sunnuntai 4. toukokuuta 2025

Kahvi-, jäätelö- ja suklaafestivaalit





  







 




 



Oliko se tosiaan viime viikonloppuna, kun kävin Kahvifestareilla yhdistettynä Jäätelö- ja suklaafestareihin. Kolme kärpästä samalla iskulla. Sekä vähän lakritsia. Olisi pitänyt lukea pieni präntti festareiden alussa, että ottaa panttikupin, johon sieppaa kaiken kahvin. Joillakin oli omiakin mukeja mukana. Ensi vuonna senkin tietää. Joillain lapsillakin oli tosi söpöt kuksat. Haluaisin tosiaan joskus oman söpön kuksan. Siinä viehättää jokin paljon.
 
Tältä sivustolta  löytyy näytteilleasettajat ja yhteistyöntekijät. Kaikkein eniten oli kahvinäytteilleasettajia, muutama teepaikkakin löytyi joukosta. Jäätelöä oli toiseksi eniten, mutta suklaata oli todella vähän. 
 
Menin festareille ystäväni kanssa, joka oli Kaapelitehtaan edessä odottamassa minua, kun olin myöhässä. Kumman paljon aikaa sitä voikin kulua hiusten ja naaman kuosiin laittamiseen, mutta halusin olla nättinä vähän erityisempänä päivänä. Kävimme ensin sellaisissa paikoissa, missä ei ollut jonoa ja viimeisenä sellaisissa kojuissa, joihin piti vähän jonottaa. Tuli kyllä pieni makeaöveri ja puoli neljältä kahvi tuntui tulevan korvista ulos. En tiedä, johtuiko se festareista vai iltasiivouksesta, mutta nukuin tuskin lainkaan seuraavana yönä. Muutama kahvi jäi maistamatta, mm. Rost, jota olen kyllä ennenkin maistanut ja on kyllä yksi parhaimmista. En huomannut Lehmus Roasteryn olevan paikalla - heillä on lempikahvini Pusupuisto. Olisi ollut myös hienoa, jos Kaamos paahtimo  olisi ollut paikalla, mutta pitänee joku päivä matkustaa pohjoiseen maistelemaan. Tosi moni oli päässyt paikalle, mutta eipä sinne kovin montaa enempää olisi mahtunutkaan. Yhteen paikkaan en pystynyt menemään, kun sieltä tulvi niin vahva hajuveden haju, mutta suurinta osaa tuli käytyä kuikuilemassa.
 
Jos yksi paras asia festareilta pitäisi valita, niin se oli Sammontanan uudet jäätelöt karamelli-pistaasi ja mango. Odotan kovasti, että ne tulevat kauppojen pakastealtaisiin. Pitää tutkia isoja kauppoja, jos olisivat jo siellä. Parhaimman makuinen kahvi oli itse tehty cappuccino Robert Pauligin pisteeltä. 

Kaiken kaikkiaan oli hieno elämys. Tuli vietettyä tapahtumassa 3-4 tuntia. 
Ensi vuonna uudestaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vääräjärven vaellus

       Viime viikonloppuna kävimme Nuuksiossa. Annan kuvien kertoa nyt enemmän, kun sanat eivät riitä. Nuuksion metsä on aina ihana niin kui...