enemmän kuin yksi lasillinen juoda ruoan seuraksi. Juttelimme hyvän tovin aivan kaikesta ja sitten kävimme yhdessä kaupassa ennen kuin menimme asema-aukiolle odottelemaan junan ja bussin lähtemistä vähän ennen kymmentä. Nopeasti vierähti kolme tuntia. 

Ostin kukkia kotiin, mikähän päivä se olisikaan ollut - samana päivänä olin vuosi tai pari sitten ostanut ihan samoja samanvärisiä kukkia, sattumaa. Varmaankin oli perjantaina, koska muistan sinä päivänä parvekkeella tuntevani flunssan tulevan. Sinä samana iltana se iski. 

Oikeastaan helatorstain (siis vapaapäivä) ja perjantain välissä tuli sellainen pyöriskely-yö, että lopulliseksi unisaldoksi tuli kolme tuntia. Muutamaa asiaa siinä ennen nukkumista pohdin, joista kaikki on niin yksityisiä asioita, etten ala tänne avautumaan. Yritin alkaa nukkua kymmenen yhdentoista aikaan, mutta kello olikin pian jo yksi. Tunsin melatoniinin yrittävän vaikuttaa ihan väkisin, että saisi aivot sammumaan unitasolle, mutta se ei tehtävässään onnistunut, vaikka alkoi aivoissa pyöriä kuin olisi ottanut lisämelatoniinia pilleristä. 

Lupasin yöllä itselleni, etten joisi kahvia enää ikinä iltakuuden jälkeen, enkä nauttisi myöskään sokeria, vaikkei se siitä varmaan johtunutkaan. Join kahvia joskus seitsemän ja puoli kahdeksan välissä, kun teki mieli. Mietin yöllä myös, pitäisikö juoda iltaisin kofeiinitonta kahvia, maistuisiko se samalta kuin oikea kahvi vai pitäisikö jättää kahvi kokonaan kuukaudeksi - sekä sokeri myös.

Vähän vaille kahdelta katsoin seuraavaksi kelloa ja jossain kohtaa tipahdin uneen. Mietin aamulla, miten siitä perjantai-päivästä olisi selvinnyt. Aamupäivä meni kyllä ihan jees, mutta kahden jälkeen alkoi silmät tunsivat halun tipahdella mikrounien syöväreihin. Onneksi minulla oli aamuvuoro, joten pääsin puoli neljältä. Koko bussimatkan kotiin toivoin, että jaksan pitää silmät auki, kunnes pääsisin kotiin ja sänkyyn vällyjen alle. Päiväunien jälkeen tunsin, ettei tunnu terveeltä keho. Tänään olen vielä ollut sairaspäivällä pois töistä ja ajattelin, että huomenna minulla on tarpeeksi voimaa lähteä töihin. Kerron kohta, mistä sain elinvoimaa tähän päivään, vaikka aamulla tuntui olo kovin huteralta.

Viime viikolla jonain aamuna värjäsin hiukseni takaisin tummiksi, kun ajattelin, että vaalea/ punertava/ kullertavan tukan aika on joksikin aikaa taas ohi ja tuntui, että halusin takaisin ns. oman värin eli värin joka tuntuu eniten omalta. Tämä on Garnierin väri, jossa on sellaista suklaista hohdetta, ihana. Tuntuu jälleen hyvältä olla tummemmalla tukalla, omalta itseltä.

Kissan haukotus-kuva paljastaa, että jokin peli on tuolla taustalla. Olen tällä hetkellä lainannut kirjastosta Nintendo Switchille Pokemon Arceuksen, joka on pitkästä aikaa peli, jota tykkään pelata. Vettä on tullut juotua myös kiitettävästi viime aikoina.

Flunssakaverini. 

Alkaa päivät käymään pitkiksi, mutta onneksi on tämä maailman söpöin karvanaama seurana. 

Perjantain töiden jälkeen, lauantain, sunnuntain, eilisen ja tämän aamun tunsin vielä olevan flunssan päällä. Lauantainakin harmittelin, että jälleen ihana päivä oli tulossa. Viikonloppu, jota oli odottanut, että voisi vihdoin harrastaa, käydä salilla, ulkoilla ja nauttia ihanasta ilmasta, mutta flunssan tultua meni kotoiluksi koko viikonloppu. Piti nähdä ystävääkin sunnuntaina sekä tänään.

Kolme päivää pelkästään sisällä. Kuumekin nousi 37.6 yli ja tunsin koko kehossa vilunväristyksiä ja kosketusherkkyyttä. Lisäksi oli nuhaa, pää töhinässä/sumussa, pienesti yskääkin ja maha löysällä. Jätin kokonaan sokerin, koska se on tärkeää flunssassa ja ajattelin jatkaa tätä sokerittomuutta nyt jonkin aikaa. Keho on temppeli, kuten sanonta kuuluu, joten siitä kuuluu huolehtia sen mukaan. Ei enää myrkkyjä kehoon, vaan pelkästään hyviä aineita. Riittävästi liikuntaa ja unta, että vartalo pysyy vetreänä, eikä mene jumiin.

Tänään neljän päivän sisälläolon ja flunssailun jälkeen olen jo voiton puolella. Aamulla ei siltä kyllä tuntunut. Tänään tein ulkoilutestin kissa mukana, että tiesin varmasti, että jaksan mennä töihin huomenna, koska työni sisältää paljon aktiivista liikkumista ja ulkona oleskelua. Kävin kaupassa ostamassa pari ruokaostosta, mutta vasta takaisin tullessani pysähdyin metsässä, päästin kissan astelemaan ja haistelemaan, ja nautin itsekin kaikista ihanista puista, kasveista, vihreydestä ja auringosta ympärillä. Tunsin, kuinka se tunne lävisti minut ja tunsin tosiaan olevani ns. metsäkylvyssä ja tuli mieleen kirja nimeltä Metsämieli. 

Minulle metsä ja luonto on aina ollut tärkeä ja arvokas, olen tainnut siitä ennenkin mainita. Ennen metsään tuloa en ollut varma, jaksaisinko tätä päivääkään, mutta metsässä ja ulkona oleilun jälkeen tuntui, että se oli tankkauspaikkani. Metsässä pitäisi joka päivä vierailla, ei ainoastaan metsän vieressä vaan mennä metsään sisään. Puistot ovat myös ihania paikkoja, mutta mitä enemmän puita niin sitä parempi. Puut ovat kaikkein tärkeimmät.

Huomista kohti <3