Joulun jälkeen muuttorumba

Tuntuu että joulusta on kovin pitkä aika. Päivät muuttorumban keskellä ovat olleet pitkiä. Minulta loppui tunnit jo Bookbeatistakin, kun kuuntelin pakatessa, siivotessa ja matkustellessa äänikirjoja. Suurimmalti osin ja suurimman osan olen nyt kuunnellut Portia Macintoshin kirjoja upeana, taitavana ja ilmeikkäänä lukijana Karen Cass. Portian kirjojen hahmoissa on paljon samankaltaisuutta, mutta joka kirjassa on aina eri henkilöt ja erilainen tarina, joihin on helppo alusta asti kuunnellessa heittäytyä mukaan - siinä syy, miksi olen kuunnellut melkein hänen kaikki kirjansa. Sitä ennen kuuntelin Caroline Robertsia, jossa on sama lukija. Ehkä hänen kauttaan (onneksi) löysin myös Portia Macintoshin.

 

Palataanpa aiheeseen. Tapaninpäivänä menin isän ja hänen emäntänsä luokse käymään. Söimme hyvin ja katsoimme Elf - elokuvan. Maistelimme vähän torttujakin. Lohi oli hyvää, jonka isä itse savusti ja muukin ruoka oli ihan jees. Maistelin vähän punaviiniä ja Shepherd Neame (hyvä merkki) olutta, vaikka mietinkin, että toivottavasti pieni alkoholin maistelu ei tuo sitä hyvin viimeisillään pois menevää flunssaa takaisin. Ei se tuonut. 

 

Ennen syöminkejä isän kanssa maalasimme vähän erilaisilla vesiväreillä, jotka olivat pikkuputeleissa ja nokare sekoitettiin veteen. Yritin jotain joulukasvia ensin maalata ja sitten otin vesivärikirjasta mallia linnusta ja ketusta. Oli mukavaa.

Sain äidiltä kauniin rannekorun, joka harmikseni katkesi, kun otin reppua autosta ennen junaan menoa 27. päivä. Sain iloita korusta kaksi päivää. En tiedä, voisiko sitä vielä korjata, on se tallessa. Toisessa kuvassa Roope, joka tykkäsi huomiosta ja silityksistä.

Isä heitti minut takaisin äidin luokse illalla, mutta sitä ennen kokeilin kännykkäkameran yötoimintoa. Näkyi kivasti tähtiä taivaalla. Olen miettinyt, voisiko Samsung S24ssä olla parempi kamera kuin tässä nykyisessä Samsung S22ssani. Haluaisin vielä parempia kuvia, jos mahdollista. Minulla on tapana ollut ostaa pari vuotta vanha kännykkä käytettynä. Ei tosin ole mikään hinku vielä luopua nykyisestä.

Joku torkkunakki löytyi äidin luota sängyltä makoilemasta.

27. päivä näin pitkästä aikaa ystävää Turussa. Robert's Coffee oli muuttunut Kosken leipomoksi, mikä oli ihan ok-hintainen mitä kahviloihin yleensä tulee. Tämä olikin leipomokahvila, niin ihan eri juttu. Oli mukavaa nähdä ystävää pitkästä aikaa ja turista niitä näitä. On kivaa, että Hansassa saa toimia edelleen Rusetti-myymälä, joka revittiin Sellosta pois (sen vanhin myymälä, niinpä..) Teimme molemmat löytöjä. Löysin Hansan Normalista (en tiennyt sellaista siellä ennen olevankaan, muutenkin oli tullut hurjasti uusia liikkeitä) uudet korvatulpat, joita ei löytynyt Helsingin kahdesta Normalista. 

Oli ihanaa, kun aurinko vihdoin tuli pitkästä aikaa käymään ja nyt on muutamana päivänä auringon läsnäolosta saanut nauttia. Tänään sitä ei näkynyt, mutta jospa huomenna taas näkyisi. Sain äidiltä kasan hänen vanhoja vaatteitaan, joista osan hyväksyin ja osan hylkäsin. Tämä puolihihainen musta poolopaita oli varsin nappi valinta. Pakatessa muuttorompetta ajattelin kyllä, että pitää alkaa katsoa hyvin tarkkaan vaatteet läpi ja luopua kaikesta, mitä ei tosiaankaan tule käytettyä. Aika hyvin kyllä käytän kaikkea omistamaani.

 

Sain avaimet uuteen asuntoon 28.12. Vuokraemäntä oli kivasti jättänyt keittiön hyllylle siivoushansikkaat, siivousliinan, pienen söpön pullon fairya, jääpalamuotin sekä yhden vessapaperirullan telineeseen muuttaessani tänne. Ystävä tuli auttamaan samana päivänä ja pyörät sanoivat heiheit Kalliolle. Enpä olisi koskaan osannut arvata pyöräileväni talvella, mutta näin tapahtui. Onneksi ennen suurempia lumimääriä. Matkalla oli vähän jäätä, mutta suurimman osan matka sujui jouhevasti. Kävimme vielä yhden kerran ratikalla edestakaisin hakemassa nyssyköitä ja pussukoita, kunnes ajattelin jättää toiseen päivään loput kantamukset. Olin siinä kyllä vähän liian kunnianhimoinen, kun en todellakaan osannut arvioida tavaran määrää. Olisi pitänyt laittaa enemmän muuttomiehet kantamaan. Tämä muutto oli elämäni raskain ja haastavin suoraan sanottuna. 

Apukuskin miehet tulivat juuri silloin, kun oli sovittu, ja kantoivat pyytämäni huonekalut ja tavarat autoon. Pääsin kyytiin istumaan keskelle ja tunnissa koko muuttorumba isojen esineiden kohdalla oli ohi. Vielä oli pieniä tavaroita ja siivoaminen jäljellä. Heitin kolme pussillista vaatteita kierrätykseen ja ainakin viisi pussillista tavaroita suoraan roskiin. Silti jäi valtava määrä tavaraa. Mutta nyt ne ovat kaikki täällä ja tänään purkasin viimeiset kassit etsiessäni hiirtä ja kuulokkeita. Kuulokkeet löytyivät keittiön toisesta laatikosta ja hiiri löytyi yöpöydän ylemmästä laatikosta - hyvä ettei mikään hukkunut. Paitsi heijastinliivit ja ne kivat muumihanskat, mutta se tapahtui aiemmin. 

Tavaroiden pakkaamiseen meni paljon aikaa, mutta vielä enemmän aikaa meni siivoamiseen. Siis pelkkään siivoamiseen ja asioiden jynssäämiseen tuhrautui vähintään seitsemän tuntia valehtelematta. Eilenkin menin vasta kahdelta nukkumaan, kun laitoin tavaroita paikoilleen ja ei varmaan ihmekään, että nukuin kellonsoittoon eli kymmeneen asti. 

Aamua ja kissa ikkunalaudalla. Yksi tyytyväinen hyvin levännyt plikka eilen. 

Yritin eilen illalla ottaa taidekuvia ikkunan läpi ja zoomilla. Oli hyvin hieno sininen taivas. Pihassa näkyy ilmeisesti parin oravan lisäksi myös pari jänistä.

Kissan tuodessani tänne hän katsoi paljon kantorepun lasikuplasta maisemia ja asunnossa poistui häntä pörheänä tutkimaan paikkoja. Nopeasti hän mukautui ja häntä kiinnosti tietenkin kaikki, mitä hääräilin edestakaisin ja ympäriinsä. Helppo on mukautua, jos huomaa, että nämä meidän tavaramme ovat täällä. 

Lähistöllä on tosi kiva roskakatos, mutta harmittaa tuon takana olevan puun puolesta, miksi siitä on kaikki isot oksat katkottu rumasti - ei kyllä niin rumasti kuin olisi voitu katkoa, ihan leikkauskohdan viereen on jätetty pienempiä oksia. Harmittaa puun puolesta, mutta varmasti sillä oli joku hyvä oikea tarkoitus, miksi sitä amputoitiin - varmaan ettei putoaisi/kaatuisi kenenkään päälle. Toivottavasti saisi kasvatettua lisää hienoja oksia itselleen. 

Kaunistelematon asunto muuttorumban keskellä. Olen iloinen, että muutin taloon, jolla on historiaa. Yksi huone, avokeittiö, 2,9 metrin huonekorkeus (aiemmassa oli vielä korkeampi), paksut seinät, pieni vessa, vaatekomero, ullakkovarasto. Täällä nyt asustelen. 

 

Tänään heräsin siis mainittuanikin kellonsoittoon kymmeneltä ja meinasi tulla todella kiire, kun piti ehtiä avaimia luovuttamaan ennen klo 12. En arvannut, että avaintenluovutuspaikassa olisi jonoa ja ihmisiä sen verran. Onneksi ehdin juuri ja juuri ennen kahtatoista luovuttamaan avaimet - meinasi tulla stressiä. Sen jälkeen huokaisin pitkästi ja syvään. Nyt on koko muuttourakka ohi. Vielä pitäisi raivata tavarat sängyn päältä paikoilleen. Tänään oli vielä viisi kassia purkamatta, joten tein sen. Täytin pari kassia kesäromppeella, jotka vein varastoon plus pari tyhjää kassia ja pienemmän rinkan, jota käytin, vein myös varastoon. Sain myös ekaa kertaa pestyä pyykkiä täällä uudessa asunnossa - osasin.

 

Keskustassa kävin tänään, kun meinasin mennä museoon, mutten mennytkään. Ratikkaa odotellessa hieman tokkuramielisenä kuulin vanhemman keppiä kävellessä käyttävän miehen sanovan vaimolleen, että "voisimme myös kävellä sinne". Siinä tuli mieleen, että jos kirjoittaisi tarinan kiireettömyydestä. Tarinan jolla ei alustavasti ole juonta. Se vain soljuisi kohtauksesta toiseen. 

 

Sain palautetta, että tarinassa pitää olla jotain juonenkäänteitä ja yllätyksellisyyttä, mutta sitten mietin, että mitä jos kirjoittaisinkin tarinan sellaisille ihmisille, joilla on liikaa draamaa elämässään ja jotka kaipaavat rauhallisuutta sen kaiken keskelle. Kyllähän lifestyle-kirjoja ja oppaita kirjoitetaan myös taidosta pysähtyä ja nauttia hetkestä, mutta mitä jos kirjoittaisi tarinan pysähtyneisyydestä. 

 

Aiemmin päivällä oli hyvä nimikin sille kirjalle/tarinalle, mutta se luikahti pois mielestä. Haluaisin kirjoittaa kirjan, jonka avatessa ihmiset huokaisisivat helpotuksesta, että pääsevät ties mistä elämänsä rumbasta hetkeksi pois siihen, että kaikki vain on miten on, soljuten eteenpäin tunti tunnilta, joskus pysähtyen hetkiin ja jatkaen taas matkaansa. Sellainen lempeä hyvän mielen kirja.

 

Pysähdy, ole tässä.