perjantai 3. huhtikuuta 2026

Kevään saapuminen koristein ja pääsiäisen alku




















Koiramäen pajutallissa Tuusulassa kävimme 24.3. sen avauduttua hetki sitten keväälle. Siellä oli jälleen paljon ihasteltavaa, paljon pupuaiheisia juttuja, ja ajattelin, että jospa olisi isompi koti, niin voisin hankkia sinne kaikenlaista kivaa. Mukavassa seurassa ihastelimme ja välissä nautimme kahvit. Jaoimme puoliksi herkulliset porkkanakakkumuffinsin sekä oreo-donitsin. 

Tällä hetkellä on muutenkin erikoista se, etten välitä mistään pullasta, mutta munkit ja muffinsit kyllä kelpaavat ja jäätelö on best.


Terveisiä kissalta. Edelleen supersöpönä.


Postissa tuli Ergilolta tilaamani ergonomiset kengät töihin. Jo kolme viikkoa vasen jalka on sattunut jalkapöydästä ja teen toki kaikkeni, että jalkapipi paranisi mahdollisimman pian ja pääsisi taas juoksemaan. Tällä hetkellä ei voi edes kävellä nopeasti, koska heti alkaa sattua enemmän. Se menee ohi sitten kun on mennäkseen. On se jo paljon parantunut siitä, millainen se aluksi oli. Kaaduin pyörälläkin eräs päivä viime viikolla ja jo valmiiksi kipeä nilkka onneksi hoidettiin kuntoon viikon perästä.

Skuuttien olemassaolo ei ole ärsyttänyt ikinä yhtä paljon kuin tänä vuonna. Kivasti talvella kulki bussille erästä reittiä, niin nyt joku fiksu henkilö on päättänyt perustaa siihen skuuttiparkin. 


Viime viikonloppuna kävin isän luona, kun kutsuttiin synttäreille. Paijasin kissoja, söin ruokaa, saunoin, nukuin. Lähdin aikaisella bussilla takaisin Helsinkiin, kun kisu oli ollut jo koko päivän yksin. Aluksi piti mennä Kevätmessuillekin sinä viikonloppuna, mutta messuliput ovat nykyään kalliita ja kaupassa kaikki ruoat ovat puolitoista kertaa niin kalliita kuin joskus ennen. Harmillista. Kyllä sitä mielellään kävisi messuilla, leffoissa ja ravinteleissa, mutta kun pitäisi joka päivä syödäkin, ettei muutu naruksi.

 







29.3. Oli mukavaa käydä HAMissa katsomassa viimeistä päivää oleva Ars fennica ehdokkaiden töistä tätä upeaa karkeista tehtyä suurta kukkaa. Inspiroi myös Petri Ala-Maunuksen maisemakuvat ja tuli nähtyä ja luettua lisää Tove Janssonin perheestä.




Tällä viikolla aloitin työmatkapyöräilyn. 8.9 kilometriä suunta. On ollut piristävää ja olen samaa reittiä kulkenut töihin, vaikkei aluksi miellyttänytkään kulkea osaksi Keskuspuistoa pitkin. Navigaattori toimii. Eilen kotiin tullessa oli kyllä kurja ilma, kun yhtäkkiä muuttui hyhmäksi ja tuuliseksi, mutta kyllä ne päivät tästä lämpiävät. Kesäaikaankaan siirtyminen ei tuottanut vaikeuksia, koska olen muutenkin aamuvirkku. Öisin olen kyllä herännyt pari kertaa ainakin kolmen aikaan pyörimään. Viime yönä kyllä nukutti tosi hyvin - aivot varmaan tiedostivat, että nyt on hetken loma. 



Eräs päivä oli täysikuu - oikeastaan juuri sen takia ilmeisesti pääsiäinen oli tänä vuonna niin aikaisin. Valoisaa on päivän molemmissa päissä, mikä on ihanaa. 


Tänään lähdin äidin luokse Kaarinassa käymään pariksi yöksi. Kisuli tuli mukaan tottakai. Pääsin ihan uuteen uuteen Pendolino junaan, jonka nimeä en nyt muista. Sain kivan nurkkapaikan, eikä vieruskaveristakaan tarvinnut kärsiä, vaan kisu sai rauhassa käydä kantokassissa ja välillä sylissä. Vinski oli ainoa lemmikki lemmikkivaunussa, joka oli mielestäni erikoista, koska yleensä aina on pari tai kolme muutakin lemmikkiä matkustamassa. Aluksi ajattelin, että ei tule kovin montaa junaan sillä matkalla, mutta Pasilan kohdalla koko vaunu pakkautui täyteen ihmisiä. 

Pääsiäislomalla on tapana käydä lapsuudenkodissa. Evästä tuli syötyä matkalla ja täällä äidinkin luona jo jotain höttöä. Saa nähdä, jaksanko tällä kertaa taltuttaa pyörremyrskyä vai en. Kohta mennään käymään saunassa.

Eipä muuta kuin oikein iloista pääsiäistä! 

Nautitaan ja levätään.

Kevään saapuminen koristein ja pääsiäisen alku

Koiramäen pajutallissa Tuusulassa kävimme 24.3. sen avauduttua hetki sitten keväälle. Siellä oli jälleen paljon ihasteltavaa, paljon pupuaih...