Aurinkoinen viikonloppu

Kun perjantai tuli ja työviikko loppui, niin lähdin vähän yli kuuden bussilla Kaarinaan käymään äidin luona.

Lauantaina tapasin ystäväni ja kävimme ajelemassa Ruissalossa. 

Kävimme luonnon helmassa olevassa kahvilassa ja istuskelemassa rannalla tuolilla. Harmi kyllä, että sellainen ihastuttava puna-valkoinen kahvilarakennus Ruissalossa on lopettanut. 

Löysin tämän kuvan kuva-arkistosta. Tässä kuvassa on tuolit siitä ihanasta Ruissalon kahvilasta, joka on nykyään myyty tai lopetettu tai luultavasti kumpaakin. Mutta ai että siellä oli ihana tunnelma, kalusteet ja ympäristö. 

Turussa oli Kaskenmäessä romanttistunnelmainen kirpputorikin nimeltä Ihana, mutta jostain syystä se pyöri vain vuoden, vaikka siitä pidettiinkin. Monet asiat muuttuvat ja ne harmittavat. Onko jotain, mitä haluaisitte takaisin, kun on kyse elinympäristöstänne?

Olen jostain 2006 hujakoilta tai viimeistään 2008 alkanut valokuvailla ahkerasti. Olen jakanut kuvia kansioihin esimerkiksi Outside 2011 ja ajattelin, että tänne voisin esimerkiksi näyttää parhaita kuviani siltä vuodelta 10-15 kappaletta. Valinta tulee joidenkin vuosien kohdalla olemaan todella vaikea, koska alati muuttuva kaunis luontomme näyttää aina erilaiselta ja kauniimmalta. Muitakin aihealueita toki löytyy, kuten Photographies artistiques, mutta niistä lisää sitten jonain päivänä :)

Takaisin eiliseen ja Ruissalon rantaan. 

Kävin kastautumassa vedessäkin, mutta vain napaan asti, koska veden pohja oli niin muhjuista. Siellä oli kuoppia, joihin kompasteli, niin päätin tulla pois ja istuskelimme nauttimassa päivästä, katselimme ohi meneviä veneitä ja höpöttelimme. Sitten hän heitti minut isäni luokse Ilmarisiin.

Isän luona oli myös veljeni, mummi ja isän naisystävä. Grilli viriteltiin päälle ja alettiin paista pihvejä, uunikasvikset menivät uuniin ja höpöttelimme. Kävin kuvaamassa ympäristöä ja katselemassa, mitä kaikkia uudistuksia isän "mökille" oli tullut. 

Onhan se omakotitalo, mutta luonnon helma tekee siitä vähän niin kuin mökin ja sekin tekee siitä mökin, etten ole täällä koskaan itse asunut. 

Isällä on kaunis talo ja piha sen ympärillä on hyvin hoidettu. Veljen mielestä saunarakennuksen (viimeinen kuva) viereen tehty kiviaita on uusi (itse en olisi sitä huomannut) ja siellä oli monta uutta eläinpatsasta pihalla piilossa. Suihkulähde ei ole uusi, se on vain hieno. Talon edessä olevat portaat ovat kyllä uudet, hienot ja kiviset :)

Ruoka valmistui hetkisen kuluttua ja se olikin hyvä, koska siihen mennessä päivää oli todellakin tullut nälkä. Ei ole nyt kuvaa ruoasta, mutta se oli hyvää ja sitä oli riittävästi, joten eiköhän se ole se pääasia. Tykkäsin kuvata auringonsäteitä, kun grillistä tuli savua siihen tielle ja se näytti, mistä säteet kulkevat. Pitäisi joskus lähteä aikaisin aamulla liikkeelle kamera kourassa, kun on sumuista ja aurinko nousee. Haluaisin todellakin tallentaa aamukasteisen hämähäkinseitin ja pisaroita täynnä olevat lehdet filminauhalle <3

Ruoan jälkeen alettiin valmistella saunaa. Isän saunaeteiseen oli ilmestynyt tällainen hieno paatti, jossa säilytetään laudeliinoja. Tosi kiva idea!

Naiset kävivät ensin saunassa. Harmi, etten käynyt kuvailemassa isän saunaa, se on tosi hieno sisältä. Seinällä on kiveä ja puuta. Tulee kivan kosteat löylyt. Saunatonttu oli pitämässä valoa saunan nurkassa. Olisi todellakin pitänyt kuvata se - no ensi kerralla sitten.

Miesten käydessä saunassa laitoimme kahvin porisemaan. Isän naisystävä kattasi kauniisti ruokapöydän kahvipöydäksi ja saimme kahvin kanssa syödä aivan ihanan suussasulavaa rahka-omena-piirakkaa vaniljavaahdon kera. Pitää ehdottomasti tehdä sellaista joskus! 

Tuli otettua kaksi palaa ja aamulla aamiaispöydässä vielä yksi, ai ai herkkusuuta. Olen muutenkin syönyt tällä viikolla aivan liikaa makeaa ja se näkyy nassusta. Olenkin ajatellut pitää ensi viikon herkuttomana - saa nähdä, miten onnistuu. Raportoin siitä sitten. Tosin ihan huomenna ilman makeaa ei taida onnistua, koska herkut, mitä tänä iltana piti syödä siirtyvätkin huomiselle aikataulun takia.

Kahvittelun jälkeen kuulas sinitaivas oli jo alkanut tummumaan yötaivaaksi. Kynttilöitä paloi siellä täällä ja minilyhdytkin sytytettiin katkaisijasta. Syksy on selvästi tulossa. Yritin vielä kuvata tuota ötöstä jonkin aikaa, mutta pimeässä ei saa kovin tarkkoja lähikuvia, ei ollenkaan.

Siivosimme pöydän ja siirryimme sisälle pelaamaan Aliasta. Mummi meni nukkumaan ja me jäimme neljästään keittiön pöydän ääreen pelaamaan aikuiset vastaan "lapset". Oli erittäin tasapuolinen peli.

Miulle sijattiin vuode olohuoneen lattialle. Mummi nukkui sohvalla. En oikein tahtonut saada unta ja jossain vaiheessa katsoin kelloa, että oli 01:43. Mummi teki kuuden aikaan kahvia ja vaikka siinä yrittääkin nukkua, niin ei vain pysty nukkumaan valossa ja kolinassa. Eli reippaat neljän tunnin unoset takana. 

Söimme aamiaista, leikkasin veljen hiukset ja pakkasin tavarat. Isä heitti miut Kaarinan pysäkille odottelemaan bussia, joka suvaitsikin aika nopeasti tulla. Bussi oli aika täynnä, kovin moni oli lähdössä ulkomaille, koska bussista tyhjeni suurin osa ihmisistä Espoon IKEAn kohdalla, kun vaihdetaan lentokentälle menevään bussiin. Sinne lähti myös vieruskaverini, joka oli oikein tyylikäs ja ajan hermolla oleva keski-ikäinen nainen.

Kävin kaupassa, söin ja lähdin ratikalla keskustaan salille. Oli superhienoa jälleen juosta juoksumatolla ja taisin tällä kertaa juosta puolet lämmittelyajasta siinä (tosin välillä reippaasti kävellen) ja tuli hikikin iholle. Kun aloitin juoksumatolla juoksemisen, niin pidin vauhtia 9,5:ssä. Viime kerralla nostin sen kymppiin hetkeksi ja tänään juoksin 10,5:ssä ja mitä enemmän juoksi, niin sitä helpommalta se tuntui ja askelkin tuntui keventyvän ja pidentyvän. Tosi hienoa! Hyvä minä! Välillä saa (ja pitääkin) itseään kehua: on upeaa, kun onnistuu jossain ja olo on hyvä.

Sen jälkeen tulin kotio, torkuin vähän ja olen katsellut yhden leffan Netflixistä. Että sellainen viikonloppu. Toiminnantäyteinen ja kiva, aurinkoisa. Vaikka onkin luvattu syksyisempiä ilmoja, niin ei anneta sen lannistaa, vaan keskitytään niihin asioihin, joista pitää ja jotka saavat hymyilemään.

Eikö niin?

~ Lilja Lumi

Aurinkoista keskiviikkoa

Mukava päivä töissä ja sen jälkeen lähdin bussilla keskustaan. Jäin rautatietorilla pois, koska bussi ei päästä menemään reittiä ympäri. Harmi kyllä, kerran olin vähän eksyksissä ja olisin halunnut samalla bussilla takaisin, mutta kuski käski hypätä pois, kun oltiin jossain jorpakossa, joten lähdin kävelemään.

Nämä kuvat nappasin lauantaina, kun olin kuvaamassa rullailevia eläintarhassa.

Kävelin Stockmannille päin ja katsoin, missä olisi Alexium eli Aleksanterinkadun Elixia, jota en ollut ennen löytänyt, mutta siinähän se oli vähän piilossa lähellä Stockmannia. Oli hauska sali, jossa oli monessa kerroksessa laitteita ja paljon erilaisia laitteita :) Eli tykkäsin! Nyt tuun varmaan käymään Alexiumissa ja Kampissa vuorotellen. Mikäs siinä. Onko joku muuten huomannut, että Stockmannin joillain sivuilla lukee, että tähän on tulossa Brooklynn? Mitä ihmettä? Muuttuuko Stockmann jostain syystä Brooklynniksi? Mikä siitä silloin tulee, kun Stockmann on Stocka? Brokka! :D

Nappasin Stockan edestä ratikan kotio käytyäni Herkussa. Joskus harmittaa, kun on nätti aurinkoinen päivä ja kulkee ratikalla kotiin, eikä ketään ole sillä hetkellä jakamassa sitä fiilistelyä kauniista ilmasta. Tai sitten näkee ulkona juuri sellaista, jonka haluaisi kuvata juuri sellaisessa auringonvalossa, mutta ei ole kameraa eikä pyörää mukana. Ohikiitävät hetket haluaisi niin tallentaa johonkin ja jakaa jonkun kanssa. Mielestäni asioiden jakaminen on paljon mielekkäämpää kuin nauttia niistä yksin. Ei tule kovin usein nautittua jostain vain yksin. Aina tekee mieli kertoa jollekin kaikenlaisista asioista ja fiilistellä yhdessä. :)

Ratikassa on hauskaa muuten seisoa ja katsella ympärillä vilistävää maisemaa ja ratikassa olevia ihmisiä avoimesti ja suoraan silmiinkin, jos sattuvat sillä hetkellä katsomaan myös päin. Oli jotenkin todella rentouttavaa salin jälkeen tulla ratikalla kotiin, sen jälkeen hypätä bussiin ja kävellä loppumatka.

Oli muuten namia, kun tuo yksi kiva teki juustokakkua maanantaina. En voi tässä näyttää siitä kuvaa, koska en saanut julkaista siitä otettua kuvaa. Hänen mukaansa mitään, joka ei ole onnistunut, ei saisi kuvata. Oli se maultaan onnistunut. Yrittäkää kuvitella dominopohja, suussasulavaa kerma-mascarpone-tuorejuusto-liivate-moussehöttö siinä välissä ja sitruuna-limeltä maistuva siniseksi värjätty kiille siinä päällä :) Hyvää oli! Ja on se tuolla jääkaapissa vieläkin. Pitää varoa syömästä sitä, ettei saliahertelu mene ihan hukkaan.

~ Lilja Lumi

Vielä yksi lauantai-fiilistelykuva

Syksy saapuu

Tänään kävin katsomassa, josko löytäisin urheilukaupasta juoksutakin tai juoksupaidan. Löysin tosi hienon, muttei ole tällä hetkellä varaa ostaa sitä. Se on Under Armourin, hyvän näköinen, istuu hyvin ja kivaa kangasta, mutta pitää pistää säästöön ja ostaa se sitten joku päivä.

Ajattelin muutenkin, jos talvesta tulee kovin vähäluminen, niin lenkkeillä enemmän. Mielestäni parasta lenkkeillä on kesällä heti aamun sarastaessa tai auringon painuessa mailleen. Kovin ihanteellinen ilma ulkoilulle on myös silloin, kun on syksyinen ilta, jonkin verran lehtiä maassa, mittari lähellä nollaa, ehkä viitisen astetta plussaa ja ilman kosteus tiivistyy lehtien pintaan kosteaksi huurteeksi.

Tänään oli kesäinen aurinkoisa ilma, mutta jotenkin kylmä ja tuulinen. Urheilukaupassa oli viileää ja kaikki uudet syysmallistot olivat tulleet, niin kävin niitä kuikuilemassa ja hypistelemässä. Kauppaan jäi vielä

Nike Air Zoom Pegasus

TAI

Nike Dual Fusion x

JA 

Nike Tech Hoodie

Syksy on ihana kaikkine sateineen, kurakelineen ja kylmyyksineen, mutta yksiä kivoimmista jutuista syksyssä on pukeutuminen. Odotin bussipysäkillä väristen päästäkseni lämpimään bussiin, mutta vielä mitä! Siellä oli täysi ilmastointi päällä. Tekisi mieli pukeutua lämpimään neuleeseen. On ihanaa, kun voi pukeutua lämpimästi.

Ostin kaupasta kuitenkin jotain.

Aloitetaan näillä. :)

~ Lilja Lumi

Ihana viikonloppu

Viikonloppu oli ihana. Ensimmäinen viikonloppu oikean arjen aloittamisen jälkeen. Uusi työpaikkatalomme on tosi upea, hienot tilat ja ihanat lapset :) Ei siitä sen enempää.

Perjantaina töiden jälkeen kävimme heittämässä frisbeetä koriin Munkkiniemen puistossa. Ensin oli vähän takeltelua, kun viime heittämisestä oli aikaa, mutta kyllä se siitä alkoi sutkaantua.

Lauantaina olimme varanneet kasista ysiin radan Talin keilahallista. Keilailu sujui niin kivasti, että otimme puoli tuntia lisää. Sen jälkeen pizza ja leffa mukaan ja loppuilta menikin siinä.

Tänään oli liian kuuma sisällä, joten oli päästävä ulos ja teinkin parin tunnin lenkin kamera kainalossa. Tuli upeita kuvia, mutta laitan tänne vain muutaman.

Eli aivan ihanan ihana viikonloppu :) Superia muuten, että Pappagallon jäätelöä myydään kaupoissa. Harmi, ettei ole tullut ennen ostettua, vaikka monesti on meinannut. On vain niin paljon muitakin jäälöitä! Mutta om noms, nyt on Pappagallon lakritsia maistettu ja se jätti jopa ihanan jälkimaun suuhun. Mmm...

Ihana arki jälleen tulossa. Tai toivottavasti muillekin ihana arki. Jos työnne on raskasta, niin tsemppiä ja voimia töihin!

~ Lilja Lumi

Tavoista ja vääristä sanoista

Kättely on huvittavaa. Ranskalaiset tervehtivät suutelemalla ilmaa molempien poskien kohdalla. Jossain kumarretaan, eikä saa näyttää jalkapohjia. Meilläpäin ja muuallakin kätellään. Mutta se on vain joskus niin huvittavaa, mutta toisaalta käytetyin ja totuttu tapa. Jos kuitenkin olisi täysin ulkopuolinen, niin kättelyn näkeminen voisi huvittaa. Ja joskus se huvittaa sisäpuolistakin. Joskus sanotaankin, että hyvä kättely antaa hyvän ensivaikutelman. Olen harvoin saanut samanlaisen kättelyn kuin itselläni on, yhtä voimakkaan ja varman. On ollut todella löysiä kättelyitä, jossa käsi on vedetty nopeasti omalle puolelle ja sitten on ollut voimakkaita kättelyitä, joissa pelkään käsieni luiden rusentuvan. Olen kuitenkin törmännyt samanlaisiin kättelyihin kuin itselläni, siitä voi tietää, että on varmasti samalla aaltopituudella jossain määrin. Ehken osaa tätä selittää, mutta ymmärtää sen selittämättäkin.

Wikipedia ilmaisee tervehtimisen näin: "Tervehtiminen on ihmisten välinen teko, jossa ilmaistaan ystävyyttä tai sosiaalista statusta. Tervehtimiseen voi kuulua jokin ele, kuten käden puristaminen, käden heilautus, kumarrus, halaus tai suudelma, tai tietyt sanat."

Etelä-Euroopassa, Etelä-Amerikassa ja arabimaailmassa tervehdittäessä usein halataan lämpimästi ja annetaan poskisuudelma. Venäjällä naisia ei tervehdittäessä kosketeta. Japanissa ja Kiinassa nyökätään ja katsotaan alaspäin. Havaijilla sieraimet asetetaan vierekkäin. Intiassa yleinen tervehdys on namaste. Se tehdään laittamalla kädet rinnan korkeudella yhteen sormet ylöspäin ja kumartamalla kevyesti

Olen avannut sanaisen arkkuni kohteliaisuudesta, huomaavaisuudesta ja kiitollisuudesta, mutta en tavoista. Muistaakseni. Kohteliaisuudesta muuten välihuomautuksena, ettei ole kohteliasta puhua puhelimessa toisen ihmisen seurassa tai räplätä sitä kauaa. Sitä ennen pitäisi pahoitella, jos johonkin on pakko nopeasti vastata. Mikäkö minä olen kohteliaisuudesta puhumaan, kun olen turkulainen.    

     Vaikka turkulaisista on stereotypia, etteivätkö olisi kovin puheliaita tai huomaavaisia (no oikeastaan olen joutunut tämän kuitenkin toteamaan muutettuani Helsinkiin) muttei se todellakaan koske kaikkia. Ketä tahansa voi jokin asia pänniä, eikä muista huomata toista.

    Tosin olen itsekin syyllistynyt tähän, kun olen nähnyt feissareita ja alkanut tekemään jotain muuta, etteivät lähestyisi, mutta kun saavat kiinni, niin sanon kohteliaasti ei kiitos. Joskus kuitenkin tulee tilanteita, joissa tosiaan tekee mieli olla epäkohtelias, kun joku toinen on ollut, muttei kuitenkaan ole. Onko silloin liian kiltti luonteeltaan?

     Olen ollut itsekin epäkohtelias, mutta tietämättäni, koska tapa, jolla olen kasvanut, ei opettanut minua kovin kohteliaaksi. Onneksi opin kohteliaisuuden myöhemmin, vaikkakin kantapään kautta. Onneksi kuitenkin opin, koska nyt maailma on valoisampi.

Yhden asian olen kuitenkin oppinut lapsuudesta asti: puhumaan oikein. Minulle on äidinkieli ollut pienestä pitäen todella tärkeää - jostain kumman syystä. Ja olen iloinen, että minulla on ollut hyvät opettajat yläasteella ja lukiossa. Yläasteen äidinkielen opettaja puhui täysin korrektia kirjakieltä koko ajan lukuunottamatta sanoja mä ja sä, joka oli hieman hassua, mutta äidinkielen aineessa ei ole koskaan ollut muita kuin rakennevirheitä ja liian pitkiä lauseita, muttei koskaan kirjainvirheitä, eikä yhdyssanavirheitä.

Tiedän, että tämän lopputekstin lukeminen saattaa ärsyttää, mutta sanon tämän vain kerran ja sitten lopetan. Vanhempani jaksoivat joskus muistuttaa siitä, että olen pienestä asti huomauttanut ihmisille, jotka kiroilevat turhan takia - onhan se kurjaa, kun ei kuule puhetta kirosanojen keskeltä.

Nykyään kiroilu ei häiritse, enkä huomauta ihmisille yhdyssanavirheistä tai kirjaimien lisäilyistä vääriin paikkoihin, mutta eniten häiritsee tämän kaltaiset sanamuodot: "Meen ulos polkeen (polkemaan - tämä ei haittaa niin paljon)." tai "Et sä voi kiipee sihe." 

Tekisi mieli repiä hiuksia, heittää hattu maahan, pomppia sen päällä ja potkaista se Timbuktuun! Miksei voi sanoa, ettei voi kiivetä siihen? Miksimiksimiksi? Oh well.. Antaa ihmisten puhua, kuten he ovat oppineet puhumaan. Jos en olisi lastenhoitaja, olisin luultavasti äidinkielen opettaja `:D

~ Lilja Lumi

By the way, onko kukaan kuullut sanamuotoa hotaista/hotoilla? Meinaa samaa kuin hotkia/ahmia. Eli periaatteessa hosua syömisellä. Ja hoto on ahmatti, henkilö joka on syönyt ruoan liian nopeasti.

Sunshine

Käykö teillekin joskus niin, että lukee tekstiä, mutta ajatteleekin jotain muuta, mutta on samalla lukenut tekstin, mutta ei ole aavistustakaan, mitä siinä luki, joten se pitää käydä läpi uudestaan. Harhailevaa mieltä on vaikea ohjata. Väsyneenäkin on vaikea keskittyä ja silloin, kun on vain jumissa.

Istun bussissa matkalla kotiin, kuljen takaperin selkä menosuuntaan. Edessäni istuu nainen, jolla on mustat laineikkaat hiukset olkapäille, korvissa nappikuulokkeetja mietteliäästi käsi leuan alla hän katsoo sinisillä silmillä ikkunasta ulos.

Viereen istuu vastatusten nuori poika ja tyttö, ehkä juuri aikuisuuden kynnyksellä. He puhuvat keskenään ruotsia. Tytöllä on hammasraudat ja puhuessaan hän liikauttaa kättään ja poika tarttuu siitä kiinni luontevasti ja hieroo tytön kättä samalla kun he juttelevat keskenään.

Hypistelen kaulakorua, katson ulos nähdäkseni missä mennään ja yritän sietää pissahätää. Kohta kotona ja pääsee suihkuun. Unohdin pyyhkeen, enkä päässyt salilla saunaan tai suihkuun. Harmitus.

Töistä tullessa keskustaan metroportaissa ylöspäin ja auringon paistaessa ajattelin, että vaikka kaksi vuotta sitten en olisi koskaan muuttanut Helsinkiin, niin nyt en haluaisi missään muualla asua, vaikka rakastan Turun jokirantaa ja sen ympäristöä todella paljon. Turussa oli kuitenkin orpo olo. Täällä ei koskaan tunnu yksinäiseltä. Ei ainakaan vielä.

Vanha mies puhuu rouvalle vanhalla kielellä, jota slangi ei ole myrkyttänyt. Rakastan vanhanaikaista tapaa puhua, kun vielä puhuttiin monipuolisemmin ja vähän eri sanoin.

Maanantaina kävimme töiden jälkeen vähän kuvailemassa. Oli aurinkoinen ja lämmin päivä. Ensin piti mennä Flamingoon käymään, mutta se on remontissa, joten sinne joku toinen kerta. Päädyimme Serenaan ja polskimme ulkona rengasmäissäkin, kun oli lämmin päivä. Menin jopa vapaapudotukseen ja sellaiseen renkaalla mentävään kouruun ja eniten siinä pelotti se kohta, kun ei alas nähnyt. Olimme vähän yli enimmäispainon (140kg), mutta ehjinä selvittiin. Sisälläkin kävimme polskimassa aaltoaltaassa, villivirrassa ja laskemassa mäistä. Kivaa oli, mieluisa synttärilahja.

Eilen tosiaan oli syntymäpäiväni ja vein töihinkin mutusteltavaa. Täytin 28 miinus neljä. Enää ei tunnu tietyn ikäiseltä. Pienenä kun kutsuttiin sukulaiset ja perheystävät synttäreille, niin seuraavana aamuna heräsi tunteeseen, että on vuoden vanhempi, mutta nyt on jo neljä vuotta tuntunut, että olisi koko ajan ihan saman ikäinen, joten onko oikealla iällä sitten oikeastaan väliä?

Eilen illalla töiden jälkeen tekaisin omenapiirakan ja kaveriksi lautaselle pääsi jäätelö pakastimesta kököttämästä. Om noms! Jospa tänä iltana söisi nuo viimeiset palat :) 

~ Lilja Lumi

First I thought today that this is just an ordinary day but it isn't because sun is shining, it's warm, feels like smiling, I got five hugs today and I'm going to bake something delicious. So no day that makes you smile is just an ordinary day. Every those days have lots special in them.

Hymiö smile

Happy day! 

4.8.15

Valkoinen

This is part one from the story

Olin tänään jälleen töissä viikon sairasloman jälkeen. Kävin lääkärissäkin. Hän kirjoitti syyksi lievän depression ja hoitokeinoksi psykologin. Kävin kerran psykologin juttusilla, saipa jutteluseuraa.

   Työpäivä meni mukavasti. Ties kuinka monennen auringonpistoksen tänään sain. Täytyy huomenna ottaa hattu mukaan, kun aurinkolasit ja veden lipitys eivät riitä.

   Töistä lähdin bussilla keskustaan ja ostin kaupasta uuden kasvopesuaineen, koska viime korvapuusti sai aikaan muutaman finnin naamalle (ja myös stressi, mikäpä muukaan). Mutta oli se korvapuusti sen arvoinen. Tai ei finnien arvoinen, mutta nautin suuresti sen syömisestä.

   Ostan myös pieneen nälkään kana-chili-kolmioleivän ja jääkahvin, koska olen menossa salille, enkä halua pyörtyä siellä. Syötyäni kävelen salille, portaat ylös, otan ulkokengät pois ja suunnistan pukuhuoneeseen. Laitan kengät hyllylle ja etsin sopivan kopperon tavaroilleni. Vaihdan treenihousut jalkaan ja sujautan mustan hihattoman paidan pinkkien urheiluliivien päälle. Laitan tavaroita valmiiksi hyllylle, kun nainen, jolla on käsivarret täynnä tatuointeja, tulee paikalle, avaa alemman kaapin sanomatta mitään ja joudun siirtymään pois hänen tieltään.

   Hän penkoo hetken kassiaan, laittaa tavarat takaisin kaappiin, läimäyttää kaapin kiinni, laittaa kaapin lukkoon ja viipottaa tiehensä päinkään katsomatta. Olisi tehnyt mieli sanoa "Ole hyvä", mutta luultavasti hän olisi vain mulkaissut päin tai kysynyt ehkä että miksi, pahimmassa tapauksessa olisi vastannut niin olenkin, mutta tuskin ketään sellaista tekisi. Voisin itse vastata, että yritän olla humoristisena, mutta jos lokeroni olisi jonkun alla, päällä tai vieressä ja hän tai hänen tavaransa ovat hieman edessä, niin sanoisin ensin anteeksi ja kertoisin kaappini sijainnista, josko hän päästäisi ohitseen. Joskus tottuu ystävälliseen käytökseen, mutta toisaalta täytyy totea, että paskapäitä löytyy edelleenkin milloin mistäkin.

   Asiasta kauheasti välittämättä laitan treenikengät jalkaan, suljen kaapin ja sujautan avainlenkin käden ympärille. Täytän pullon ja suunnistan juoksumatolle napaten lehden mukaani. Selailen lehden kuvia reippaasti kävellen ja kun olen saanut sen loppuun aikaa on kulunut 15 minuuttia, joka oli tarkoituskin.

   Käyn viemässä lehden pois ja treenaan vatsalihaksia, selkälihaksia ja istun jalkaprässiin, kun huomaan hyvännäköisen miehen tulevan salille. Hän katsoo hetken minuun päin, mutta menee menojaan. Tulee pukuhuoneesta kuulokkeet korvilla treenailemaan painoilla niin kuin kunnon äijä. Eipä minussa mitään katsomista olekaan, huokaisen ja teen jalkaprässillä ensimmäistä kertaa sata toistoa putkeen.

   Kävelen kuikuilemaan, jos näkisin miestä ja katson vahingossa isoon peiliin. Vartalo näyttää pursuavan vaatteiden läpi ja sojottavan joka suuntaan. Vatsa on todella turvonnut, mokoman leivän takia tai sen kahvissa olleen laktoosin. Harmistun omasta kehostani, käännyn kannoillani ja menen takaisin pukuhuoneeseen. Riisuudun, kiedon pyyhkeen päälle, otan pesuvälineet mukaan, asetan ne suihkuhuoneen keskellä olevalle tasolle, täytän löylykiulun ja menen saunaan istumaan. Hassua, että saunan edustalla olevassa lapussa kehotetaan käyttämään kuumaa vettä, että saataisiin jatkossakin hyvät löylyt, mutta lasiseinien ja lasioven välissä on rako, josta löyly karkaa. Ei riitä kuuma vesi, jos kuumuus karkaa raosta ulos.

   Heitän löylyä kiukaalle monta kertaa. Kaksi naista käy sillä aikaa suihkussa. Lipitän vettä saunassa. Hetkeksi tulee kuuma, mutta tälläkään kertaa hiki ei irtoa kehosta, vaikka istuin kuumassa kahden suihkutuksen verran. Poistun saunasta, käyn suihkuun, peseydyn hitaasti. Seurakseni tulee kolme vaaleatukkaista naista: yksi laiheliini, yksi muodokkaampi ja yksi, jolla on pieni vauvamasu. Pesen tukan, jätän hoitoaineen vaikuttamaan vartalon pesun ajaksi. Tunnen virheet ihollani ja katselen sivusilmällä muita. He ovat aika nopeita: pikasuihku ja sitten pois.

   Suihkuun tulee kolmen naisen jälkeen vielä yksi tummatukkainen lisäkseni - hän näyttää vähän italialaiselta. Hän peseytyy ja lähtee pois. Tunnen sormieni rypistyvän, avaan hanan, huuhtelen vartalolta saippuan ja hiuksista myös. Laitan uutta kasvosaippuaa ensimmäistä kertaa kasvoille. Otan sormen päähän pienen määrän ainetta, levitän kämmeniin ja hitaasti ympäri kasvoja. Se tuoksuu limeltä ja mandariinilta, siinä on pieniä hiukkasia, jotka hierovat ihoa ja se tuntuu miellyttävältä. Kun pesen sen pois kasvoilta iho tuntuu pehmoiselta. Ostin samaa sarjaa olevan kosteusvoiteenkin, jonka levitän kasvoille kuivattuani hiukset ja vartalon. Sen haju on hieman erikoinen ja tuntuu viileältä iholla, mutta sen pitäisi tehdä hyvää. Toivottavasti.

Puen vaatteet päälle, lastaan kassiin purkit, treenivaatteet ja pyyhkeen, suljen vetoketjun, otan kengät mukaan ja lähden odottamaan bussia pysäkille.

   Bussiin menee paljon ihmisiä tällä kertaa, yleensä vain muutama. Odotan, että muut menevät ensin ja menen viimeisenä. Jään pitämään tangosta kiinni, koska kaikki istumapaikat ovat täynnä. En ole ainoa seisoja. Hetken kuluttua, kun bussista alkaa poistua väkeä, niin vanhempi nainen sujahtaa ohitseni kertoen nähneensä edessä vapaan paikan ja menee sinne. Hetken köröttelyn kuluttua kuskin takana olevat molemmat paikat tyhjenevät, mutta en mene istumaan siihen, koska paikat ovat näkövammaisille tarkoitetut. En koskaan mene invalideille, raskaana oleville tai vanhuksillekaan tarkoitetuille paikoille, vaikka suuri osa ihmisistä viis veisaa näistä merkinnöistä - menevät vain sinne, missä on vapaata. Niin minäkin tekisin, jos en välittäisi tai olisi tarpeeksi tarkkaavainen.

   Näpyttelen kännykkääni, kunnes se sanoo Näkemiin ja sammuu. Olemme muutaman kadunkulman päässä, laitan sen taskuun ja katselen maisemia. Nousen bussista omalla pysäkilläni, kävelen ulko-ovelle, avaan oven avaimella, koska kello on yli kahdeksan ja menen sisään. Tilaan hissin alas ja nousen kahdeksanteen kerrokseen. Hissin ovi avautuu päästäen äänen, etsin oveni, avaan sen ja astun sisään.

   Lasken laukun harmaalle matolle keskelle eteistä. Katson peilikaapin ovea, josta tuijottaa takaisin takkutukkainen pallokala. Tukka sojottaa joka suuntaan, leikkasin sen viikko sitten 15 sentin mittaan. Se kihartuu kuin ranskalaisilla, koska on kihartuva luonnostaan. Silmien alla on pienet pussit ja meikkijäämiä, vetäisen sormella lian pois.

   Ripustan raidallisen pyyhkeen oven päälle roikkumaan ja käytössä olleet salivaatteet henkarille hengittämään ennen kassiin uudelleen pakkausta. Vien pullot ja purkit vessaan aamua varten. Otan päälivaatteet pois, viikkaan ne ja avaan peilikaapin oven. Siellä on mustien, valkoisten ja harmaiden paitojen ja housujen pinot. Ei mitään muita värejä.

   Olen aina pitänyt valkoista lempivärinäni, vaikka joku sanoo, ettei se ole väri. Väitän, että se on kaikki värit, koska valkoinen on valoa ja valo näyttää värit. Pimeässä näkee vain mustavalkoista tai mustaa, jollei pimeydessä ole valoa. Valkoinen on prisma, kaikki värit yhdessä.

   Otan kaapista valkoisen t-paidan ja harmaat lököhousut ja tassuttelen paljain varpain avokeittiöön. Keittiön ja olohuoneen välissä on keittotaso, jolla on liesi. Toisella puolella on pari mustaa jakkaraa, joita ei paljoa tule käytettyä. Avaan jääkaapin ja katselen sen sisältöä: ananaspurkki, ruisleipäpakkaus, voirasia, tomaatteja pussissa, kurkku, purkki luomumaitoa, pari viiliä ja omenamehua. Otan astiakaapista valkoisen kupin ja laitan teeveden keittimessä kiehumaan.

   Voitelen pari leipää, laitan tomaattia ja kurkkua päälle. Teepussi uppoaa veden alle, kaadan päälle maitoa ja väri muuttuu vaaleanruskeaksi. Istun tumman-harmaalle sohvalle ja avaan kirjan. Valkoisen lautalattian päällä on valkoisen nukkamaton päällä valkoinen kulmikas sohvapöytä. Sen päällä on maljakko, jossa on valkoisia liljoja. Laitan lattiavalaisimen päälle ja alan lukea. Katsahdan paria pientä laatikkoa huoneen reunassa, jotka ovat vielä purkamatta. Siellä on vain elokuvia. Elokuville ei ole näyttöä tai soitinta, mistä niitä voisi toistaa, eikä televisiolle ole tasoa, jossa se voisi kököttää.         Olen saanut nurkassa seisovan valkoisen kirjahyllyn koottua, siellä nököttää muutama kirja ja koriste-esine omat tarinat sisällään.

   Syötyäni ja juotuani harjaan hampaat, sammutan valon olohuoneesta ja keittiöstä, avaan ruudukkolasitetut pariovet makuuhuoneeseen ja suljen ovet takanani. Huoneen keskellä on korkea patja, jossa on vaaleat peitteet. Sängyn vieressä on kehyksissä kuva. Hönkäisen kuvan peittämää lasia, piirrän siihen sydämen ja kuiskaan "Kaipaan sinua". Toisesta silmästä valahtaa kyynel, jonka otan kielen kärkeen kiinni. Se maistuu suolaiselta ja makealta.

   Menen peitteiden sekaan, laitan lukuvalon päälle, puhelimen akun johtoon lataamaan ja jatkan lukemista, kunnes olen niin väsynyt, että suljen valon.