Lainaus sunnuntailta:
"Look who I brought with me! Vielä kun saisi kevyen liikenteen väylältä kaikki hiekat ja kivet pois niin avot! Oli niin mielettömän upea päivä niin tänään kuin eilenkin, mutta eilen kävelin ja tänään otin skuutin mökkihöperöitymästä. Se oli ihan liian kauan kuiskutellut salaisuuksiaan seinälle.
Aurinko on parasta aina. Vielä kun saisi jakaa jonkun erityisen kanssa näitä aurinkoisia päiviä."
Viime sunnuntaina oli ihanan ihanan ihana aurinkoinen ilma ja taisi lämpökin olla plussan puolella. Toisin kuin tänään, jolloin ulkona näyttää kuin olisi tammikuun alku. Kevät meinasi alkaa niin ihanasti ja sitten pönkäisi tilalle jokin takatalvi ja ilmatieteenlaitos povasi jopa 25 astetta pakkasta vielä. En ala! Pitää askarrella aurinkotanssia ja tanssia sitä iltaisin, jotta lämpötila nousisi ja lumet sekä jäät sulaisivat. Oli kyllä ihanaa olla jälleen skuutin selässä.
Ajelin skuutilla sinne sun tänne. Lopuksi kävin ostamassa donitsin kaupasta ja istuin Töölönlahden edustalle katselemaan ja haistelemaan luontoa sekä ohi kulkevia ihmisiä. Heitä oli todella paljon - tottakai kun oli niin ihana ilma.
Parina vai kolmena päivänä skuuttailin töihin, mikä oli aivan mahtavaa. Välillä oli vähän kylmä, mutta suurimmaksi osaksi oli vain kivaa, kun ei tarvinnut bussissa nököttää. Torstaina ja perjantaina sitten kirosin mielessäni, kun piti jälleen ehtiä bussiin kauhealla kiireellä ja kaartaa suunpielet alaspäin nenä ikkunaa vasten tuijottaen harmaata aamua. Lumien ja jäiden sulaessa ja jälleen jäätyessä pakkasella kaikkialla oli tietenkin ihan kamalan liukasta ja piti leikkiä pingviiniä.
Niin kauan kuin aurinkoa riittää. Niin kauan kuin yksikin valonpilkahdus luo toivoa näihin harmaisiin päiviin. Tiistaina ja keskiviikkona oli ihanaa kuvailla Hakaniemen rantaa auringon laskeutuessa mailleen. Työaamuina aurinko on yhä korkeammalla ja iltaisin laskeutuu yhä myöhemmin mailleen. Nyt aurinko näkyy jo lähes kuuteen asti jollei ylikin. Ihan parasta!
Olen jo jonkin aikaa murissut kuontalolle, kun se ei osaa päättää, miten olisi, eikä keksi, mitä sille tekisi. Olen usein vain vetänyt pikkuponnarin otsalta ylös, kun otsahiukset ylsivät yli leuan. Pitkään mietin sitäkin, etten halua otsatukkaa, kun ne näyttävät niin typeriltä joillain. Tein siis kompromissin ja tein puoliotsiksen, jonka voin vetää tarvittaessa kokonaan sivulle, ettei ns. otsatukasta ole tietoakaan. Alkoi jo päänahkaa kiristää jatkuva nuttura kireällä olo. Nyt voi jälleen kivasti laittaa tukkaa. Ei siihen vaadittu kuin pari klipsaisua.
Huomenna alkaa lockdown eli suuri osa ravintoloista ja kahviloista menee kiinni. Salillakaan en ole käynyt aikoihin, kun siellä voi olla vain kymmenen kerrallaan ja pitää varata 55min aika sitä varten.
En ole päässyt aikoihin juoksemaan ja tuntuu, että se vaikuttaa vaihteleviin mielialoihini tai no enemmänkin mielialan alenemiseen. Myös kavereiden näkemättömyys vaikuttaa siihen. Toki jotkut jatkuvasti näkevät kavereitaan, mutta kaikki ihmiset ovat niin erilaisia ja kunnioitan ihmisten päätöstä olla mahdollisimman omissa oloissaan tämän pandemian vallitessa. Itse kaipaan sosiaalisuutta ja oli mukavaa, kun sitä sai edes salilla, mutta tällä hetkellä ei sinnekään pääse.
En ole yhtä hyped kuten silloin, kun säännöllisesti harrastin 1-2 kertaa viikossa juoksemista puoli tuntia kerrallaan. Oma juoksumatto olisi mieletön, mutten tiedä, paljonko kerrostalon lattia ja naapureiden hermot kestävät. Olisipa hienoa asua talossa, jossa olisi kuntosali alakerrassa ja sen lisäksi vielä uima-allas ja sauna tottakai. Olen yrittänyt ainakin lihaskuntoa harjoitella kotosalla, mutta keho ja aineenvaihdunnan toiminta kaipaa ja vaatii aerobista liikuntaa, joka vaikuttaa siihen aivojen osaan, joka tuottaa endorfiinia. Harmi että kattokin on niin matala, ettei voi hyppynarulla sisällä hyppiä.
Toivottavasti lockdown helpottaa tilannetta, mutta oikeastikin ihmisten vain pitäisi tehdä se päätös olla tekemättä kuten yläkerran nuoret naapurit, jotka joka ikinen lauantai kokoontuvat ties kuinka monen ihmisen voimin saman katon alle ja sitten rynnistävät puolen yön jälkeen kuin norsulauma rappukäytävässä portaita alas ja samalla juttelevat. Useimmiten olen silloin hereillä, enkä usko, että siihen heräisin, vaikka nukkuisinkin, mutta periaate on kuitenkin sama. En halua valittaa tai yrittää päteä, jokaisen tietämä faktahan se on, ettei pitäisi monen kokoontua saman katon alle.
Olisi vain huippukivaa nähdä pitkästä aikaa ihmisten hymyilevän tullessaan kadulla vastaan, eikä vain väistävän mahdollisimman kaukaa. Ihmiset ovat hymyilleet, kun ovat nähneet minun menevän alkuviikosta skuutilla pitkin katuja. Jospa he ajattelevat "tuo on kivaa". Itselleni on ainakin hurjan paljon helpompaa lähteä skuutilla kuin kävellen mihinkään siitä lähtien kun sain tuon skuutin.
Aurinko meinaa pilkottaa ja kutsua ulos. Pitäisi varmaankin mennä sitä tervehtimään. Ei vain hajuakaan, mitä tänään tekisi. Eilen tuli rumsteerattua, pyykättyä ja tiskattua.
Toivotaan lisää aurinkoa päiviin. Kyllä tämä tästä helpottaa ja lämpö sekä valo palaavat päiviin.
