Päivä Tallinnassa

Vihdoin eilen koitti se päivä, kun pääsimme ukkoseni kanssa yhdessä Tallinnaan.

Herätyskello soi seiskalta, koska satamassa piti olla viimeistään kymmeneltä. Söimme, laittauduimme, pakkasimme loput tarpeelliset tavarat laukkuun ja sitten pitikin lähteä 8:45 bussilla keskustaan ja sieltä ratikalla länsisatamaan.

Nousimme Silja Line Superstarin kyytiin ja istuimme juomaan alkumatkan aperitiivit sekä selailemaan lehtiä. Kahden tunnin päästä saavuimme Tallinnan satamaan ja aurinko toivotti meidät tervetulleeksi. Lähdimme umpimähkään kulkemaan kohti Vanhaa kaupunkia ja löysimme sen.

NB! Pandas urineerimine keelatud! 

Mikäs sen mukavampaa kuin käpsehtiä etelänaapurissamme käsi kädessä kultaseni kanssa auringon paistaessa ja kuvaillessa kaikkea, mikä ei liiku eli rakennuksia. Ihmiset sattuivat aina tulemaan kuvaan, mutta sillehän ei voi mitään.

Emme ole kumpikaan hyviä kuvattavia: toinen vetää naamansa irveen kameran lähestyessä ja toinen taas näprää lähimmäistä seinäkiveä pois päin kääntyneenä. Kuinka vaikeaa voi olla, että onnistuisi kuvissa, kun pitäisi aloittaa siitä, että pystyy olemaan kuvattavanakin tuntematta itseään pelleksi?

Kuljimme oikeastaan suurimmaksi osaksi Vanhassa kaupungissa. Ensi kerralla pitää ottaa selvää eri matkakohteista ja nähtävyyksistä lähettyvillä ja kulkea vaikka kartan kanssa. Ja voisi mennä Tarttoon tai Riikaan. Unelmoin myös matkasta Lontooseen, Prahaan ja Tukholmaan sekä Hollantiin - näin aluksi ainakin (ja olisi mukava myös kuulla enemmän maan asukkaiden puhetta, koska suurimmaksi osaksi kuuli vain suomea eestin ja venäjän lisäksi, oikeastaan suomea eniten, koska palju turiste). Jos kävisi edes kerran vuodessa jossain, niin olisi kiva.

Viime Viron matkalla, jonka tein joskus 2007, en saanut tehdä mitään kivaa, koska maissa oli aikaa vain sen neljä tuntia ja piti kulkea ryhmän mukana.

Muutaman tunnin kuluttua tuli nälkä ja vessahätä.

Katselimme ravintoloiden listoja ja päädyimme Clazz-nimiseen restoraniin. Mies tilasi olutta juomakseen ja mie otin valkkarin.

Otin kanasalaatin, joka oli tõesti suur degusteerimine.

Mies otti hampurilaisaterian, joka oli myöskin erittäin hyvää :)

Vatsat täynnä jatkoimme matkaa ja yritimme löytää jotain muitakin kauppoja kuin turistikauppoja, joita oli vähän liikaa joka nurkassa. 

Juominkien ja makeisten lisäksi löysimme vain miehelle uudet aurinkolasit ja miulle huivin, koska unohdin reissua varten ostamani huivin kotiin. No nyt miulla on kaksi kevät/syksy-huivia, mikä on joillekin jopa liian vähän.

Iltaanhan tuo päivä alkoi taittua ja viimeistään kasilta piti olla satamassa ja takaisin laivassa, koska laiva lähti takaisin kohti Suomea 20:30. Oli todella kiva kokemus, vaikka selkä sattuikin iltasella pitkästä käpsyttelystä. Laivalla siemailimme inkiväärijuomaa ja höpötimme, jonka jälkeen kävimme

vielä tax free - myymälässä ostamassa Viron karkkien lisäksi nuo pötkylät ja peltirasiat. Kyllä nuiden tuhoamisessa jonkin aikaa vierähtää. Katsoin jopa, mistä maista nuo tuotteet oikeasti ovat peräisin: Englannista (Fisherman's friend, Mixed Fruit Drops, Butterscotcs Drops, Jelly Beans, Smarties), Italiasta (Kinder), Sveitsistä (KitKat, Lion, Milka) ja Virosta (Kalev).

Ostimmehan me juominkejakin, muttei niitä kuitenkaan kuvattu ja juomien haku Virosta ei tosiaankaan ollut matkan pääasia. Matka oli meidän kahden, ei viinaksien.

Päästyämme Suomeen hyppäsimme ryysiksestä päästyämme ulkona odottavaan ratikkaan ja sen jälkeen bussiin. Ilma oli jo jonkin verran kylmennyt, mutta kyllä se kevät selvästikin on tulossa, kun kukkiakin jo kasvaa siellä sun täällä. Saavuimme kotio puoli kahdentoista maissa ja puolilta öin olimme jo simahtaneet.

Virolaisista muuten pitää sen verran sanoa, että ovat todella kohteliasta ja ystävällistä porukkaa noin suurimmaksi osin ja liikennekäyttäytymisessä autot päästävät lähes aina tien yli, kun kävelijä on ylittämässä tietä. On myös liikennevaloissa kiva juttu, että näkyy se aika, joka pitää odottaa ennen kuin valot vaihtuvat toisiksi. Vielä kivempi olisi ne tanssivat liikennevalot. Senkin huomasin virolaisuudesta, että käsityöläisyys on siellä paljon suuremmassa asemassa kuin meillä.

Huomasin myös, että pitää hankkia uusi kamera, koska tämä nykyinen on aika kökkö.

~ Lilja Lumi

Jotain parempaa

Ei pidä unohtaa
Että maailmasta parempaa
Saa jos jaksaa uskoa
Parempaan huomiseen

Ei saa unohtaa
Että elämästä parempaa
Saa jos jaksaa ajatella
Niin itseä myös toisia

Eikä voi unohtaa
Että ystävistä kallein
On juuri se, kenen kanssa jaat
Niin ilot ja surut
Elämän kullanmurut

Sinä ja sinun minäsi

Joskus ajattelin, että jotkut ihmiset elävät vain määmää-maassa, koska he puhuvat aina vain "Minä tein sitä, tätä ja tuota" ja "eilen minä söin siellä uudessa paikassa" sekä "etpä arvaakaan, mitä mä huomenna teen!" Ihminen toki tietää itsestään eniten, jos ei osaa muusta puhua, mutta tokihan jos keskustelu jatkuu ei välttämättä enää puhutakaan vain itsestä. Ei se itsestä puhuminen haittaa, paitsi jos itsestään puhuu liikaa, vaan joskus on haitannut se "Mä/Minä itse" - liite siinä edessä.

Olen usein miettinyt, miksi ihmiset käyttävät "minä"- tai karkeampaa "mä"- sanaa lauseen alussa, jos kuitenkin mainitsevat omistusliitteen toisen sanan lopussa "olen". Tällaisia ihmisiä olen pitänyt erittäin itsekkäinä henkilöinä, mutta olenkin pienestä pitäen yrittänyt puhua oikein ja soveliaasti, enkä niin kuin muut. Olen huomannut kuitenkin esimerkiksi englanninkielessä, ettei ilman "Minä"-omistusliitettä oikein voi puhua omista mielipiteistään. Miltäpä kuulostaa "Thought you would done that already" kuin "I thought you would have done that already - because I asked you to do it yesterday that we could go to movies today" etc. Eli omistusliitteen kanssa (ja jälkisepustuksen) kuulosti paljon ystävällisemmältä. Ilman minä-sanaa ensimmäinen lause kuulosti lähinnä tuhahdukselta.

Olen saanut vierailta ihmisiltä joskus kuulla kuulostavani suomenruotsalaiselta, virolaiselta tms ihmiseltä, joka ei ole alunperin täältä kotoisin ja se johtuu vain siitä, että yritän puhua oikein, enkä luultavasti koskaan ole puhunut kunnon puhekieltä, koska en oppinut sitä niin. Luultavasti ihmiset, jotka puhuvat mä/minä-liitteen kanssa ovat vain pienestä pitäen oppineet puhumaan niin, eikä heillä se särähdä korvaan, koska he ovat aina niin puhuneet.

Olen kai helsinkiläistyttyäni oppinut kaikin puolin suvaitsevaisemmaksi niin kielen kuin muidenkin asioiden kannalta. En edelleenkään ymmärrä, miksi jotkut mainitsevat sian lauseessa muutoin kuin puhumatta kyseisestä eläimestä, muttei sen pidäkään olla minulle ongelma. Ihmiset puhuvat niin kuin puhuvat, joten puhukoot, kunhan puhuvat ystävällisesti.

Silloin kun ajattelin, etten koskaan muuttaisi Helsinkiin, oli suuremmalti osin siksi, että minulla oli sama stereotypia kuin joillain ihmisillä siitä, että helsinkiläiset olisivat itsekkäitä ja ylpeitä paskiaisia. Näin ei kuitenkaan todellakaan ole. Jotkut toki ovat, mutta suurin osa ihmisistä on todella ystävällisiä. Plussapojot siitä, että Helsingissä todellakin puhutaan ja ollaan avoimia, joten miksei käytäisi saman tien omat kuulumiset läpi siinä sivussa.

Jotkut Helsingissä puhuvat edelleenkin oudosti, kun kuuntelee bussissa olevia, mutta useimmiten Helsingin niin sanottua slangia saattavat käyttää vain nuoret, jos hekään. Harmi kyllä, että suomalaiset sarjat, joissa on kökkö puhe, on ainoastaan käsikirjoittajien vika. On sitä tullut seurattua suomalaisia sarjoja, joissa puhutaan oikeastikin esim. Isänmaan toivot vs Salkkarit, muttei lähdetä siihen sen enempää.

Totta on myös sekin, että jokin osa Helsingissä asuvista ihmisistä ei ole alunperin helsinkiläisiä, mutta ovat omaksuneet kielen omakseen, mutta onneksi myös säilyttäneet murteensa rippeitä. Opittu tapa puhua ei niin vain pyyhkiydy pois. Kuka tahansa voi puhua hassusti jonkun mielestä, mutta siitä ei tarvitse välittää, jos puhuja on mukava ja puhuu mielenkiintoisesta aiheesta.

Kommunikoimme puhumalla, koska olemme ihmisiä. Eläimetkin kommunikoivat, mutta enemmän elekielellä. Olen huomannut töissä pienten lasten parissa käyttäväni enemmän minä- sanaa, koska olen asemaltani yksi auktoriteeteista, mutta puheen selkeys on erittäin tärkeää myös lapsen puheen oppimisen kannalta. Ja lapselle myös kehittyy minuus ja minäkuva samalla ja he osaavat kertoa joka päivä enemmän asioita.

Postista sain nuo kaksi Madaran tuotetta tänään ja vihdoin voin ottaa suihkusaippuapullon mukaan myös salille :) Olen kyllä jo pari vuotta sitten laittanut Madaran merkille, mutten ole ennen ostanut sitä, koska ajattelin, että se on liian kallis. Mutta joskus voi ja on hyvä satsata itseensä ja omaan hyvinvointiinsa, eikä se ole lainkaan itsekästä.

~ Lilja Lumi

Kuuntele

Pysähdy hetkeksi kuuntelemaan
Mitä pystyt oikein kuulemaan?

Lasten naurua
Linnun laulua
Puron solinaa
Ruohon kohinaa

Kissan hiipiessä hiljaa
Henkäisten ruohonkorsia

Hetkeksi aika hiljenee
Perhonen lehahtaa kukasta ilmaan
Siivet välkähtävät auringon valossa>

Pipoja

Joskus pari vuotta takaperin Varasvuoren huipulla tuuli, joten lainasin kaverin hienoa pipoa.

On vaikeaa löytää itselleen sopivaa pipoa. Riippuu niin pään ja kasvojen mallista sekä hiusten määrästä ja mallista myös. Olen aina pitänyt kuontaloani aika ohuena, mutta vielä mitä! Olen aika peikko tämän peuhkoni kanssa :D Minulle ei sovi päätä nuolevat pipot eli sellaiset ohuet. Kun laittaa ohuen pipon päähän, niin siitä kohtaa, missä pipo on, pää näyttää tosi suipolta ja sitten pipon alta karkaavat hiukset kaikkiin ilmansuuntiin. En halua näyttää kyöpelivuorelta karanneelta, joten en käytä sellaisia pipoja. En myöskään ymmärrä otsapantoja, mutta koska ne eivät kuontalooni ole koskaan sopineet, niin miten voisinkaan ymmärtää.

Ohuita päätä nuolevia pipoja voivat käyttää miehet ja suorahiuksiset naiset, joilla ei sojota hiukset joka suuntaan. Samanlaisen peikkokuontalon omaavat voivat käyttää paksuja pipoja, jotka jättävät ilmaa hiuksille, eikä lytistä niitä lätyn näköisiksi. Erityisesti pidän suurineuloksisista pipoista.

Nämä kaksi ovat olleen kovin kivoja joskus ostohetkellä, mutta pidemmän päälle, kun on yrittänyt käyttää, niin on huomannut, että eiväthän ne sovi. Joten jos joku haluaa pipon, niin nämä saa ken haluaa. Kukallinen pipo on ostettu joskus Anttilasta ja tupsupipo on Superyellow:n pipo, jonka ostin viime vuonna messuilta. 

Nämä kolme ovat eniten käytetyimmät pipot, kun tullaan välikauteen. Sininen pörröpipo on joskus löytynyt kirpparilta ja olin silloin iloinen sen löydettyäni, koska olin etsinyt sellaista jo jonkin aikaa. Mustan Villawoolin rusettipipon olen saanut viime syksynä armaaltani ja harmaa beanie on joskus ostettu H&M:ltä.

"Venäläinen karvalakki" on kylmän talven pipohattu. Sinikirjavaa tupsupipoa (sekä yhtä laskettelupipoa, jota ei löydy) en laittanut tähän, koska ne ovat pari kerrosta alempana varastossa, enkä jaksa sinne parin pipon takia mennä.

Hatut taas sopivat päähän paremmin kuin hyvin. Tämä ruskea hattu on aikapäiviä jo menneen talven lumia, mutta tuona syksynä tai keväänä sitä rakastin ennen kuin siitä irtosi ja hävisi tuo söpö rusetti, jonka jälkeen koko lätsä olikin menettänyt kauneutensa ja erikoisuutensa ja näytti sangen oudolta.

Tänään Prismassa näin päähäni himoavan lätsän, joka oli pehmeästä huopakankaasta tehty ja siinä oli lippa, se maksoi 30 euroa, koska on Fredriksonin hattu, joten mietin vielä hetken ennen kuin ryntään ostamaan sen. Pitäisi kai mennä UFFiin piipahtamaan tekemään löytöjä. Etsin tällä hetkellä mekkoa ja uusia salivaatteita. On vaikeaa löytää treenitoppi, joka olisi valmiiksi topattu.

En löytänyt treenikamoja tai uusia lenkkitossuja, mutta löysin kolme pipoa Prismasta. Kahta näistä en aio pitää ja kaksi löysin lastenosastolta ja silti mahtuivat ihan hyvin päähän. Joskus ottaa päähän, että lapsilla on paljon hienompia ja veikeämpiä vaatteita, kun aikuisilla on vain tasaisen tylsiä ja värittömiä vaatteita. Ehkä siksi nykyään etsin treenivaatteisiinkin kirkkaita värejä. Parhaimman pipon tietysti saisi tekemällä sen itse. Harmi ettei treenivaatteissa ole hauskoja kuvia tai muuta sellaista, kuten tuollaista sammakkoa (Sammakkopipo on Hans Company Kokkola, Finland), raitapipo ihan peruspipo ja keltainen pipo on Skilan. Keltaisessa pipassa on kiva poimutus takana ja edessä olevassa merkissä lukee Spring has come :)

Ei kannata ajatella, että joku olisi liian lapsellista, vaikka rajansa kaikella. Joskus pitää vähän irroitella, arjessakin :)

Nyt käyn lukemaan Eppu Nuotiota, kun on vähän mälsää olla yksin kotona, mutta huomenna sitten salille.

~ Lilja Lumi

Mitä ikinä keksitkin pelätä

Toisinaan haluan vartioida untasi, 
suojella sinua, kun nukut 
Haluan pitää sinua lämpimässä 
sylissäni lähelläni
Vartioin joka askeltasi
Vartioin untasi
suojelen sinua kaikelta 
Lähetän pienen yön olennon matkaan 
läpi matkojen luoksesi
istumaan olkapäällesi

Eilen Elixiassa

Ennen kuin otan yhtään treenikuvaa, niin laitan kropan ensin parempaan kuntoon.

Eilen kävin kahvilla ja leivällä Cafe Picnicissä, kun sitä edeltävänä päivänä ei treenaaminen maistunut, vaikka olinkin koko päivän kantanut treenikassia mukana. Olin nukkunut alle kuusi tuntia ja kaiken lisäksi oli todella nälkä, joten voimia ei ollut. Syötyäni nukuinkin jonkun tunnin.

Eilen kuitenkin kahvin hörppimisen ja leivän puputtamisen jälkeen menin pinkkeine treenikasseineni Kampin Elixiaan, joka sopivasti sijaitsee bussipysäkkiä vastapäätä. Menin sisälle, katselin pukuhuoneesta kaappia ja palasin takaisin tiskille: "Täällä luultavasti tarvitse jonkin lukon?" Jeps, ostin siitä tiskiltä lukon, jossa oli kolme avainta ja Elixia-nauha, johon avaimen saa kiinni treenin ajaksi ja nauhan vaikka käden tai juomapullon ympärille.

Vaihdoin vaatteet ja tarkistin peilikuvan odottaessani vessaan pääsyä, että voisi täyttää juomapullon. Onhan se kroppa ollut paremmassakin kunnossa, mutta silloin kun se joskus oli paremmassa kunnossa, niin taisi itse ajatella, että voi mikä pläski, mutta vaikka kehon kunto ei ole valtavasti parantunut sohvaperunana olosta, niin itsetunto omasta kehosta on parantunut. Ajattelin, että tämä on nyt tällainen ja jostain kohdista sitä pitää parantaa. That's it.

Olen enemmänkin ajatellut, mitä suuhuni pistän ja huolehtinut ihoni kunnosta ja nyt kun se on vihdoin paljon parantunut, niin on aika huolehtia myös kehosta.

Elixia Kamppi oli kyllä vähän pettymys ja kirjoitinkin heille siitä. Menin ensin crosstraineriin, mutta se oli aika vanha ja jäykkä, niin kuin useimmat muutkin laitteet salilla. Puolet salista oli vapaiden painojen ja harjoituksen aluetta. Kaikkein eniten harmitus oli kuitenkin kömpelö vatsalihaslaite, joka vain rasitti selkää, eikä tuntunut vatsalihaksissa ja sivuttaisvatsalihaslaite puuttui kokonaan. No eri salit sisältävät varmaan eri laitteita ja voihan sitä ottaa nuita vapaitakin painoja harjoitteeseen. Kyllä sitä aina jostain innostuu :)

~ Lilja Lumi

Peilikuva

Uskotko peilikuvaasi,
omaan kuvajaiseesi,
joka näkee vain sinut?
Ja joskus myös rinnallasi seisovan.

Pystytkö tosissasi uskomaan peiliin?
Etkö epäile, että se voisi valehdella?

Mikään muu peili,
kuin toisen ihmisen silmät,
ei voi nähdä sisällesi
yhtä hyvin kuin sinä itse.

Peilikuva näyttää vain ulkokuoren 
ja joskus on hierottava silmiään,
kun peilikuva on sumuinen.

Ja joskus joku toinen ihminen
voi nähdä sinut
paremmin kuin sinä itse.

Ostostelua Sellossa

Kirjoittelin eilen lauantaista juuri ennen kuin lähdimme Selloon. Siellä piti toki vain pyörähtää, mutta aika kuluu aina. Varsinkin jos on kivaa, ajalla on tapana kulua nopeasti.

Aikomuksena oli käydä etsimässä töihin kengät (koska töissä on tällä hetkellä salitreenikengät), vapaa-ajan kengät, juoksukengät (joista mainitsin edellistekstissä), salille ja matkoille laukku tai reppu sekä Madaran vartalo-saippua.

No löysin ainakin laukun :) Ihana Niken pinkkisä salitreenilaukku, joita voi myös matkoilla käyttää, löytyi Top Sportista :) I like it! Elämässäni olen omistanut mitään pinkkiä tai vaaleanpunaista alle viisi tuotetta. Salikamat voi kyllä mielestäni olla värikkäitä, enkä luultavasti ole ainoa, joka näin ajattelee. Pirteät värit piristävät ja auttavat jaksamaan tai ainakin yrittämään enemmän.

That's mine now! <3 Tosiaan, tällainen löytyi Stadiumista, kun olimme käyneet Classic Pizzassa vetämässä pizzat masuihimme (olin kateellinen vastapäätä istuvan pizzalle). Olen jo parina edellisenä kesänä haaveillut rullalaudasta, oikeastaan lonkkarista, ja nyt löytyi tällainen ihastuttava cruiseri, jota mieskin kehusi, että on hyvä ensilaudaksi :) Hihii! Pitää vielä oppia käyttämään sitä ja sitten lumilautailukaan ensi talvena ei pelota yhtä paljoa. Kävimme illalla koittamassa - ihan hyvä vain, kun tänään tuli tällainen omituinen takatalvi - lumimyräkkä. Pitäisi rullaluistimiinkin vaihtaa pyörät.

Madaran oikeanlaisia tuotteita ei tuntunut löytyvän mistään, joten tilasin Madaran kaksi erilaista vartalosaippuaa täältä, koska heillä tuntui olevan halvemmat hinnat ja suurempi kokoelma kuin täällä.

Täytyy muuten kehua Madaraa ja syytä siihen, miksi etsin lisää sen tuotteita: Stockmannin Hulluilta päiviltä ostamani Madaran puhdistusvaahto on toiminut kuin unelma ja kasvojeni iho ja muukin iho, jolle sitä olen käyttänyt, on kuin vauvan peppu käytön jälkeen.

Eri ihoilla se voi tietysti toimia eri tavoin, mutta omalle iholleni se sopii kuin hillo lettuihin (tai kermavaahto köyhiin ritareihin, koska se maku on niin pehmoinen ja sulaa suussa kuin unelma <3), koska se jättää jälkeensä kosteutetun tunteen, ei kiristä ja iho on tosi pehmoinen ja sileä. Toki käytän aina iltaisin kevyttä kerrosta kookosöljyä siihen päälle, muttei siitä sen enempää. Välillä jätän vähän väliä ennen kuin laitan kosteusvoidetta tai öljyä, koska haluan hetken nauttia siitä sylin pehmoisesta tunteesta iholla.

Madara on toiminut paljon paremmin kuin jopa Elivo, jonka löysin ennen Madaraa, mutta Elivo ei saanut kuin hetken ongelma-ihoni kuriin ja Madara tuntuu siltä, että se saa pysyviä muutoksia aikaan, vaikka vähän herkuttelisinkin.

Löysin peräti yhdet kengät, vapaa-aikaan, ja ne ovat Vansin kengät. Vansilla on niin ihania kenkiä ja muitakin sekä naisille että miehille ja lapsillekin :) Katsoessani nuita siistejä naisten ja miesten kenkiä tuntui ihan hartioissa kihelmöivän ja käsivarsien ihon nousevan kananlihalle. Aion ihan varmasti ostaa toisetkin Vansin kengät tälle keväälle/kesälle :) Vansilla on niin hienoja kuoseja ja he uskaltavat käyttää värejä, että se on upeata. This girl who never cared about shoes is now crazy about 'em. Khihihii! ^__^ Oon ihan täpinöissäni, vaikka oikeastaan pitäisi olla jo nukkumassa. Tässä kuitenkin muutamia tosi hienoja naisten kenkiä, joista jokin tekisi mieli valita.

Eikö olekin hienoja? Näiden lisäksi olisi yhdet must-have oranssit, jotka ovat viime vuoden mallistoa, mutta ruikutan, jos en saa niitä (:D) ! Juoksukenkiä menen sitten katsomaan, kun Niken Lunarglidet tulevat myyntiin, että on kaikki kolmet kengät paikalla, joista valita parhaimmat.

Nyt voisi ehkä suunnistaa peiton alle :)

~ Lilja Lumi

Pääskysen lento

Lintu lentää matalalla
Peltojen yllä
Taivaan alla
Siivet lehahtavat,
ottavat ilmaa allensa

Joka siiven iskulla ruoho vavahtaa
kovempaa kuin tuuli kuljettaa höyheniä ilmassa

Valo antaa ruoholle voimaa näyttää linnun varjon
Pääskysen kuvajaisen

Miten voikaan paremmin kuvata pääskysen lentoa
kuin antaa aina vain uusia nimityksiä sen siiven iskuille

Rohkein kaikista lentää korkeimmalla
Se tietää, miltä tuntuu vapaa pudotus

Pelkäämättä

(8/2009)

Turvotusta pää kolmantena jalkana

Aurinko paistaa ulkona ja kelloja on siirretty tunnilla eteenpäin, joten yritän kertoa tämän nopeasti, että pääsee ulos ja ostoksille. Tänään ostetaan kengät! Ja ehkä vasta huomenna aloitan sen saleilun, koska sinne tarvitaan sisäkengät ja unohdin omani töihin.

Olin eilen Turussa. Juoksin pää kolmantena jalkana jälleen pysäkille, että ehtisin bussiin, että ehtisin Turkuun menevään bussiin. Kuulostipa erikoiselta, mutta ensin pitää mennä Munkkiniemen aukiolle, josta voi nousta Pohjolan liikenteen Turkuun menevään bussiin. Aamulla ei ollut kovin kiire, katselin frendejä rauhassa ja söin aamiaista, mutta kello ei vain seisahdu, joten tulikin kiire, kun piti laittaa tukka ja valita vaatteet. Meikkasin vasta paikan päällä eli isäni luona.

Bussimatkalla luin vanhan lehden bussin etuosasta ja loppuajan luin blogia, kunnes pääsimme Tuomiokirkkotorille asti, jossa jäin pois. Oli harmaa päivä ja matkallakin satoi vettä, mutta se ei estänyt ajattelemasta nostalgisia asioita Turusta, ihastelemasta sen kauneutta ja ihmettelemästä uusia entisöityjä asioita, kuten tietä katedraalikoulun edessä ja Aurakadullekin oli ilmestynyt jokin Lintukoto.

Menin kirjastosillan yli (jota kritisoin koko ajan, kun se oli rakenteilla, että sitä ei tarvita ja että se pilaa maisemaa niin kuin se rakenteilla ollessaan pilasikin, mutta tällä hetkellä se on yksi käytetyimmistä silloista) ja kävelin ihanaan Cafe Artiin syömään jotain, koska oli N-Ä-L-K-Ä.

Lounaaksi söin perinteisen lohileivän ja cappuccinon, kunnes jatkoin matkaa Hansaan. Ostin H&M:sta pari teepparia, valkoisen ja keltaisen ja ajattelin vielä etsiä Madaran vartalosaippuaa Stockmannilta, kunnes pelkkä katse sinne suuntaan sai muistamaan, etten mitenkään selviä viidessä minuutissa Hullujen päivien jonojen ohi.

Menin nostamaan rahaa ja hyppäsin Liedon bussiin, joka vei läheiselle pysäkille, mutta piti kävellä vielä joku 500 metriä, kunnes pääsi perille isän luokse. Isän synttäreitä oli viettämässä muutama läheinen ihminen ja meillä oli ihan mukavaa.

Tällaisia hyvyyksiä oli tarjolla, mutta valitettavasti tämä oli lopputulos.

Ensimmäinen kuva kuvastaa sitä, mikä oli masun olotila ennen tarjottavia ja toinen kuva, mikä oli jälkeen eli TURVOTUS. Joka päivä jo monien viikkojen ajan on kauheasti turvottanut, jos syön vähänkin jotain, mikä sisältää vehnää tai laktoosia ja ilmastuttanut tietenkin, sehän siitä seuraakin. Olen siksi jo jonkin aikaa miettinyt, millaista olisi elää gluteenittomana tai ainakin vehnättömänä, koska varsinkin täysjyvävehnä on kerran saanut vatsan ihan sattumaan turvotuksesta parisen tuntia. So that's not for me then. Ja maitotuotteita (jolleivät ole luomua) nautittua toivon aina, että voisi vain päästää kaiken ilman ulos, mutta seurassahan ei pysty.

Ensi viikko olkoon siis vehnätön ja laktoositon kokeilu. Pitää toivoa, ettei ole minestrone-keittoa tai muutakaan sellaista tarjolla, mikä sisältäisi vehnää. Onneksi olen alkanut tykkäämään kauramaidosta tms. tai siis tottumaan sen makuun.

Tulin samana iltana takaisin bussilla Helsinkiin ja katsoin, että bussi olisi Munkkiniemen aukiolla 21:15 ja bussi siitä kotio lähtisi 21:19 ja toivoin sormet ristissä koko ajan, että ehtisi. Hetken ajeltuamme kuitenkin näkyi, että bussi on viisi minuuttia myöhässä aikataulusta ja jännitin, ehtisinkö bussiin vai pitäisikö odottaa kylmässä seuraavaa.

Espoon Ikean liittymän ohittaessa olimme kuitenkin palanneet aikatauluun ja ajattelin, että ajamme tarkoituksella kovempaa, että ehtisin seuraavaan bussiin. Akku oli puhelimesta lähes täysin loppu ja avaimet jääneet kotiin, joten pidin sormia ristissä myös sen takia, ettei akku loppuisi, koska pitäisi soittaa avaamaan ovea, etten jäisi kylmään hytisemään - vaikka voisi sitä aina heitellä pieniä kiviä ikkunaan.

Helsingin alueelle saavuttaessa olisi vielä kahdet valot ennen pysäkkiä ja tottakai niiden piti muuttua punaisiksi. Istuin täysissä pukeissa etupenkillä kassi kainalossa ja naputin jaloilla hermostuneena yrittäen lähes taikoa valoja vaihtumaan. Kello kun oli jo 17 yli. Seuraavatkin valot olivat punaiset, mutta eihän bussi voi päästää pois paitsi pysäkillä. Bussin pysähdyttyä juoksin suojatielle, jonka valot tottakai olivat punaisella. Näin oikean bussin lähestyvän risteystä ja autoille valot olivat vihreät, mutta onneksi ne muuttuivat punaisiksi juuri kahta autoa ennen bussia ja kävelijöille tuli vihreät valot. Lähdin siis steppaamasta juoksuun pysäkille ja ehdin sille juuri ja juuri, kun oikea bussi tuli ja pääsin kyytiin. Onneksi tuo bussi oli myöhässä. :D

Että sellainen lauantai. Nyt kenkäostoksille!

~ Lilja Lumi

P.S. Ajattelin, jos laittaisin joka kirjoituksen jälkeen yhden runoni, aloittaen vanhimmasta.

Tervetuloa Helsinkiin

Ensin kun saavuin Helsinkiin
kuulin junien suhinaa
jäähyväisiä
tervehdyksiä
iloista naurua

Näin raiteiden päällä lähtöään odottavia junia
halaavia ihmisiä
naururypyt ja kyyneleet
silmäkulmissa keskenään kamppaillen

Ensin haistoin ihmisten ja junien tuoksun
se vaihtui punaiseen marjaan
ja muutti muotoaan puun väriseksi

Kun saavuin kaupunkiin
ensimmäinen asia, jonka tunsin
oli ihmiset

(alkukesä 2009)