Kehopositiivisuudesta

Pitäisi varmaan pudottaa pari kiloa. Kerroin tästä aivoituksesta ystävälleni ja hän kysyi, mistä sellainen ajatus tuli mieleen. Kerroin, että en usko kaikkien kilojen, jotka ovat viimeisen kahden kuukauden aikana tullut tulleen vain kehittyvistä lihaksista, kun mahakin pursuaa vyötärönauhan yli. Haluaisin, että maha olisi housujen linjan mukaan samassa, eikä tekisi ylöspäin mentäessä pientä vyörymistä housunkauluksen yli. Onhan se kaikilla naisilla tiedossa, että vaikka maha olisi aamulla suht littana, niin illalla se voi olla hyvinkin turvonnut muutamia senttejä enemmän kuin aamulla. Ja kun sentit vain venyvät, niin asialle pitäisi tehdä jotain. Siis jos itse haluaa.

Viime aikoina on tuntunut, että makeaa tuputetaan joka tuutista ja sitten sortuu itsekin suklaaseen, lahjaksi saatuihin suussasulaviin lakritseihin, joita tekee mieli koko ajan vain lisää. Sokeri oikeasti on kuin huumetta. Se on addiktoivaa ja sitä kaipaa, varsinkin kun mieli on maassa. Tai sitten kaipaa vain sen makua. Ja minuun on pinttynyt tapa syödä koko lautanen tyhjäksi, oli annos kuinka iso tahansa. Ottaa lisää vain sen takia, jos ruoka sattuu olemaan hyvää, vaikkei sitä kaipaisi. Pienenä piti aina syödä lautanen tyhjäksi, joten siihen on vuosien saatossa tottunut. Ei opetettu syömään itseään kylläiseksi ja lopettamaan. Joskus jopa kaipaa sitä tunnetta, että syö itsensä ähkypötkyläksi tarkoituksella, että voi rötvöttää vatsa liian täynnä sohvalla. Miksi kukaan oikeasti tekisi sitä tahallaan - kumma juttu. Kai se liittyy jotenkin mielihyvään.

Pitäisi opetella se tapa, mitä japanilaiset käyttävät eli syö itsensä vain 80% täyteen ja sitten lopettaa. Mistä sen tuntee, kun ei kuitenkaan saisi itseään nälkäisenä pitää?

Muistan kuulleeni salin pukuhuoneessa, kuinka tyttökaverit juttelivat keskenään. Toinen kertoi, että oli palkinnut itsensä yhdellä palalla raakasuklaaherkkua. Yhdellä palalla! Olisin siihen tokaissut, että söin tuossa eilen pari riviä fazerin maitosuklaata ihan vain huvin vuoksi. Ei ihme, että pysyvät niin laihoina. Olisipa sellainen, ettei tykkäisi sokerista. Se vain on meidän kaikkien nisäkkäiden peruselinehto ollut syntymästä lähtien, sillä äidinmaito on makeaa.

Pienemmät annoskoot, enemmän nesteitä ja kasviksia. Säännölliset ruokailuajat. Jospa kokeilisi sitä. Ja jos on tottunut syömään jälkiruokia ja herkkuja, niin korvaisi ne herkut ja jälkkärit jollain terveellisemmällä vaihtoehdolla. Ja toteaisi, että se riittää.

Treenaankin lähes päivittäin, mutta silti tuntuu, ettei enää jaksa. Tällä hetkellä.

Siinä ei ole enää samaa kannustinta kuin ennen, vaikka uutena ohjelmana olen aloittanut kävelemisen juoksumatolla. Joskus oli unelmana juosta juoksumatolla kymmenen, jopa kaksikymmentä minuuttia, mutta nyt tuntuu, että jokin vie energiaa ennen kuin sitä pääsee hyödyntämään. Mietin, josko kyse on siinä, mitä suuhunsa laittaa päivittäin. Pari kertaa mahakin ollut löysällä. Pitäisi keksiä kuidun lähde, varmaankin kasviksista, kun ei voi täysjyvääkään käyttää. Jos joku tietää hyvän ruokaohjelman, niin otan kaikki vinkit vastaan. Pitäisi muistaa myös juoda tarpeeksi nesteitä päivittäin. Sillä on suuri osuus varsinkin aineenvaihdunnan ja virkeyden kannalta.

Mietin vieläkin niitä naisia salilla, jotka kulkevat ilman rihman kiertämää suihkusta lokerikolleen ja vaatettavat itsensä muina naisina ajattelematta muiden ajatuksia omasta kehostaan. Se on niin super hieno asia kuin olla ja voi! Minä en voi vielä tehdä sitä, enkä varmaan koskaan tee. En halua ottaa sitä riskiä, että joku nauraa takaa katsoen ilkkuvaa ivanaurua - en halua, että kukaan tekisi sitä edes mielessään. Ajattelisi pahaa toisesta toisen ihon tai ulkomuodon takia. Kenelläkään ei ole siihen oikeutta. Voi tykätä tai olla tykkäämättä. Mieluummin on tykkäämättä toisesta toisen persoonallisuuden tai joidenkin luonteenpiirteiden takia. Sitä, ettei tykkää tai tykkää toisen vartalosta, varsinkin jos on saman sukupuolen edustaja, jätetään useimmiten sanomatta, jollei olla ystäviä ja arvioita pyydetään. Missään muussa tapauksessa ei saisi toisen vartaloa moittia tai melkein edes kehua. Jos kertoo toiselle, että toinen on tosi hyvässä kunnossa, että onpa hyvin treenattu, niin se on ihan okei - luulisin.

Haluan keveyden ja kirkkaan mielen takaisin. Se, että näkee ja tuntee kaiken hyvin selkeästi on superhieno tunne. Ei ole väsynyt ja mieli maassa, vaan voi innostua ja hymyillä tosi pienillekin asioille, eikä pysty pitämään itseään ns. nahoissaan, kun haluaisi pomppia seinille. Yksi tämän hetken tavoitteista on myös oppia seisomaan käsillä, eikä se onnistu, jos ei jaksa edes yrittää. Enkä usko, että ihmisellä pieni ylipaino olisi esteenä sille.

Jotkut väittäisivät nopeasti katsoessa, etteivät näe mitään ylipainoa. Äitikin aina sanoi, että on rotunaisen vartalo (mitä ikinä se meinaakaan). Olen tällä hetkellä aika kehopositiivinen, en halveksu millään tavoin omaa vartaloani, mutta sokerin puputtaminen tekee muutakin kuin kiloja, valitettavasti. Kaikki herkutkin olen syönyt viime aikoina hyvällä omallatunnolla. En kiellä itseltäni herkkuja, mutta herkuttelua voisi silti vähentää.

Joskus en voinut olla vertailematta itseäni laihoihin ihmisiin. En liian laihoja ihastelekaan. Mieluummin hyväkuntoinen ja vähän lihaksikas, jolloin lihakset tuovat muotoa vartaloon kuin langanlaiha tikku, joilla on niin pieni takamus, kuin ei olisi takamusta ollenkaan. Jokainen tarvitsee lihaksia, että pystyy liikkumaan ja liikuttamaan kehoaan. Jos on enemmän lihaksia, niin pystyy liikuttamaan kehoaan taitavammin. Siihen liittyy kyllä paljon muutakin, että pystyy taivuttamaan kehoaan ja saa itsensä vaikka nostettua renkailla ylös ja akselinsa ympäri. Vaatii todella paljon töitä ylipäätään, että saa lihaksia, vielä enemmän töitä, että saa ne esille.

Aikojen saatossa ihmiset ovat olleet kovasti eri mieltä siitä, minkälainen naisvartalo on kaunis. On jopa kulttuurisidonnaista, minkälaista naisvartaloa pidetään kauniina. Nyky-yhteiskunta ja media yrittävät määrittää, minkälaisia naisten kuuluisi olla. Ja jotkut miehet väittävät (kyllä, käytän sitä sanaa), ettei ulkomuoto ratkaise, vaan sisältö. Loppupeleissä sisällön pitäisikin ratkaista, mutta voiko kukaan väittää suoraan, etteikö kauneutta olisi kiva katsella? Onneksi kauneus tosiaankin on katsojan silmissä.

Jokainen saa olla juuri sellainen kuin itse haluaa, kunhan se ei vahingoita muita. Me olemme kaikki erilaisia ja meitä on monen muotoisia. Olisi hyvä pystyä kehopositiivisuuteen ja olla itselleen armollinen silloin, kun tarvitsee olla. Kiitä kehoasi siitä, mihin se pystyy ja kuinka se on jaksanut sinua kantaa kuin olla jatkuvasti sitä morkkaamassa. Sinun kehosi on sinun kehosi. Kaikilla on omansa.

Ole ylpeä itsestäsi - jollei joka päivä, niin edes silloin tällöin.