Lukemista ja arkkitehtuuria

Viime viikonloppuna ihana aurinko tuli viikonloppupäiväänkin ja siitä sai kerrankin nauttia ulkona ihan rauhassa. Aurinko on toisinaan käynyt tervehtimässä, mutta niinä päivinä on pitänyt olla sisällä, eikä ole päässyt myös tervehtimään. Kunpa joka päivä paistaisi aurinko. Viime viikonloppuna kävin myös uimassa. En käy tällä hetkellä joka viikko, mutta käyn joka toinen viikko uimassa.

Kävin myös viime viikonloppuna vähän ikkunaostoksilla. Kävin muuten vain Isossa Omenassa ja eksytin itseni hetkeksi HM Homen astiaosastolle. Niin paljon kauniita astioita. Olen ennenkin katsonut tuota valkoista kultareunaista kuppia, jossa lukee Take your time. 

Kaunis gerbera oli Citymarketissa. Jospa se pääsi jonkun kotia sulostuttamaan.

Tämän viikon alussa tuli plussakelit ja tiedätte kai, mitä se tarkoittaa tällä lumimäärällä ja vielä kun viime viikon lopulla sitä lunta satoi vielä lisää. Sörnäisissä oli iso allas bussipysäkin edessä.

Niin kuin varmaan viimeksi mainitsinkin, että Eppu Nuotion Mutta minä rakastan sinua ja Niin kuin vierasta maata ovat kaksi ehdottomasti lempikirjaani. Rakastan kielikuvia ja nämä kirjat lämmittävät sydäntäni. Olen muutaman vuoden nämä kaksi kirjaa joko lukenut tai kuunnellut ihanan Kirsti Valveen lukemina. Luen tai kuuntelen nämä aina tähän aikaan talvesta. Muutama vuosi sitten kuvasin Mutta minä rakastan sinua - kirjaa kuin lämpimäksi halaukseksi tai syliksi, johon voi käpertyä ja siihen tuudittautua. Nämä kaksi kirjaa lämmittävät, inspiroivat, vahvistavat luovuutta ja tuovat hyvän olon.

Tämä on lempipaitani, pehmoinen ja lämmin, sekä tottakai valkoinen. Eilen päätin mennä Punavuoren Patisserie by Teemu Auran kahvilaan, kun sain ennen joulua lahjakortin sinne ihanalta tyypiltä. Harmi kyllä en saanut tällä kertaa suosikkiani rahkapullaa, joten otin porkkanakakun, joka ei kutkuttanut läheskään niin paljon makuhermoja kuin ihana rahkapulla, jossa on lakritsijauhettakin päällä. Ei näkynyt edes laskiais croisantteja kokeiltavaksi. Kahvi oli silti hyvä, Patisserie by Teemu Aura on ihana, kun käyttää ROST - merkkistä kahvia, joka tulee suoraan Helsingin Lauttasaaresta.

  

 

Kakkukahvittelun jälkeen lähdin tallustelemaan pitkin Iso Roobertinkatua, joka on edelleen yksi ehdottomasti lempikaduistani Helsingissä. Pitkään ennen Kallioon muuttoa ensimmäisen Munkkivuoressa asutun vuoden jälkeen haaveilin pitkään asuvani Punavuoressa. Toisinaan haaveilen siitä vieläkin, mutta työmatkani kannalta minun on parasta asua siellä, missä nyt asun. Punavuoreen onneksi aina pääsee ratikalla, bussilla tai kävellen, jos sinne mielii ihastelemaan katuja ja sitä upeaa arkkitehtuuria, mitä siellä on. Piipahdin Fidassa ja Etolassakin lempikatua tallustellessani.

 

 

 

 En ole ihan varma, mihin Erottaja kuuluu vai onko se oma osansa. Iso Roobertinkadun lopun ja keskustan väliin jää Erottaja sekä Diana puisto, jota ei pahemmin mainita edes kartassa,  mikä on hassua. Tai siis kaikki kartat eivät tunnista sijaintitietoja hakiessa. Puistossa sijaitsee pienet suihkulähteet sekä Diana Tapiontytär - niminen patsas. Erottajan atlantit ovat upeita. Sitä vastapäisessä rakennuksessa on myös atlanttipari, mutta ne ei ole jostain syystä yhtä erottuvat tai ainakaan yhtä hienot. Nämä kaksi atlanttia oikeastaan hieman eroaa muista ihmisatlanteista, joita Helsingissä on myös esimerkiksi Mikonkadulla ja Aleksanterinkadulla.

 Kotiin eilen tultua teki ruoan jälkeen vielä mieli jotain, minkä saisi kokoon vedestä, kananmunista, sokerista ja vehnäjauhosta. Aikani etsittyä ei löytynyt sopivaa kakkuohjetta (jonain päivänä kyllä, tarvitsee vain leivontamargariinia) tai keksiohjetta, mutta löysin jälleen kerran Valion lettuohjeen ja kokeilin, millaisia lettuja tulisi, jos vaihtaisin ohjeessa mainitun maidon veteen. Taikina sai tekeytyä puoli tuntia ja tomerana ihmisenä lähdin lähikaupasta hakemaan Oddlygoodin kauravispiä, jota vispasin tujauksella sokeria ja vaniljasokeria vaahdoksi lettujen päälle. 

Söin kuusi lettua ja kärsin yöllä vuotavasta nenästä. Kehollani on jotain tietynlaisia yhdistelmiä vastaan. Lisäksi jos huomaan, että yöllä tai aamulla on tulossa vesisadetta, niin nukun lisäksi aamutakilla. En tiedä, pääseekö ilman kosteus oikeasti sisään vai ei, mutta aina sadeilmalla nenäni alkaa tuhisemaan. Vaikka olisi kaksikymmentä astetta pakkasta, niin se ei haittaa ollenkaan, mutta jos on plus kolme astetta plussaa ja sataa, niin nenänihän tuhisee.

Kissa oli sitä mieltä, että häntä pitää silitellä, eikä katsella sarjaa tai tehdä kryptoa. Olen nyt joka ilta juonut vihreää teetä ja olen kyllä tuntevinani hyviä vaikutuksia, mitä vihreä tee saa aikaan.

 

Tänään kävin ensin hakemassa yhden puhdistusvälineen, jonka jälkeen suunnistin Töölöntorille, missä kävin Espresso Housessa käyttämässä sovelluksessa olevan synttäriedun eli ilmaisen juoman, minkä jälkeen suuntasin Töölön kirjastoon. Luin siellä yläkerrassa Eppu Nuotion kirjan loppuun ja löysin kolme uutta kirjaa lainattavaksi. Kiva kirjanmerkki on Aleksi Lydmanin alias Kenkämaakarin käsialaa.

 

 

Nämä rakennukset eivät pääse oikeuksiinsa näissä kuvissa. Pitäisi enemmän kuvata yksityiskohtia, joista näkyy, miksi rakastan niin paljon tiettyjen talojen arkkitehtuurista kädenjälkeä. Tottakai jokainen myös arkkitehtuuria ja estetiikkaa rakastava näkisi parhaiten nämä talot kokonaisina kaunottarina paikan päällä. Ajattelin eilen ja tänään, ettei pilvisellä säällä ole kivaa kuvailla. Annoin silti kameran pitkästä aikaa laulaa ja hyvä niin. Siitä oli jo aikaa, että olin keskittynyt kuvailemaan arkkitehtuuria. Toki jokin kaunis päivä auringon paistaessa voisin ottaa ihan minijärkkärini matkaan mukaan ja tehdä vartavasten kuvailukäppäilyä.

Kirjat kassissa ja hyvä mieli kainalossa poistuin kirjastosta sekä hyppäsin kolmekymppisen bussin matkaan mukaan kohti Punavuorta. Sinebrychoffin taidemuseossa oli tarkoitus käydä jo pari vai kolme viikkoa sitten, kun näin sinne tulleen uuden näyttelyn (tai ainakin muutama uusi taulu esille) nimeltä Valentin de Boulogne: Italian allegoria. Muutama taulu siellä oli vaihtunut ja näyttelyn päätaulu oli kaunis ja koko seinän kokoinen. 

 

 

 

 

 

  

 

 

  

 

 

 

  

 

 

Se, joka väitti Huvilakadun olevan Helsingin kaunein katu, ei varmaan ole kävellyt Uudenmaankadulla, joka on ihan täynnä kauniita koristeellisia taloja. Kuikuilin Yrjönkadullekin päin, mutta taidan mennä sinne kuvaamaan jonain toisena päivänä.

Erottajalla jälleen. Oli arkkitehtuuripainotteinen viikonloppu. Tänäänkin yrittäessäni keksiä tekemistä, kun kaveri joutui valitettavasti perumaan tapaamisen, niin kerroin itselleni bussissa, ettei minulla ole kiire mihinkään. Oli vasta keskipäivä ja olisi vielä kymmenen tuntia aikaa ennen pään painamista tyynyyn ja unen siepatessa mukaansa. Olin viitisen tuntia ulkosalla ja kävin myös kirjakaupassa etsimässä lahjan ja vähän ruokaostoksillakin. Nyt se kymmenen tuntia on kulunut ja tekisi mieli lukea vielä hetki sängyssä. Huomenna on jälleen päivä ja viikko uusi.  

Hyvää yötä ja voimia tulevaan viikkoon!

Uuden ajan alku

 

On kulunut muutaman päivän yli kuukausi siitä, kun viimeksi kirjoitin. Sille on omat syynsä, joita en ala tänne sen suuremmin selittelemään. Ennen joulua olevan viikon ja tätä viikkoa ennen on ajanjakso, josta suurimman osan haluaisin vain unohtaa ja kääntää uuden sivun, niin kuin olen tehnytkin. Tällä hetkellä elämässäni on todella tärkeää jutella minulle läheisimpien ihmisten kanssa ihan kaikesta ja viettää heidän kanssaan mahdollisimman paljon aikaa. 

Olen ollut ihminen, joka on saattanut aikuisuuden edetessä alkaa puhua hyvinkin suoraan, mutta ei se aina tarkoita avointa puhumista. En ole koskaan osannut puhua asioista, jotka olen halunnut pitää vain omana tietonani. Minulle on kuitenkin tullut selväksi, kuinka tärkeää on olla todella avoin ja hakea apua; jopa silloin, kun sitä ei edes tiedä tarvitsevansa. 

Muistan, kun muutama vuosi sitten minulle ei niin läheinen työkaveri veti minut kerran syrjään ja kysyi ratkaisevan kysymyksen, että "onko kaikki hyvin, kun hänestä on tuntunut, ettei kaikki ole sinulla (minulla) ihan hyvin", ja sen jälkeen purskahdin itkuun, kerroin ettei kaikki ole hyvin ja halasimme. Joskus ihminen voi pitää sisällään myös asioita, joita ei edes tiedä pitävänsä sisällään. Jonkun pitää vain kysyä juuri se oikea kysymys ja näyttää aidosti välittävänsä. Kaiken ei tarvitse aina olla ihan hyvin, aina ei tarvitse kuulua 'ihan hyvää', vaan voi suoraan sanoa, että kaikki ei ole hyvin ja jakaa tuntemuksiaan, jos toinen on valmis vastaanottamaan, ymmärtämään ja lohduttamaan. Vastaanottaminenkin on äärettömän tärkeää. Se että saa vain jonkin asian ulos, vaikkei välttämättä kaikki ymmärtäisikään tai osaisi lohduttaa. 

Kirjoitin hänelle kortin kiitokseksi. Hän eräänä päivänä viime vuoden lopussa kertoi muistavansa vieläkin sen kortin. Olen paljon kirjoittanut runoja ihmisten hyvyydestä, kiltteydestä ja myös harva se kerta sellaisesta aidosta empaattisuudesta, jota en ole itse toisia kohtaan tuntenut, vaan mitä olen tuntenut muiden tuntevan minua kohtaan. Se aito välittämisen tunne on yksi suurimmista voimista tässä maailmassa - se on todella tärkeää, että niin voi kokea tuntevansa sekä kertoa myös välittävänsä muista. On ihan okei olla haavoittuvainen. Jos ihminen ei ole haavoittuvainen välillä, niin hän ei voi tulla vahvemmaksi. On upeaa kun on ympärillä sellaisia ihmisiä, joihin voi luottaa; että on olemassa ihmisiä, jotka ovat valmiita nostamaan sinut takaisin jaloillesi, kun sitä eniten tarvitset.

Joulun ja tämän päivän välillä ei ole paljon kuvia. Olen mennyt itseeni, tutkinut ajatuksiani ja tuntemuksiani sekä jutellut paljon läheisten ystävieni kanssa asioista. He ovat auttaneet, antaneet neuvoja, apua sekä kertoneet kaiken menevän hyvin. Olen käynyt pohjalla ja minut on nostettu sieltä takaisin ylös. Muutaman asian olen muuttanut viime aikoina, mutta pidän huolen siitä, että kaikkein tärkeimpien asioiden: koti, läheiset, lemmikkini sekä työni, merkitys tulee vahvistumaan elämässäni entisestään. Tärkeintä on asioiden pysyvyys sekä jatkuvuus, turvallisuuden tunne sekä kiitollisuus. Kiitollisuus tätä elämää, siinä olevia ihmisiä, kotia, työtä, lemmikkiäni kohtaan. Kiitollisuus kaikkea rakastamaani sekä elämässä tulevia mahdollisuuksia kohtaan. 

En aio kirjoittaa vuosikoostepostausta, vaan haluan aloittaa tämän uuden vuoden puhtaalta pöydältä. Luulin, että viime vuosi olisi käänteentekevä vuosi tiettyjen asioiden kohdalla, mutta se ei ollut. Tämä vuosi tulee totisesti olemaan jotain merkityksellistä, sen lupaan itselleni. Ja lupaan sekä toivon myös olla kaikkien niiden elämässä, jotka haluavat minut elämäänsä. Olen ihan varma, että on olemassa ihmisiä, joita en vielä tunnekaan, mutta jotka vielä puuttuvat elämästäni. Heitä voi olla vähän tai enemmän. Tällä hetkellä tuntuu juurikin siltä, että olen alkanut olla paljon enemmän läsnä ensisijaisesti itselleni ja sen myötä myös muille. 

Lopetin Bookbeatin ja Spotifyn tilauksen. Pitkään puhuin itselleni siitä, että pitäisi ja pitäisi lukea enemmän kirjoja, mutta pidin jatkuvasti Bookbeatin lukijoita ja kirjoja korvillani. Toki heistä suurimmalti osin tykkäsin, mutta se ja Spotifyn vapaasti valikoitavat kappaleet pitivät minut poissa omista ajatuksistani ja sai minut periaatteessa yrittämään tehdä montaa asiaa yhtä aikaa, mikä johti siihen, etten oikein pystynyt keskittymään pitkään samaan asiaan kerrallaan. 

Tällä hetkellä olen jo jonkin aikaa lukenut bussimatkoilla vain kirjoja. En todellakaan tuijota aivot narikassa kännykkääni ja pelaile vain aikaa tuhlatakseni jotain kännykkäpelejä (senkin olen lopettanut), vaan luen pysäkiltä toiselle ja nautin oikeasti enemmän lukemisesta sekä ajaudun tarinoiden maailmaan. 

Olen jo pitkään halunnut lukea enemmän ja tällä hetkellä luen sekä tietokirjallisuutta terveydestä, hyvinvoinnista ja kehon toiminnasta sekä romaaneja. Olen alkanut ihan oikeasti lukea Muumi-kirjasarjaa läpi ja olen Taikurin hatun lopussa. Olen myös lukenut kirjaa, joka on ehdottomasti lempikirjani ikinä eli Eppu Nuotion Mutta minä rakastan sinua. Olen sen pari kertaa lukenut ja pari kertaa kuunnellut ja luen sen joka vuosi uudestaan. 

Sain tänään lainattua myös toisen lempikirjani, joka mukailee tämän Mutta minä rakastan sinua - kirjan tyyliä, minkä takia sitä myös rakastan, eli Eppu Nuotion Niin kuin vierasta maata. Lainasin sen tänään Oodista töiden jälkeen käytyäni ensin Postitalossa vähän vegemessuilemassa eli maistelemassa uusia hyvyyksiä. Pääsin siinä kirjassa tämän päivän aikana jo sivulle 72, koska se, niin kuin Nuotion toinen kirja, on erittäin kaunista luettavaa. Ne molemmat kirjat kertovat niin kauniisti ja ihanan kuvailevasti rakkaudesta. Rakastan niissä kirjoissa eniten sitä tekstiä itsessään, kaikkia kielikuvia, tarinan sujuvuutta ja helppoutta. Niin kuin vierasta maata on helpompilukuisempi kuin Mutta minä rakastan sinua, mutta suosittelen suurella lämmöllä lukemaan molemmat tai kuuntelemaan ne Kirsti Valveen lukemina. Tällä hetkellä suosittelen enemmän lukemista, mutta jos lukeminen takkuaa, niin kannattaa kuunnella, kun on sellainen mahdollisuus olemassa. 

Juurikin lukeminen ja se flow-tila, mikä syntyy siitä, kun lukee koko ajan vain lisää tekstiä, josta tykkää, saa aivot ikään kuin järjestämään tietyt synapsit uudelleen. Matkalla kotoa bussipysäkille aamuisin en useimmiten kuuntele mitään ja ihmettelen jälkeenpäin, miksi ihmeessä viime vuonna otin niin monta kertaa skuutin sille välimatkalle, koska sen oikeasti kävelee seitsemässä minuutissa ja siinä saa kivasti aamuaskelia ja kehon heräämään päivään. Keväällä ja kesällä aion kävellä paljon enemmän kuin viime vuonna. Jonain vuonna kävelin kesälomalla joinain päivinä useasti 12-16 kilometriä. Silloin en ollut vielä tutustunut skuutti-rullailun saloihin ja se oli hyvä se. 

Anyway, omia ajatuksiaan on hyvä ja tärkeä kuunnella kaikessa rauhassa. Siihen ei aina riitä pieni aika, vaan asiat alkavat järjestäytyä ja aivot alkavat ajatella vasta oltuaan jonkin aikaa ilman taustahälyä. Sama asia, mikä tapahtuu luovuuden ja mielikuvituksen kanssa: ei se hetkessä synny, mutta kun se syntyy, niin on iloinen, että sitä jaksoi odotella. Muutama vuosi sitten löysin liikunnasta avun aivosumuun: aloitettuani juoksun liike on paras lääke - metodi muutti ahdistavan ja päässä jurnaavan härkä - muodossa olevan ajatuksen kärpäseksi. Liikunnan jälkeen on aina super hyvä olo - ainakin pidemmän päälle. Jokaisella on kuitenkin omat keinonsa saada ajatukset liikkeelle sekä järjestäytymään ja asiat selviämään. Jos tätä enempää alkaisin selitellä, niin menisi ikä ja terveys. No ei vaineskaan. 

Tällaiset ovat tämän hetken ajatukset. Jospa nyt söisi banaanin, pesisi hampit ja nassun sekä uppoaisi vielä hetkeksi Eppu Nuotion kirjojen maailmaan ennen nukkumista.

Hyvää yötä sekä hyvää uutta vuotta 2024 :) 

Tässä muuten ihan mahtava laulaja ja kappale <3