Elopainosta

En muista, mainitsinko jossain vaiheessa, että käytyämme ystävän kanssa viime kerralla retkellä Nuuksiossa toukokuun alussa, ja hänen ottaessa kuvia minusta, havahduin katsomaan kuvista vartaloani. En usko, että olisi "noloa" tai minkäänlainen tabu puhua siitä, että on lihonut. Enemmänkin on hyvä kertoa, josko vaikka saisi kannustusta, että jaksaisi treenata ja liikkua. 

Olen maininnut muutamaan otteeseen tutuille ja ystäville, että on tullut muutama kilo lisää. Joko siihen ei ole noteerattu mitenkään tai sitten joku on päättänyt todeta "muista, että lihas painaa enemmän kuin rasva". Olen ollut kevätväsynyt ja joskus kesäkuun alussa tunsin, kun puolitoista kuukautta, jollei ylikin kestänyt jalkapipi, tuntui vihdoin parantuneen. Se on osasyy siihen, miksei tullut käytyä salilla. Toisekseen välttelin salia ihan tietoisesti. Minulla on yleensä käytössä vain yksi sali ja se on keskustassa. Ensinnäkin tällä hetkellä noin 40 minuutin päässä töistä ja toisekseen on tosiaankin ollut kevätväsymystä. Iltaisin en ole tehnyt yhtään mitään.

Töiden jälkeen on tullut kotiin ja nysvännyt lopun päivää herkutellen. Herkuttelu on kuitenkin suurin syy siihen, miksi olen lihonut vuoden alusta kuusi kiloa. Olin painavimmillani Nuuksion aikoihin ja sitten sain kolme kiloa pois. Nyt on toista kiloa jo tullut takaisinkin. 

Mikähän siinä on, olen miettinyt, kun olen yrittänyt syödä paremmin (terveellisemmin) ja jonkin aikaa toimi taatelitkin makeanhimoon ja sitten oli hetki, että verensokeri oli loistavalla tolalla, eikä tehnyt mieli herkkuja. Kunnes tuli töihin kahvihuoneeseen herkkua. Kolme ekaa kertaa onnistuin kieltäytymään niistä, mutta sitten sain muitakin herkkuja kaappiini ja sitten herkuttelu taas vei mennessään. Ja viime aikoina olen ostanut herkkuja kaupastakin, vaikka en ole tarvinnut, hetkellisesti vain halunnut ja sitten ostanut, syönyt ja harmitellut asiaa. 

Miksi mätän suuhuni jotain, mitä en oikeasti tarvitse tai halua? Tottumuksen takia. Mukavuudenhalun takia. Siksi että rakastan herkutella, vaikkei siinä olisi mitään järkeä. Pullat ovat edelleen meh, mutta kakut, donitsit, jäätelö, hampurilaiset jne. Ai että! Onneksi en ole koskaan mikään sipsien ystävä paitsi silloin harvoin syön pienen pussin maissilastuja, kun keho huutaa suolaa.

Olen kerran elämässäni ollut laiha, mutten ymmärtänyt sitä silloin, kun minuun oli iskostettu, että olen sopusuhtainen, normikokoinen, iso, pitkä jne. Eräs perheenjäseneni sanoi minulle pienenä, että olen "kukkakeppi", "tarvit vähän lihaa luiden ympärille" ja "luuviulu".

Totuudenmukaisesti, kun en käynyt edes päiväkotia, vaan perhepäivähoidon, niin minulla oli muutenkin vaikea solmia kaveruussuhteita. Ekan luokan aloittaessani ei kulunut kauaakaan, kun minua haukuttiin läskiksi ja lihavaksi. Totta, olin 10 kiloa painavampi kuin muut, mutten missään vaiheessa lihava siihen aikaan. Mutta he saivat uskomaan, että 40 kiloa painava 7-vuotias on lihava. Terkkarikin aina sanoi minua sopusuhtaiseksi. Tarkoittanee sitä, että painoni oli sama kuin kaksi viimeistä numeroa pituudestani. Lisäksi minulla oli toinenkin epävarmuutta aiheuttava tekijä, joka vaikuttaa ihooni. Siksipä pienestä asti koulussa minä vetäydyin syrjään, koska en kelvannut muille. Neljännellä luokalla juuri, kun meinasin vihdoin alkaa tutustua luokkalaisiini (olin kolmannella vaihtanut luokkaa), niin luokallemme muutti toisesta koulusta kiusaaja, joka päätti alkaa kutsua minua sanalla "pompo" tietämättä, mitä se tarkoittaa. Kerran isäni kertoi minulle, mitä se kertoi ja uskalsin tiedustella kiusaajalta, tietääkö hän, mitä se tarkoittaa. Kun kerroin, niin hän vain nauroi räkäisesti. 

Yritin joskus myöhemmin ala-asteella lähestyä luokkamme tyttöjä, mutta muistan heidän seisseen ringissä ja kun lähestyin heitä, niin pari heistä vain mulkoili minua tosi rumasti - niinpä käännyin kannoillani ja menin taas yksin keinumaan. Kyllä muutama luokkamme tytöistä kanssani yritti ystävystyä, mutta jostain syystä se jäi vain yhteen tapaamiskertaan. Onneksi minulla oli luokan ulkopuolisia kavereita, perhetuttuja ja pari tuttua pihapiiristä, joiden kanssa leikin. Leikin myös veljeni kanssa paljon. 

Minua on vain perheessä sanottu laihaksi, koska olen ollut laiha heidän mittapuullaan, mutta en koskaan kenenkään muun mittapuulla. Sukuni oli vähän isokokoisempaa sakkia, eikä pieni päärynämuotoisuus koskaan ketään haitannut. Silloin yritettiin siirtää vanhoja uskomuksia vielä eteenpäin, että "pitää olla jotain, mistä ottaa kiinni", "sulla on rotusääret" ja "pitää olla vähän lihaa luiden ympärillä".

Teini-ikäisenä olin oikeasti laiha, kun kasvoin 162 sentistä 173 senttiin ja oikeastaan liikuin paljon pyörällä ja huomaamatta. Vielä ennen Helsinkiä kävin usein heittämässä koripalloa ja Turussa oli kiva 500 metrin rullaluistelurata, jossa saatoin helposti pyöriä jopa 10 kilometriä ympäri nopeassa ajassa. 

Helsinkiin muuttaessani olin seitsemäntoista kiloa laihempi kuin tällä hetkellä. Sitten Helsingissä alkoi pikkuhiljaa paino nousemaan, vaikka pari ekaa vuotta liikuin vielä paljon. Vuonna 2020-2021 oli ihan paras vuosi, jolloin saatoin juosta jopa kymmenen kilometriä putkeen ja olin jatkuvasti energinen. Silloin painoin kymmenen kiloa vähemmän kuin tällä hetkellä, mutta silloin lihas tosiaan painoi enemmän kuin läski. Sen jälkeen alkoi varmaankin koronan alakuloinen aalto vaikuttaa. Tapasin vielä miehen 2022, joka myös rakasti herkuttelua ja mikäpä sen kivempaa kuin herkutella yhdessä. 2023 erottuamme en alkanut liikkua kuten ennen, vaikka yritin toisinaan ja varmasti tämä ikäkin pikkuhiljaa alkaa vaikuttamaan aineenvaihduntaan, vaikka miten haluaisi, että olisi taas 25-vuotiaan vartalo. 

Miten siis tästä eteenpäin? Lupasin tänä vuonna (no lupasin jo viime vuoden kesäksi), että harrastaisin enemmän liikuntaa, mutta nyt kun tänä vuonna olen alkanut huomata selkeää pyöristymistä, enkä tunne enää itseäni omaksi itsekseni tässä kehossa, niin aion oikeasti tehdä jotain asialle. Aion syödä vähäenergisempiä ruokia, mutten silti aio näännyttää itseäni, koska jos minulla on nälkä, niin minähän syön. Toisekseen muistan, että silloin, kun treenasin paljon ja olin tosi vahva, niin minulla oli nälkä sen takia, että liikuin. Jotenka tänä kesänä ja vuonna voisi toimia mottona "Liikun paljon, että voin herkutella". En toki aio joka päivä herkutella, mutta onneksi ei ainakaan suklaa ole tänä vuonna kovasti vienyt mennessään. En harrasta alkoholia enkä grilliruokia. Toki kotona pannulla voi jotain paistaa, mutta kaikenlaisesta savun hajusta tulee paha olo. Voisi syödä paljon kasviksia ja hedelmiä proteiinia unohtamatta. Tykkään proteiinivanukkaista, enkä katso pahalla, jos on vaikka 7g sokeria. 

En ala puhumaan ruokavalioista ottamatta niistä selvää, teen vain niin, miten itse parhaaksi näen ja sitten otan selvää. Mietin jo, josko lähtisi tänään Malminkartanon jätemäelle pitkästä aikaa, mutta sinne voisi lähteä huomenna. Tänään pitää nähdä kaveria ja sen jälkeen menen salille vähän juoksemaan ja treenailemaan. Olen onnistunut jo pitämään päivän vesikiintiöstä kiinni (ennen join vain kahvia ja maitoa vähän), kun luin, että keho tarvitsee vettä rasvanpolttoon ja kuona-aineiden poistoon. 

Lieväkin nestevaje voi hidastaa aineenvaihduntaa. Kun keho saa liian vähän vettä, niin se menee säästötilaan ja alkaa sitoa nestettä kudoksiin, mikä näkyy turvotuksena ja vaa'alla. Kun juo riittävästi, niin antaa keholle signaalin, että nestettä on turvallisesti saatavilla, jolloin se uskaltaa vapauttaa kudoksiin kertyneet varastot ja laittaa nesteet kiertämään. 

No nyt tuli sellainen asia mieleen. Nyt pitää vähän kokata ja kiitää pyörällä kaveria moikkaamaan.

Adios amigos!