Ulkoilua ja shoppailua

Aurinkoiset päivät. 

Pilviset päivät. 

Keskittyminen vahvistuu, 

näkeminen tarkentuu, 

kuuleminen helpottuu. 

Linnut muuttavat etelään.

Ja tuuli vaihtaa suuntaa.

Luonnon väriloisto kasvaa. 

Lehtiä kerätään kasoihin, 

jotta niihin voisi hypätä.

Yhä uudestaan ja uudestaan.

Paistaako tänään vai huomenna vasta?

Rakasta vahvasti ja opeta se muille.

Kuuntele katselemalla.

Opeta näyttämällä,

mikä on väkivaltaa vahvempi voima.

Äläkä ikinä lopeta.

En tiedä, mistä tuli. Ei pitänyt alkaa runoilemaan. Aiemmin kirjoitin pienen runoisen siitä, miten keskittyminen kasvaa ja tulee luettua ja kuunneltua musiikkia enemmän syksyllä. En tiedä, miksi mieli on niin sumea kesällä. Onko sen takia, kun ilma on niin pysähtynyttä? Aurinko sarastaa ja paistaa, mutta syksyllä se loistaa. Ei lämmitä enää niin paljon, mutta valaisee senkin edestä.

Syksy on valoa sisältäpäin.

Näin ensimmäistä kertaa tänä syksynä tällä viikolla tähdetkin. Kävin iltalenkillä yhtenä päivänä. Kävin sitä ennen salilla ja odotin pari tuntia, että taivas tummuisi sen verran, että voisi käydä testailemassa uusia heijastinhenkseleitä.

Oli minulla myös kengissä heijastinnauhat, juoksuhousujen takaosassa heijastinmerkit ja vielä pipossa heijastava kuva (ajattelin seuraavilta messuilta katsoa, josko löytyisi joku uusi kiva tähtimerkin pipo).

Oli tosi kivaa käydä lenkillä vähän viileässä ilmassa. Ei haittaa viileys, kun on hyvin pukeutunut ja pysyy hyvällä mielellä liikkeessä. Otin pari spurttiakin matkalla, mutta muuten harrastan kuntokävelyä sellaisella 6-6.5 km/h nopeudella.

 

 

Hämmästytti kovasti se, ettei kenelläkään vastaantulijalla tai ohi menevällä tai kenestä kuljin ohi, ollut yhtään heijastimia. Ei missään! Ja kaiken lisäksi suurin osa oli sen lisäksi pukeutunut täysin mustaan. Katuvalot heijastivat paikka paikoin, mutta ympärillä oli vain mustia hahmoja. Kuulostaa pelottavalta, mutta tosiasiassa he ovat vain ihmisiä ilman heijastimia.

Syksyllä on ihanaa lenkkeillä ja käydä varsinkin iltalenkeillä. En tiedä miksi. Kai siinä hämäryydessä jokin kiehtoo. Ei kyllä tulisi mieleenkään olla ilman heijastimia tuolla, missä kulkee myös autot ja pyörät! Pyörissä sentään oli valot päällä edessä, mutta muuten pyöräilijöitäkään ei olisi näkynyt.

Oli varmuuden vuoksi vielä taskulamppukin mukana, jos olisi tullut ihan pimeitä kohtia vastaan. Mietin myös, olisikohan jossain vielä valaistuja asusteita - olisivat huippusiistejä. Henkikulta on varmasti jokaiselle tärkeä, vaalikaamme sitä näkymällä pimeässä. En voi alkaa vastaantulijoille paasata heijastinasioista, mutta voin näyttää omalla heijastimien käytöllä toivottavasti esimerkkiä muillekin. Lenkin ja salin jälkeen oli mukavasti väsynyt ja menin aikaisin nukkumaan.

Keskiviikko oli aika onnekas päivä. Sain tietää, että olen voittanut lahjakortin Suomalaiseen kirjakauppaan, kun satuin Kampin uudistetussa Suomalaisessa kirjakaupassa käymään sattumalta sunnuntaina. Kävin vain ihmettelemässä, että onko se uudistunut ja sitten ostin tarjouksessa olleen Maaret Kallion Lujasti Lempeä - kirjan, jonka taisinkin mainita.

Anyway keskiviikkona sitten tuli tieto, että kun ostin kanta-asiakaskortilla avajaispäivien sisällä jotain sieltä minut arvottiin yhdeksi onnekkaista. Aikamoista. Enpä kovin usein mitään mistään voita - olen opetellut nauramaan vain joskus sattuville kömmähdyksille ja omalle hajamielisyydelle välillä. Sattuuhan sitä jokaiselle. Ajattelin ensin, etten keksi lahjakortille mitään käyttöä, mutta sain samana päivänä tiedon, että jo pitkään ajattelemani kirja, jonka sieltä sunnuntaina pistin tilaukseen oli tullut samana keskiviikko-päivänä, joten kävin ostamassa sen ja myös ystävälleni tulevan syntymäpäivälahjankin sieltä.

En ole vielä aloittanut tuon lukemista, kun on viisi muutakin kirjaa samaa aikaa kesken, niin en viitsi aloittaa uutta, vaikka ajatus kutkuttaakin. Vanhat ensin pitää lukea, että voi tarttua uuteen kirjaan. Olen vähän aloittanut Lujasti Lempeä - kirjaakin ja tänään ostin siihen kivan magneettisen kirjainmerkin. Ja olen myös päällystänyt näitä kirjoja kontaktimuovilla. Se on kivaa puuhaa se.

Perjantaina menin kymmeneltä nukkumaan ja heräsin ensin vähän vaille kahdeksan ja koisin vielä vähän vaille kymmeneen eli nukuin melkein 12 tuntia. Oli ilmeisesti vähän univelkaa kertynyt viikon aikana. Viikonloppu kului salilla käyden, relaksoituen ja hyvästä seurasta, ruoasta ja juomasta nauttien.

Tänään hitaan herätyksen ja sunnuntaiaamiaisen jälkeen pääsin kuvaamaan luontoa. Ei haitannut pilvipäivä ei, vaikkei eilenkään paistanut.

Kävin Stadiumilla katselemassa, mitä kaikkea kivaa siellä tällä kertaa on.

 

 

Kivan näköinen paperikauppa Fredrikinkadulla, jonka bongasimme Herkkukauppaan matkalla. Pitää ehdottomasti käydä tuolla joku päivä, kun se on auki. Aivan ihastuttava.

Paperikaupan vieressä on tämä todella ihana lelukauppa, josta tekisi mieli ostaa vaikka mitä kivaa.

 

Otin ystävääni yhteyttä ja kutsuin hänet keskustaan kanssani käppäilemään. Lupasin hänelle kahvittelua, mutta tapasimme Kampissa ja ensimmäinen kahvila ei käynytkään, kun ei näkynyt vapaita istumapaikkoja, joten päätimme käydä Stockmannin Espresso Housessa. Siinä tepastellessamme ulkosalla mieleeni tuli, olisiko Roobertin Herkku auki, jospa käytäisiin siellä ennen kahvihetkeä. Huolestuin matkalla nähdessäni Eerikinkadulla Candy Shopin, joka kantoi samaa merkkiä kuin Roobertin herkku, enkä ole varma, lukiko siinä myös Roobertin herkku ja ajattelin, että onko nettisivuilla väärää tietoa, kun sanottiin sen olevan auki sunnuntaina ja onko se siihen muuttanut, kun sisältö näytti aika samalta.

Päästessämme Punavuoren torin lähellä sijaitsevaan oikeaan liikkeeseen saimme selville, että Eerikinkadulla on sivuliike, joka ei tosiaankaan ole sunnuntaisin auki ja että se on ollut siinä jo helmikuusta. Eipä ole tullut käppäiltyä Eerikinkadulla. Kesäsuunnitelma Helsingin katujen halki käppäilystä ja pyöräilystä ei muutenkaan kantanut kortta kovin pitkälle, vaikka jonkin verran tuli kyllä katuja katseltua. Ihastelimme kaupan sisältöä ja keräsimme vähän irtokarkkia pussiin.

Menimme takaisinpäin ratikalla numero kolme ja oli vain muutama pysäkki, kunnes olimmekin Ylioppilastalolla. Kävimme Espresso Housessa juomassa lattet ja syömässä herkkua sekä höpöttelemässä väsyneitä. Hän oli paljon väsyneempi kuin minä, vaikka minullakin oli jatkuvasti heräilyä yöllä epämääräisten ruoka- ja ruoka-aineiden nauttimisen takia.

Tänään oli kyllä viimeinen vehnäherkkupäivä minulle. Olen huomannut, että myös leivoksissa oleva vehnä vaikuttaa (ennen on voinut päätellä ulkonäöstä, sopiiko vai ei, esim leivoksissa ollut ei ole vaikuttanut, mutta lehtitaikina ja croissantit, patonkileivissä tms on) ja pelkkä vehnätärkkelyskin tuntuu suolistossa. Suolisto on jurrannut jo neljä vai viisi päivää ja haluan sen loppuvan.

Ei voi tietää, olenko ollut viisivuotiaasta lähtien herkkä tai allerginen juurikin vehnälle, koska silloin ihottumani alkoi ja on kestänyt tähän asti eli 25 vuotta jo. Nyt oikeasti alan katsella, mitä kaikki tuotteet sisältävät, enkä koske mihinkään, missä on vehnägluteenia tai mitään siihen viittaavaa. Katsotaan, jos tapahtuu muutosta. On hyvä tuntea olonsa hyväksi kuin että tuhnuttelee menemään vaikka kaupassa, koska ei voi sille mitään ja sitten harmittelee, ettei voi viihtyä missään, ettei aiheuttaisi ilmailullaan toisille tukalaa oloa. Lactoline on myös tehnyt hyvää iholle, iho tykkää (viime postauksessa puhuin samasta väärällä nimikkeellä, käyn korjaamassa asian).

Kahvitteluhetken jälkeen kävimme Aleksanterinkadun Suomalaisessa kirjakaupassa, joka on paljon isompi kuin Kampissa oleva. Siellä oli valtavasti katseltavaa ja melkein ostin kuvakatselukirjankin. Katselimme läpi kaiken muun paitsi väriosiota. Paljon siellä on myös löytökirjoja ja alennettuja hintoja, mikä oli todella kivaisa juttu. Ostin pari lehteä, Maaret Kallion Inhimillisiä kohtaamisia - kirjan, isänpäivälahjan isälle sekä hienon magneettisen kirjanmerkin. Katselin myös kalentereita, kun ensi vuoden kalenterit ovat ilmestyneet. Nyt minulla on ollut Hyvän mielen päivyri, jossa on joka viikolle pieni runo tai ajatus ja joka kuukaudelle pidempi mietelmä. On ollut tosi kätevä käyttää pienen kokonsa kanssa. Tämä kalenteri oli paikalla olevista kalentereista mieluisimman oloinen, mutta katson kalentereita uudestaan vielä lähempänä joulua.

Tässä kirjoittelun lomassa kuvia lataillessa tuli pestyä pyykkiäkin ja laitettua kuivumaan. Pitäisi vielä laittaa uunipuuro uuniin, vaihtaa vuodevaatteet, syödä vähän koska masu murjottaa ja pestä astioita, jos jaksaa. Illat menevät niin nopeasti, kun iltaisin olisi eniten tehtävää ja tekisi mieli lueskellakin.

Kivaa uutta alkavaa viikkoa! Sateista on kuulemma luvassa, joten sateenvarjo mukaan matkaan!

~ Lilja Lumi

P.S. Tuli vielä mieleen, kun kerran kuulin lapsien juttelua siitä, mitä kaikkea he osaavat ja kuinka hyvin ja että "Katso, mä osaan vielä paremmin! Ja katso, mitä vielä osaan!" Ei itsensä vähättelyä vaan itsensä kehumista ja näyttämistä osaamistaan kavereillekin. Pelkkää iloa ilman arvostelua. Jos me aikuiset tekisimme samalla tavalla, niin joku pitäisi vähän kajahtaneena. Muttei siinä ole mitään väärää tai hävettävää. Meidän pitäisi ottaa lapsista oppia, eikä vähätellä itseämme. Kertoa joka päivä edes peilikuvalle, mistä on itsessään ylpeä.

Turkuun, takaisin ja kohti metsää

Töiden jälkeen kävin salilla ja kaupasta hakemassa tarpeita. Siirsin roskien viemisen huomiseen tai myöhäiseen iltaan ja väkersin pari ruisleipää kananmunilla. Syön sen lisäksi rahkajogurttia hunajalla ja vadelmia. Napostelin makean nälkään rivin suklaata. Juon pikakahvia, vaikka ensin teki mieli teetä. Laitoin Netflixin pyörimään, vaihdoin kotivaatteet ja nostin jalat ylös. Aah, raukeus.

Yleensä tekee viikko ennen kuukautisia mieli tankata veren luovutusta varten - ihan kehosta lähtee tämä tarve. Ja yleensä myös kuukautisten alussa muutamana päivänä. Mutta sitten sen tarpeen pitäisi loppua.

Tänään aamiaisen ja lounaan välissä alkoi maha murjottamaan ja tuli mieleen, että olisi voinut ottaa jotain välipalaa mukaan, jolloin työkaveri vihjaisi, että hänellä on aina patukka taskussa tarpeen vaatiessa. Ostinpa siis barebar-patukoita muutaman, ettei ihan kauhea nälkä ja heikotus olisi lounaalla. Pitäisi varmasti myös kuluttaa se sama määrä tai jopa enemmän, kun tulee syötyä, jos haluaa pysyä hyvässä kunnossa.

Kävin äidin luona viikonloppuna ja siellä on vaaka toisin kuin salilla. Olin käynyt viime kerralla siellä käydessäni vaa'alla eli joku 1,5-2kk sitten ja vaaka näytti neljä kiloa suurempaa lukemaa kuin viime kerralla. Tiedän, että kuukautisten aikana turvottaa, muttei ehkä ihan neljää kiloa. Onhan tässä tullut syötyä ja herkuteltuakin, mutten ole itse huomannut kehossani muutosta ennen kuin näin tuon lukeman. Ja tarkemmin mietittyä ja katseltua tänään legginsien vyötäröä se ei oikein miellyttänyt, vaikka tiedänkin, miltä päärynävartalo näyttää, niin ei silti pidä näyttää ilmapallotaikinalta.

Eli jos syö paljon ja tykkää herkutella, niin pitää myös liikkua niin, ettei kaikki kilot kerry vyötärölle ja reisiin. Ja juoda tarpeeksi, että aineenvaihdunta toimii. Vehnälle kun olen jonkin verran yliherkkä (riippuen sen muodosta) olen huomannut, että juurikin vehnän elimistö yrittää poistaa mahdollisimman nopeasti pois elimistöstä. Hyvin nopeasti. Ei tunnu miellyttävältä ja tulee kiire.

  

Perjantai-iltana huomasin, että on aika käydä välillä Turussa, kun olin ollut jo monta viikonloppua peräkkäin Helsingissä ja tiesin, että se aika menisi laakereillaan olevaksi tylsäilyksi, joten otin yhteyttä äitiini, joka sanoi, ettei hän ole kiireinen sinä viikonloppuna ja että veljenikin on juuri käymässä. Otin lauantain aamulähdön Onnibussilla ja valitsin takaisintulomatkankin saman tien sunnuntaille kello kaksi, että riittäisi vähän oleskeluaikaa Helsingissäkin viikonlopulle.

Bussi lähti vartin yli kymmenen aamupäivällä, ehdin hyvin valmistautua ja kerrankin sain hyvän normaalihintaisen (ei mitään järkeä uusissa hintaluokituksissa) paikan hyvällä jalkatilalla suoraan kuskin takaata. Heti bussin nytkähdettyä liikkeelle vielä Helsingin puolella aurinko tuli pilvien takaa esiin ja huomasi, että on tulossa lämmin kaunis päivä. Unohdin matkalukemisen ottaa mukaan, mutta onneksi oli kännykkä ja kuulokkeet. Takaisin tullessa katselin Netflixiä. Menomatkalla vain otin kuvia, selasin nettiä ja katselin videopätkiä sekä tekstailin.

Turku oli vihreämpi kuin Helsinki ja huomasin, että siellä on paljon enemmän puitakin, mikä on tietysti hyvä juttu. Sen lisäksi, että siellä on vihreämpää ja enemmän puita, niin puut ovat myös terveemmän näköisiä. Helsingissä puiden vihreys ja lehdet saattavat olla aika ylhäällä ja puut muutenkin ovat korkealla, mutta Turussa lehtivihreys alkaa aika alhaalta asti ja jatkuu tuuheana latvaan asti. Mahtaako Turussa lehdet ehtiä muutaa väriään ennen talvea vai ovatko puissa keltaisina vielä ensilumen tullessa, se jää nähtäväksi.

Olin vähän ennen puoli yhtä Turun Aurakadulla ja oli määrä tavata kaverini Cafe Artin edessä, kun emme olleet nähneet yli puoleen vuoteen, kun hän kävi työssäoppimassa toisessa maassa. Tultuaan takaisin emme ole nähneet, kun asumme eri kaupungeissa 1,5-2 h päässä. Turussa näin kyllä kavereitani useammin, muttei heitä sielläkään paljoa ollut.

Täälläkin minulla on ystäviä ja olisi ihanaa olla myös työn ulkopuolella ystäviä, vaikka tykkäänkin tosi paljon höpötellä työkavereiden kanssa, jos on jutun aiheita ja monien kanssa viettäisin myös vapaa-aikaani jos mahdollista. Pitäisi varmaan keksiä jokin harrastus, jossa saisi uusia tuttavuuksia - en vain ole kovin hyvä tutustumaan uusiin ihmisiin, vaikka kuinka haluaisin. Äitini on siinä erittäin hyvä. Kun kävimme kaupassa (siitä lisää myöhemmin) niin hän kirjakaupassakin, jossa piipahdin, eikä siellä ollut muita asiakkaita, niin meni vaan juttelemaan ja kysymään, että eikö ole ankeaa olla sunnuntaina töissä ja he rupattelivat mùtaman minuutin.

Kuvailtuani käpystelin Cafe Artiin, jossa jonotimme, tilasimme, odotin latteni valmistumista ja ajattelimme nätillä ilmalla mennä ulos istumaan. Latte pääsi loiskumaan, kun piti vältellä ampiaisia ja mennä sisälle istumaan. Ne pörräsivät juuri siinä, mihin aioimme mennä istumaan.

En pelkää niiden pistämistä, mutta on hiton ärsyttävää, kun ne siinä pörräävät ja yrittää siinä sitten syödä juustokakkua ja olla pelkäämättä, että vahingossa syö ampiaisen siinä sivussa. Niitä oli pari sisälläkin, mutta siellä ne vain halusivat päästä ikkunasta ulos. Ihmettelin niiden käytöstä, niin ystäväni kertoi, että kuningatar kuolee aina syksyisin, niin ampiaiset menevät ihan sekaisin. Ennen en tätä tiennyt.

Höpöttelimme, sain myöhäisen syntymäpäivälahjan (kuulemma selviytymispakkaus kolmikymppiselle) ja lähdimme katsomaan vähän kauppoja.

Hansassakin oli (erilaisilla palloilla) sattumalta Hansamania, muttemme ehtineet sitä tutkimaan sen tarkemmin, vaan etsimme jäätelöä. Kohta äiti tekstasi, että pitää tulla ulos, että tulevat kohta hakemaan. Menin kyytiin hänen uusvanhaan autoonsa ja köröttelimme äidin asunnolle.

Äidin luona söimme, höpöttelimme sekä kahvittelimme syömisen jälkeen. Jonkin ajan kuluttua veljeni kertoi, että voisi lähteä kotiin seuraavalla bussilla, joten kävimme heittämässä hänet linja-autoasemalle, jonka jälkeen kävimme tutkimassa Citymarketia ja hankkimassa vähän illallistarpeita esimerkiksi jogurttirahkaa hunajaani varten.

Yritämme äidin kanssa etsiä kaupoista Marlin kylmässä säilytettävää appelsiini-porkkanamehua, mutta sitä ei tunnu olevan enää missään kaupassa. Mistä hiton syystä aina kaikkein parhaimmat ja pidetyimmät tuotteet viedään pois markkinoilta? Vai eivätkö muut ihmiset vain tykkää tarpeeksi hyvästä? Joskus ajattelee, mitä hyvin oudot maut tekevät kaupassa, että miksei niitä poistomyydä hyvien tuotteiden sijaan. Myös äidin suosikki uusista kismeteistä, kismet lakritsi, on hävinnyt kaikista kaupoista. Mitä ihmettä? Eikö voisi lähettää kaikille Suomessa asuville talouksille vaikka lappua, kattavaa kyselyä kaupoista, niiden palvelusta, tuotteista tms, että normaalikin kaduntallaaja saisi vaikuttaa asioihin. Hyviä liikkeitäkin häviää samaan tapaan kuin hyviä tuotteita ja niiden sijaan tulee ihan outoja kummia liikkeitä, joilla ei välttämättä ole pitkää suosiota edes. Tai tehdään outoja ihan uusia rakennustöitä, millä pilataan maisemaa ja hakataan peltoja ja metsiä pois tieltä. Onneksi on olemassa mielikuvitus. Olisipa yhtä hyvä kuvitustaito.

Tultuamme kaupasta houkuttelin äidin heti lenkille, että tavarat vain kaappiin ja ulos uudestaan. Onneksi lähdimme. Muuten olisi jäänyt näkemättä ja kuvaamatta tämä ihana auringonlasku.

Kuljimme kiertoreittiä ja vähän metsänreunaa pitkin Hovirinnan rannalle ja sieltä ympäri takaisin kotiin. Siellä on ihan positiivinen muutaman vuoden sisällä rakentunut suurehko leikkipaikka ja sen ympärillä paljon kukkaistutuksia.

 

Kävin keinumassa, hyppimässä ja testaamassa laitteita, kun äiti tyytyi katselemaan sivusta. Yritin opettaa äitiä kävelemään oikealla tavalla ja kerroin hänelle kaikkia vinkkejä, miten hän voisi korjata kävelyasentoaan ja mihin asioihin kävellessä kannattaisi kiinnittää huomiota. Illemmalla korkkasimme kaverilta saamani punaviinipullon.

Sunnuntaiaamuna heräsin ennen äitiä joskus kasin aikoihin ehkäpä, keitin kahvia ja huomattuani teevarannot kaapin ulkopuolella intouduin tekemään teelle ja kahville kokonaan omat hyllyt. Siinä samalla siivosinkin koko kuiva-ainekaapin ja heitin vanhentuneet tuotteet pois. Tulipa siistiä!

Äiti heräsi jossain siivousurakkani puolessa välissä. Kun tuli valmista joimme aamukahvit ja söimme ruisleipää, jonka päällä juustoa ja kurkkua. Juustoa tulee syötyä vain äidin luona käydessä.

Kahdeksitoista menimme mamman luokse, jonka veimme T-sairaalaan. Mammalla on todettu vatsasyöpä ja hän oli huimasti laihtunut, kun ruoka ei pysy sisällä. Olimme reilusti etuajassa jo varttia yli puolenpäivän paikalla eikä paljon henkilökuntaa näkynyt missään.

Katselimme hetken, menisikö joku vastaanottoon ja sitten äitini pysäytti yhden ystävällisen keski-ikäisen hoitajan, joka kertoi, ettei vastaanottohenkilöä viikonloppuisin ole, kerroimme, että mammalla on aika yhdeltä ja että meidän pitäisi lähteä, kun autosta loppuu parkkiaika, joten hän hyvin ihanasti kertoi, että he huolehtivat mammasta siitä eteenpäin. Rivien välistä, että voimme turvallisin ja levollisin mielin jättää mamman sinne heidän hellään huomaansa. Se tapa, millä hän puhutteli meitä ja mammaa oli kyllä mitä ihaninta.

Mamma tietää, että tapani mukaan en lähde ilman halausta hänen luotaan, joten kun hän istui siinä tuolissa, äiti oli jo heipat sanonut, niin minä sanoin, että menen nyt, niin hän nousi ylös kyynelsilmäisenä ja tokaisi ääneen niin kuin tokaisee aina, että "näin me aina sun kanssa tehdään". Halasimme ja hän sanoi "Hei sitten. Ihana kun kävit katsomassa mammaa" ja minä vain hymyilin lempeästi, katsoin hetken pidempään silmiin, enkä sanonut mitään, ettei minullekin olisi tullut kyyneleet silmiin. Hän jäi sinne muutamaksi päiväksi tutkimuksiin ja hoitoon.

Kävimme äidin kanssa vielä Skanssissa syömässä Aschanissa, katselemassa pari kauppaa, kunnes lähdettiin Caribialle kahdeksi, josta Onnibus lähti silloin. Helsinkiin tultuani kävin katsomassa kaupassa, kun K-kaupan sisäänkäynti oli muuttanut paikkaa ja Suomalaisessa kirjakaupassa, jossa oli uudistuneen liikkeen avajaispäivät meneillään. En tiennyt tästä uudistamisestakaan, joten taisi olla jokunen aika, kun olin viimeksi Kampissa käynyt. Ostin sieltä Maaret Kallion Lujasti lempeä - kirjan ja tilasin kirjan, jota olen miettinyt jo muutaman kuukauden. Aloin töissäkin lukemaan uutta kirjaa, Jenny Belitz-Henrikssonin Sisäinen timantti - 365 ajatusta parempaan arkeen. Molemmat helposti luettavia kirjoja, mikä on tosi hyvä asia. En tiedä, miten joskus nuorena pystyi lukemaan monta tuntia päivässä ja nykyään tekee vaikeaa lukea edes se puoli tuntia illalla.

Eilen oli niin ihana lämmin ilma, että salin sijaan kaipasinkin vanhaan metsään, joten menin Munkkivuori-Pitäjänmäki-Tali - kierroksen ympäri, jonka jälkeen kävin Töölön kirjastossa. Tuli mentyä kymmeneltä eilen nukkumaan ja tänään herätyskello herätti suoraan unesta, josta olisi halunnut saada uudestaan otteen ja jatkaa sitä vielä. No kohta nukkumaan.

Eikö olekin ihana metsä.

Näitä siinä metsässä on paljon ja luulen, että näistä tulee se ihana tuoksu siellä metsässä, mutten voi olla mitenkään varma, koska läheltä tämä ei haissut oikein miltään. Se tuoksu on aika samankaltainen kuin luumussa. Aivan ihastuttava tuoksu siinä metsässä.

Ja ihania puita ja polkuja.

Aurinko alkoi laskea. Golf-kenttien kohdalla hetken luulin jo eksyneeni, mutta sitten huomasinkin menneeni vain väärästä paikasta oikeaan suuntaan, joten palasin takaisin ja löysin oikean reitin.

Nyt menen suihkuun käyttämään lactolinea, jospa sillä olisi myönteisiä vaikutuksia ihoni hyvinvointiin. Sitten vähän lukemista ja aivot unimoodiin.

Mukavaa viikkoa ja nauttikaa aurinkoisista päivistä!

~ Lilja Lumi