Toukokuun ponderointeja

 

 

  Kissa rakastaa aurinkoa ja on niin ylisöpönä että. 

 

Äitienpäiväviikonloppuna matkustin yhdeksi yöksi äidin luokse, näin myös veljeä sekä isääkin ohimennen. Katsoimme erikoisen leffan nimeltä Beetlejuice Beetlejuice. Oli ihana katsella maisemia matkalla takaisin, kun vielä Helsingin ja Turun välissä näkyy paljon peltoja ja metsää. Kävimme veljen kanssa kävelemässäkin hetkisen, kun piti ruokaa sulatella. 

 Helatorstaina kävin ystävän luona ja pääsin paijailemaan tätä söpöläistä.

 

Eräänä päivänä rumsteerasin huoneen sellaiseen uskoon, missä se ei ollut ennen käynytkään. Tuntuu kivaisalta järjestykseltä. 

 

Olen ihastunut itämaalaisiin kauppoihin (koska bits-juomat ja mochit) ja haluaisin vierailla niissä kaikissa. Nyt olen vieraillut Redin Super Asia marketissa, lisäksi Kampin itämaalaisessa Bangkok shopissa, Forumin Golong Asian marketissa, missä pitää vierailla uudestaan, koska se oli pikavisiitti. Sieltä löysin mm. tämän juoman. Samana päivänä tavatessani ystävän viikonloppuna, viime lauantaina siis, kävimme Helsingin yliopiston metroasemalla sijaitsevassa RF Asian Marketissa. 

Ystävän kanssa käväisimme Merkki-museossa (entinen Päivälehden museo) ja Liekki-museossa sekä vähän kaupoilla pyörimässä.

 

 

 Helsingin yliopiston portaat. Harmi ettei ollut läpikäyntitalo, toisin kuin olin luullut.

 

 

 

 Heräävä luonto ja luonto itsessään on tosi upea ja ihmeellinen. Tänään ajattelin, että ilman luontoa ei olisi meitäkään. Luontoa pitäisi siis suojella kaikin mahdollisin tavoin. Monista syistä.

 

 

Kävin yhtenä päivänä vierailemassa GC Asian Market Hakaniemessä ja löysin sieltä mm. tämän karkkipussin sokerittomia taivaallisen hyviä persikka&kiwihyytelökarkkeja. Sain itseni irti ns. perinteisistä herkuista, mutta sitten haksahdin näihin itämaalaisiin herkkuihin, kun ajattelin, että ne ovat periaatteessa terveellisempiä, vaikkeivät oikeasti välttämättä ihan aina. Pitäisi joku päivä kokeilla tehdä ja opetella tekemään itse mocheja. 

 

En muista kerroinko, mutta jokin aika sitten, ennen äitienpäivää, siirryin proteiinirikkaampaan ruokavalioon, ettei koko ajan tekisi mieli herkkuja (kakkuja, suklaata, lakritsia, jäätelöä tuli aika hel-paljolti syötyä joka ikisenä päivänä). Sekä aloin yhden videovinkin kautta syödä taateleita makeannälkään ja se on tosiaan auttanut. Verensokeri ei enää heilahtele niin kuin ennen, eikä tee enää mieli perinteisiä herkkuja (mutta nämä itämaalaiset herkut ovat kyllä OMG!)

 

Maanantaina näin pikaisesti ystävää töiden jälkeen. Pikainenkin näkeminen on aina kultaa. 

 

  

 

Eilen illalla taivas oli kuin maalaus. Jaksan aina ihailla taivaan kauneutta. En siihen ikinä kyllästy. 

Ostin uuden Kulta Katriinan tummempi tumma kahvia tänään, kun on tarjouksessa tällä hetkellä S-marketeissa. On kyllä hyvää. Viimeksi harmikseni ostin Pauligin Singaporea ja se ei oikein ole makuuni, mutta Pauligin uusin Tokyo on aivan mielettömän hyvää niin kuin olen tänne kehunutkin.

 

Tämän kirjoitin tänä aamuna, muutama asia lisätty: Eilen mieleni tuli alakuloiseksi. Toisinaan tuntuu, että minut ymmärretään väärin. Toisinaan olen näkymätön. 

Olin töiden jälkeen matkalla salill ja oli salikassikin pakattu aamulla varta vasten. Puolessa välissä matkaa en halunnutkaan mennä - pääsin jopa samaan rakennukseen asti, mutta käännyin pois. Ei huvittanut. Ei ollut  voimia. 

Suunnitelmat tälle elämälle eivät ole sujuneet, niin kuin olisi pitänyt. Tähän ikään mennessä kuvittelin itselleni perheen - halusin jopa neljä lasta, tällä hetkellä kaksi. Olen silti tyytyväinen siihen, mitä minulla on, koska se on niin paljon enemmän kuin todella monella muulla. En väitä, ettenkö saisi olla alakuloinen, koska asiat ovat joillain toisilla pahemmin. 

Olen ollut alakuloinen myös tämän alkuvuoden painonlisäyksen ja jalkakipujen takia. Viimeksi kun kävin retkellä ja näin kuvia itsestäni, niin ajattelin ekaa kertaa olevani lihava. En ole koskaan ennen ajatellut olevani lihava, mitä nyt vähän ylipainoinen. Lapsena haukuttiin läskiksi, mutta en ymmärtänyt  miksi, enkä vastaankaan osannut sanoa - olin vain hämilläni. 

 

En ole päässyt juoksemaan (vaan ollut tosi monena päivänä laiska lörtti) ja viimeksi, kun koitin juoksemista salin juoksumatolla, niin se ei sujunut alkuunkaan ja kehitti taas uuden jalkakivun, johon nyt sain hoitoa. Metsäterapia auttaa myös, mutta sitten pitää mennä syvälle isoon metsään ja löytää kivien ja juurien täyttämiä polkuja. 

 

Kaipaan hikiseksi juoksemisesta  tulemista - sitä onnistumisen tunnetta, kun on jaksanut juosta pitkään. Se ainakin herättäisi osaa ilostani takaisin ja juokseminen luonnostaan kasvattaa endorfiinivarastoja. En väitä olevani masentunut, mutta pelkään, ettei se ole kovin kaukana. 

 

Lisäksi minua harmittaa tosi paljon tämänhetkinen maailman tilanne ja Suomen tilanne. En ymmärrä ihmisiä, jotka haluavat satuttaa muita ihmisiä tai luontoa. Tai miksi ihmisiä ei samanarvoisteta. Joidenkin mielestä olen naiivi, koska uskon hyvyyden periaatteeseen, koska jaksan toivoa parempaa.

 

Eikö jokaisen pitäisi. 

Tänä aamuna ajattelin, ettei ole pitkään aikaan ollut oikeasti nälkä. Ainoastaan keho välittää nälkäviestejä, vaikka maha olisi täynnä. Päätin, että on aika alkaa oikeasti miettiä, miten saisi syötyä vähemmän ja jaksaisi kulutettua enemmän. Kaipaan sitä energiaa sisälleni, kun tekee mieli pomppia muuten vaan. 

En väitä, etteikö päivittäiset pienet asiat saisi minua hymyilemään. Siinähän se juuri onkin, ettei mikään muu saa, joten keskityn päivän yksityiskohtiin ja kaikkeen, mikä saisi ja saa hymyilemään. 

Joskus pitkästä aikaa, kun kaveri sanoo jotain ihan tyhmää, niin minulle saattaa tulla toisinaan naurukohtauksia ja sitten kaveri pystyy vain ruokkimaan sitä sanomalla mitä tahansa. Sama juttu oli pienenä veljeni kanssa. Annan itseni nauraa, vaikka isosti silloin tällöin. Kehon pitää päästää itsestään ulos jotain, mitä se pitää sisällään ja annan sen tapahtua, koska keholla ja aivoilla on tarve siihen.

Olen viime aikoina tutkinut myös sitä, miksi katson Greyn anatomiaa ja joitain asioita youtubesta uudelleen ja uudelleen, kuten taitavia ihmisiä, jotka esiintyvät Talent-ohjelmissa. Ilmeisesti sellaisten ohjelmien katsominen täyttää syviä psykologisia ja sosiaalisia tarpeita. Greyn anatomia on draama- ja sairaalasarja pilkahduksilla huumoria, ja se tarjoaa ihmissuhdedraaman ja äärimmäisten elämäntilanteiden kautta turvallisen ympäristön käsitellä suuria tunteita. Lääketieteellinen miljöö kärjistää moraalisia ja eksistentiaalisia kysymyksiä, mikä herättää katsojassa voimakasta myötätuntoa ja tarjoaa tunne-elämän puhdistumista eli katarsista.

Talent-ohjelmat ja katsoessa katsoja kokee voimakasta kollektiivista ylpeyttä, kanssailoa ja inspiraatiota. Ihminen on sosiaalinen olento, joka pyrkii peilaamaan muiden tunteita. Aivoissamme on niin sanottuja peilisoluja, joiden tehtävänä on kirjaimellisesti heijastaa muiden ihmisten kokemuksia ja tunteita meissä itsessämme. Kun näkee jonkun kokevan suuren onnistumisen riemua, niin aivot simuloivat tuota samaa tunnetta.

Olen joskus niin liikuttunut, että koen onnea ja iloa hymyillen, nauraen ja joissain tapauksissa myös itkien samalla ilosta. Se kuulemma kertoo poikkeuksellisen vahvasta kyvystä eläytyä muiden tilanteeseen. 

Tosin myös lohduttaessani jotakuta tulee myös kyyneleet silmiin. Sitä kutsutaan affektiiviseksi empatiaksi, kun tuntee toisen tunteet myös fyysisesti kehossaan. 

Psykologiassa ilmiötä, jossa positiivinen tunne laukaisee negatiiviseksi mielletyn reaktion (kuten itkun), kutsutaan dimorfiseksi tunneilmastukseksi. Se on kehon oivallinen tapa säädellä itseään.
Kun kokee äärimmäisen voimakasta iloa tai ihailua toisen puolesta, niin tunne-energia nousee niin korkeaksi, että se meinaa ylikuormittaa hermojärjestelmän. Itkeminen toimii venttiilinä: kyyneleet auttavat kehoa vapauttamaan tuota intensiivistä energiaa ja palauttamaan emotionaalisen tasapainon.

Sanskriitin kielestä peräisin oleva termi "kama muta" tarkoittaa emotionaalista liikutusta, joka syntyy, kun koemme äkillistä, puhdasta rakkautta, yhteisöllisyyttä tai inhimillistä hyvyyttä.
Tämä tunne aktivoituu usein juuri silloin, kun näemme jonkun saavuttavan unelmansa (kuten Talent-ohjelmissa) tai kun kohtaamme tarinoita syvästä lojaaliudesta. Se laukaisee kehossa oksitosiinia, joka pehmentää oloa ja tuo kyyneleet silmiin. Se on merkki siitä, että koet syvää yhteyttä ympäröivään maailmaan ja ihmisyyteen.

Tällaisia asioita ajattelen.  

Tällaisen kivan paketin noudin Protein companylta tänään.

 

Kun luin nyt illalla noita aamuajatuksia uudestaan niistä tuntuu olevan pitkä aika. En väitä, etteikö ne olisi vieläkin tosia. Todella paljon kyllä auttaa, kun asioita kirjoittaa ylös. Tiedostaa itsensä paremmin.

 

Minä valehtelematta ilmaisen itseäni paremmin tekstin kautta. Siinä ylitajunta ja alitajunta pääsevät kytköksiin toistensa kanssa. Itsellänihän kesti vuosia, että sain sanotuksi ääneen, mitä ajattelin. Suureksi osaksi koulukiusatun menneisyyteni takia, mutta myös vanhanaikaisen kasvatuksen takia, kun ei saanut puhua päälle toisten puhuessa. Olen todella paljon kehittynyt puhumisen suhteen, jos kukaan tietäisi, mistä asti lähdin kehittymään. Pienenä luulin, että itsestään puhuminen on itsekästä - olinpa hölmö.

 

Minun on edelleen vaikea saada ääntäni kuuluviin, jos joku suulaampi henkilö on paikalla, mutta yritän parhaani. Joskus vieläkin menee ohi se, mitä haluaisin sanoa johonkin keskustelun väliin, koska en ehdi puhua väliin. En ole nopea puhuja. Näinä kahtena viime vuonna olen kuitenkin tuonut mielipiteitäni enemmän ja vahvemmin esille, koska se on ollut ja on edelleen minulle tärkeää.  

 

Anyway. Tänä aamuna tein vain smoothien, enkä keittänyt puuroa. Smoothiet aloitin joku parisen viikkoa sitten ja lopetin paistamasta kananmunaa aamuisin puuron kaveriksi. Nyt parina aamuna on ollut öhkömöhkö-olo lähtiessä töihin ja ajattelin, että jätän puuron pois aamusta ja siirryn täysin smoothieen. Tosin se on puurosmoothie eli siihen tulee puuron sekä smoothien ainesosat: 1dl vettä, puoli desiä proteiinijauhetta, 2dl maitoa/vettä, lusikallinen raejuustoa, banaani, saksanpähkinöitä, marjoja, kanelia, hunajaa, hujaus kaurahiutaleita. Sekaisin ja ääntä kohti. Kahvi on kaverina.

 

Oli kevyempi olo koko tämän päivän. En ottanut edes lounaalla toista lautasta niin kuin tapana on. Minä tykkään ruoasta. Minusta on mukavaa syödä hyvää ruokaa. Toisinaan syön liikaa, joten nyt kysyn itseltäni tarkasti, onko minulla nälkä oikeasti vai ei. Minulla on, kuten aiemmin mainitsin, ylireagoiva nälkähormoni. Sitä varmasti saa koulutettua. Minulla tulee nälkä, kun joku alkaa puhua ruoasta, vaikka vatsani olisi täynnä ja olisin tunti sitten syönyt kupuni täyteen. Tiedän liikunnan auttavan siihenkin, joten aion kuntouttaa ahkerasti jalkojani, etteivät ne tappelisi vastaan. Minulla on toisinaan myös levottomat jalat, niitä pitää liikuttaa, että jaksaisivat rentoutua. Ei siis yölevottomat vaan päivälevottomat jalat. Okei, menen nukkumaan. Minusta ei saa enää mitään järkevää irti. Tai ole saanut viimeiseen muutamaan kappaleeseen - pahoittelut siitä, jos satut tätä lukemaan.

 

Oli hyvä saada kirjoittaa. 

 

Päivä oli ihan jees, vaikkakin pilvinen. Tuli se aurinko illalla moikkaamaan. 

Mukavia kohtaamisia tänään ja rentoutumista.

 

Hyvää yötä ja kauniita unia. 

 

Nuuksio 2.5.-3.5.

 

Oli ihanaa käydä pitkästä aikaa ihan oikeassa metsässä, missä saa käpystellä juurakoiden ja kivien päällä, mennä korkealle katsomaan maisemia. Luonto on vielä heräämässä, mutta kaikkialla on jo vihreää. 

 

Päädyimme pienelle saarelle vähän yli kahden kilometrin päästä pysäkiltä. Loppumatka bussilla oli hyvin kiertelevä ja kaarteleva ja meinasi tulla paha olo, mutta onneksi pääsi ulos haukkaamaan raitista ilmaa. Pystytimme riippumaton tarppeineen ja ystävän uuden teltan. Ensin olimme kolmannet saarella, mutta pian tuli enemmän ihmisiä ja saari tuli ihan täyteen. Kaikki olivat onneksi hyväkäytöksisiä ja yöllä hiljaisia. Näimme jännän punapäisen sorsan ja aamusta näin kolme harmaata hanhea, jotka olivat pitäneet äläkkää. Kaksi uutta lintulajia yhdellä reissulla.

 

Telttaa ennen taisimme syödä ja ennen nukkumaanmenoa vielä puurot. Yöllä heräsin neljä kertaa selkä sattuen ja sain viiden aikaan kuvattua auringonnousua. Seitsemältä ei massu enää jaksanut odottaa ruokaa, joten herätin teltassa nukkuvan. Lähdimme takaisin kotiini syötyämme aamiaiset ja juotuamme kahvit sekä pakattuamme kaiken mahdollisen mukaan. 

 

Yksi parhaista asioista oli myös se, että yli kuukauden vaivannut jalkapipi tosiaan oli kaivannut metsäterapiaa ja juurilla kävelyä, koska matkan jälkeen jalka oli parantunut. Nyt olisi tarkoitus taas aloittaa kuntoilu, kun on jalkapipikin selätetty.

 

Oli ihanaa käydä metsässä.