sunnuntai 7. joulukuuta 2025

Viikko 47 - Xmas Garage


Olin jo pariin kertaan kokeillut ja ihastellut tätä Everestin ihanaa vaaleanpunaista talvitakkia, kun pääsin sen hankkimaan alennuksesta yhdessä huippupehmeän punertavan balaclava-huppuhuivin kanssa Stadiulista. Nyt vain talvipakkasia ja lunta odotellen. Toivottavasti sitä tulee tänä talvena.

Enpä muista, olisiko jo tässä kohtaa selkä sattunut, mutta tuntuu, että alaselkä ja hieman pyllykin, varsinkin oikea puoli, olisi sattunut viitisen viikkoa jo. Tuntuu, että siihen auttaa vain liike, esimerkiksi juoksu sujuu hyvin, ja päivän päättyessä on lähes normaali olo, kunnes kipu alkaa uudestaan aamuisin. Seistessä olo tuntuu normaalilta, mutta kaikki taipumiset sattuvat. Enpä tiedä, mikä kivun alunperin aiheutti, on varmaan kerran ennenkin ollut samankaltaista kipua, mutta se on mennyt nopeasti ohi. Nyt ei tunnu menevän ohi ja mietin, pitäisikö kiropraktikolle mennä naksautettavaksi, koska uskon että se on lihasperäinen. Tosin pelottaa mennä kiropraktikolle, kun pelkään, että se naksauttaisi väärän nikaman ja sillä olisi kauaskantoisia seurauksia. Gemini väittää, että saattaisi olla hermoperäinen. Kuka oikean vastauksen osaisi kertoa? Lääkärille kai pitäisi mennä, jos tämä ei ota loppuakseen. Särkylääkkeistä ei ole mitään apua ja liikun toisinaan kuin vanha mummo, mikä on tosi epäreilua iälleni. 

Mennäänpä itse aiheeseen. En ole nyt kolmeen viikkoon mitään postannut ja kuvia ladatessani huomasin, että niitä on niin paljon, että ne pitää laittaa osiin. Siispä kerron 22.-23.11. viikonlopusta. Kävin ensin salilla ja kaveri odotti salin jälkeen. Oli pitkästä aikaa aurinkoinen ihana ilma. Varmaan viimeinen aurinkoinen ilma, minkä tällä hetkellä muistan. Voi kun olen katsellut vanhoja kuvamuistoja, niin vuonna 2021 oli tosi upea ilma, laitan siitä postauksen tähän, ja -14 astetta ulkona. 


Käpystelimme Pohjois Esplanadia pitkin ja yritimme löytää kahvilaa. Menimme katsomaan, miltä nykyinen Cafe Esplanadi näyttää ja se oli suuri pettymys. Ei edes 1/10 osa niin hieno kuin vanha kahvila. Voi että kun sen pitikin poistua niistä ihanista tiloista, missä se ennen sijaitsi. Nyt niissä tiloissa on joku uusi outo ravintola. Poikkesimme Cafe Esplanadin läpi uuteen sisäpihatilaan, missä oli ravintoloita. Se näytti kyllä hienolta paikalta, kuin olisi tullut hetkeksi toiseen maahan.

Puikahdimme Kämppiin Pohjois Esplanadilta, kun kiehtoi ja saimme hienosti pukeutuneilta ovimiehiltä tummat suklaapalat. Kaavailin, jos menisi uudestaankin pyytämään suklaata, oli aika maukasta. Päädyimme Kämpin yläkertaan, jossa sijaitsee My o my, joka ilmeisesti onkin Xmas Garage. Kovin kummallista olla kaksi nimeä samalla asialla tai sitten sekoitan kaksi hyvin lähellä sijaitsevaa kauppaa toisiinsa. Siellä oli paljon kaikkea kaunista, mutta valitettavan kallista, mutta onneksi katselu ilmaista.





Yläkerrassa kierrellessä alkoi tulla nälkä, joten etsimme pöperöistä kuvun alle laitettavaksi. Löysimme ihan vierestä testaamattoman ravintolan, Mari's Treehousen, jossa sai kotikutoista ruokaa, mikä on ihastuttavaa vaihtelua pizzoihin ja burgereihin. Otin kalakeiton ja kaveri otti muusia ja lihapullia. Leipä oli suussasulavan hyvää, sitä piti hakea muutama pala lisää. 



On hauskaa toisinaan nähdä vanhoja kadunnimiä, talojen tekijöiden nimiä rakennuksissa tai rakennuksen vanhan nimen siinä kyljessä.

Kävelimme Pohjois-Esplanadilla etsien kahvilaa ja kuikaisimme Robert's coffee Jugendiin, mutta se oli ihan liian täynnä ja jono ylsi lähes ovelle asti. Päädyimme Bulevardin kulmalla sijaitsevaan Robert's Coffee bubbleen, jossa otin tonttulaten, joka oli suuri pettymys. Ensin kysyin, että voisiko tehdä piparilatten piparicappuccinoksi, eikä kuulemma voinut. Siis oikeaksi, miksei voinut? Ja sitten suostuin, että tonttulatte kaurajuomalla. Mutta se mitä sain oli kanelicappuccino. Oikeasti, näyttääkö tämä yhtään lattelta? Ei, koska latte kuuluu tarjota korkeasta lasista. 

Mielestäni viime vuonna oli olemassa piparilatte, mikä on siis latte jollain kivalla siirapilla, kermavaahdolla päällä ja kermavaahdon päällä piparimurusta. Sellaisen olisin halunnut. Mutta ilmeisesti ainoa kahvila, mikä tällä hetkellä siihen pystyy on Espresso House (en tiedä Starbucksista).

Taidan boikotoida Robert's Coffeeta. Robert's coffee oli silloin vielä kiva, kun se sijaitsi vain parissa hassussa paikassa esim Kinopalatsia vastapäätä. Silloin se oli vielä tasokas paikka. Vihastuin sille silloin, kun se valtasi Aschanin Jugend - talon ja muutti kauniin kattofreskon rumaksi. Aschan oli paras. Nyt Robert's coffee on liian massa paikka, eikä tunnu ystävälliseltä saatuaan liikaa suosiota. 

Nykyisen inflaation takia ihan kaikki kahvilat ovat ylikalliita. Muuttaisin taloudellisen tilanteen siihen, mitä se oli muutamia vuosia sitten, kun cappuccino maksoi 3,90.

Päästyämme luokseni kaverilla oli repussaan tassumunkit ja glögit, jotka herkuttelimme luonani.


Siinäpä se viikko 47. Tämä taitaa olla seuraavan viikon maanantailta.

Viikko 47 - Xmas Garage

    Olin jo pariin kertaan kokeillut ja ihastellut tätä Everestin ihanaa vaaleanpunaista talvitakkia, kun pääsin sen hankkimaan alennuksesta...